Viime syksynä ja kuluneena talvena myrskyt ovat olleet melko vähissä, mutta muutamana päivänä tuuli on käväissyt myrskylukemissa ja nostattanut Suomenkin merialueilla melko kovaa aallokkoa. Suuremmat aallot häiritsevät laivaliikennettä, mutta myrskypuuskissa pauhaavaa merta on turvalliselta etäisyydeltä rauhoittavaa katsella. Minä pidän myrskyistä ja kovasta merenkäynnistä, mutta vain silloin, kun olen turvallisesti kuivalla maalla. Muutaman vuoden takainen myrskyisä Silja Line -risteily keikuttaa vieläkin alitajunnassa.
Miten aallokko kehittyy?
Ilmapaineen vaihtelu vedenpinnan yläpuolella käynnistää aaltoliikkeen. Aallokko kehittyy tiettyyn kyllästymistilaan saakka tuulen mekaanisen energian avulla. Aaltojen kyllästystila riippuu sekä tuulen nopeudesta että sen pyyhkäisymatkasta. Tuulen pyyhkäisymatkalla tarkoitan tuulta vedenpinnan yllä kahden tarkasteltavan pisteen välillä. Otetaan käytännön esimerkki (katso kuvaajasta lisää): jos tuuli puhaltaa etelästä kohti pohjoista ja pyyhkäisymatkaa tarkastellaan esim. Viron rannikon ja Kotkan välillä (n. 100 km) tuulen nopeuden ollessa 10 m/s, merkitseväksi aallonkorkeudeksi tulee 1,8 m, kun pyyhkäisyaika on ollut 9 tuntia. Vastaavasti jos pyyhkäisymatka ja -aika tuplaantuvat, tulee aallonkorkeudeksi jo 2,8 m.
Aallokon kehittyminen kuta kuinkin vakiolla tuulen nopeudella 9 tunnissa. Kuvaaja ei ota kantaa aallon korkeuden muutokseen pyyhkäisyajan kasvaessa, mutta vaikutuksen voidaan olettaa olevan verrattaen pieni yli 9 tunnin pyyhkäisyajoilla.
Merkitsevä ja maksimiaallonkorkeus
Moni onkin törmännyt termiin merkitsevä aallonkorkeus. Kyseessä on aallonkorkeuden todennäköisyysjakauman korkeimman kolmanneksen keskiarvo ja se vastaa kohtalaisen hyvin havaitsijan käsitystä tyypillisestä aallonkorkeudesta. Usein puhutaan korkeimmista yksittäisistä aalloista: ”Onnettomuuspaikalla korkeimmat yksittäiset aallot olivat jopa yli 10-metrisiä.”
Maksimiaallonkorkeus voi olla jopa 1.8-kertainen merkitsevään aallonkorkeuteen nähden. Esimerkiksi Estonia-turman aikana (28.9.1994) merkitsevä aallonkorkeus oli lounaistuulen vallitessa turmapaikalla n. 3-4 metriä, jolloin yksittäiset aallot ovat voineet olla yli 7-metrisiä. Tiedetään muutamia tapauksia, jolloin yksittäiset aallot ovat olleet jopa yli kaksinkertaisia merkitsevään aallonkorkeuteen nähden, mutta vastaavaa tapahtuu ani harvoin.
Tuulen ajamien aaltojen rakenne muuttuu rannikon tuntumassa ja niiden nopeus hidastuu merkittävästi. Kun aallonkorkeuden suhde syvyyteen (aallonkorkeus/syvyys) on yli 0,78, aalto murtuu. On tyypillistä, että ennen murtumista aallonkorkeus ensin hieman pienenee ja kasvaa, kunnes suhdeluku 0,78 täyttyy ja aalto murtuu.
Aaltoennätyksiä
Korkeimmat yksittäiset aallot ovat Itämeren altaassa olleet jopa 14-metrisiä. Näin kävi viimeksi Rafael-myrskyn aikana 22.12.2004. Suomenlahdella havaittiin voimakkaalla lounaistuulella 15.11.2011 Helsingin edustalla yksittäinen 9-metrinen aalto, jolloin merkitsevä aallonkorkeus oli 5,2 metriä. Myös vuoden 2012 Antti-myrskyssä havaittiin yhtä korkeita aaltoja. Suomenlahden aaltojen kasvu on kuitenkin hyvin rajattua sen kapean muodon ja tuulen lyhyehkön pyyhkäisymatkan vuoksi, joten yksittäiset, yli 10-metriset aallot, tuskin tulevat kyseeseen.
Isoilla valtamerillä puhutaan vieläkin suuremmista aallonkorkeuksista. Sekä Atlantilla että Tyynellä valtamerellä kovat myrskyt voivat nostattaa merkitsevän aallonkorkeuden yli 15 metriin, ja yksittäiset aallot ovat korkeimmillaan olleet jopa 34-metrisiä pohjoisella Tyynellämerellä. Tiettävästi megatsunamit voivat nostattaa tätäkin korkeampia aaltoja. Wikipedian (http://fi.wikipedia.org/wiki/Megatsunami) Norjan rannikolla on saattanut joskus esiintyä 300-metrinen megatsunami.
Wikipedia: ”Esimerkiksi putoava laaja lohkare tulivuoren hajoaminen veteen voi synnyttää megatsunamin. Korkein megatsunami historiassa oli n. 700 metriä korkea. Mutta tällaisia esiintyy arviolta vain 200 000 vuoden välein”.
