Sadetutkakuvaa Bemarin Connected Drive -näytöllä. Kuva: BMW
Näin marraskuun tuulisena viikonloppuna on hyvä aika kirjoittaa automaailman uusista tuulista.
Autot ovat liikkuvia tietokoneita. Kohta ne ajavat itsekseen ja ehkä lentävätkin. Sää vaikuttaa myös automatkan sujuvuuteen ja turvallisuuteen. TomTom, joka on maailman johtava navigointi-, liikenne- ja karttatuotteiden toimittaja, käyttää Forecan toimittamia sääennusteita laskiessaan autoilijalle optimaalisia ajoreittejä ja sitä, kuinka kauan matka kestää.
Tänä syksynä autovalmistaja BMW otti käyttöönsä Forecan säätiedot. Forecan palvelut toimivat BMW:n Connected Drive -järjestelmällä varustetuissa autoissa yhteensä 40 maassa eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä Suomi ei kuulu BMW:n online-palveluiden piiriin.
Forecalla on Suomen talveen oiva sää- ja kelipalvelu myös niille autoilijoille, joilla ei ole sen enempää navigaattoria kuin Bemariakaan. Palvelu on kehitetty yhdessä Ely-keskuksen kanssa. Keli.foreca.fi -webpalvelu toimii tableteilla tai kännyköillä.
Palvelusta löytyvät sekä sääennusteet että kelitiedot ja ennusteet Suomen pääteille. Tiekartalta on myös mahdollisuus klikata Liikenneviraston kelikamerakuvaan, joten sää- ja keliolosuhteita voi tarkastella reaaliajassa. Tämä on nykyaikaa parhaimmillaan.
Lohinivalla on perjantai-iltana lunta ja lauantai- aamuksi tiedossa liukkaita kelejä. Kuvakaappaus keli.foreca.fi -palvelusta.
Eikä tuossa vielä kaikki. Kartalle saa myös sade-ennusteet. Käykää tutustumassa. Turvallista matkaa kaikille tiellä liikkujille näin adventin aikaan.
Christian Radich purjeet pulleina. Isot purjelaivat herättävät ajatuksia myös säästä. Kuva: Commons Wikimedia
Isot purjelaivat täällä Helsingissä (The Tall Ships Races, 17.-20.7.) saivat minut eilen illalla ajattelemaan paitsi merenkulun historiaa ja merkitystä etenkin jo varhaisen globalisaation kannalta, myös sään ja sääpalvelun merkitystä merenkululle. Sääpalvelun historia on luku sinänsä, eikä sen esittely mahdu pikku blogikirjoituksiin, mutta asiasta kiinnostuneita lukijoitani varten laitan tuonne loppuun linkkejä, joiden kautta pääsee niin halutessaan laajempaan säähistoriamaailmaan.
Aina pitää silti mainita tärkeä alkusysäys. 14.11.1854 Krimin sodan aikana Mustallamerellä haaksirikkoutui 41 ranskalaista ranskalaista alusta myrskyn vuoksi. Jälkeenpäin huomattiin, että myrsky oli kulkeutunut sinne lännestä, koko asutun Euroopan yli. Mutta järjestelmä sään seuraamiseksi puuttui, vaikka yksittäisiä mittausjaksoja paikallisista säistä jo oli, samoin observatorioita, nykyisten tutkimuslaitoksen edeltäjiä.
Esimerkiksi jo maaliskuussa 1838 Helsingin yliopiston yhteyteen perustettiin magneetinen observatorio – keisari Nikolai I:n julistuksella. Tätä samaa juurta on nykyinen kansallinen tutkimuslaitoksemme. Tärkeimmät virstanpylväät nykyaikaisen säätieteen kehittymisessä olivat kuitenkin vasta 1900-luvun maailmansodat sekä niiden vauhdittama teknologinen kehitys.
