Uusi blogi avattu

Jatkamme blogin päivittämistä osoitteessa www.foreca.fi/meteorologilta

Paljonko lumisadetta vastaa 1 mm vettä?

Kirjoittaja Aleksi Jokela Julkaistu

Sademäärä ilmoitetaan sääennustuksissa millimetreinä. Mutta talvella 1 mm sadetta ei tarkoita sitä, että lunta sataisi 1 mm, vaan sademäärä ilmoitetaan vedeksi muutettuna. Joku ihmetteli joskus että: ”Graalin maljallako te ne lumet vedeksi muutatte?”

Syy siihen miksi sademäärä ilmoitetaan vedeksi muutettuna on kuitenkin hyvä. Yleensä yksi millimetri vettä vastaa suurin piirtein 1 cm lunta. Tämä ei kuitenkaan kaikissa olosuhteissa pidä paikkaansa. Lumisateen määrään vaikuttaa lumikiteiden rakenne sekä  ilman lämpötila.

Pääsääntö on että 1 mm vettä = 1 cm lunta, pitää paikkansa vain lähellä 0 astetta, jonka lähettyvillä lämpötila usein on kun lunta sataa. Kovassa pakkassäässä tilanne on kuitenkin täysin eri. Mitä kylmempää ilma on, sitä enemmän samasta kosteusmäärästä näyttää tulevan lunta. Lumipeitteestä tulee kovassa pakkasessa lumikiteiden rakenteen vuoksi ilmavampi. Kun lämpötila on lähellä 0 astetta, ovat lumihiutaleet yleensä matkallaan maahan tai törmäillessään toisiinsa tiivistyneet tai sulaneet jo hieman. Kovassa pakkasessa lumi leijailee alas hiljalleen ja kiteet pysyvät ehjänä maahan asti, johon ne nätisti tipahtelevat ja asettuvat sakaroineen ilmavasti lomittain. Tällainen höttöinen lumipeite tiivistyy itsestään ajan kuluessa. Tuulisessa säässä lumihiutaleet hajoavat ja lumipeitteestä tulee tiiviimpi.

 

Taulukossa lumisateen määrä eri lämpötiloissa, joka vastaa vesiarvoltaan 1 mm vettä. Taulukon vasemmassa reunassa lumisateen määrä senttimetreinä ja taulukon ala-akselilla lämpötila Celsius-asteina.
Taulukossa lumisateen määrä suurimmillaan eri lämpötiloissa, joka vastaa vesiarvoltaan 1 mm vettä. Taulukon vasemmassa reunassa lumisateen määrä senttimetreinä ja taulukon ala-akselilla lämpötila Celsius-asteina.

 

Syy siihen miksi tällaista ei usein tapahdu on se, että kylmä ilma voi sisältää vähemmän kosteutta kuin lämmin ilma. Mitä kylmempää ilma on, sitä vähemmän se kykenee sitomaan kosteutta, tästä syystä emme yleensä koskaan näe -20…-30 asteessa pilviä, sillä muodostuessaan se sataa saman tien pois hienoisina jääkiteinä. Eli vaikka suhteellinen ilmankosteus olisi 100%, emme voi nähdä pilveä koska se on niin harva. Sää voi siis olla aurinkoinen vaikka käytännössä taivaalla tai ympärillämme on pilvi, hassua eikö totta? Kaikki on suhteellista.

Silloin tällöin kuitenkin esimerkiksi sulalta mereltä voi virrata sen verran kosteaa ilmaa, että aiheuttaaa hyvinkin sakean lumisateen ajautuessaan mantereelle kipakassa pakkasessa. Tällöin ennustemallissa hädin tuskin näkyy sadetta ja se saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä meteorologilta jopa huomaamatta, sillä vedeksi muutettuna esim -15 asteessa tuleva 5 cm lumisade voikin olla vedeksi muutettuna vain 0,5 mm, joka vastaa hyvin heikkoa vesisadetta/tihkua. Tällainen sakea lumisade jäi virheellisesti ennustamatta esimerkiksi jouluna 2 vuotta sitten etelärannikolta, kun mereltä virtasi kosteutta ja pakkasta oli yli 10 astetta. Lunta tuprutti muutaman tunnin aikana yli 10 cm.