Aallokkovaroitus
Ilmatieteen laitos varoittaa aallokosta (merkitsevä aallonkorkeus) kolmiportaisella asteikolla: 2,5 metriä, 4 metriä ja 7 metriä. 2,5 metrin merkitsevä aallonkorkeus saattaa aiheuttaa Helsingin ja Tallinnan väliselle pikalaivaliikenteelle ongelmia, kun taas neljämetristä aallokkoa esiintyy Suomenlahdella keskimäärin vain puolen vuorokauden ajan vuodessa. 7 metrin aallonkorkeuksia tavataan hyvin harvoin vain pohjoisella Itämerellä ja Selkämerellä. Täytyy kuitenkin muistaa, että 2,5 metrin merkittävässä aallonkorkeudessa yksittäiset aallot voivat olla viisimetrisiä ja 4 metrin merkittävässä aallonkorkeudessa jopa yli 7-metrisiä.
Sää on iloinen asia, monesti myös huvittava, mutta voisiko sitä kuvata vaikka huvipuiston keinoin eikä aina niin hengenlähdönvakavasti? Vai voiko nauruunkin kuolla, kuten ainakin kielikuva väittää? Kuva: Kostenlose Bilder auf Pixabay.
Jotenkin olen nähnyt tämän saman aikaisemminkin. Korkean maan pohjoisosa makaa tuhdissa pakkasessa, mutta alhaalla eli etelässä lämpötila pomppii ylös ja alas niin ettei aina perässä pysy, ainakaan ulkovaatteita valitessa. Jalkineista nyt puhumattakaan: samat, jotka parhaiten pitävät pakkasta, menevät piloille vettyessään loskassa. Pitoakin saisi pohjassa olla, ettei selälleen lento yllätä jo heti kotipihassa. Välillä tuulee lauhasti ja lujaa, ja nyt heti sunnuntaina häijyn kylmästi poskipäihin myös lumen lentäessä vasten kasvoja. ”Luihin ja ytimiin” on kokemuksen sanelema sanonta suomen kielessä.
Maanantaina edes tuuli hellittää, mutta pakkastapa on sen edestä. Saa tehdä työtä, jotta tarkenee. Tiistaina sataa ensin lunta ja sitten on lämpötila täällä Helsingissä vähän aikaa jopa nollassa, kunnes jo illalla kylmenee jälleen. Mutta vain vähäksi aikaa, sillä keskiviikkona alkaa lauhtua. Torstaina jo koko maassa voimistuu lauha etelätuuli, ja voi olla, että pitää elää seuraavaan sunnuntaihin, jotta etelän mies pääsee huitomaan pakkasilmaa.
Kielikuvat muokkaavat käsitystämme maailmasta ihan ilman että sen huomaisimme. Ei lämpötilakaan tosiolevaisesti ”kohoa” tai ”laske”, vaan lämpö on aineen molekyylien liikettä. Eikä tällä planeetalla niin kylmää olekaan, etteivät nämä pikku osaset lainkaan liikkuisi. Koko puhe lämpötilan liikkeestä ”ylös” ja ”alas” tulee tavasta mitata sitä: elohopea- tai spriipatsaan liikkeestä pystysuoraan sijoitetussa tyhjiölasiputkessa. Kuumemittari voi olla myös vaakatasossa, mutta silti kuume ”nousee”. Ja entäs se jääkaapin viisarimittari? Siis vähän samaa kuin että ”tunnelma nousee kattoon asti”. Kielikuva hajoaa, jos vaihtaa katon paikalle ullakon. Tunnelman raja on juhlahuoneen katto.
Mitäs, jos kokeilisimme sään ja huvipuiston yhdistämistä toisiinsa tällä samalla tekniikalla. Lämpötila olisi vuoristorata ja lumipyryn tuova matalapaine-ilmapyörre puolestaan karuselli. Minä tietysti olisin sen vaivihkaa käytöstä poistetun kummitusjunan pölyttynyt mörkö. Mitä muita yhtymäkohtia säällä ja huvipuistolla voisi olla? Entä sääalalla ja huvipuistobisneksellä? Ovatko kokemuksesi näistä millään lailla yhteneväisiä? Mitä ajattelet? Anna palaa, tässä et polta näppejäsi.
Kuvan linkki: http://pixabay.com/static/uploads/photo/2012/12/15/20/17/kermit-70118_640.jpg
Kuvitusta astronomi Camille Flammarionin kirjasta L’Atmosphère, 1888.
Historian opettajani Pongo sanoi aikoinaan, että se, joka ei tunne historiaa, ei voi ymmärtää nykyisyyttä. Kun on töissä sääpalveluyrityksessä, niin on hyvä joskus pysähtyä ja aprikoida, mistä tämäkin oikein alkoi. Tämä sään ennustaminen siis.
Ihmiset ovat aina olleet kiinnostuneita tulevan ennustamisesta. Kerrotaan että muinaiset babylonialaiset yrittivät ennustaa sään muutoksia pilvien tai optisten sääilmiöiden avulla. Tämä tapahtui noin 650 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Eli varsin vanhasta tieteestä tässä on kyse.
Kiinalaiset jakoivat noin 300 eaa kalenterissaan vuoden 24 jaksoon, joista jokaiselle oli omanlaisensa sää.
