Uusi blogi avattu

Jatkamme blogin päivittämistä osoitteessa www.foreca.fi/meteorologilta

Forecan säätä olympiavesillä

Julkaistu
Laser Radial taustalla Portland, saari Weymouthin edustalla. Kuva: Martin Gahmberg

Suomen purjehdusjoukkueen meteorologin Martin Gahmbergin päivä olympialaisissa alkaa aamulla ennen kello kuutta. Alkajaisiksi hän tekee ennusteet säästä sekä merivirroista ja lähettää ne sähköpostitse purjehtijoille ja heidän valmentajilleen. Hän myös printtaa ennusteet aamuista sääbriiffiä varten. Siihen osallistuvat vain valmentajat, jotka sitten vievät viestin eteenpäin valmennettavilleen. Lontoon olympialaiset ovat Martinille kolmannet.

Myös Forecalle kisat ovat kolmas kerta Suomen purjehdusjoukkueen mukana. Forecan meteorologi ennusti säätä vuoden 2000 joukkueelle Sydneyssä, ja kultaa tuli Thomas Johanssonille ja Jyrki Järvelle 49er-luokassa. Forecan ennusteita käytettiin Kreikassa vuonna 2004 ja nyt taas Lontoon olympialaisissa.

Purjehdustiimien meteorologit saavat sääennustemalleja monista ilmaisista lähteistä. Niiden lisäksi meteorologit voivat käyttää ns. kaupallisia sääennustemalleja. Esimerkiksi Foreca räätälöi Foreca-ETA-malliaan Weymouthin alueelle, jossa Lontoon olympiakisojen purjehduskilpailut pidetään.

Foreca-ETA-säämallidataa on käytetty muuallakin kuin olympialaisissa. Volvo Ocean Race -maailmanympäryspurjehduskisoissa 2001-2002 Forecan mallidataa käytti SEB-tiimi. Tuolloin Foreca laski Foreca-ETA-mallia jokaiseen lähtösatamaan aina viisi päivää eteenpäin. Legeillä eli matkan aikana kaikkien tiimien piti käyttää samaa säädataa, mutta vielä viisi minuuttia ennen lähtöä kaiken mahdollisen säätiedon käyttäminen oli sallittua.

Myös olympialaisissa kaikilla tiimeillä on käytössä samat ilmaiset sääennustemallit. ”On todella hyvä, että meillä on käytössä myös jotain ihan omaa”, Martin Gahmbergin perustelee Foreca-ETA -mallin käyttöä purjehduskisoissa. ”Etenkin, kun mallidata tulee luotettavasta lähteestä eli Forecasta.” Martinilla on myös toinen syy pitää Forecan sääennusteista. Hän on ollut 2000-luvun alkupuolella Forecassa töissä.

Martinin päivä ei pääty aamun sääbriiffiin valmentajien kanssa. Vaikka kisan aikana ei voi välittää kilpailijoille uutta tietoa, niin meteorologi voi päivittää sää- ja merivirtaustietoja niille kilpailijoille, joiden kisa alkaa myöhemmin päivällä. Kaikissa kilpaveneissä on GPS-laitteet, joten oman tiimin menestystä ja taktisia kuvioita on helppo seurata rannalta tietokone apuna.

”Sään ennustamisessa kaiken A ja O on kokemus,” kertoo Martin. ”Kun on käytössä monta sääennustemallia ja kaikki näyttävät hiukan eri tuloksia, niin vain kokemuksella tietää, mikä ennustemalli toimii parhaiten missäkin säätilanteessa.”

Suomen purjehdusolympiajoukkue, Martin Gahmberg keskellä (tumma tukka ja parta). Kuva: Vesa Koivunen/SPV

Olympiapurjehdukset alkavat Weymouthissa 29. heinäkuuta. Foreca toivottaa Suomen purjehdusjoukkueelle hyviä tuulia ja menestystä!