Seuraavaksi tällainen tilanne saattaa kehkeytyä torstaina 22.1.2015 sekä perjantaina 23.1.2015 maan etelä- ja keskiosassa. Lounaasta saapuu vesimäärältään heikohkoja sateita, joissa sademäärä vedeksi muutettuna on korkeintaan muutamia millimetrejä. Lunta voi kuitenkin siis tulla näistä sateista jopa 5-10 cm, riippuen ilman lämpötilasta joka on maan etelä- ja keskiosassa lumisateen aikaan laajalti -5…-15 asteen välillä.

 

Talvenselän ajan itsetutkiskelu

Kirjoittaja Juha Föhr Julkaistu
Kaikki tiet eivät ole yhtä talvikunnossapidettyjä, eikä ajokeliäkään niillä voi siksi automaattisesti yleistää. Mutta tämä tie on ainakin suora kuin symboli. Kuva: Wikimedia Commons.
Kaikki tiet eivät ole yhtä talvikunnossapidettyjä, eikä ajokeliäkään niillä voi siksi automaattisesti yleistää. Mutta tämä tie on ainakin suora kuin symboli. Kuva: Wikimedia Commons.

Viimeksi tänään, tai siis oikeastaan jo eilen, mietin taas suhdettani säähän. Se kun on niin erilainen kuin ainakin myrskybongareilla, tilastofriikeillä tai ilmastohihhuleilla. Yritän tehdä tasalaatuista ammattityötä ilman antautumista ihmeellisyyksiin. Empiirinen luonnontiede tässä työssä on taustalla, ja mielettömiä edistysaskelia on tiede tietokoneineen myös sääalalla ottanut. Myös niin, että automaatio tekee ihan samaa kuin muuallakin: ihmisen, ja tässä nyt tarkoitan itseni kaltaista toimenkuvaa, osuus myös sääpalveluiden tuotantoprosesseissa muuttuu ja hyvin selvästi vähenee, ei ainakaan lisäänny. Näin siis käytännön perinteisen sääpalvelutyön osalta. Varsinainen tiede, perus- ja soveltava tutkimus, myös tuoteinnovaatiot, ovat eri asia. Mutta minä tunnen itseni reliikiksi. Tosin kehitys ei mielestäni ole pelkästään hyvä näin; myös vikasuuntia on, ihmeteltäviä.

Takavuosikymmeninä eräs pitkän linjan meteorologi jo nimitti tiettyä kehitystä ”numeeriseksi syöväksi”. Tietokoneet eivät ole pelkästään tarpeellisia, vaan sääpalvelua ajatellen välttämättömiä. Ne eväät, joilla vuosikymmeniä sitten tehtiin ja esitettiin vaikka viiden vuorokauden ennusteita, ovat nykykatsannossa lähinnä raakaa huuhaata. Vasta tietokoneiden ja tietokonesäämallien kehitys oikeasti on mahdollistanut ja mahdollistaa tieteellisen sään ennustamisen ja nimenomaan niin, että tuloksista on hyötyä.

Mutta suurin epäkohta on mielestäni siinä, että erilaiset ”ajantasaiset” pääosin tietokonemalleista enemmän tai vähemmän suoraan saatavat ja ajassa vaikka kuinka pitkälle ulottuvat ja aina vain yhtä tarkannäköiset ennusteet ovat sillä tavalla osa mediavirtaa ja informaatiotulvaa, että helposti unohtuu, että niiden tulkinta ja niihin suhtautuminen vaativat sitä samaa, mitä muukin median silmille heittämä ja nykyinen informaatiotulva: medialukutaitoa.

Ennen meteorologi tulkitsi siinä välissä, nyt juurikaan ei. Kuunteleepahan korkeintaan valituksia siitä, miten ”taas meni pieleen”. Ja on tiedonvälityksen kehityksen hedelmä, että saamme hetkessä tietää jokaisesta tulvasta tai trooppisesta hirmumyrskystä, joita kuitenkin on ollut maailman sivu. Ja kun näitä uutisia valikoidaan mm. niiden myyvyyden perusteella, saa helposti sen käsityksen, että maailmassa on ties mikä ennen näkemätön katastrofi juuri nyt menossa. Politiikassakin eletään aina juuri nyt sitä erityistä murrosaikaa.