Tärkein henkilö sään ennustamisen alkuajoilta on kreikkalainen filosofi Aristoteles, joka julkaisi noin vuonna 340 eaa teoksen Meteorologica. Aristoteles esitti ensimmäisenä teorioita siitä miten pilvet, sateet, tuulet, raekuurot, ukonilmat ja rajumyrskyt muodostuvat.
Osa teorioista – kuten esitys veden kiertokulusta – oli yllättävän päteviä. Osa meni täysin metsään: esimerkiksi maanjäristykset olivat Aristoteleen mukaan maanalaisten tuulien tekosia.
Joka tapauksessa Meteorologicaa pidettiin säätieteen teoria-auktoriteettina melkein 2000 vuotta. Vasta 1600-luvulla Aristoteleen teorioita sään ennustamisesta alettiin kyseenalaistaa.
Renessanssin myötä noin 1500-luvulla huomattiin, että perimätieto ja henkilökohtaiset havainnot eivät riitä sään ennustamisessa. Tarvittiin ymmärrystä ja mittauksia ilmakehästä. Tästä jännittävästä käänteestä sään ennustamisessa ennustan kirjoittavani lisää tänä keväänä.
Tässä eivät juokse nuuttipukit, vaan kolme viisasta miestä: Balthasar, Melchior ja Gaspar – itämaan tietäjät. Mosaiikki on 500-luvulta! Kuva: Wikimedia Commons.
Joulufriikit saivat juhlansa valkeana, säiden suosioksi sitä kai on sanottava. Viimeistään tämän lauantain kuluessa maan lounaisosan lumen kanssa oli vähän niin ja näin; lauha talvimyrsky teki tehtävänsä. Maan keskiosassa tuo myrskymatala teki toisen tehtävän: se peitti puut niin raskaalla märällä lumella, että puita ja oksia kaatui sähkölinjoille pimentäen pirttejä. Nyt yöllä myös lounaaseen leviää lumisateita, tosin melko heikkoja. Kuitenkin maa voi saada niistä valkoista väriä ennen pakkasia.
Pakkanen onkin lähipäivien sana. Jospa etelän miehenä pitäisin kunnon pakkasena siinä kymmentä astetta ja enempää, niin sen voisin sanoa toteutuvan koillisesta alkaen sunnuntai-iltaan mennessä jo linjalla Virolahti-Lahti-Tampere-Kokkola. Liikaa pakkasta eli viitisentoista astetta on samaan aikaan paitsi pohjoisessa, jo ainakin Itä-Suomen pohjoisosassa ja Jyväskylän tienoilla. Kireää pakkasta eli 20 astetta on mahdollista löytää ainakin Itä-Lapista. Vaikka muistutan nyt tästä etelän asteikostani: ei 20 pakkasastetta vielä Lapin ihmisiä pelota, ja onko moinen siellä vielä mitenkään kireää…
Mittasin juuri aikaa vain sunnuntai-iltaan asti. Alkuviikolla sitä pakkasta vasta onkin, mutta onneksi vain alkuviikolla tuossa liiallisessa mitassa – oman äskeisen määritelmäni mukaan. Jopa kireää voi pakkanen helposti olla varsinkin tiistaina etelää myöten. Silloin on joululajitelman pyhistä se viimeinen: kolmen kuninkaan – tai itämaan tietäjän – käynti arvokkaine lahjoineen Jeesus-lapsen luona seimen äärellä Betlehemissä. No totuus on myös se, että juhlan merkitys on eri kirkkokunnissa erilainen. Se voi olla Jumalan ilmestymisen tai Jeesuksen kasteen juhla.
Säiden vaarinoton kannalta Loppiainen ei ole tärkeä, mutta tarpeeksi vanhoina aikoina on loppiaisen kintereillä eli heti 7.1. ollut almanakassamme Nuutin päivä, joka nykykalenterissa on nuutinpäivänä 13.1. Tähän aikaan kuuluu joulun syöminkien ja juominkien – jopa itse joulurauhan – loppua. Arjen askeesi ja itsekuri valtaavat alaa. Tosin viikon saa jatkoaikaa, jos päättää elää nykyisen (vuodesta 1708 lähtien) nuutinpäivän mukaan. Kutkuttava ajatus – antaa muiden mennä loppiaisen, minä ehkä nuutinpäivän mukaan. Joulurauhanhan piti Ruotsin valtakunnassa kestää 20 päivää. Suunta on kuitenkin selvä, juhlasta mennään kohti arkea. Arkityöt alkavat. Ja nyt loppiaisena on kipakka pakkanen.
Koska loppiaisen paikka oli heitteillä 20 vuotta (1972-1992), se sekoitti myös nuuttipukkien aikataulun, joka nyt on jäänyt 13:nteen päivään. Sen päivän säätä ei vielä jaksa arvailla, mutta taitaa olla niin, että nuuttipukit tarkenevat joulupukkia paremmin. Ainakin jo 7.1. on lännestä alkaen loppiaista lauhempaa, ja loppuviikolla sitä lauhaa vasta onkin. Lyhyeksi siis jää loppiaisaaton ja loppiaisen pakkanen, eikä uutta samanlaista ole näkyvissä. En tiedä, oliko tämä nyt hyvä näkökulma näin sydäntalven kynnyksellä.
