Author: Juha Föhr

Säärintamista siis on kyse –  ei niistä, missä on ihmisiä, vaikka nämä säärintamatkin osaavat tarvittaessa vaikka ”vetäytyä” suhteessa johonkin paikkaan tai alueeseen. Rintamia on, kuten tiedämme, etenkin matalapaineiden yhteydessä. Mutta säärintamavyöhykkeisiin ei tarvita välttämättä matalapaineita, joskin säärintamavyöhykkeet  myös ruokkivat matalapainekehitystä kohdallansa.

Vähän vanhanaikainen mutta todellisuutta monelle kuvaavin tapa kertoa rintamista lienee se, että ne ovat ilmamassojen rajapintoja. Ne siis erottavat esim. kylmiä ja lämpimiä mutta toisaalta yhtä hyvin kuivia ja kosteita ilmamassoja toisistaan. Rintama ei tarkoita, että tämä tapahtuisi välttämättä kuin veitsellä leikaten, vaan useimmiten on kyse vyöhykkeestä, jonka läpi kuljettaessa lämpötila ja/tai kosteus muttuu paljon nopeammin ja enemmän kuin muuten.

Euraasian mantereen keski- ja pohjoisosat esimerkiksi saattavat olla kesällä kuuman ja kostean ilman vallassa, ja tämä ilmamassa voi ulottua idästä vaikkapa Keski-Euroopan rajamaille. Keski-Euroopassa puolestaan on tässä esimerkissämme viileää ilmaa. Näiden ilmojen välissä on rintamayöhyke, jossa syntyy tavanomaista ilmakehää helpommin esim. ukkosalueita, jotka sitten liikkuvat vaikkapa Suomeen.

Ilmakehän keskimääräiseen ns. yleiseen kiertoliikkeeseen liittyen Pohjois-Atlantilla on mielenkiintoinen säärintamavyöhyke, ns. polaaririntama. Se tarkoitaa vyöhykettä, jossa kohtaavat toisaalta (pohjois)napakorkeapaineen  luota tulossa olevat pohjoisen- tai koillisenpuoleiset kylmät ja toisaalta Azorien leveysasteen korkeapaineenalueen  kohti pohjoisia leveysasteita kierrättämät yleensä lounaanpuoleiset ja lämpimät ilmavirtaukset.

Näiden ilmavirtausten kohtaamis- tai rajavyöhykkeessä syntyy matalapaineita: niitä samoja, jotka tuovat meille Suomeen asti niin tuulia kuin sateitakin. Ja nämä matalapaineethan ovat suuria ilmapyörteitä, jotka siis syntyvät pohjoiseman kylmän ja eteläisemmän lämpimän ilman välissä. Ilma pyörii ylhäältä katsoen vastapäivään, joten käy ymmärrettäväksi, että kun tällainen ilmapyörre liikkuu itään (tai useimmiten koilliseen, Norjan meren yli Jäämerelle), se nostaa edellänsä lämmintä ilmaa kohti pohjoista. Vastaavasti on jälkipuolella tulossa kylmää ilmaa alaspäin ja kohti etelää. Matalapaine saa oman tyypillisen lämpötilajakaumansa. Lämmin ilma on kevyempää ja kiilautuu kylmemmän päälle, siksi käytin juuri verbiä ”nostaa”, kyse ei ollut pelkästään siitä ajattelutavasta, että pohjoinen on ylhäällä ja etelä alhaalla. Vastaavasti kylmä ilma on raskasta, ja etenkin kaikkein kylmin ilman etenee eritoten lähellä maanpintaa ja kaivautuu tietyllä tavalla lämpimämmän ilman alle.

Siinä missä korkeapaineenalueita luonnehtii ilman laskeva eli alaspäin kohti maanpintaa suuntautuva liike, on matalapaineissa vallitsevana ilman virtaus ylöspäin – siis toki samalla kun tuulee maanpinnan suuntaisesti. Juuri ylöspäin suuntautuvat ilmavirtaukset synnyttävät pilviä ja sateita. Ilma ei kuitenkaan kohoa koko matalapaineen alueella tasaisesti, vaan ilman nousuliike kanavoituu tietyille suppeammille alueille matalapaineen sisällä ja nimenomaan rintamien alueille – samoille vyöhykkeille, joille sääkartoille on piirretty lämpimiä(punaisia), kylmiä (sinisiä) tai okluusiorintamia (violetinvärisiä) kaarevina viivoina.

