Sään takaa

”Rintama” ja ”ilmamassa” ovat sanoja, joita kuulee usein käytettävän säästä puhuttaessa, monelle kuitenkin jää epäselväksi, mitä sanat oikeastaan tarkoittavat. Yksittäinen blogiteksti on liian lyhyt seikkaperäiseen selostukseen aiheesta, mutta tässä kirjoituksessa käydään läpi peruskäsitteet.

 

 

Huomattavasti yksinkertaistetusti esitettynä maapallon lämpötilat jakaantuvat keskimäärin viereisen kuvan väriraitojen mukaisesti. Kunkin raidan sisällä lämpötilat pysyvät kohtalaisen lähellä toisiaan, kun taas väriraitojen välillä lämpötiloissa tapahtuu hyppäys melko kapealla alueella. Kutakin väriraitaa kutsutaan ilmamassaksi ja ilmamassojen välistä aluetta, kuvan mustia raitoja, rintamavyöhykkeeksi. Lämpötilojen jakaantuminen ilmamassoihin tasaisen viilenemisen/lämpenemisen sijaan johtuu mm. merten ja mantereiden lämpenemisnopeuksien eroista ja maapallon pyörimisestä.

 

 

 

 

 

 

Kun raitamallia siirretään hieman lähemmäksi todellisuutta, kuvasta tulee vasemmalla olevan kaltainen. Ilmamassojen väliset rajapinnat eivät ole suoria, vaan pohjois-etelä-suunnassa aaltoilevia.

 

 

 

 

Seuraavassa vaiheessa mallia muutetaan jälleen hieman todenmukaisemmaksi. Mikäli maapallo ei pyörisi, ilma virtaisi epätasaisen lämmityksen takia päiväntasaajalta suoraan navoille. Pyörimisliikeen takia coriolisvoima kääntää meidän leveysasteillamme ilmavirtauksen keskimäärin lännenpuoleiseksi. Maapallon pintaan verrattuna aallot liikkuvat siis keskimäärin nuolien mukaisesti kohti itää. Tämän kuvan ilmamassaraitojen väliset rajapinnat on esitetty sääkartoista tutuilla säärintamasymboleilla. Kun maassa olevan paikan ylittää punainen eli lämmin rintama, siirrytään viileämmän ilmamassan puolelta lämpimämmän puolelle, kun taas kylmä rintama, siirrytään lämpimän ilmamassan puolelta viileämmän puolelle.

 

 

 

Vasemmalla olevassa kuvassa nähdään säärintamat tutummassa ympäristössä: MTV3-kanavan sääkartalla. Lämmin ilmamassa jää Suomen kaakkoispuolelle, sitä reunustavat lämmin ja kylmä rintama. Itse rintama-alueiden yhteydessä sää on sateinen.

 

 

 

 

 

Tässä esitetty malli on huomattavasti yksinkertaistettu; todellisissa säätilanteissa ilmamassat ja niiden väliset vyöhykkeet sekä niiden käyttäytyminen voivat olla hyvinkin moninaisia ja vaikeasti luokiteltavia. Rintamat eivät ole kartalla näkyvän kaltaisia selkeitä rajapintoja, vaan jopa satojen kilometrien levyisiä vyöhykkeitä, joilla viileämpi ja lämpimämpi ilma sekoittuvat toisiinsa. Vaikka viimeisen kuvan tilanteessa rintama-alueilla sataa, ne voivat todellisuudessa yhtä hyvin olla kuivia, joskus myös esiintyä ainoastaan ilmakehän ylemmissä kerroksissa eikä lainkaan pinnan tasolla.

Yksinkertaistuksista huolimatta tämä ”rautalangasta väännetty malli” auttaa selittämään sitä, mistä oikein on kyse, kun meteorologi puhuu säärintamista ja ilmamassoista. Opit voi ottaa heti käyttöön – mainitaanko jompikumpi jo seuraavassa kuulemassasi säätiedotuksessa?

Ensimmäinen kesäkuukausi on pian paketissa, ja vaikka monien mielestä alkukesä onkin tuntunut suorastaan kylmältä, ei voida kuitenkaan puhua erityisen koleasta kesän aloituksesta. Mielikuvaa hyvin vilpoisasta alkukesästä on kieltämättä omallakin kohdallani ruokkinut se tosiasia, että aurinkoiset poutapäivät ja lämpöaallot ovat loistaneet poissaoloillaan. Useampana aamuna ja iltapäivänäkin on tarvittu pitkähihaista lämpötilan pysytellessä kaukana kesäisistä lukemista. Hellelukemiakaan ei ole vielä mitattu, kesän toistaiseksi korkein lämpötila on Kouvolan Utin +24,9 °C (mit. 13.6.). Ensimmäisen hellepäivän venyminen kesäkuun lopulle alkaa pian olla jo poikkeuksellinen ilmiö: viimeisen 55 vuoden aikana hellettä on vain kerran (v. 1987) odotettu näin pitkään.