Kulunut säävuosi on tarjonnut draamaa ja suuria vaihteluita. Pian selviää, kuinka lämmin vuosi 2014 on ollut kokonaisuudessaan, mutta viitteitä on siitä, että se olisi jälleen yksi mittaushistoriamme lämpimimmistä. Tätä lämpimämpää on alustavasti ollut vuosina 1938, 1989, 2011 ja 2000. Euroopan laajuisesti vuodesta 2014 on hyvin todennäköisesti tulossa mittaushistorian lämpimin. NOOA ja WMO ovat arvioineet, että kulunut vuosi olisi ennätyslämmin myös maailmanlaajuisesti.
Mitä tästä vuodesta jäi sitten kokonaisuutena mieleen? Ainakin eteläsuomalaisen näkökulmasta mieleenpainuvaa oli lähes poikkeuksellisen lauha talvi. Terminen kevät (vuorokauden keskilämpötila kohoaa pysyvästi nollan yläpuolelle) alkoi maan etelä- ja lounaisosassa jopa lähes kaksi kuukautta etuajassa jo 7.-8. helmikuuta ja näin ollen kevät olikin tänä vuonna paikoin harvinaisen pitkä, kun taas vastaavasti terminen talvi kesti esimerkiksi Helsingissä vain vajaan kuukauden. Hyvin lauhan alkukevään jälkeen toki koettiin kylmempiäkin päiviä, mutta toukokuun puolivälin jälkeen 30 asteen helteet saapuivat kertajysäyksellä. Toukokuun 19. päivä iskostui allekirjoittaneen mieleen poikkeuksellisine helteineen ja kovine ukkosineen. Ankean alkukesän ja paikoin jopa lumisen juhannusviikon jälkeen helteet saapuivat jäädäkseen. Syksyä puolestaan vietettiin varsin vaihtelevissa ja äärevissä säissä – talvi ja syksy vuorottelivat moneen otteeseen. Myrksyt jäivät vuonna 2014 poikkeukellisen vähäisiksi: tähän päivään mennessä myrskypäiviä on ollut vain seitsemän, mikä on vähiten ainakin 20 vuoteen.
Tammikuu
Vuoden 2014 starttasi selvästi kaksijakoinen tammikuu: kuun alkupuolisko oli varsin lauha ja lumeton, mutta kuun puolivälissä talvinen sää valtasi koko maan ja terminen talvi pääsi alkamaan etelässäkin 11. päivä. Keskisessä Suomessa lumitilanne oli paikoin poikkeuksellinen: lunta oli laajalti alle 10 cm, kun normaalisti hanki on lähes puolimetrinen. Sitä vastoin Käsivarren Lapissa lunta oli runsaasti: ajoittain Kilpisjärvellä lunta oli yli metrin verran.
Kuva 1: Tammikuu alkoi lumettomana ja lauhana Etelä- ja Keski-Suomessa (kuva Jyväskylästä).
Tammikuun ylin lämpötila oli +6,7 °C (Ahvenanmaa, Långnäs, 8.1.), kun taas kireimmillään pakkasta oli 20. tammikuuta Utsjoen Kevojärvellä -40,7 astetta.
Yhdysvaltojen pohjois- ja itäosissa olosuhteet olivat poikkeuksellisen ankarat: useat lumimyräkät koettelivat itärannikon suuria kaupunkeja ja ajoittain pakkanen paukkui New Yorkissa ja Chicagossa yli 25 asteen voimin. Tammikuu sijoittuikin laajoilla alueilla 10 kylmimmän joukkoon viimeisen sadan vuoden aikana. Uusia päivä- ja paikkakuntakohtaisia kylmyysennätyksiä mitattiin mm. Dallasissa (-9 astetta), Chicagossa (-27 C) ja Babbittissa Minnesotassa (-38 C).
Kuva 2: Tammikuun kylmimpinä päivinä pakkanen paukkui Yhdysvalloissa ja Kanadassa jopa -30…-40 asteen voimin.
Helmikuu
Tammikuisen talven visiitti jäi lyhyeen, sillä helmikuusta muodostui maan keski- ja pohjoisosaan jopa poikkeuksellisen leuto; suuressa osassa maata helmikuu oli 6-8 astetta tavanomaista lauhempi. Maan lounaisosassa kuukauden keskilämpötila oli paikoin jopa nollan yläpuolella. Tosin kaikkien aikojen lauhimmasta helmikuusta ei voida puhua, sillä viimeksi lauhempaa on ollut vuonna 2008.
Helmikuun sademäärissä ei ollut suuria poikkeamia, mutta lunta oli laajalti poikkuksellisen vähän. Kun tyypillisesti lumensyvyys kasvaa maan etelä- ja keskiosassa maaliskuulle saakka, alkoi lumen väheneminen tässä tapauksessa jo helmikuun alussa. Kuukauden lopulla maa oli osittain paljas Etelä- ja Länsi-Suomessa, idässäkin lunta oli paikoin vain muutamia senttimetrejä. Mittaushistoriamme aikana useilla havaintoasemilla ei ole koskaan ollut näin vähälumisia helmikuita.
Kuva 3: Helmikuun lumitilanne oli huolestuttava. Etelä- ja lounaisrannikolla maa oli monin paikoin paljaana (kuva: Liikennevirasto).
