Kesällä on kiva lillua vedessä, muttei ehkä omassa hiessä. Mätäkuu lähestyy. Kuva:Edwin Wiegele / Wikimedia Commons.
Naistenviikon toisena, Saaran päivänä, on kesä jo kypsä. Enää ei ole vain lämmintä, vaan on lämmintä ja kosteaa. Ainakin on kosteampaa kuin tämän kesän edellisinä lämpiminä päivinä ja öinä. Alkukesän kylmiä päiviä en tarkoita, lasken siis nyt vain lämpimät ja puhun niistä. Kesän lämpöä riittää, vieläpä oikea-aikaisesti keskellä kesää.
Kosteuden lisääntyminen kielii jo keski-ikäisestä kesästä, joka on seuraavaksi aina vain kypsempi. Koen kosteuden jonkinlaisena kaiken peittävänä pehmeytenä, jonka voi aistein havaita. Liika kosteus on jo tukaluutta, koska ihomme kautta poistuva oma kosteutemme ei enää haidu iholta kuten se katoaa kuivaan ilmaan. Hikoilemme herkemmin tai siis niin, että hiki jää iholle eikä haihdu. Tällä on merkitystä lämmön tuntemuksen kannalta.
Kun neste haihtuu eli muuttuu höyryksi, tämä muutos sitoo energiaa, lämpöä, jota se ottaa haihduttavasta pinnasta, ihosta. Hienkin haihtuminen on sitä voimakkaampaa, mitä kuivempaa on ympäröivä ilma. Hikoilu on kehomme lämmönsäätelyjärjestelmä. Mitä tehokkaammin hiki haihtuu iholtamme meitä ympäröivään ilmaan, sitä enemmän ihomme tästä syystä viilenee. Kun ympäröivä ilma on jo valmiiksi kosteaa, ihomme viilenee huonommin. Ääriolosuhteessa ja huonokuntoisena kasvaa jopa lämpöhalvauksen vaara.
Ihminen kuitenkin hikoilee, vaikkei hiki haihtuisikaan: hiki osaa myös valua ja vaikka kastella vaatteet. Juotava on siis lämpimän sään vaatimalla tavalla. Hien mukana ihmisestä poistuu muutakin kuin vettä, eli ei pelkkä vesi välttämättä korvaa menetettyä. Ihmisen hyvinvointi vaatii tasapainoa vaikkapa suolojen suhteen, olkoot nämä sitten liikaa saatuina miten haitallisia tahansa. Ihminen voinee ikään kuin lisätä haihduttavaa pintaansa ohuen ilmavilla vaatteilla, jotka ihon ohella haihduttavat niihin tarttunutta hikikosteutta.
Puhdas hiki ei käytännössä haise, ellei tarkoiteta erikseen hajurauhasten eritteitä. Mutta jos hiki saa rauhassa olla möllöttää pitkään, niin jopa se on oiva kasvualusta kaikenlaiselle, joka myös pitää lämpimästä ja kosteasta. Näillä säillä on puhtaus enemmän kuin puoli ruokaa. Myös pyykinpesu on osa tätä suurta oivallusta. Samoja jo valmiiksi hikoiltuja vaatteita ei kannattane päällensä kiskoa. Pian alkaa mätäkuu.
Kuvan linkki: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6d/Hundstage_-_Edwin_Wiegele.jpg
Oletko fanaattinen ukkosten ystävä tai myrskybongari? Kihelmöitkö innostuksesta, kun kuulet säätiedotuksessa sanat ”rajuja ukkosia odotettavissa”? Myönnän itse kuuluvani tähän joukkoon, mutta myönnän myös pettyväni pahasti, kun ennustettuja ukkosia ei tulekaan. Uskoisin, että moni muukin ukkosfanaatikko kokee karvaan pettymyksen tunteen, kun luvattuja ukkosia ei vaan kertakaikkiaan näy eikä kuulu. Ja varsinkin, jos on päättänyt lähteä ukkosbongausretkelle. Tämän vuoden toukokuussa minulla kävi hyvä tuuri retkelläni, mutta viime kesän reissu oli täysi katastrofi. Itse olin vielä edellisenä päivänä tarkkaillut sääennusteita ja minulla oli vahva luotto ukkosiin, mutta toisin kävi: missään ei ukkostanut. 300 kilometrin ajaminen meni hukkaan.