Kun lämpötilaerot matalapaineen eri osien välillä tasoittuvat, matalapaine alkaa vähitellen”täyttyä”. Rintamakäsitemallin mukaan tämä kuvautuu niin, että kylmä rintama liikkuu lämmintä nopeammin ja saavuttaa tätä lähtien matalapaineen keskuksen suunnasta, jolloin tuon keskuksen lähimaastosta lähtevä violetti viiva kasvaa pituuttaan sekä punaisen että sinisen kustannuksella. Violettihan on sinisen ja punaisen yhdistelmä. Okluusiorintama tarkoittaa sitä, että kaikkein lämpimin ilma on ajautunut ylimmäksi, vailla kosketusta maanpintaan olevaksi ympäristöään vielä jonkin aikaa lämpimämpänä pysytteleväksi alueeksi.

Lämmin rintama tuo yleensä tasaisia ja pitkään kestäviä sateita, kun taas kylmä rintama lyhyempikestoisia tai kuuroittaisia sateita, kesällä myös ukkoskuuroja. Mutta varoituksen sana: matalapaineet ovat vain harvoin symmetrisen pyöreitä ja esimerkinomaisen kauniita oppikirjamaisia järjestelmiä, todellisuus on huikeasti monimuotoisempi. Muistuttaisin, että nämä rintamat kuuluvat käsitemalliin, ns. Norjalaisen tai Bergenin koulukunnan ( http://fr.wikipedia.org/wiki/%C3%89cole_de_m%C3%A9t%C3%A9orologie_de_Bergen )  julkaisemaan malliin matalapaineista, ja sitä kautta ilmatieteen sisäiseen kieleen enemmän kuin sääpalveluun, vai miten on, pitäisikö rintamista ja niiden liikkeistä puhua nykyistä enemmän?

 

Lisätietoa rintamista ja vähän muustakin: http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=matalapaineen%20synty&source=web&cd=7&sqi=2&ved=0CFMQFjAG&url=http%3A%2F%2Fwww.atm.helsinki.fi%2F~jpuro%2Fmetper%2FMetper_kpl_7.pdf&ei=CXQZT4GtLabV4QTPyqyrDA&usg=AFQjCNHC2pt8Pj2Lj0EB8Hvkq3sFbSHq1Q&cad=rja  Helsingin yliopiston piiristä netistä löydettyä.

Ja googlettaa voi vaikka säärintamat…

 

 

 

Matalapaine on Suomen kaakkoispuolella.  Tällä tarkoitetaan, että matalapaineen keskus on maamme kaakkoispuolella ja toki ulottuu sieltä meille ja aiheuttaa täällä kaikenlaista. Tämä matalapaineen sijainti tuo Suomeen pohjoisenpuoleiset tuulet.  Koska tuuli on etenkin Selkämerellä yltynyt myrskyksi asti (havainnoissa Märket ainakin 24  ja Rauma Kylmäpihlaja 23 m/s pohjoisluoteista tuulta), matalapainetta on lupa kutsua myrskykeskukseksi. Nykyään näkee termiä myrskymatalapaine tai myrskymatalapaineen keskus. Perinteisen säätiedotuksen ns. katsausosa voisi kuulua vaikka näin: ”Suomen kaakkoispuolella oleva myrskykeskus pysyy tänään lähes paikallaan mutta liikkuu lauantaina vähitellen kohti etelää…” No niin, nopeimmat ehtivät jo huomata, että vaikka myrskytuulet riepottelevat Selkämerta, on myrskykeskus Suomen kaakkoispuolella – alueella, missä hädin tuskin tuulee. Näin siksi, että myrskykeskus on myrskyä aiheuttavan matalapaineen keskus, eikä sen tarvitse sijaita kovinkaan lähellä itse myrskyä.