Ukkosta odotellessa: foreca.fi/salamatutka

Julkaistu
Ukkonen voi todella myös yllättää, ellei siihen varaudu! Kuva: Jason Whitman/nationalgeographic

Ukkosta on meillä Suomessa ollut tänä kesänä tähän mennessä jopa poikkeuksellisen vähän, kiitos viileän ja sateisen alkukesän. Nyt meitä sen sijaan hellii jo kesän lämpö, myös ukonilmat yleistyvät jo tänä viikonloppuna. On siis paikallaan tässäkin muistuttaa, ettei nykyaikaisen sääpalvelun aikakaudella tarvitse olla ukkosenkaan kanssa pelkän kuulo- ja näköhavainnon varassa. Ihmisaistit ovat toki mainioita ja tuottavat nautintoa, mutta todellisuuden havainnoinnissa niillä on rajoituksensa: ukkonen esim. kuullaan jyrinänä enintään luokkaa 20 kilometrin päästä. Jyrinä on seurausta salamasta, joka on ihmisen mittakaavassa valtava ja hallitsematon luonnossa tapahtuva sähköpurkaus. Valjastamatonta energiaa. Villin luonnon kosketus.

Ukkosta syntyy ns. epävakaan ilmanalan vallitessa: ilma lähellä maanpintaa on mahdollisimman lämmintä ja kosteaa, kun taas ylempänä on samanaikaisesti mahdollisimman kylmää ilmaa. Tähän vielä päälle auringonsäteilyn päivällä maanpintaa lämmittävä vaikutus sekä muutenkin ilman nousuliikettä suosiva ilmakehän rakenne, niin a vot. Ukonilmat myös liikkuvat niitä synnyttävien pilvi- ja sääjärjestelmien mukana. Sopivissa olosuhteissa samaa ukkospilvialuetta on mahdollista seurata esim. satelliittikuvista jopa päiviä. Toisaalta voi seurata ukkosen syntymistä osaksi jotain sääjärjestelmää. Tavallinen sääpalvelun käyttäjä hyötynee eniten tiedosta, missä ukkospilviä on ja mihin ne ovat liikkeellä.

Kaukokartoitukseen perustuvat mittausjärjestelmät ovat jo monet vuosikymmenet olleet tärkeä osa sään havainnointia. Sadetutka näyttää satavat pilvet, muttei vielä sitä, onko niissä ukkosta. Koska salamat ovat sähköpurkauksia, niistä lähtevien ns. spherics-aaltojen leviämistä mittaamalla samanakaisesti eri paikkakunnilla saadaan selville salamaniskujen aika ja paikka. Vieläpä sekin, onko kyse ns. miinus- tai plus-salamoista (iskeekö salama pilvestä maahan vai päin vastoin). Salamanpaikannuslaitteisto tuottaa tosiaikaista tietoa ukkosen sijainnista ja liikkeestä. Kun samassa kuvassa nähdään sekä satavat pilvet että salamaniskut, antaa tämä kokonaisuus usein jo varsin hyvän kuvan tilanteesta. Varsinkin, jos tätä vertaa satelliittikuviin, on jo pitkällä sääopin syövereissä.

Forecan nettisivulla salamat (keltaisina plusmerkkeinä) sekä satavat pilvet voi nähdä täältä: http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/veneilysaa/salamat

Kuvan linkki: http://photography.nationalgeographic.com/wallpaper/photography/photos/best-pod-september-2010/lightning-storm-kentucky/

 

Edessä kesän toistaiseksi kuumin päivä

Julkaistu
Lämpötilaennuste Pohjoismaihin pe 6.7. klo 18.

Sää on tällä viikolla lämmennyt päivä päivältä. Eilen ylittyi virallinen hellerajakin, kun Lahdessa mitattiin 25,3 astetta. Tänään torstaina hellettä on mitattu iltapäivään mennessä jo usealla havaintoasemalla. Ja huomenna lämpenee taas hieman. Helleaaltoa ei päästy tällä kertaa etukäteen hehkuttelemaan, sillä heinäkuun lämpö hiipi meille hieman varkain. Osittain sää on lämmennyt, koska Keski- ja Itä-Euroopan helleilmamassa on pikku hiljaa hivuttautunut pohjoisemmaksi. Lisäksi Suomessa tällä hetkellä heikko korkeapaineen selänne, jossa ilma pysyttelee paikallaan, ja keskikesän aurinko on päivä päivältä nostanut sen lämpötilaa.  Voimakkaimmin tämän viikon lämpeneminen on näkynyt Pohjois-Suomessa ja koko maan yölämpötiloissa, jotka vielä viime yönä kävivät monin paikoin 10 asteen alapuolella. Sallassa oli jopa yöpakkasta!