Ukkosten ennustamisessa paljon haasteita
Meteorologit käyttävät ukkosten ennustamisessa lukuisia parametreja: on CAPE-arvoja, CIN-arvoja, kastepistelämpötiloja, LIFTED-indeksejä ja lämpötilavähetteitä. Monien näistä pitäisi olla balanssissa keskenään, jotta ukkosten synty olisi mahdollista. Eniten meteorologit käyttävät ukkosten ennustamiseen CAPE-indeksiä (konvektion käytettävissä oleva energia), joka kuvaa ilmakehän epävakaisuutta ja potentiaalista nousuliikkeiden voimakkuutta. Jo varsin pienilläkin CAPE-arvoilla (100-300 J/kg) ukkosia voidaan havaita, mutta voimakkaimmat ukkoset vaativat tyypillisesti vähintään keskinkertaisia CAPE-arvoja (1000-2000 J/kg). Mitään selkeää korrelaatiota suurien CAPE-arvojen ja voimakkaiden ukkosten välillä ei kuitenkaan ole – toisinaan melko pienilläkin arvoilla havaitaan rajuja ukkosia ja jopa trombeja.
Parhaimmat todennäköisyydet voimakkaille ukkosille, rajuilmoille ja rakeille syntyvät seuraavasta kombinaatiosta: kohtalaiset CAPE-arvot, ylöspäin selvästi kylmenevä ilmakehä (suuri lämpötilavähete), alailmakehän suuri kosteus ja alueelle saapuva rintama. Tyypillisesti helteet päättävä kylmä rintama tuo otolliset olosuhteet ukkosille, mutta myös kaakosta saapuvien lämpimien rintamien yhteydessä olosuhteet voivat olla suotuisat. Toisaalta tarpeeksi kosteassa ja lämpimässä ilmassa yksittäisiä ukkossoluja kehittyy kesäisin myös varsinaisten rintama-alueiden ulkopuolelle.
Mutta mitäs sitten, kun ennustetut ukkoset jäävätkin tulematta, vaikka olosuhteet vaikuttivat suotuisilta? Tyypillisin syy ukkoskehityksen tyssäämiseen kesäisin on ilmakehän ”tulppa” eli inversiokerros, jossa lämpötila ylempänä ilmakehässä nouseekin korkeuden mukana hetkellisesti. Aurinko lämmittää kesäpäivinä maanpintaa voimakkaasti, jolloin lämmennyt, ympäristöään kevyempi ilma, lähtee nousuliikkeeseen. Nousuliike jatkuu niin kauan, kunnes kohdalle osuu ilmakerros, jossa ympäröivä ilma onkin maan pinnalta kohonnutta ilmaa lämpimämpää. Tällöin ukkoskehitys estyy, sillä ukkosen synty vaatii tarpeeksi korkealla tapahtuvaa pilvikehitystä. Tällaisia inversiokerroksia on vaikea ennustaa, mutta niitä voidaan tarkkailla nk. CIN-arvojen tai luotausten avulla. CIN (Convective Inhibition) tarkoittaa nimensä mukaisesti konvektion eli nousuliikkeiden estoa. Yli -50 CIN-arvoilla konvektion esto on jo niin suurta, etteivät edes korkeat CAPE-luvut auta pelastamaan tilannetta. Silloin tarvitaan avuksi joko lämpötilan tai kosteuden kohoamista alailmakehässä tai vaihtoehtoisesti alueelle saapuvaa rintamaa, joka kykenee murtamaan inversiotulpan ja täten käynnistämään ukkoskehityksen.
Kannattaa muistaa myös se, että mikäli aamut jatkuvat pitkälle iltapäivään pilvisinä, on ukkosten kehitys hankalampaa, sillä maanapinta ei pääse lämpenemään tarpeeksi voimakkaan nousuliikkeen aikaansaamiseksi.