Yhdysvaltojen pohjois-, keski- ja itäosan ankara talvi jatkui ja kiristi yhä vain otettaan. NOAA:n mukaan talvi (joulu-helmikuu) oli pohjoisissa osavaltioissa monin paikoin 5.-10. kylmin sitten 1800-luvun lopun. Samaan aikaan kun arktinen ilmamassa kuritti pohjoista ja itää, oli lännessä poikkeuksellisen lämmintä ja kuivaa. Los Angelesissa päivälämpötila kohosi useina päivinä yli 30 asteeseen, ja tammi-helmikuusta muodostui kaupungissa ja myös mm. San Franciscossa, Las Vegasissa, Phoenixissa ja Tucsonissa mittaushistorian lämpimin.
Iso-Britanniassakin rikottiin ennätyksiä: talvi oli sateisin liki 250 vuoteen. Tammikuun sademäärä oli keskimäärin 100-150 mm aiheuttaen poikkeuksellisia talvitulvia huonon haihtuvuuden ja kostean maaperän vuoksi. Kun mietitään tulevaisuuden talvia Suomessa, voi Britannian kohtalo hyvinkin olla edessä, mikäli talvet lämpenevät odotetusti ja vetenä tulevan sateen osuus kasvaa kokonaissademäärän kasvaessa samalla myös.
Maaliskuu
Poikkeuksellinen lauhuus jatkui maassamme myös maaliskuussa, joka olikin 3-4 astetta tavanomaista lämpimämpi valtaosassa maata. Kuun alku- ja puolivälissä maahamme virtasi jatkuvalla syötöllä hyvin lauhaa ilmaa lounaasta. Ahvenanmaalla, Jomalassa, lämpötila kohosi parhaimmillaan 13,5 asteeseen. Ruotsissa mitattiin samaan aikaan jopa 17 asteen lukemia. Kylmintä oli kuun 18. päivä Kilpisjärvellä, jossa lämpötila laski -34,3 asteeseen.
Kuva 4: Helsingin Eiranrannassa näytti jo kuun alkupuoliskolla sangen keväiseltä.
Lumitilanne oli maaliskuussa suorastaan outo – tyypillisesti maaliskuussa mitataan suurimmat lumensyvyydet, mutta tällä kertaa maa olikin paljas laajalti Joensuu-Oulu -linjan eteläpuolella. Keskisessä Suomessa, Jyväskylässä, tuttavani kuvailivat maaliskuuta vähälumisimmaksi miesmuistiin. Sitä se varmasti paikoin olikin. Lumettoman linjan pohjoispuolella lumesta ei ollut pulaa: esimerkiksi Kilpisjärvellä lunta oli koko maaliskuun ajan yli metrin verran ja parhaimmillaan jopa 156 cm. Kilpisjärven lumensyvyys oli lähes ennätyksellinen.
Kuva 5: Poikkeuksellisen vähäluminen Keski-Suomi 10.3. (Jyväskylä, Palokka)
Yhdysvaltojen poikkeuksellisen kylmän talven seurauksena jopa yli 90 % Suurista järvistä oli jääpeitteen alla, mikä on pinta-alaltaan lähes ennätyksellisen paljon.
Huhtikuu
Kevät eteni huhtikuussa, ja kokonaisuudessaan kuukaudesta muodostui tavanomaista lämpimämpi ja vähäsateisempi. Huhtikuinen lämpöaalto saapui pääsiäisen pyhiksi, kun lämpötila kohosi maan etelä- ja keskiosassa jopa 20 asteeseen ja ylimmillään Kemiönsaaressa 20,4 asteeseen 21. päivänä. Huhtikuun alin lukema mitattiin 4. päivänä Sallan Naruskassa: -24,0 °C. Kuukauden sademäärä jäi suuressa osassa maata tavanomaista pienemmäksi; vähiten satoi Savonlinnan Savonrannalla, jossa sadetta kertyi vain n. 4 mm. Osasta Suomen järvistä jääpeite hävisi ennätyksellisen varhain.
Kuva 6: Pääsiäismaanantaina, 21.4., ruoho vihersi jo Turun Ruissalossa.
Maailmanlaajuisesti vuoden 2014 huhtikuu oli mittaushistorian lämpimin huhtikuun 2010 rinnalla.
Toukokuu
Henkilökohtaisesti minulle toukokuu tarjosi vuoden 2014 mielenkiintoisinta sääantia: säävaihtelut olivat hurjia, mukaan mahtui rankkoja sateita, poikkeuksellisia helteitä, suuria rakeita ja rajuja ukkospuuskia. Kaiken kaikkiaan toukokuu oli lämpöoloiltaan melko tavanomainen, mutta paikoin hyvin sateinen ja salamoinniltaan lähes ennätyksellisen vilkas.
Vappu ja toukokuun alku olivat hyvin koleita: lumi- ja räntäsateita koettiin etelärannikolla saakka, ja kuukauden alin lämpötila mitattiin Kittilässä 5. päivä, jolloin pakkasta oli 16,3 astetta. Vuoden 2014 tapahtumarikkaimpiin sääpäiviin lukeutuu ehdottomasti toukokuun 19. päivä, jolloin vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmintä ja kosteaa ilmamassaa levisi maahamme kaakosta. Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötila kohosi jopa 30 asteen tuntumaan ja ylimmillään Heinolassa jopa 30,8 asteeseen, joka jäi vain 0,2 asteen päähän toukokuun kaikkien aikojen lämpöennätyksestä. Kiistatta mittaushistoriamme aikana ei ikinä olla aiemmin mitattu yli 30 asteen lukemia näin varhain, joten jonkin sortin ennätyksiä tässä kuitenkin tehtiin. Helteeseen liittyivät myös erittäin rajut ukonilmat: 19. toukokuuta koettu lämpötila-kosteus -yhdistelmä oli poikkeuksellinen – vastaavia yhdistelmiä ei välttämättä koeta Suomessa joka kesä, mutta nyt kostea helleaalto saapui jo toukokuussa. Sääasetelma poiki rajuja ukkosia: toukokuussa salamoi noin 25 000 kertaa eli yli kolme kertaa keskiarvoon nähden.