Ajassa kovin pitkälle eteenpäin tehdyt ja ennustettavuuden suhteen aivan liian tarkannäköiset ennusteet vaativat tulkintaa siltä pohjalta, että ne tulevat tietokoneelta, eivätkä ne automaattisesti sisällä tietoa esimerkiksi siitä, laskeeko tietokone kyseisen paikkakunnan tiettynä päivänä ja tietyllä kellonlyömällä keskelle isoa sadealuetta vai ainoastaan pienen kuuron reunalle. Kummassakin tapauksessa säätä kuvaava symboli on sama. Ja kun useimmat ihmiset eivät – tietenkään – mieti asiaa sen enempää, kokevat tietyin väliajoin, vähintään, pettyvänsä helponnäköiseen sääennusteeseen. Kuitenkin sää on todellisuudessa mitä monimutkaisin asia. Ongelmaksi tulee se, että ajatellaan, että yhdellä pikku vilkaisulla johonkin tarkannäköiseen käyrään tai diagrammiin on jo saatu omaan tarpeeseen riittävä säätieto.

Kohta taas menevät helposti ajalliset ja paikalliset lämpötilapiste-ennusteet ”pieleen”, kun luoteesta muljahtaa maan itä- ja pohjoisosaan korkeapaine. Kyseisessä tulevassa kireän pakkasen säätilassa paikallinen pilvisyys määrää paikallisen lämpötilan. Ja tuota pilvisyyttä ei oikeasti noin vain menestyksellä ennusteta joka paikkakunnalle ja ajassa oikein. Paitsi että totta kai se laskelma tietokoneesta tulee, ja yritä nyt siinä sitten miettiä, että jospa se pilvilautta ei kolmen päivän päästä olekaan Kuopiossa, vaan Joensuussa, ja mitä siitä voi seurata.

Muutakin säähän liittyvää haastavaa kehitystä on ilmassa. Tosin en itse autoile, mutta olen jo pitkään ihmetellyt kelitiedotuksen ja -seurannan keskittymistä vain niihin tieosuuksiin, jotka tieverkossamme kuuluvat esimerkiksi suolattaviin pääteihin, tai en tiedä, mitä terminologiaa tässä kohtaa pitäisi käyttää. Tilanteessa, missä aivan selvästi on ajokeliä heikentäviä elementtejä, on ajokeli helposti ”hyvä” vain sillä perusteella, että ”päätiet” on suolattu, mutta sitten herää ajatukseni siitä, että kuinka moni lopulta selviää matkastaan ajamalla pelkkiä suolattuja tai muuten erityisen talvikunnossapidettyjä teitä pitkin. Kuka tässä on lopulta ajatellut ja ketä: viranomaiset autoilijaa vai viranomaiset toisiaan.

Mutta nyt menen nukkumaan, toivottavasti en ajatellut ääneen aivan turhaan. Minulla sentään yrittää aina olla piilo-opetussuunnitelma. Tarmoa itse kullekin talvenselkään!

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Highway_20_Kuusamo_Finland.jpg

 

Tuuli ja aallonkorkeus

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

Viime syksynä ja kuluneena talvena myrskyt ovat olleet melko vähissä, mutta muutamana päivänä tuuli on käväissyt myrskylukemissa ja nostattanut Suomenkin merialueilla melko kovaa aallokkoa. Suuremmat aallot häiritsevät laivaliikennettä, mutta myrskypuuskissa pauhaavaa merta on turvalliselta etäisyydeltä rauhoittavaa katsella. Minä pidän myrskyistä ja kovasta merenkäynnistä, mutta vain silloin, kun olen turvallisesti kuivalla maalla. Muutaman vuoden takainen myrskyisä Silja Line -risteily keikuttaa vieläkin alitajunnassa.

Miten aallokko kehittyy?