Ukkoskuurot ovat usein myös hyvin paikallisia ilmiöitä: samaan aikaan kun voimakas ukkoskuuro rakeineen ja puuskatuulineen piiskaa esimerkiksi Tamperetta, saattaa 15 km:n päässä Pirkkalassa aurinko paistaa taivaan täydeltä. Ukkospilven halkaisija saattaa olla vain muutamia kilometrejä, ja sitten ihmetellään, miksi ennuste meni pieleen, eikä ukkosia omalle pihalle osunutkaan.
”Miksi Helsingissä ei ikinä ukkosta?”
Usein etelärannikolla ihmetellään, miksei touko-heinäkuussa ukkosta juuri lainkaan, vaikka muualla maassa koetaankin kovia ukkosmyräköitä. Kun ukkoset tyypillisesti liittyvät kaakosta saapuviin helleilmamassoihin, kulkevat myös kehittyneet ukkossolut etelä-pohjois-suunnassa ilmavirtausta myötäillen. Ukkospilvet syntyvät tyypillisesti voimakkaasti lämpenevien maa-alueiden yläpuolella, kun lämmin ja kostea ilma lähtee nousuliikkeeseen. Tutkakuvissa näkyykin usein lupaavaa ukkoskuurokehitystä Viron puolella: esimerkiksi Tallinnassa saattaa ukkostaa rajusti, ja hetken ajaksi sitä itsekin innostuu ja erehtyy luulemaan, että ukkoskuurot saapuvat pohjoiseen päin liikkuuessaan pian myös pääkaupunkiseudun ylle. Hetkessä kuurot kuitenkin kuolla kupsahtavat juuri ennen Helsinkiä, ja etelärannikolla Viron voimakkaista ukkosista on muistona vain tylsät kuuropilvien rippeet.
Kun ukkospilvi ajautuu kesän alkupuoliskolla kylmän merialueen ylle, loppuu sen kehittyminen nopeasti. Kylmä alusta ei anna pilvelle tarvittavaa lämmitystä ja kosteutta (energiaa); lopulta pilvessä tapahtuvat laskuliikkeet ja haihtuminen syövät viimeisetkin energian rippeet ja ukkoskuuropilvi heikkenee ensin tavalliseksi kuuropilveksi ja lopulta poutapilveksi. Jos ukkoskuurokehitys kuitenkin venyy myöhälle iltaan tai yöhön, ei kylmä meri enää välttämättä haittaa ukkospilveä, sillä se ammentaa energiansa päivän aikana lämmenneistä korkeammalla sijaitsevista ilmakerroksista – tätä ilmiötä kutsutaan myös nimellä kohokonvektio. Etelärannikolla ukkoset ovat alkukesällä todennäköisempiä ilta- ja yöaikana, harvemmin päiväsaikaan.
Kuva 1: Näin nopeasti yksittäinen ukkoskuuropilvi kuolee pois jouduttuaan kylmälle merialueelle (Foreca/Markus Mäntykannas)Kuva 2: Samainen ukkoskuuro alasinpilvineen Viron puolella. Suomenlahdella kuuro heikkeni nopeasti. (Markus Mäntykannas)
Myrskybongareiden kannalta etelärannikko, mm. Helsingin edusta, on Suomen vaisuinta aluetta. Vaikka vuotuisat salamamäärät eivät aivan pohjalukemia Suomen mittakaavassa edustakaan, harvemmin pääkaupunkiseudulla koetaan sisämaan kaltaisia myräköitä. Toki loppukesällä ja syksyllä tilanne kääntyy päinvastaiseksi: suhteellisen lämmin meri saattaa suosia sade- ja ukkoskuurojen syntyä ja kehitystä, kun taas sisämaassa ukkoskausi hiipuu vähitellen.
Kesäisten rajuilmojen kannalta antoisinta seutua on Etelä- ja Keski-Suomen sisämaa: erityisesti Salpausselän alue ja Pohjanmaalta kohti Etelä-Karjalaa yltävä alue. Jos on ylimääräistä aikaa (ja rahaa), myrskybongausta kannattaisi harrastaa Baltian itäosissa, sillä siellä salamoi keskimäärin selvästi Suomea vilkkaammin.
Kuva 3: Raju ukkoskuuro Luopioisissa 14.7.2014 (Markus Mäntykannas)
Vaikka näin voi sään nähdä. On akanilmaa ja ukonilmaa ja dynamiikkaa. Sitä paitsi menossa on Don Quijote -baletti. Mikähän kaikki maailmassa on tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Ainakin sääpalvelu. Kuva: Jeff Medaugh / Wikimedia Commons.