Kuva 7: Toukokuun 19. päivä Liesjärvellä satoi jopa pingispallon kokoisia rakeita.
Helteiden jälkeen sää kylmeni rajusti ja esimerkiksi Pohjois-Karjalassa lämpötila laski vuorokaudessa parhaimmillaan yli 20 astetta. Itäosassa maata sademäärät olivat paikoin varsin runsaita, esimerkiksi Lappeenrannan Lepolassa satoi 173,5 mm eli yli kolminkertainen määrä normaaliin verrattuna.
Kuva 8: Espoon Myllylampi lämpesi toukokuun lopun lämmön vaikutuksesta yli 20-asteiseksi.
Kesäkuu
Kesäkuu alkoi helteisenä, mutta päättyi jopa poikkeuksellisen koleana. Kaiken kaikkiaan kuukausi oli asteen, pari tavanomaista kylmempi. Kesäkuun korkein lämpötila mitattiin Liperin Tuiskavanluodolla: 30,5 astetta (6. kesäkuuta). Sää kuitenkin kylmeni ennen juhannusta ja kuun loppupuoliskosta muodostui monin paikoin kylmin kesäkuun loppu 50 vuoteen.
Juhannusta edeltävällä viikolla lumi- ja räntäsateita saatiin aina etelärannikkoa myöden, ja Pohjois-Lapissa juhannus olikin paikoin valkea. Kuukauden suurin sademäärä mitattiin hieman yllättäen Enontekiön Karesuvannossa, missä satoi 111 mm. Vähiten puolestaan satoi Hailuodon Ojakylässä: vain 13 mm. Koleiden ja kosteiden pohjoisvirtausten myötä kesäkuu oli mm. maan eteläosassa harvinaisen pilvinen.
Kuva 9: Hyvää juhannusta – maa valkeana Pohjois-Lapissa juhannuspäivänä! (kuva: Liikennevirasto)
16. kesäkuuta Yhdysvaltojen Nebraskassa, Pilgerissä, koettiin hyvin harvinainen ja vaarallinen sääilmiö, kun voimakkaasta supersolusta irtaantui samanaikaisesti kaksi F4-luokan tornadoa. Tornadot aiheuttivat mittavaa taloudellista vahinkoa ja vaativat kaksi kuolonuhria. Katso video tornadoista Youtubesta!
Heinäkuu
Helteinen heinäkuu saapui kolean kesäkuun jälkeen, ja heinäkuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi, Lapissa jopa poikkeuksellinen lämmin. Etelä- ja Keski-Suomessa vuoden 2010 heinäkuu oli kuitenkin tätäkin hikisempi. Kuun korkein lämpötila 32,5°C mitattiin Kouvolan Utissa 26. päivänä. Heinäkuu oli kolmanneksi helteisin vuodesta 1959 alkaen; Kouvolan Utissa hellepäiviä oli peräti 22.
Kuva 10: Tyypillinen sääennuste heinäkuussa: hellettä ja ukkoskuuroja (kuva: MTV).
Heinäkuu oli pääosin hieman tavanomaista vähäsateisempi, vähiten satoi Helsingin Kumpulassa: vain 10,6 mm. Heinäkuuta sävyttivät rajut ukkoskuurot, ja salamahavaintoja oli puolet tavanomaista enemmän. Heinäkuu päättyi Helena-rajuilmaan, joka sylki Suomussalmelle ennätyksellisiä, halkaisijaltaan 8-9 -senttisiä pesäpallon kokoisia jättirakeita.
Kuva 11: Helena-rajuilma tekee tuloaan Pirkanmaalle.
Heinäkuussa lukuisissa Suomen järvien pintavesilämpötiloissa ylittyi “helleraja” ja pintavedet olivat ennätyksellinen lämpimiä osassa järvistä. Lämpimimmillään pintavesi oli Säviällä (Pielavesi) 26,2-asteista, ja Itämeren pohjoisosastakin löytyi aika ajoin yli 25-asteista pintavettä, mikä oli lämpimämpää kuin samana ajankohtana koko läntisellä Välimerellä.
Kuva 12: Heinäkuun lopulla Itämeri oli paikoin lämpimämpi kuin Välimeri.
Ennätyksellisiä rakeita saatiin myös Keski-Euroopan ukkosmyräköissä 19. heinäkuuta: Ranskassa suurimmat rakeet olivat halkaisijaltaan 12-senttisiä, lähes puolikiloisia möhkäleitä.
Norjassa heinäkuusta muodostui mittaushistorian lämpimin ja salamoinniltaan poikkuksellinen vilkas. Oslon pohjoispuolella havaittiin myös ennätyksellisen suuria rakeita elokuun alkupäivinä (halkaisija n. 6 cm).