Ilmapaineen vaihtelu vedenpinnan yläpuolella käynnistää aaltoliikkeen. Aallokko kehittyy tiettyyn kyllästymistilaan saakka tuulen mekaanisen energian avulla. Aaltojen kyllästystila riippuu sekä tuulen nopeudesta että sen pyyhkäisymatkasta. Tuulen pyyhkäisymatkalla tarkoitan tuulta vedenpinnan yllä kahden tarkasteltavan pisteen välillä. Otetaan käytännön esimerkki (katso kuvaajasta lisää): jos tuuli puhaltaa etelästä kohti pohjoista ja pyyhkäisymatkaa tarkastellaan esim. Viron rannikon ja Kotkan välillä (n. 100 km) tuulen nopeuden ollessa 10 m/s, merkitseväksi aallonkorkeudeksi tulee 1,8 m, kun pyyhkäisyaika on ollut 9 tuntia. Vastaavasti jos pyyhkäisymatka ja -aika tuplaantuvat, tulee aallonkorkeudeksi jo 2,8 m.

Aallokon kehittyminen kuta kuinkin vakiolla tuulen nopeudella 9 tunnissa.
Aallokon kehittyminen kuta kuinkin vakiolla tuulen nopeudella 9 tunnissa. Kuvaaja ei ota kantaa aallon korkeuden muutokseen pyyhkäisyajan kasvaessa, mutta vaikutuksen voidaan olettaa olevan verrattaen pieni yli 9 tunnin pyyhkäisyajoilla.

Merkitsevä ja maksimiaallonkorkeus

Moni onkin törmännyt termiin merkitsevä aallonkorkeus. Kyseessä on aallonkorkeuden todennäköisyysjakauman korkeimman kolmanneksen keskiarvo ja se vastaa kohtalaisen hyvin havaitsijan käsitystä tyypillisestä aallonkorkeudesta. Usein puhutaan korkeimmista yksittäisistä aalloista: ”Onnettomuuspaikalla korkeimmat yksittäiset aallot olivat jopa yli 10-metrisiä.”

Maksimiaallonkorkeus voi olla jopa 1.8-kertainen merkitsevään aallonkorkeuteen nähden. Esimerkiksi Estonia-turman aikana (28.9.1994) merkitsevä aallonkorkeus oli lounaistuulen vallitessa turmapaikalla n. 3-4 metriä, jolloin yksittäiset aallot ovat voineet olla yli 7-metrisiä. Tiedetään muutamia tapauksia, jolloin yksittäiset aallot ovat olleet jopa yli kaksinkertaisia merkitsevään aallonkorkeuteen nähden, mutta vastaavaa tapahtuu ani harvoin.

Tuulen ajamien aaltojen rakenne muuttuu rannikon tuntumassa ja niiden nopeus hidastuu merkittävästi. Kun aallonkorkeuden suhde syvyyteen (aallonkorkeus/syvyys) on yli 0,78, aalto murtuu. On tyypillistä, että ennen murtumista aallonkorkeus ensin hieman pienenee ja kasvaa, kunnes suhdeluku 0,78 täyttyy ja aalto murtuu.

Aaltoennätyksiä

Korkeimmat yksittäiset aallot ovat Itämeren altaassa olleet jopa 14-metrisiä. Näin kävi viimeksi Rafael-myrskyn aikana 22.12.2004. Suomenlahdella havaittiin voimakkaalla lounaistuulella 15.11.2011 Helsingin edustalla yksittäinen 9-metrinen aalto, jolloin merkitsevä aallonkorkeus oli 5,2 metriä. Myös vuoden 2012 Antti-myrskyssä havaittiin yhtä korkeita aaltoja. Suomenlahden aaltojen kasvu on kuitenkin hyvin rajattua sen kapean muodon ja tuulen lyhyehkön pyyhkäisymatkan vuoksi, joten yksittäiset, yli 10-metriset aallot, tuskin tulevat kyseeseen.

Isoilla valtamerillä puhutaan vieläkin suuremmista aallonkorkeuksista. Sekä Atlantilla että Tyynellä valtamerellä kovat myrskyt voivat nostattaa merkitsevän aallonkorkeuden yli 15 metriin, ja yksittäiset aallot ovat korkeimmillaan olleet jopa 34-metrisiä pohjoisella Tyynellämerellä. Tiettävästi megatsunamit voivat nostattaa tätäkin korkeampia aaltoja. Wikipedian (http://fi.wikipedia.org/wiki/Megatsunami) Norjan rannikolla on saattanut joskus esiintyä 300-metrinen megatsunami.