Ilmakehä, joka isompana ja satunnaisesti käyttäytyvänä elementtinä ohjaa myös matalapaineiden liikkeitä, tanssittaa yhtä matalapainetta veikeällä tavalla. Ensin se ikään kuin kaakosta Suomeen ulottuvan mutta jo väsähtävän korkeapaineen kainalossa saapuu sunnuntaiaamuksi Mustanmeren suunnasta eteläiselle Itämerelle. Illalla matalapaine on jo Tanskan ja Ruotsin välissä, siis sen keskus. Kun asetelma on tämä, Suomeen virtaa helleilmaa kaakosta.
Tanskan yllä tämä iso ilmapyörre tekee vastapäiväisen tiiviin lähes piruetin ja ottaa maanantaina sieltä tällä tavoin vauhtia ollakseen keskiviikkona Suomessa. Jos tämän mieltää ilmavaksi baletiksi, on vielä kuviteltava pyörivän ballerinan hameenhelmat pitkiksi. Näin siksi, että tuo matalapaine vastapäivään pyöriessään lennättää tänne ensimmäisiä paikallisia sadekuuroja, miksei myös ukkosia, jo sunnuntaina, mutta sitten kunnon ukkossateita maanantaina lounaasta. Ne ajavat tieltään pois hellettä, joten toivottavasti ei mikään Asta-myrskyn tapainenkaan toistu.
Tiistaina pikku ballerinamme roiskaisee Tukholman yltä jo uusia sateita Suomen lounaisosaan, kun entisetkin ovat vielä pohjoisessa. Väliin mahtuu aurinkoa. Keskiviikon kuurosateissa ja ukkosissa on se minun kannaltani hyvä puoli, että niitä ohjaa myös kylmä meri pysymään poissa rannikolta. Tähän luotan, koska menin sanomaan toimittajalle, että keskiviikkona kuurot ovat pääkaupunkiseudun suhteen sisämaassa ja että Helsingin keskustassa on iltapäivällä 22 astetta lämmintä. Siis vasta keskiviikkona! Mutta se olikin ihmiskokeen yritys. Silti. Meniköhän vähän yläkanttiin… -jännitän.
Keskiviikon jälkeen kuurosateet selvästi vähenevät lännessä mutta jatkuvat idässä ja pohjoisessa. Lauantaina olisi jo päin vastoin. Lämpimästä kesäilmasta emme pääse eroon sen jälkeenkään, joten eivät nämä lähipäivien sateetkaan kylmiä ole. Toinen on ääni kellossa kuin kesäkuussa, vaikka suursäätila epävakainen onkin.
Yritin nähdä nämä sääasiat kerrankin edes vähän eläväisemmin. Ne ovat monimutkaisia, ja aikoinaan oppimatonta oli kansa, jolle säätiedotuksia piti tehdä. Ehkä siksi säätiedot edelleen esitetään – kaikista tutkista, satelliiteista ja supertietokoneista huolimatta – jotenkin mahdollisimman yksinkertaisesti. Yksittäisinä pilvi-aurinko -symboleina. On skannattu pahvikuvat tietokoneelle, ja täydestä menee. Vai meneekö? Ilmeisesti kukaan ei ole edes vaivautunut koskaan miettimään, miten myös sääennusteiden esittämistä voitaisiin oikeasti kehittää. Koulunäytelmäkäytäntö pahvikuvineen voisi jo vähetä.
On sekin sitä paitsi kumma juttu, että kun sääpalvelu perustuu sääjärjestelmien rakenteen ja liikkeen JATKUVAAN ja siis lähes tosiaikaiseen seuraamiseen, niin sääpalveluiden käyttö siellä ennusteiden loppukäyttäjien päässä ei sitten enää perustukaan tähän, vaan halutaan elää skannattujen pahvikuvien mahdollisimman helpossa mutta toki älyttömän puutteellisessa maailmassa. Ei auta, vaikka on jo sadetutkakin käytännössä kaikkien halukkaiden ulottuvilla.