Elokuu
Helteet jatkuivat pitkälle elokuun puolelle, kuun alkupuolisko oli jopa poikkeuksellisen lämmin. Kaiken kaikkiaan elokuu oli koko maassa asteen, pari tavanomaista lämpimämpi. Heinä-elokuun vaihteessa muutamat säämallit ennakoivat ennen kuulumatonta ”superhellettä” Suomeen: lämpötilan ennakoitiin kohoavan ennätykselliseen 35 asteeseen, mutta lopulta helle jäi ennustettua “vaisummaksi” ja kuun korkein lukema oli Porin 32,8 astetta (4. elokuuta).
Kuva 13: Elokuun alussa koettiin useita trooppisia öitä etelärannikolla (kuva: Helsinki, Mustikkamaa)
Poikkuksellinen helle piinasi myös Baltiaa ja itäistä Eurooppaa. Esimerkiksi Latviassa ja Liettuassa mitattiin uusia paikkakuntakohtaisia elokuun lämpöennätyksiä, ja allekirjoittanut sattui olemaan paikan päällä kuumimpina hetkinä, jolloin esimerkiksi Liettuan Klaipedassa päivälämpötila kohosi 36-37 asteeseen ja Riikan yön alimmat lämpötilat olivat 25-26 asteessa.
Syyskuu
Syyskuu oli tavanomaista lämpimämpi ja melko kesäinenkin kuukausi. Ylin lämpötila, 23,1 astetta, mitattiin Kokemäellä 8. päivänä. Terminen syksy alkoi osassa maata tavanomaista myöhemmin. Sademäärät jäivät suuressa osaa maata tavanomaista pienemmiksi. Kuukauden lopulla ensilumi satoi maan itä- ja pohjoisosaan paikoin poikkeuksellinen aikaisin. Syyskuun 25. päivänä lumensyvyys esimerkiksi Posiolla oli 25 cm.
Kuva 14: 23. syyskuuta Joensuussa päästiin jo pulkkamäkeen (kuva: Keimo Lehtiniemi / MTV Uutiset)
Lokakuu
Lokakuu oli lämpöoloiltaan lähes tavanomainen, mutta hyvin vaihteleva kuukausi. Kuun loppupuolen vaihtelut olivat varsin ääreviä: yhden viikon sisällä sää ehti olla sekä poikkeuksellisen kylmää että poikkeuksellisen lämmintä. Porin Rautatieasemalla mitattiin 28. lokakuuta ajankohtaan nähden ennätyksellisen korkea lämpötila: +14,6 astetta.
Kuva 15: Lokakuun ruskaa Turun Ruissalossa.
Syys- ja lokakuussa Välimeren seutua piinasivat rankat sateet aiheuttaen kovia tulvia mm. Ranskan Rivieralle, Italiaan ja paikoin Balkanillekin. Pahiten kärsi Ranskan Montpellier, jossa sateen intensiteetti oli pahimmillaan 95 mm/h.
Marraskuu
Marraskuu oli melko yleisesti tavanomaista lämpimämpi ja erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa harvinaisen pilvinen kuukausi. Läntisessä Suomessa ja paikoin pohjoisessakin kuukausi oli märkä, jopa harvinaisen sateinen. Marraskuun korkein lämpötila mitattiin 3. päivä Porissa: 11,5 astetta. Kylmintä oli Inarissa 15. päivä: -26,1 astetta. Syys-marraskuusta muodostui koko maassa tavanomaista lämpimämpi, lounaassa jopa selvästi lämpimämpi.
Kuva 16: Marraskuu oli eteläisessä Suomessa harvinaisen harmaa (kuva: Helsinki, Mustikkamaa)
Yhdysvaltoja piinasi kuun puolivälissä poikkeuksellinen kylmyys: marraskuun 18. päivänä maan jokaisessa osavaltiossa alin lämpötila käväisi pakkasen puolella. Samoihin aikoihin arktisen ilmamassan vyöryminen pintavedeltään +3…+7 -asteisten Suurten järvien yli sai aikaan erittäin voimakkaan “lake snow effect” -ilmiön, jossa sulan vesistön yllä muodostui sakeita lumikuuroja. Buffalon lähettyvillä lunta kertyi muutamassa vuorokaudessa parhaimmillaan pari metriä. Vastaava ilmiö koettiin lähes yhtä rajuna mm. Ruotsin Gävlessä v. 1998, jolloin lunta satoi siellä eräs joulukuinen päivä 150 cm.
Ruotsin eteläosassa termisestä kesästä muodostui paikoin ennätyksellisen pitkä: Etelä-Gotänmaan Falsebossa kesä jatkui peräti 203 päivää (25.4.-13.11.2014). Termisen kesän pituusennätyksiä rikottiin muillakin paikkakunnilla. Pisimmillään Suomessa terminen kesä on etelärannikolla jatkunut lokakuun puoliväliin.
Itävallassa ja Sveitsissä marraskuu oli ennätyksellisen lämmin. Esimerkiksi Wienissä lämpötila kipusi vielä kuun alkupuolella 20 asteeseen. Samalla tehtiin myös paikkakuntakohtaisia sade-ennätyksiä, kun mm. Kötschach-Mauthenissa sadetta kertyi kahdessa vuorokaudessa 251 mm.
Joulukuu
Joulukuu alkoi ja jatkui jouluviikolle saakka tavanomaista lauhempana ja epävakaisena. Kuun alkupuolella (4.12.) lämpötila kohosi ylimmillään Porissa 8,1 asteeseen, kun taas loppukuun lähes arktisen ilmamassan purkauksen aikana lämpötila laski alimmillaan Inarissa -36,4 asteeseen 29. päivänä. Tiettävästi vuoden 2014 kovimmat tuulennopeudet mitattiin 10. joulukuuta, jolloin Bogskärissa mitattiin sekä voimakkain keskituuli, 26 m/s, että puuska, 30,8 m/s.