Wikipedia: ”Esimerkiksi putoava laaja lohkare tulivuoren hajoaminen veteen voi synnyttää megatsunamin. Korkein megatsunami historiassa oli n. 700 metriä korkea. Mutta tällaisia esiintyy arviolta vain 200 000 vuoden välein”.

Aallokkovaroitus

Ilmatieteen laitos varoittaa aallokosta (merkitsevä aallonkorkeus) kolmiportaisella asteikolla: 2,5 metriä, 4 metriä ja 7 metriä. 2,5 metrin merkitsevä aallonkorkeus saattaa aiheuttaa Helsingin ja Tallinnan väliselle pikalaivaliikenteelle ongelmia, kun taas neljämetristä aallokkoa esiintyy Suomenlahdella keskimäärin vain puolen vuorokauden ajan vuodessa. 7 metrin aallonkorkeuksia tavataan hyvin harvoin vain pohjoisella Itämerellä ja Selkämerellä. Täytyy kuitenkin muistaa, että 2,5 metrin merkittävässä aallonkorkeudessa yksittäiset aallot voivat olla viisimetrisiä ja 4 metrin merkittävässä aallonkorkeudessa jopa yli 7-metrisiä.

Forecan sivuilta löytyy mainio aallonkorkeusennuste Suomen merialueille, kannattaa tutustua!

Lähteet: ymparisto.fi, Wikipedia (megatsunami), Ilmatieteen laitos, Meritieteiden perusteet (MTV Grafiikka)

Lämpötilan vuoristorata, pyrykaruselli,…

Kirjoittaja Juha Föhr Julkaistu
Kuva: Kostenlose Bilder auf Pixabay.
Sää on iloinen asia, monesti myös huvittava, mutta voisiko sitä kuvata vaikka huvipuiston keinoin eikä aina niin hengenlähdönvakavasti? Vai voiko nauruunkin kuolla, kuten ainakin kielikuva väittää? Kuva: Kostenlose Bilder auf Pixabay.

Jotenkin olen nähnyt tämän saman aikaisemminkin. Korkean maan pohjoisosa makaa tuhdissa pakkasessa, mutta alhaalla eli etelässä lämpötila pomppii ylös ja alas niin ettei aina perässä pysy, ainakaan ulkovaatteita valitessa. Jalkineista nyt puhumattakaan: samat, jotka parhaiten pitävät pakkasta, menevät piloille vettyessään loskassa. Pitoakin saisi pohjassa olla, ettei selälleen lento yllätä jo heti kotipihassa. Välillä tuulee lauhasti ja lujaa, ja nyt heti sunnuntaina häijyn kylmästi poskipäihin myös lumen lentäessä vasten kasvoja. ”Luihin ja ytimiin” on kokemuksen sanelema sanonta suomen kielessä.

Maanantaina edes tuuli hellittää, mutta pakkastapa on sen edestä. Saa tehdä työtä, jotta tarkenee. Tiistaina sataa ensin lunta ja sitten on lämpötila täällä Helsingissä vähän aikaa jopa nollassa, kunnes jo illalla kylmenee jälleen. Mutta vain vähäksi aikaa, sillä keskiviikkona alkaa lauhtua. Torstaina jo koko maassa voimistuu lauha etelätuuli, ja voi olla, että pitää elää seuraavaan sunnuntaihin, jotta etelän mies pääsee huitomaan pakkasilmaa.

Kielikuvat muokkaavat käsitystämme maailmasta ihan ilman että sen huomaisimme. Ei lämpötilakaan tosiolevaisesti ”kohoa” tai ”laske”, vaan lämpö on aineen molekyylien liikettä. Eikä tällä planeetalla niin kylmää olekaan, etteivät nämä pikku osaset lainkaan liikkuisi. Koko puhe lämpötilan liikkeestä ”ylös” ja ”alas” tulee tavasta mitata sitä: elohopea- tai spriipatsaan liikkeestä pystysuoraan sijoitetussa tyhjiölasiputkessa. Kuumemittari voi olla myös vaakatasossa, mutta silti kuume ”nousee”. Ja entäs se jääkaapin viisarimittari? Siis vähän samaa kuin että ”tunnelma nousee kattoon asti”. Kielikuva hajoaa, jos vaihtaa katon paikalle ullakon. Tunnelman raja on juhlahuoneen katto.