Meidän leveysasteillamme ilmanpaineen jakautuma määrää tuulijakauman, ja alue, jolla myrskyää, saattaa elää monellakin tavalla matalapaineen elinkaaren kuluessa. Myrskyalue voi vaikka muuttaa muotoaan tai liikkua alueelta toiseen, vaikka itse matalapaine pysyisi melko paikallaan.  Matalapaineen ohella tuuleen vaikuttaa se, vahvistuuko vieressä mahdollisesti korkeapaine, jolloin ilmanpaineen vaakasuuntainen ero ja sen myötä tuulennopeus kasvavat ilmanpainekeskusten välissä. Vastaavasti tuuli heikkenee, kun ilmanpaine-erot alkavat tasoittua.

Mutta vielä myrskyn ”etenemisen” kuvaamisesta:  Loogisesti päätellen myrskyn etenemisen täytynee käsitteenä oikeasti tarkoittaa itse matalapaineen/painekeskuksen liikettä eikä suinkaan tuulennopeutta, joka on jossain ja jollakin hetkellä mitattu. Märketillä tänään mitattu tuulennopeus siis on ollut ainakin tuo bongaamani 24 m/s, mutta matalapaine, joka sen on aiheuttanut, on liikkunut samaan aikaan tuskin mihinkään. Myrsky ei siis ole edennyt mihinkään suuntaan, vaan tuuli on matalapaineen länsi- ja luoteisreunalla, erityisesti Selkämerellä,  saavuttanut myrskyn voiman.

Vielä piti edes kerran havainnollistaa näitä tänä talvena laajalti ja monella tapaa uutisoituja myrskyjä. Selkämerellä liikkuu nyt harva, mutta toki sää on maallakin tuulista. Vielä lauantaina tuuli on suuressa osassa maata voimakasta, vaikka matalapaine jo loittoneekin. Ja kun tähän lisätään se, että pelti kuulemma kolisee maanteillä autojen liukastellessa jääpinnoilla ja pitkään jatkuvassa lumisateessa etenkin maan etelä- ja itäosassa, huomaa äkkiä olevansa keskellä Suomen talvea. Vielä vähän lisää pakkasta tähän tuuleen, niin eiköhän viima jo rusikoi poskipäitä. Vonkka käy.

Sunnuntaina on jo selvästi heikkotuulisempaa, mutta sepä tietää näissä talvitilanteissa lähinnä kiristyviä pakkasia, siis ihan lämpötilalukemiin perustuvia. Tuulisissa pakkastilanteissahan korostuu pakkasen purevuus. Kuinka paljon pakkanen kiristyy, riippuu lopulta myös pilvisyydestä. Varsinaisia kireän pakkasen korkeapaineita ei näköpiirissä ole, sen sijaan lumipeitettä lisääviä talvisia matalapaineita riittää. Viimeisimmät tätä kirjoitettaessa käytössä olevat lumensyvyystiedot ovat tältä aamulta. Alle 20 cm lunta oli lähinnä Vaasan eteläpuoleisella länsirannikolla, Etelä-Pirkanmaalla ja siitä Lahden ja Salpausselän eteläpuolitse kohti itää, ja alle 10 cm Uudenmaan eteläosassa ja Varsinais-Suomessa.

 

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/josef_tuerk/5387957135/

Aikamoista matalapaineputkea Pohjois-Atlantin yli tänne meille näyttää suursäätilaennuste tietokoneen tekemänä edelleen tarjoavan.  Joten vain aika ehkä näyttää, tuleeko joistain ilmapyörteistä (siis matalapaineista) niin vahvoja, että saavat tuulennopeuden kasvamaan aina myrskyksi asti. Tai antavat tuulelle myrskyn voiman. Voimahan se siinä jyllää, kun puu kaatuu ja peltikatto lentää!  Miksi ylipäätään ennustamme tuulen nopeutta emmekä suoraan sen voimavaikutuksia, siis tuulen vaikutuksia?

Vasta ihan ennen nykyisintä yliteknologia-aikaa käytössä oli Boforiasteikko. Ja boforiasteikosta oli ja on taulukko. ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Boforiasteikko ). Sen avulla maakrapukin voi vaikka opetella, mitä tuulennopeudet metreinä sekunnissa todella tarkoittavat – siis maalla, veneväkihän on jo vanhastaan tottuneempi tuon mittayksikön käyttäjä ja käsittäjä. Tai oppii käsitteen navakka tuuli: suuret puunoksat heiluvat, tuuli suhisee puhelinlangoissa (niin kauan kuin niitä vielä on) ja sateenvarjoa on vaikea pidellä. Silloin ollaan boforiasteikon kuutosessa. Merellä aaltojen vaahto leviää, ja meri kohisee kumeasti.