Kuluvan kesän lämpötilaennätyksiä siis rikotaan tämän päivän, perjantain ja vielä lauantainkin aikana. Olennaisempaa lomailijoiden kannalta lienee kuitenkin se, että lämmintä on nyt suurimmassa osassa maata. Lapin alueella sää muuttuu viileämpään ja epävakaisempaan suuntaan perjantain ja lauantain kuluessa. Sunnuntaiksi puolestaan maan lounais- ja länsiosaan on tiedossa ukkosia, jotka katkaisevat helteet hetkeksi.

Ennakkotietona ensi viikon lomailijoille, että vaikka viikosta on tulossa tätä viikkoa sateisempi, se tulee kuitenkin olemaan kesäkuun loppupuolta selvästi lämpimämpi. Väliin mahtuu niitä hellepäiviäkin.

ForecaWeather-sovellus Windows-puhelimiin

Julkaistu

Suosittu ForecaWeather-sovellus Windows WP7 (esimerkiksi Nokia Lumia) älypuhelimiin on julkaistu. Sovelluksen voi käydä lataamassa Windows Phone Market Placesta.

Tällä hetkellä sovellus on saatavissa englanninkielisenä. Muut kieliversiot ovat tulossa muutamien viikkojen sisällä.

Sovellus sisältää paikkakuntakohtaisia sääennusteita ja animoituja satelliitti- ja tutkakuvia.

Käy lataamassa ilmainen ForecaWeather-sovellus täältä.

Lämpimän vaihtelevaa keskikesää

Julkaistu
Kun tuuli yltyy, otathan vinkistä vaarin. Kuva: turtlemom4bacon/flickr

Suursäätilassa matalapainenalueet tulevat ja menevät. Juhannuksena suuren osan Suomesta otteeseensa saanut matalapaine on oikeastaan vasta tänään maan kaikista osista ohi. Tosin tänäänkin oli hyvin aurinkoista vasta iltapuolella etelässä. Nyt Suomeen pistää etelästä kapea korkeapaineenselänne, mutta eikös vain jatkossa ole taas seuraava, lännessä oleva matalapaineenalue se, joka säämme määrää. Siis jos säämaailma jaetaan karkeasti matala- ja korkeapainesäähän ja vaikkapa kylmään ja lämpimään, meidän säämme on lämmintä matalapainesäätä. Maahamme virtaa lounaan kantilta lämmintä ilmaa, mutta tuon ilman mukana liikkuu myös sadealueita ja ihan matalapainesääjärjestelmiäkin. Kovin pitkiä yhtäjaksoisia poutasäitä ei tällä tietoa ole odotettavissa.

Selvimmät sadetilanteet ovat nyt jo heti lauantaina (Suomen yli itäkoilliseen, idässä sataa vasta iltapuolelta alkaen), jolloin seassa voi olla myös ukkosta. Sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa on jo poutaa ja aurinkoista, lämpötila kohoaa etelän sisämaassa jopa 25 asteeseen. Pohjoisessa puolestaan satelee vielä. Kuitenkin jo maanantain vastaisena yönä etelälounaasta suorastaan hyökkää uusia sateita, sen verran ärhäkältä näyttää. Maanantaina päivällä nämä sateet painottuvat jo itään ja pohjoiseen ja lounaassa aurinkoistuu.