Mitäs, jos kokeilisimme sään ja huvipuiston yhdistämistä toisiinsa tällä samalla tekniikalla. Lämpötila olisi vuoristorata ja lumipyryn tuova matalapaine-ilmapyörre puolestaan karuselli. Minä tietysti olisin sen vaivihkaa käytöstä poistetun kummitusjunan pölyttynyt mörkö. Mitä muita yhtymäkohtia säällä ja huvipuistolla voisi olla? Entä sääalalla ja huvipuistobisneksellä? Ovatko kokemuksesi näistä millään lailla yhteneväisiä? Mitä ajattelet? Anna palaa, tässä et polta näppejäsi.

 

Kuvan linkki: http://pixabay.com/static/uploads/photo/2012/12/15/20/17/kermit-70118_640.jpg

 

Hyvin tehty, Aristoteles!

Kirjoittaja Tiina Asula Julkaistu
Kuvitusta astronomi Camille Flammarionin kirjasta L'Atmosphère, 1888.
Kuvitusta astronomi Camille Flammarionin kirjasta L’Atmosphère, 1888.

Historian opettajani Pongo sanoi aikoinaan, että se, joka ei tunne historiaa, ei voi ymmärtää nykyisyyttä. Kun on töissä sääpalveluyrityksessä, niin on hyvä joskus pysähtyä ja aprikoida, mistä tämäkin oikein alkoi. Tämä sään ennustaminen siis.

Ihmiset ovat aina olleet kiinnostuneita tulevan ennustamisesta. Kerrotaan että muinaiset babylonialaiset yrittivät ennustaa sään muutoksia pilvien tai optisten sääilmiöiden avulla. Tämä tapahtui noin 650 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Eli varsin vanhasta tieteestä tässä on kyse.

Kiinalaiset jakoivat noin 300 eaa kalenterissaan vuoden 24 jaksoon, joista jokaiselle oli omanlaisensa sää.

Tärkein henkilö sään ennustamisen alkuajoilta on kreikkalainen filosofi Aristoteles, joka julkaisi noin vuonna 340 eaa teoksen Meteorologica. Aristoteles esitti ensimmäisenä teorioita siitä miten pilvet, sateet, tuulet, raekuurot, ukonilmat ja rajumyrskyt muodostuvat.

Osa teorioista – kuten esitys veden kiertokulusta – oli yllättävän päteviä. Osa meni täysin metsään: esimerkiksi maanjäristykset olivat Aristoteleen mukaan maanalaisten tuulien tekosia.

Joka tapauksessa Meteorologicaa pidettiin säätieteen teoria-auktoriteettina melkein 2000 vuotta. Vasta 1600-luvulla Aristoteleen teorioita sään ennustamisesta alettiin kyseenalaistaa.

Renessanssin myötä noin 1500-luvulla huomattiin, että perimätieto ja henkilökohtaiset havainnot eivät riitä sään ennustamisessa. Tarvittiin ymmärrystä ja mittauksia ilmakehästä. Tästä jännittävästä käänteestä sään ennustamisessa ennustan kirjoittavani lisää tänä keväänä.

Lähteitä:

http://en.wikipedia.org/wiki/Weather_forecasting

http://earthobservatory.nasa.gov/Features/WxForecasting/wx2.php

ucmp.berkeley.edu/history/aristotle.html

http://classics.mit.edu/Aristotle/meteorology.1.i.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4%C3%A4n_ennustaminen#Historia

http://historianet.fi/palle-vibe/1643-1738-meteorologian-alkuvaiheet-0

http://fi.wikipedia.org/wiki/Meteorologia_%28Aristoteles%29

Tietäjät itäisiltä mailta pakkaseen

Kirjoittaja Juha Föhr Julkaistu
Tässä eivät juokse nuuttipukit, vaan kolme viisasta miestä: Balthasar, Melchior ja Gaspar - itämaan tietäjät. Mosaiikki on 500-luvulta! Kuva: Wikimedia Commons.
Tässä eivät juokse nuuttipukit, vaan kolme viisasta miestä: Balthasar, Melchior ja Gaspar – itämaan tietäjät. Mosaiikki on 500-luvulta! Kuva: Wikimedia Commons.