Tutkatekniikan läpimurto tapahtui vähän ennen toista maailmansotaa ja sen aikana, ja satelliittikuvia on saatu systemaattisesti 1960-luvulta lähtien. Varsinkin toisen maailmansodan aikana lennettiin paljon, mikä tuotti mittausdataa ilmakehän rakenteen selvittämiseksi ja esim. ilmakehän suihkuvirtausten löytämiseksi.
Tässä kunnostautui erityisesti Chicagon yliopistossa työskennellyt tutkijaryhmä, jonka keskeinen hahmo oli suomalainen Erik Palmén. Muistan hänet 1970/80 -lukujen vaihteesta; hän kävi vielä eläkepäivinään säännöllisesti yliopiston meteorologian laitoksella ja mm. tervehti aina kaikkia, jopa minua erikseen. Wikipedia- ja muita tiedonhakumuotoja silmällä pitäen mainitsen vielä kaksi muuta nimeä: Carl-Gustaf Rossby ja Vilhelm Bjerknes. Hyvä edustus siis pohjoismailla tässä.
Toisessa maailmansodassa myös säätietojen väärentämisestä tuli osa Pohjois-Atlantin alueen operaatioita. Ja jopa itse Normandian maihinnousun suunnittelussa säätiedoilla oli merkittävä rooli.
Tänä päivänä jo ainakin säätutka on osa jokamiehen kansalaistaitoa (tai joutuu tyytymään vähempään) ja internetin tai älypuhelinten avulla lähes kaikkien tiedonhaluisten ulottuvilla. Satelliittikuvat sen sijaan vaativat hieman enemmän tulkintaa, mutta se on arkipäivän tarpeita tyydyttävällä tasolla täysin kenen tahansa opeteltavissa.
Sääpalvelu on nykyisin myös Euroopassa, markkinataloudessa kun elämme, yhä enemmän liiketoimintaa. Myös Suomessa ollaan säädataa vapauttamassa niin, että se, joka keksii sen pohjalta sopivan innovaation, jonka tuoteistaa ja jonka varaan rakentaa kilpailukykyisen bisneksen, voi työllistää itsensä ja muita ja tietysti jopa menestyä. Foreca on esimerkki suomalaisesta yksityisestä sääpalveluyrityksestä, jonka markkina-alueena on koko maailma. Edelleen saa välillä selittää, ettemme ole laitos.
Meteorologis-tietojenkäsittelyteknisesti tärkein kehitys on tapahtunut ilmakehää kuvaavien numeeristen ilmakehämallien saralla. Niin kuin säätä seurataan jatkuvasti, myös näitä malleja ajetaan koko ajan uudestaan ja uudestaan, esim. ECMWF-mallia rutiinisääpalvelun tarpeita varten kahdesti vuorokaudessa. Monet sääpalvelutuotteet päivittyvät sitä mukaa kuin viimeisimmät laskelmat ovat käytettävissä, sen vuoksi ennuste voi jo päivän mittaan olla erilainen kuin aamulla.
Malliin kerätään joka kerta erilaiset kaikkialla samaan aikaan tehdyt säähavainnot alkuarvoiksi, minkä jälkeen se laskee ilmakehän rakenteen muutoksia aika-askeleittain tasavälisessä kolmiulotteisessa hilapisteikössä. Näistä tuloksista ovat peräisin ”Täsmäsää”-tyyppiset yhden maanpintahilapisteen pistearvoennusteet. Meteorologit sen sijaan jäsentävät kutakin säätilannetta yksittäisiä pisteitä selvästi laajemmin. Pelkät piste-ennusteet esitysmuotoineen ovat helposti omiaan hämärtämään tämän näkökulmaeron.