Kuka tahansa ymmärtää, että jos sää on oikeasti tärkeä asia, siitä otetaan selvää ja sitä seurataan myös itse. Ei se niin mene, että vilkaistaan yhden kerran viiden päivän ennustetta ja sitten eletään se viikko sen ennusteen varassa – tai sen varassa, mitä siitä muistetaan. Sää vaatii omaa aktiivisuutta siinä missä monet muutkin asiat. Vai pitäisikö tämänkin Sään takaa -blogin nimeksi muuttaa ”digitaalisten pahvikuvien takaa”?
Tulihan mietittyä – tietysti taas liikaa.
KATSO: Forecan salamatutka, jossa sadekaikujen lisäksi näkyvät salamanpaikannustiedot: www.foreca.fi/Finland/Nurmijarvi/veneilysaa/salamat .
Kuvan linkki: http://de.wikipedia.org/wiki/Don_Quichotte_%28Ballett%29#mediaviewer/Datei:Dq1.jpg
Elämme keskikesän aikaa, jolloin lämpötila ja UV-säteilyn määrä ovat Suomessa korkeimmillaan. Tällä viikolla UV-säteilyn määrä on päivällä aurinkoisella säällä maan etelä- ja keskiosassa 6:n tienoilla, muualla maassa lähellä arvoa 5. Tällainen säteilymäärä riittää polttamaan aurinkoon tottumattoman ihon 10-60 minuttissa, riippuen ihotyypistä. Suomessa on vain pari kertaa mitattu UV-indeksin arvo 7.
Välimerellä UV-säteilyn määrä on kesällä luokkaa 9-11 (suojaamaton iho palaa 5-30 minuutissa) ja päiväntasaajan seudulla yleisesti koko vuoden 10-15.
Korkeimmat maapallolla esiintyvät UV-säteilyarvot lähentelevät Perun Andeilla arvoa 25 – jossa iho palaa hyvin nopeasti, vain 2-10 minuutissa. Näin korkean säteilymäärän mahdollistaa vuoristoseutu, jossa ilmakehä on ohuempi, sekä sijainti lähellä päiväntasaajaa, jossa aurinko paistaa kohtisuorasti maata kohden.
UV-säteily on silmälle näkymätöntä, mutta sen allonpituus on vain hieman lyhyempi kuin näkyvän valon lyhyin aallonpituus, eli violetti. Siksi sen voimakkuutta on hankala arvioida vain katsomalla ulos. UV-säteilyn määrään vaikuttaa ensisijaisesti pilvisyys ja auringon korkeuskulma. Lämpötila vaikuttaa UV-säteilyn määrään vain vähän, on harhaluuloa että jos on lämmin, niin automaattisesti myös UV-säteily on voimakasta. Myös maanpinnan laatu vaikuttaa UV-säteilyn määrään, esimerkiksi puhdas valkoinen lumipeite lähes tuplaa UV-säteilyn määrän.
Pilvet luonnollisesti vähentävät maanpinnalle saapuvaa UV-säteilymäärää. Mutta pilviselläkin säällä voi ruskettua. Ohuet yläpilvet vaimentavat UV-säteilyä vain n. 10 %, tavalliset kesäiset kumpupilvet n. 50% ja paksu yhtenäinen pilvikatto n. 70%. Päiväntasaajalla siis täysin pilviselläkin säällä maanpinnalle saapuvan UV-säteilyn määrä vastaa keskipäivällä n. luokkaa 4, jossa iho voi palaa 15-90 minuutissa. Ei ole siis ollenkaan hölmöä ottaa aurinkoa tropiikissa pilvisellä tai jopa sateisella säällä, jos vain tarkenee. Hölmömpää tosin on esimerkiksi palvoa aurinkoa ruskettumisen toivossa klo 18 jälkeen, vaikka olisi pilvetöntä ja lämpömittarissa lukemat 30. Auringon korkeuskulma on jo silloin nimittäin kaikkialla maailmassa niin pieni (UV-indeksin arvo alle 2), että UV-säteilyä saapuu maanpinnalle erittäin vähän, sillä se kulkee paljon pidemmän matkan ilmakehän läpi kuin keskipäivällä, ilmakehä imee säteilyä ja heijastaa suuremman osan myös takaisin avaruuteen. UV-säteilyltä suositellaan suojauduttavan, kun sen arvo on 3 tai yli.