Mistään poikkeuksellisesta kesäviileydestä ei kuitenkaan voida puhua. Ilmamassa Suomen yllä on tällä viikolla ollut kesäisen lämmintä: aurinkoisessa ja heikkotuulisessa säässä edellytyksiä olisi koko maassa ollut laajalti 20-25 asteen lämpötiloille, mutta runsas pilvisyys, sadealueet ja -kuurot ovat rajoittaneet lämpötilan nousemista. Suomen länsipuolella ilmamassa on aika ajoin ollut huomattavastikin Suomea viileämpää, joten kesäsäämme on itse asiassa ollut melko luksusta verrattuna esimerkiksi Norjan tai Islannin säähän. Tai no, riippuu tietysti siitä, mistä kukakin pitää. Siinä missä Pohjois-Euroopassa kesäkuu on ollut vilpoisa, on heti maamme itäpuolella Venäjällä Pohjois-Siperiassa asti sekä toisaalta Alaskassa mitattu yli 30 asteen lämpötiloja.

Kulunut kesäkuu on ollut alustavasti suuressa osassa maan länsiosaa asteen, pari tavanomaista viileämpi, kun taas Pohjois-Lapissa keskilämpötila on ollut lähempänä tavanomaista. Viimeksi vastaavia poikkeamia kylmempään suuntaan on ollut kesäkuussa 2010, mutta kyseisenä kesänä heinäkuussa mitattiinkin jo lämpöennätyksiä.

Tilastoissa mielenkiintoinen yksityiskohta: kesäkuut viilenneet viimeisen 50 vuoden aikana

Kun vertaillaan Ilmatieteen laitoksen tilastoja keskilämpötilojen osalta viimeisen 50 vuoden ajalta (havaintojaksot 1961-1990 ja 1981-2010), voidaan todeta eräs mielenkiintoinen yksityiskohta (kiitokset Jarin blogille kimmokkeesta kirjoittaa aiheesta). Esimerkkeinä käytettäköön Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän lentoaseman keskilämpötiloja. Havaintojaksojen välillä talvikuukaudet ovat lämmenneet selvästi, noin reilulla asteella viimeisen 50 vuoden aikana. Talvikuukausien selvä lämpeneminen on havaittavissa muillakin mittausasemilla. Myös muissa kuukausissa näkyy keskilämpötilan osalta lämpenevä trendi, mutta kesäkuun kohtalo on mysteeri. Utsjoen mittausasemaa lukuun ottamatta kesäkuu näyttäisi viilenneen viimeisen 50 vuoden aikana suuressa osassa Suomea, vaikkakin viileneminen on keskimäärin vain 0,1-0,4 asteen luokkaa. Ilmiö on mielenkiintoinen, eikä sille ole oikein mitään selitystäkään tarjolla. Ikään kuin kesät olisivat viilenneet alkupäästään, mutta lämmenneet keski- ja loppupäästään.

Jos vertaillaan termisen kesän kestoa (vuosien 1960-1989 ja 1985-2014 välillä) Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän mittauspisteillä, alkamis- ja päättymisajankohdissa ei ole silmämääräisesti reilun 50 vuoden aikana tapahtunut dramaattisia muutoksia, mutta jos pyöritellään vähän numeroita ja laskeskellaan, voidaan havaita termisen kesän pidentyneen Helsinki-Kaisaniemessä noin kuudella ja Jyväskylässä noin 2,5 vuorokaudella. Kesä näyttäisi ainakin etelärannikolla venyneen 2000-luvulla useampaan otteeseen lokakuun puolelle. Toisaalta termisen kesän piteneminen ja viilenneet kesäkuut ovat keskenään ristiriidassa.

Helleaalto Länsi-Eurooppaan

Tuleva viikonloppu on jälleen vuodenaikaan nähden viileähkö, melko epävakainenkin. Lauantaina mielenkiinto kohdistuu maan keski- ja itäosan sade- ja ukkoskuuroihin. Perusvirtauksen ollessa heikko kuurosateetkin liikkuvat hitaasti, joten paikallisesti sadekertymät voivat kasvaa suuriksi.

Viikonvaihteessa sää kuitenkin poutaantuu ja alkuviikolla aurinko näyttäytyy yleisemmin. Samalla ilmamassa lämpenee siten, että Etelä- ja Keski-Suomessa päästään yleisesti jo 20-24 asteen lukemiin ja mahdollisesti kolkutellaan sitä maagista hellerajaakin.

Jatko näyttää erittäin mielenkiintoiselta: eteläiseen Eurooppaan näyttäisi mallien perusteella vahvistuvan nk. Omega-korkeapaine* (sulkukorkeapaine), jonka myötä kesän toistaiseksi kuumimmat päivät saapuvat Länsi- ja Keski-Eurooppaan. Lämpötila saattaa kohota ylimmillään Ranskassa saakka 40 asteeseen; Britteinsaarilla ja Benelux-maissakin mitatataan yli 30 asteen lukemia alkuviikolla. Fennoskandian ja Suomen kohtalo on vielä epävarma. Tilanne elää koko ajan ja helteiden saapuminen meille riippuu tulevan korkeapaineen laajuudesta – riittääkö se sysäämään viileän ja epävakaisen sään kohti Jäämerta vai jääkö helleaalto eteläisen ja keskisen Euroopan asiaksi?