Jäsennettäessä ilmakehän kokonaisuuksia ja etsittäessä ja seurattaessa ilmakehän sääjärjestelmiä, niiden rakennetta ja liikettä, päästään puhumaan siitä, mitä ilmakehässä on tapahtumassa ja millaisia vaihtoehtoja esim. paikalliseksi tai alueelliseksi sääksi voidaan odottaa ja millä ennustettavuudella juuri kyseisessä tilanteessa. Tässä on sääennusteiden esitysmuodolle vielä suuria haasteita, olkoon muka kaiken pyhittävä tekniikka itsessään miten pitkällä hyvänsä.
Ylin pluumi on lämpötila 850 hehtopascalin eli millibaarin painepinnan korkeudella (vähän yli kilometrissä). Lisäämällä siihen n. 15 päsee lähelle aurinkoisen kesäpäivän päivälämpötilaa. Kuva: ECMWF jäsensivut.
Kätken tulevan sään nyt Helsingin pluumiennusteen esittämiseen (ks. edelliset kirjoitukseni). Oleellinen muutos siis on, että ilmamassa maan etelä- ja keskiosassa lämpenee merkittävästi tiistaista alkaen, jolloin siis lämmintä ilmaa virtaa idästä. Maanpintalämpötiloihin, jotka voisivat kohota viimeistään loppuviikolla lounaassa jopa helteeksi asti, ottaisin sen varauksen, että ainakin lämpenemiskehityksen alkuvaiheessa maanpinnan läheisessä ilmakerroksessa on koillisesta ilmavirtauksesta johtuen suhteellisen viileää ilmaa, joten pilvisyys voi jäädä runsaaksi, mikä alentaa päivälämpötiloja. Sateisinta on juuri lämpenemisen edellä eli maanantaina etenkin maan itäosassa, mahdollisesti myös etelässä.
Rantaviiva voi näkyä myös samansuuntaisena pilvijonona kaukana sisämaassa. Tässäkin on jo meren ja pilven vuoropuhelua. Kuva: geograph.org.uk
Huh huh. Ei hellettä, vaan että päivystysvuorot sekoittivat taas mieltä niin, että nettipäiväkirjan täyttö jäi aidosti vapaapäivälle, sunnuntaille. Palkkatyö on paitsi välttämätöntä, usein sellaista, ettei sen tarjoamasta näkökulmasta näe metsää puilta. Pitäisi edes hetkeksi istahtaa kaikessa rauhassa, sitten kun asiaan on tarvittavaa etäisyyttä, ja miettiä vaikka, että kun on kuudes toukokuuta, niin mikä on juuri tähän aikaan vuodesta ja vielä kohta luonteenomaista vaikka jollekin sääpalvelun osa-alueelle. Mitä siellä luonnossa taas oikein tapahtuukaan?
Foreca aloitti jälleen vapulta veneilysäiden tuotannon – siis nyt puhun sanallisista, meteorologin laatimista ihan perinteisen Merisään (oma tuotteensa varoituksineen tietyillä kriteereillä, sääviranomaisen tekemä!) tapaisista teksteistä, joita on sitten mahdollisuus kuulla osana asiakasradioittemme ohjelmaa. On ihan toinen juttu, että tuotannossa on laajemmin monenlaisia kuva- ja karttamuotoisia automaattisesti tuotettuja tuuliennusteita. Tähänkin blogiin taisit tulla Foreca.fi -etusivun kautta. Sieltä kannattaa etsiä näitä merialueiden tuuliennusteita, vasemmasta laidasta.
Näitä tarkoittamiani meteorologien kirjoittamia tuuliennusteita laadimme myös joillekin sisämaaradioasiakkaillemme. Tällöin arvioimme tuulen kehittymistä lähinnä suurilla järvenselillä. Pienillä vesillä monenlaiset paikallisilmiöt muuttavat tuulta voimakkaasti. Mutta sama koskee veneilysäitä merialueille: ei ole mahdollista tehdä ennustetta – varsinkaan lyhyttä ja ytimekästä – niin, että sen olisi tarkoituskaan päteä joka ikisessä laiturinnokassa. Tuulelle esteetön avomeri painottuu aina, toisaalta emme voi tietää, ja josko veneilijä aina itsekään, tuleeko pysytelleeksi visusti rannikon suojassa vai suuntaako myös ulapalle ja kuinka pitkälle. Ellei tuule liikaa tai ole merenkäyntiä, Helsingistäkin matka voi olla vaikka Tallinnaan, jolloin vastaan tulee taatusti myös varsinaisen avomeren tuuli.