Myrskyn kansainvälinen tuulennopeusraja (ja tässä pitää nyt ehdottomasti muistaa, että kun puhumme ilmatieteessä tuulesta, puhumme tuulen kymmenen minuutin yli mitatusta keskimääräisestä vaakasuuntaisesta nopeudesta emmekä tuulennopeuden hetkellisistä arvoista!) on 25 m/s. Suomessa raja on alennettu 21 metriin sekunnissa – Ehkä siksi, että meilläkin olisi myrskyjä. Boforiasteikolla ollaan tällöin kympissä: tuuli kiskoo puita juurineen ja aiheuttaa huomattavaa vahinkoa rakennuksille. Meri velloo aaltovuorina, merenpinta on valkoisena vaahdosta, meren pauhu on kovaa ja puuskittaista ja pärske huonontaa näkyvyyttä.

Myrskytuhot aiheutuvat tuulennopeuden hetkellisistä maksimiarvoista eli puuskista. Tuuli osaa olla välillä hyvinkin puuskaista, mutta sitten taas toisissa tilanteissa lähes tasaista. Lämpötilan pystyjakauma esimerkiksi ratkaisee: suhteellisesti lämmin alusta, kuten meri alkutalvesta ja kylmä ilma ovat lähes pettämätön yhdistelmä tässä. Kun säähavaintoja on tehty ja merkitty muistiin monet vuosikymmenet, on tuulesta noissa kirjoissa ja kansissa ne kymmenen minuutin keskituulet, muttei käytännössä lainkaan puuskamittauksia. Silloin ei puuskista voi myöskään tehdä tarkkoja tilastoja, mutta toki meteorologit tietävät ainakin sen, millaisissa tilanteissa noita puuskia nimenomaan on tai ei yleensä ole. Jos haluaa seurata tuulen puuskaisuutta ihan reaaliajassa, se käy mainiosti päinsä Länsi-Vantaan osalta Vaisala Oy:n pihalla olevan mittalaitteiston avulla: http://www.vaisala.com/vantaaweather/history.htm .

Mutta mikä nyt uhkaa unohtua ajatellen myrskyjen tuhoja? Aivan oikein. Siinähän se juju on, että puun kaatuminen on kiinni myös itse puusta eikä vain tuulesta. Puun kunto, ikä ja kasvualusta aivan varmasti ratkaisevat myös, puhumattakaan sen elinympäristön muutoksista: hakkuuaukeat esimerkiksi tuovat tuulta sen reunan puustolle ihan eri tavalla kuin tasatiheä metsä. Luontoon on voitu tehdä ikään kuin tuulitunneleita, joissa tuuli kanavoituu olemaan jopa ympäristöä voimakkaampaa. Ääriesimerkki on rakennettu kaupunkiympäristö, missä rakennusmassa ja syvät katukuilut kanavoivat tuulta. Helsingissä ns. postitalon nurkka on vanhastaan kuuluisa esimerkki paikasta, jossa ”tuulee aina”. Kiasma taitaa nykyään koota ainakin pohjoistuulet entistä kapeampaan suppiloon, toisaalta kamppi on rakennettu aika umpeen. Kokonainen Suomenlahti pyrkii oman muotonsa vuoksi kanavoimaan tuulta vaikkapa niin, että ilmanpainekentän mukaan tuulisi länsiluoteesta, mutta tuulipa onkin Suomenlahdella läntinen tai länsilounainen.