Kuva 17: Valkea joulu saatiin tänä vuonna myös etelään (kuva: Helsinki, Kulosaari).
Mitä sinulle jäi mieleen säävuodesta 2014? Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?
Kiitos mielenkiinnostanne ja aktiivisuudestanne blogiamme kohtaan, ja onnellista uutta vuotta 2015! :)
—
Julkaisun lähteet: Ilmatieteen laitos, MTV, SMHI, weather.com, BBC Channel, NOOA
Oikeasti maapallo on aurinkoon nähden paljon, paljon pienempi! Kuva: NASA Public Domain.
Joulua on värittänyt revontulten loimu siellä, missä on riittänyt näkyvyyttä ylöspäin. Kas, kun revontulten näyttämö on paljon pilviä ylempänä, aina ilmakehämme ulkorajalla asti. Arkipäivässämme tuntemastamme ilmakehästä ei tosin enää ole kyse, niin harvaa siellä on aine. Kaasukehäämme se kuitenkin luetaan.
Avaruussää on käsitteenä hauska. Se ei tarkoita alemman ilmakehän sääjärjestelmien tapaisten ilmakehän osasten tutkimusta, muttei myöskään avaruuden ilmiöiden vaikutusta totuttuihin säätiloihimme, vaan sittenkin jotain muuta. Kyse on ilmiöistä, jotka ovat sidoksissa aurinkotuulen ja maapallon magneettikentän kohtaamiseen ja keskinäiseen vuorovaikutukseen.
Auringon aktiivisuus vaihtelee, mistä kertovat esim. auringonpilkut. Auringosta meille tulee valo, lämpö ja sitä kautta koko tuntemamme elämä. Esimerkiksi valo on kuitenkin vain pienen pieni osa sähkömagneettisen säteilyn koko spektristä. Sähkömagneettinen säteily on aihe, johon kannattaa tutustua tai joka kannattaa kerrata. Pitää myös muistaa, että sähkömagneettinen säteily koostuu kvanttiteorian mukaan fotoneista. Jos revontulet eivät olisi myös valoa ihmissilmälle, emme niitä näkisi. Emmekä näe, jos muuta valoa on liikaa peittämässä ne näkyvistä.
Revontulet ovat ainoastaan näkyvä osa monimutkaisesta plasmaisen aurinkotuulen ja maapallon magneettikentän kohtaamisesta. Aurinko siis tuskin lähettää meille – ja vain meille tänne maapallolle – suurta määrää varattuja hiukkasia (protoneja ja elektroneja) vain aiheuttaakseen meidän taivaallemme revontulia. Aurinkotuulen plasmassa atomit ovat ionisoituneet eli menettäneet elektroneja. Sähköisesti varattujen hiukkasten oma liike myös aiheuttaa sähkömagneettisia kenttiä eivätkä hiukkaset siis pelkästään mene sinne, minne maapallon magneettikentän magneettiset voimaviivat niitä vievät.
Revontulien tyypillinen esiintymisvyöhyke pohjoisella pallonpuoliskolla. Kuvassa on virheellisyyttä, mutta oleellista on huomata, että revontulia esiintyy tyypillisesti tietyllä vyöhykkeellä. Kuva: NASA
Voitaneen sanoa, että etenkin magneettisten myrskyjen aikana nämä varattujen hiukkasten virrat ja niiden aiheuttamat sähkömagneettisen kentän vaihtelut tekevät induktion avulla ikään kuin uutta sähköä, joka vaikkapa kulkee siellä missä ihmisen tekemä sähkökin – lisänä kuormittamassa sähköverkon muuntajia. Siis sitä tarpeeksi suurta auringonpurkausta odotellessa…
Magneettisten myrskyjen vaikutukset ovat moninaiset ja tutkimuksen alla, kuten revontuletkin. Suomi vieläpä on tutkimuksen kärkimaita ja jo vanhastaan. Helsingin Kaisaniemessä Vuorikatu 24:ssä sijaitseva tontti, jolla Ilmatieteen laitos ei enää sijaitse, on itsensä Venäjän tsaarin määräyksellä varattu ikuisiksi ajoiksi maamagneettiselle tutkimukselle. Nyt siellä on Kotimaisten kielten keskus, samassa talossa, missä minäkin työskentelin ainakin 17 vuotta.
Mutta revontuliin. Kun auringonsäteilyn hiukkaset törmäävät yläilmakehän vaikkapa typpi- ja happiatomeihin, nämä virittyvät. Viritystilan purkautuessa syntyy valoa, jonka aallonpituus eli väri riippuu siitä, onko törmätty happeen vai typpeen ja millä nopeudella. Revontulet voisivat oikein tuotteistettuina ja tietysti ennustettuina olla Suomelle myös matkailuvaltti. Bongataanhan sitä nyt tyhmempiäkin asioita. Mutta ainakin voimme itse niistä nauttia. Kunhan vain yöt olisivat selkeitä.
Tutkija Minna Palmroth kertoo aiheesta:
Lisää tietoa aiheesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Avaruuss%C3%A4%C3%A4
http://ilmatieteenlaitos.fi/avaruussaa (avaruussää tällä hetkellä)
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