Mutta se tarkoittamani vuodenaikaisasia, se on maa- ja merituuli-ilmiö, tai lyhyemmin ehkä vain merituuli, koska sen tuulensuunnallinen vastakkaisilmiö maatuuli sattuu yölle. Yleisemmin meidän leveysasteillamme ilmanpaineen maanpinnan suuntainen jakautuma, ilmanpainekenttä, määrää tuulikentän. Suoraan ilmanpaine-eroista johtuvaa tuulta kulloisessakin tilanteessa voitaneen kutsua vaikka perustuuleksi. Sen päälle tulee muita tuulen nopeuteen ja suuntaan kohdistuvia vaikutuksia, etenkin rannikon lähellä, mutta myös siitä johtuvia, onko vesi kylmää vai lämmintä suhteessa yläpuoleiseen ilmaan.
Ehkä laaja-alaisin paikallistuuleen vaikuttava ilmiö rannikolla on merituuli. Se voi yksinkin kehittää oman tuulikenttänsä, siis ilman perustuulta, mutta muuttaa usein perustuulen suntaa ja nopeutta rannikon lähellä ja vieläpä niin, että tuulen suunta muuttuu päivän kuluessa. Maalla merituulen vaikutus ulottuu kunnon merituulitilanteissa helposti kymmeniä kilometrejä sisämaahan päin, jolloin keväinen ja alkukesäinen merituuli viilentää ja kuivattaa tiettyä aluetta vaikuttaen esim. maataloudessa alueen suotuisuuteen. Rannikolla voi iltapäivisin usein nähdä, miten paitsi meren yllä on selkeää ja rannikolla merituulen myötä seljennyt, myös kaukana sisämaassa valkean pilvivallin, joka voi sisältää myös kuuropilviä. Sinne johonkin on ehtinyt merituulirintama, ja sinne asti tuulee mereltä kylmää ilmaa.
Ilmakehä on monimutkainen, mutta tästä on rautalankamallia käyttäen kyse: Meri on kylmä, nytkin esim. Suomenlahdella vain n. +5 -asteista. Aurinko lämmittää maanpinnan, jolloin myös maanpinan läheinen ilma lämpenee ja alkaa kylmää kevyempänä kohota ylöspäin. Korvaavaa ilmaa alkaa virrata kylmältä mereltä. Syntyy kiertoliike, sirkulaatio, missä satojen metrien korkeudella vastaavasti tulee maalta merelle, missä puolestaan on laskevaa ilman likettä. Hyvin hienojakoisessa tarkastelussa on kyse myös siitä, että merellä on kylmän alustan synnyttämää korkeapainetta ja maalla vastaavasti matalapainetta.
Periaatteessa vastaavanlainen alustojen välisestä lämötilaerosta alkunsa saava, tosin ajallisesti ja paikallisesti (vuodenaikaisvaihtelu, valtameri-manner -jakautuma) hyvin paljon isomman mittakaavan kiertoliike on monsuuni-ilmiö.
Suomenlahden rannikko ei ole aivan länsi-itä -suuntainen, vaan kun mereltä tuulee suoraan, tuulee enempi kaakosta kuin etelästä. Tällaisena merituulikin aamupuolella usein alkaa (siis tilanteessa, missä on lähes pelkkä merituuli, perustuuli on vähäistä). Vaan kun pästään iltapäivään, jolloin merituuli on sanotun kiertoliikkeen kehittyessä myös voimistunut, tuuleekin lounaasta.