Joulufriikit saivat juhlansa valkeana, säiden suosioksi sitä kai on sanottava. Viimeistään tämän lauantain kuluessa maan lounaisosan lumen kanssa oli vähän niin ja näin; lauha talvimyrsky teki tehtävänsä. Maan keskiosassa tuo myrskymatala teki toisen tehtävän: se peitti puut niin raskaalla märällä lumella, että puita ja oksia kaatui sähkölinjoille pimentäen pirttejä.  Nyt yöllä myös lounaaseen leviää lumisateita, tosin melko heikkoja. Kuitenkin maa voi saada niistä valkoista väriä ennen pakkasia.

Pakkanen onkin lähipäivien sana. Jospa etelän miehenä pitäisin kunnon pakkasena siinä kymmentä astetta ja enempää, niin sen voisin sanoa toteutuvan koillisesta alkaen sunnuntai-iltaan mennessä jo linjalla Virolahti-Lahti-Tampere-Kokkola. Liikaa pakkasta eli viitisentoista astetta on samaan aikaan paitsi pohjoisessa, jo ainakin Itä-Suomen pohjoisosassa ja Jyväskylän tienoilla. Kireää pakkasta eli 20 astetta on mahdollista löytää ainakin Itä-Lapista. Vaikka muistutan nyt tästä etelän asteikostani: ei 20 pakkasastetta vielä Lapin ihmisiä pelota, ja onko moinen siellä vielä mitenkään kireää…

Mittasin juuri aikaa vain sunnuntai-iltaan asti. Alkuviikolla sitä pakkasta vasta onkin, mutta onneksi vain alkuviikolla tuossa liiallisessa mitassa – oman äskeisen määritelmäni mukaan. Jopa kireää voi pakkanen helposti olla varsinkin tiistaina etelää myöten. Silloin on joululajitelman pyhistä se viimeinen: kolmen kuninkaan – tai itämaan tietäjän – käynti arvokkaine lahjoineen Jeesus-lapsen luona seimen äärellä Betlehemissä. No totuus on myös se, että juhlan merkitys on eri kirkkokunnissa erilainen. Se voi olla Jumalan ilmestymisen tai Jeesuksen kasteen juhla.

Säiden vaarinoton kannalta Loppiainen ei ole tärkeä, mutta tarpeeksi vanhoina aikoina on loppiaisen kintereillä eli heti 7.1. ollut almanakassamme Nuutin päivä, joka nykykalenterissa on nuutinpäivänä 13.1.  Tähän aikaan kuuluu joulun syöminkien ja juominkien – jopa itse joulurauhan – loppua. Arjen askeesi ja itsekuri valtaavat alaa. Tosin viikon saa jatkoaikaa, jos päättää elää nykyisen (vuodesta 1708 lähtien) nuutinpäivän mukaan. Kutkuttava ajatus – antaa muiden mennä loppiaisen, minä ehkä nuutinpäivän mukaan. Joulurauhanhan piti Ruotsin valtakunnassa kestää 20 päivää. Suunta on kuitenkin selvä, juhlasta mennään kohti arkea. Arkityöt alkavat. Ja nyt loppiaisena on kipakka pakkanen.

Koska loppiaisen paikka oli heitteillä 20 vuotta (1972-1992), se sekoitti myös nuuttipukkien aikataulun, joka nyt on jäänyt 13:nteen päivään. Sen päivän säätä ei vielä jaksa arvailla, mutta taitaa olla niin, että nuuttipukit tarkenevat joulupukkia paremmin. Ainakin jo 7.1. on lännestä alkaen loppiaista lauhempaa, ja loppuviikolla sitä lauhaa vasta onkin. Lyhyeksi siis jää loppiaisaaton ja loppiaisen pakkanen, eikä uutta samanlaista ole näkyvissä. En tiedä, oliko tämä nyt hyvä näkökulma näin sydäntalven kynnyksellä.

 

http://yle.fi/uutiset/nuutinpaiva_korjaa_joulun_pois/5058387

http://www.tunturisusi.com/joulu/nuutinpaiva.htm

Lähteenä myös Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto.

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Magi_%281%29.jpg