Esimerkki UV-säteilyn määrästä Etelä-Suomessa keskikesällä pilvettömällä säällä kellonajan mukaan. Maanpinnalle saapuvan UV-säteilyn määrä vaihtelee päivästä toiseen.
Korkeimmillaan UV-säteilyn määrä on Suomessa kesäaikaan klo 13-13.30, eli silloin kun aurinko on taivaalla korkeimmillaan (idässä hieman aiemmin kuin lännessä). Tällä hetkellä keskikesällä UV-säteilyltä tulee suojautua klo 10-17 välisenä aikana, jolloin UV-indeksi on yli 3. Tämä on myös se aika jolloin aurinko ruskettaa parhaiten.
Vastaniitetyn heinän tuoksu kuuluu keskikesään. Kuva: Apple Farmer / Wikimedia Commons.
Kömpiihän se kunnon kesä sieltä vihdoin iloksemme! Oli sen jo aika. Vielä en ole ulkona käynyt, vaan läheisen lentokentän sääsähke sen kertoo: 20 astetta jo, tosin asteen tarkkuudella. Riittää hyvin. Vähän sisämaahan päin on toinen, isompi lentopaikka, siellä on 22, ja Vaisalan mittarissa Länsi-Vantaalla 23 lämpöastetta. Meren suunnassa siintää sininen vanha taivas, pilvet ovat sisämaassa ja ulottuvat sieltä tänne. Lokkien kiljumista riittää, vaikkei meri ihan lähellä olekaan. Pesivät sitten mielummin täällä ja ovat levottomia lentokyvyttömien poikasten vuoksi. Puista näkee ja kuulee, että vähän tuulee. Kyllä, kesä todella on täällä, vaikka melkein jo toivo ehti mennä.
Ilmatieteelliset ennustekartat vahvistavat lämpimän kesän alkaneen. Huomenna lauantaina Itä-Suomessa vielä paikoin kuurottelee, mutta seuraava isompi sade olisi leviämässä meille lounaasta vasta ensi viikonloppuna. Saatiin siis vähän niin kuin heinäpouta, josko nuorempi kaupunkilaissukupolvi nyt enää tietää, mikä se on. Mutta sellaista heinähattujen hommaa tämä sään ennustaminenkin välillä on, vaikka mitä muuta yritetään selittää. Totuus on tässäkin oman aikansa lapsi.
Kesästä pitää vain muistaa, että yksittäisiä lämpöukkosia voi olla, vaikka kuinka olisi korkeapainetta. Katsotaan, mihin asti vedet vielä lämpiävät. Nyt voi antautua kesäisen luonnon vietäväksi!
www.youtube.com/watch?v=Y8AbZFRFkUU
Kuvan linkki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Niittokone#mediaviewer/Tiedosto:Skivesl%C3%A5maskin.jpg
Tuulen vaikutuksia kuvaavalle boforiasteikolle voisi olla käyttöä edelleen. Kuva: HoremWeb / Wikimedia Commons.
Keskikesän viikko vaihtuu toiseksi. Viileän ja epävakaisen kesän, vaikka eilisen lauantain saattoi jo vähän vaativampikin kesänkuluttaja ihan kesäpäiväksi laskea. Nyt sataa, ja kirjoitan tätä Helsingissä. Illaksi tosin hieman poutaantuu, mutta tuulinen pilvisyys on läsnä, sateet ovat vähitellen idässä ja maan keskivaiheilla. Yöllä etelästä ulottuu tänne jo sade. Niin makaa pääkaupunki tänään, muuten säästä Suomessa voi lähinnä sanoa, että matalapaineeksi se menee. Ihan kuin ei tämänpäiväisessä sateessa jo olisi tarpeeksi.