Tuulen sunta on siis kääntynyt myötäpäivään. Tämä johtuu ns. coriolisvoiman vaikutuksesta kiertoliikkeeseen vähitellen. Mutta tuulta tarkkailevalle entisajan kalastajalle selvisi ainakin, että koska aurinkokin vaihtaa paistosuuntaansa aivan samalla tavalla, taivaalla päivän kuluessa vasemmalta oikealle, näyttää aina tuulevan auringon suunnasta. Siitä tuulen vanha nimi: solgångsvind. Pohjanlahdella merituulen iltapäivätuulensuunta on tyypillisesti luoteinen.
Auringon painuessa mailleen merituuli sammuu, ja sellaisissa oloissa, missä maanpinta yöllä kylmennee vastaavasti suhteessa merenpinan lämpötilaan, syntyy kiertoliike toisin päin ja tuulee maalta merelle. Joskus aika hauskoja asioita voi pätellä esim. vertaamalla toisiinsa eri korkuisten savupiippujen savujen liikesuuntia.
Helsingin keskusta saa osansa merituulesta myös niin, että terassilla tuskin tarkenee, vaikka sisämaassa olisi jo täysi kesä ja Keravallakin heitetty jo tuulipuvut nurkkaan ajat sitten. No, oma valinta, muttei kannata vilustuttaa itseään.
Kuvan linkki: http://www.geograph.org.uk/photo/547996
Suositusta ForecaWeather-sääsovelluksesta Android-puhelimiin on nyt saatavilla uusi päivitetty versio 2.1.
Tässä uudessa versiossa käyttäjällä on mahdollisuus valita monien paikkakuntien sää”widgettejä” kännykkänsä näytölle. Käyttäjä voi valita kahdesta eri ”widgetti” koosta.
Vielä muistin virkistämiseksi muuta ForecaWeatherin sisältöä. Sovellus sisältää paikkakuntakohtaisia sääennusteita, animoituja sääkarttoja, animoituja satelliitti- ja tutkakuvia.
Käy lataamassa ilmainen ForecaWeather-sovellus täältä.
Widget-sanasta pähkäilimme pitkään täällä Forecassa. Mitä suomalaista sanaa sinä käyttäisit widgettistä? Sovelma? Ehdotuksia?
Forecan suosittu ForecaWeather-sääsovellus on nyt saatavilla myös Android-laitteisiin. Sovelluksen voi käydä lataamassa ilmaiseksi Android Marketista.
Sovellusta on tällä hetkellä mahdollista käyttää suomen, ruotsin, englannin, espanjan, italian, ranskan, saksan ja venäjän kielillä. Kieli valikoituu automaattisesti kännykän kieliasetusten mukaan.
Tämä on vasta alkua. Jatkamme Android-sovelluksen kehittämistä. Seuraavaan versioon ovat tulossa mm. sade- ja pilvisyysennusteanimaatiot.
Kokeile ForecaWeather 1.0 versiota Androidille. Meistä olisi kiva saada palautetta käyttäjiltä.
Cirrus fibratus -yläpilveä, tosin samassa kuvassa on myös kumpupilviä. Kuva ja copyright Bernhardt Mühr / Wolkenatlas.
Säätä kuvataan perinteisesti ja yksinkertaisimmillaan pilvi-aurinko -symboleilla. Onkin helppoa hahmottaa, että pelkkä aurinko tarkoittaa käytännössä selkeää ja pelkkä tumma pilvi puolestaan pilvistä säätä. Mutta entä erilaiset pilvisyyden asteet ja lajit siltä väliltä?
Kun tuon pelkän auringon eteen tulee kumpupilvimäisiä pilvenlonkareita – siis näissä sääsymboliesityksissä – symbolit todellakin pystyvät kuvaamaan vaihtelevan pilvisyyden tilanteita niin kauan kuin niiden on myös määrä tarkoittaa juuri tällaista pilvisyyttä.