* kreikkalaisen Ω-kirjaimen muotoinen korkeapaine

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

Lentokoneeni laskeutui sunnuntaiyönä mystiseltä näyttävälle Helsinki-Vantaan lentokentälle, jonka hohde kantautui vienona sumipilven yläpuolelle. Vuoden lyhyin ja valoisin yö näyttäytyi upeana sekä sumun ylä- että alapuolella. Viileä ja kostea juhannussää tarjosi paikoin loistavat edellytykset sumujen syntymiselle.

Advektiosumun syntyminen

Juhannusviikonloppuna olosuhteet ovat olleet otolliset esimerkiksi meren päällä muodostuvalle sumulle. Tässä tapauksessa on ollut kyseessä advektio- tai siirtymäsumuksi nimetty sumutyyppi, jota muodostuu keväisin ja alkukesäisin kylmän meren ylle, kun ilma on selvästi vedenpintaa lämpimämpää. Kylmä vesi viilentää nopeasti ylläolevan ilmakerroksen, jossa vesihöyry tiivistyy pieniksi pisaroiksi, jos veden ja ilman välinen lämpötilaero on tarpeeksi suuri (vesi kylmempää kuin ilma). Tiivistyessään pienet pisarat muodostavat merisumun.

Sekä juhannuslauantaina että sunnuntaina merialueilla, mm. Suomelahdella, on ollut useita täysin tyyniä hetkiä ja toisaalta maa-alueilta on päässyt valahtamaan meren ylle kosteaa ja lämpimämpää ilmaa. Pintaveden lämpötila on tällä hetkellä viileän alkukesän johdosta Suomenlahdella avomerellä vaivaiset 9-12 astetta, kun taas mantereen yllä tämänhetkinen ilmamassa antaa edellytykset reilustikin yli 20 asteen lämpötiloille selkeässä ja heikkotuulisessa säässä. Auringon teho on nyt voimakkaimmillaan ja se lämmittää ilmaa myös merenpinnan yläpuolella. Mantereelta saapunut kosteampi ilma, auringon voimakas lämmitys, suuri ilman ja meriveden välinen lämpötilaero sekä heikkotuulinen säätilanne ovat kaikki yhdessä antaneet erinomaiset edellytykset sakeiden merisumujen syntymiselle. Iltapäivän ensitunteina virinnyt merituuli on ajanut sumuja myös etelärannikon tuntumaan, ja mm. Etelä-Helsingin edustalla laivojen sumutorvet ovat soineet poikkeuksellisen ahkerasti sunnuntain aikana. Ajoittain näkyvyys on ollut silmämääräisesti vain sadan metrin luokkaa, jolloin voidaan puhua jo sankasta sumusta.

Merisumun vyöryminen ylle tuntuu kostealta ja hyiseltä iskulta vasten kasvoja. Esimerkiksi Helsinki-Kaisaniemen mittausasemalla lämpötila tipahti sumun vyöryessä ylle ja merituulen viritessä vain 12 asteeseen (Helsinki-Vuosaaressa alle 10 asteeseen), kun taas samaan aikaan aurinkoisella Helsinki-Vantaan lentokentällä päästiin 20 asteeseen.

Kylminä kesäöinä sumuja myös mantereella

Juhannusviikonlopun yöt ovat olleet vilpoisia koko maassa. Kylminä ja selkeinä kesäöinä myös mantereen yllä pääsee muodostumaan sumuja. Mantereella selkeänä yönä, tyynessä tai heikkotuulisessa tilanteessa, maanpinnan lämpö karkaa nopeasti ulossäteilynä avaruuteen, jolloin maanpinnan yläpuolinen ilmakerros kylmenee. Siinä oleva kosteus tiivistyy vesipisaroiksi ja lopulta sumuksi, jota kutsutaan tässä tapauksessa säteilysumuksi. Viime öiden kosteus ja viileys ovat muodostaneet säteilysumuja paikoin myös sisämaan puolella, ja eteläisen rannikkokaistaleen näyttävät juhannusillan sekä sunnuntaiyön sumut ovat hyvinkin saattaneet olla sekoitus merellä muodostunutta advektiosumua sekä mantereen yllä muodostunutta säteilysumua. Tyyni ja heikkotuulinen sää ovat pitäneet sumut sitkeinä ja pitkäkestoisina.

Maanantaiyönä ilmankosteus on jo hieman juhannusviikonlopun öitä alhaisempaa, mutta sakeita sumuja saattaa yhä siellä täällä muodostua. Myöhemmin ensi viikolla tuulet vähitellen viriävät, joten sumujen muodostus ja pysyvyys hankaloittuvat.

Sujuiko sinunkin juhannusviikonloppusi sumussa?

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Markus Twitterissä: @markusmanty