Tiistaista alkaen näitä sadealueita ei näyttäisi ainakaan ihan suoraan tulevan tänne mistään, mutta tämä tuskin poistaa ainakaan iltapäiväkuurojen mahdollisuutta. Mitään heinäpoutakorkeapainetta emme ole saamassa, mutta tuurilla siellä voi kai se heinäpoudankin mahdollisuus ihan pikkuisen häämöttää, ainakin paikallisilmiönä. Päivälämpötilat ovat alkuviikolla asteen pari vileämpiä, mutta sitten taas etelän sisämaassa jopa 25 astetta ja sitä rataa. Mitään viime kesien tapaisia huippuhelteitä ei ole näköpiiririssä.

Kesän tämän ajankohdan sään suurin käyttäjäryhmä lienevät lomailijat. Luulisi tämän sään sopivan lomailmoiksi, mitä nyt jokusen sadepäivän voi vaikka keskittyä puhdetöihin sisällä. Tosin kala kai syö juuri sateella, vai?

 

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/turtlemom_nancy/4968965946/

 

Jatkoa: Mitä kesälle on tapahtumassa?

Julkaistu

Osa maasta tilapäisesti suihkuvirtauksen lämpimälle puolelle

Suihkuvirtauksen paikka on viikonlopun aikana muuttumassa. Afrikasta peräisin oleva annos lämmintä ilmaa saa suihkuvirtauksen siirtymään kohti pohjoista.  Se tarkoittaa, että viikonloppuna sää on vähän lämpenemässä.  Osa maasta pääsee jopa suihkuvirtauksen lämpimälle puolelle.  Kunnon helleaaltoa on kuitenkaan turha vielä odottaa, sillä lämpimän ilmamassan puolelle päästään vaan tilapäisesti eteläisen Suomen alueella ja osin tämäkin ”lämpöaalto” hiipuu  suihkuvirtauksen mukana saapuvan matalapaineen sateisiin.

Kaksi sadetta

Lämpimän ilman saapumisen seurauksena on meillä viikonvaihteessa liikkeellä kaksi hajanaista sadealuetta. Lauantaina lännestä saapuu sade, joka tuo lämpimän ilman tullessaan, mutta jo viimeistään maanantaina tulee toinen sade, joka vie lämpimimmän ilman mennessään.  Siinä välissä, sunnuntaina, aurinkoisimmilla alueilla Etelä- ja Keski-Suomessa on mahdollista päästä 25 asteen tuntumaan.

Viikonlopun aikana eteläisessä Suomessa päästään hetkeksi suihkuvirtauksen lämpimälle puolelle. Suihkuvirtaukseen liittyy kuitenkin myös sateita, joiden myötä "lämpöaalto" jää kovin tilapäiseksi ja paikalliseksi. Viime kerralla mainittu Afrikan lämpöaalto näkyy nyt kartassa A-kirjaimena. Se luikahtaa maamme eteläpuolelta itään, mutta saa suihkuvirtauksen kaartumaan viikonloppuna tilapäisesti toiseen suuntaan. Näin päin kaartuvalla suihkuvirtauksella (selänne) on tapana kuivata ja heikentää sateita. Se saa usein laajemmat rintamasateetkin katkeilemaan ja tekee niistä hajanaisia. Kolmen vuorokauden kertynyt sademäärä jääkin viikonloppuna viimekertaista vähäisemmäksi, vaikka pari sadealuetta liikkuu perjantain ja maanantain välisenä aikana maamme yli.

Ensi viikolla takaisin suihkuvirtauksen kylmälle puolelle

Sateista tuskin päästään vielä ensi viikollakaan, sillä siirrymme takaisin suihkuvirtauksen kylmemmälle puolelle, jossa sää on yhä ailahtelevaa. Toisaalta suihkuvirtaus on heikkenemässä, mikä tarkoittaa lämpötilaeron pienenemistä suihkuvirtauksen eri puolilla.  Niinpä ensi viikosta näyttäisikin tulevan kulunutta viikkoa lämpimämpi ja useana päivänä on Etelä- ja Keski- Suomessa mahdollista päästä 20 asteen yläpuolelle.

Suihkuvirtauksen heikkeneminen on  myös usein merkki siitä, että ilmakehä vähän miettii mitähän tekisi seuraavaksi ;)