Mutta kun se todellisuus siellä taivaalla voi olla paljon monimutkaisempi: koko taivaan voi kattaa ohut kuituinen tai joskus tasainen maitomainen pilviharso, josta aurinko vaihtelevasti paistaakin läpi. Tässä yhteydessä kannattaa kiinnostua eri pilvilajeista; nyt nimittäin puhutaan jääkiteistä muodostuneista ns. yläpilvistä, joita meillä Suomessa esiintyy tavallisimmin 6-10 km:n korkeudella. Melko systemaattisesti niitä näkyy taivaalla esim. lähestyvien lämpimien rintamien edellä, itse asiassa ensimmäisinä näkyvinä merkkeinä näistä sääjärjestelmistä. Mutta ohutta -tai sitten aika paksuakin – tai tiheää, yläpilveä voi olla taivaalla muutenkin.
Yläpilvistä tyypillisin on Cirrus eli untuvapilvi lukuisine alalajeineen. Lisäksi yläpilvi voi olla Cirrostratus-pilveä eli harsopilveä tai tyypiltään Cirrocumulus eli palleropilvi. Näistä harsopilvi saattaa aiheuttaa auringon ympärille renkaan eli ns. halo-ilmiön. Lämpimän rintaman lähestyessä harsopilven muuttumisen verhopilveksi (ns. keskipilveä) tietää siitä, ettei maanpinnalle enää muodostu varjoja auringonsäteilyn esteistä.
Kaikki tämä siis tiedetään oikein hyvin, eikä mikään estä meteorologia mainitsemasta yläpilviä sanallisissa ennusteissa. Ja onpa ainakin säähavaintojen ilmoittamisessa ”ohutta yläpilveä” jo legendaarinen sääkategoria, joka on päässyt jopa osaksi musiikkibändin nimeä. Yhtä kuuluisa sääilmaisu voisi olla ”alavilla mailla hallanvaara”.
Mutta nykyään, eikä vähiten internetin myötä, yhä isompi osa sääpalvelusta on kuvamuotoista. Käytetty symboliikka tai grafiikka ei ole toistaiseksi pyrkinyt erittelemään näitä yläpilvitilanteita muusta pilvisyydestä, jolloin sää voidaan esittää jopa kokopilvisenä, vaikka aurinko paistaa pilven läpi. Meteorologisessa mielessä tällöin onkin pilvistä, mutta joku saattaa pitää ennustetta vääränä ja säätä tietysti aurinkoisena, mitä se usein onkin. Sää voi siis ihan oikeasti olla pilvistä ja aurinkoista yhtä aikaa!
Mikä siis neuvoksi, miten kertoa yksinkertaisella sääsymboliikalla, että pilvisyys on yläpilveä? Sääpalvelun perinne maailmassa ei kokonaan uuden symbolin ilmestymistä tue, ja lisäksi törmätään kulttuurieroihin: kuka pitää mitäkin tilannetta pilvisenä ja kuka aurinkoisena. Monelle voi toisaalta olla merkitystä tietää, onko pilvisyys vaikka kumpupilvisyyttä, joka merituulen vuoksi pyyhkiytyy pois rannalta, vai onko taivas koko päivän valkohehkuisen kalpea ja aurinko vain siintää yläpilven läpi. Sanoilla sen voi sanoa.
Osaatko ehdottaa, mikä neuvoksi tähän? Ovatko yläpilvet kenties lähes aina niin merkityksettömiä, että ne voisi jättää kokonaan huomiotta kuvallisissa esityksissä? Entä sanallisissa? Koetko yläpilvet tärkeiksi?
Yläpilvien maailmaan tutustumisen voit aloittaa vaikka tästä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Yl%C3%A4pilvi
Tai tästä (Hohe Wolken): http://www.wolkenatlas.de/
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