Jos yrittäisi jotenkin karkeasti kertoa, missä suurimmat sateet jatkossa luuhaavat, niin alkuviikolla niitä ensin työntyy etelästä Itä-Suomeen, ja sitten viikon puolivälistä alkaen sataa eniten ja jatkuvimmin Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla. Kuuroja toki tulee myös etelässä, mutta saattaa siellä torstain maissa häämöttää poutaisempikin päivä. Ilma lämpenee sateiden mukaan poukkoillen niin, että ensin ei juuri ollenkaan, mutta ensi viikonlopun kuluessa on ainakin jonkin aikaa jo ihan oikea kesä. Sen viikonlopun varaan laskisin jotain, ja voipi olla, että ilma myös jää aiempaa lämpimämmäksi. Sateista tosin ei päästäne. Kesän on ehkä käymässä kuin viinin: paranee vanhetessaan, toki vain oikein säilöttynä.
Jos mielii kaikkein vähimpiin sateisiin hakeutua, on suuntana Lounais-Suomi, mieluiten vielä rannikko ellei peräti saaristo. Näin se menisi tämänpäiväisen säätiedon satona. Kun itse suursäätila on epävakainen, voi jo huomenna tai viimeistään ylihuomenna tulla uudet vinkit. Ei voi kuin korostaa, että ihan itse kannattaa selvittää, mistä päin kenties kohta alkava sade on tulossa tai mihin menossa, jos poutaa tekee mieli. Sadetutkan kanssa voi suunnitella vaikka kauppareissunsa niin, ettei kastu tai kastuu vain vähän. Toinen on tietysti tilanne mansikanviljelijällä, jonka sadon voi luonto paitsi antaa, myös ottaa. Avomaa kun on avomaa. Ihminen pääsee suojaan, useimmat eläimetkin, mutta vain harvat kasvit.
No mutta, ainakin suunta on kohti lämpimämpiä aikoja; voisi se olla päin vastoinkin. Matalapaineet, jotka näitä ilmamassojamme ahkerasti pyörittävät, korkeapaineiden ohella, ovat kuitenkin aina hieman arvaamattomia. Yksikin meidän puolilomalaisten kannalta virheliike, ja hupsista, tulikin kylmä ilma pohjoisesta eikä se toinen sieltä toisesta suunnasta. Osanotto kaikille, jotka uskovat liian pitkiä ennusteita. Aikanaan se naula jo lyötiin sääpalvelun arkkuun, kun ihan vaan hallinnollisesti piti alkaa tehdä viiden vuorokauden ennusteita, siis niitä keskipitkiä.
Nyt oikeasti tietokoneaikana tiedämme, että se oli silloin huuhaata, mutta nyt kun sen mittaiset ennusteetkin alkavat olla keskimäärin aika osuvia – alueellisesti, piste-ennusteet ovat oma lukunsa – niin eikös vain panna vanhasta tottumuksesta kuin käärmettä pyssyyn ja esitetään aina vain pidempiä ennusteita. Ihminen osaa pyöristää ilmaisujaan ja ylipäätään puhua ja kirjoittaa ihmisille haluamallaan tavalla, mutta nyt sellainen on monesta sääennusteesta kokonaan poissa.
Näyttää vaan yhtä tarkalta vaikka hamaan maailman tappiin asti, ellei joku vedä tietokoneesta pistoketta irti ajoissa. Kai näinkin voidaan säätä ennustaa, mutta on se leipää ja sirkushuvia. Ja sitten kirotaan, kun ”meni pieleen”. Pieleen voi mennä jo lyhyempikin ennuste, mutta niinpä ei pidä elää pelkkien ennusteiden varassa, kuten ei sääpalvelussakaan tehdä. Kukaan järkevä ja kykenevä ei niin tee, jos sää on oikeasti tärkeä. Säätä seurataan koko ajan, ja nykyisin esimerkiksi kenelle tahansa sadetutkassa näkyy sellainenkin sade, jota ei vielä hetki sitten ollut edes olemassa.
Uuden näkökulman elämäänsä voi saada vaikka tarkkailemalla, mitä tuulessa todella tapahtuu. Erikseen puuskissa ja sitten tuossa jopa kymmenen minuutin keskituulessa, joka on perinteisesti sääpalvelun ennustettu tuuli. Tässä auttaa vaikka boforiasteikko. Heiluvatko vain pienet oksat vai jopa kokonaiset puut?
Kuvan linkki: http://hu.wikipedia.org/wiki/Sz%C3%A9l#mediaviewer/F%C3%A1jl:Blowing_wind.jpg
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