Niin ikään peltikaton lento riippuu paitsi tuulesta, myös rakennusteknikasta, vai pitäisikö viitata suoraan rakennusmääräyksiin. Tässä siis ilmainen vinkki siitä, miten ilmastonmuutokseen olisi mahdollista oikeasti varautua. Parhaan suojan tuulta vastaan antaa sellainen maastoeste, joka kasvaa tuulen tiellä vähitellen eikä yhtäkkiä: ei siis heti asutuksen reunalle niitä korkeita talomöhkäleitä, vaan annetaan rakennusmassan kasvaa vähitellen. Eikä tehdä rakennusten avulla tuulta kerääviä suppiloita. Pienemmissä tuulensuojauksissa on paras sellainen aita tai muu, mistä osa ilmasta menee läpi. Tuulen äkkipysäytysyritykset tuottavat vain tuulen pyörteisyyttä, turbulenssia.

Loppiaisena kai loppuvat ainakin juhlat, kuulemma, vaikka pihistystä sekin on: vasta nuutinpäivänä (13.1.) kaiken jouluksi pannun oluen pitää olla juotuna. Nuuttipukki siis vielä kehiin!

 

Kuvien osoitteet: http://www.flickr.com/photos/xmacex/4234494745/sizes/z/in/photostream/

 

Joulusta toivotaan perinteisesti valkoista, mutta tämä toive toteutuu melkoisella varmuudella yleensä vain idässä ja pohjoisessa. Eteläisimmässä Suomessa pysyvä lumipeite tulee tilastollisestikin eli keskimäärin vasta joulun jälkeen. Tässä alkutalvessa on ollut erikoista lumen puuttuminen myös pohjoisesta. Toisaalta on satanut paljon vettä, etenkin etelässä, aina pikku tulviksi asti. Muistan myös viime alkutalvena sataneen aika lailla, mutta silloin tuli etelässäkin jo varhain lunta, jota oli pian aivan riesaksi asti. Näin ne vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä meillä Suomessa, kuten sanonta kuuluu. Tämä alkutalvi on ainakin noudattanut sitä ilmastonmuutosskenaariota, että talvisateet lisääntyvät, mutta enenevässä määrin vetenä. Tässä voi siis olla opiksi ottamisen paikka, kunhan vaikka kuvittelee mielessään sateet vielä selvästi runsaimmiksi. Taidamme saada uuden tulvasesongin tavanomaisten kevät- ja syystulvien rinnalle.

Ehdittyämme jouluun säätyyppimme on edelleen lauha, muttei enää erityisen lauha. Minkä pimeydeltä mutta toisaalta joulun valolta ehtii havaita, on se, että sää on nyt hyvin vaihtelevaa.  Sadealueita liikkuu Suomen yli tiuhaa tahtia, ja sää on niin ikään tuulinen – kaikkein tuulisin kunkin sateen yhteydessä. Lauhinta on suunnilleen sadealueiden etupuolella sekä kohdalla, kun taas sateiden välissä on etelässäkin pakkasta. Näin liukkaista keleistä tullee tämän joulun erityisleima. Ei välttämättä niinkään sen mustuudesta tai valkoisuudesta, koska sateen olomuoto voi myös etelässä vaihdella niin, että joulu osaa olla hiukan valkoinenkin, ainakin jollain hetkellä ja jossain.

Tässä ei ole tarkoitus retostella sateiden aikatauluja; kannattaa käyttää täysimääräisesti sääpalvelua omiin tarpeisiin. Mutta jotain, nimittäin aattona tulee vielä sateita etenkin maan etelä- ja itäosassa (Lapissa vähän lumisateita) ennen kuin sadealue vasta jouluyönä saa hinattua itsensä kokonaan Suomen itäpuolelle. Jouluaamuun mennessä maan etelä- ja keskiosassa – siis myös idässä – on joitain pakkasasteita. Se tarkoittaa, että ainakin suolaamattomat tienpinnat ovat jäässä, jos ovat olleet märkiä. Mustaa, mustaa jäätä siis jouluaamuna!

Joulupäivän kuluessa lounaasta virtaa maan etelä- ja keskiosaan lauhaa ilmaa niin, että saadaanhyvin tuulista suojasäätä. Lapissakin pakkanen heikkenee. Tapaninpäivänä Pohjois-Suomen yli kulkee matalapaine itään. Lauhaa on, ja lännenpuoleinen tuuli oikeastaan vain yltyy entisestään. Tienpintojen jäätyminen on tiistaiaamuna varsinkin Itä-Suomen asia, mutta laskisin tässä vaiheessa jonkin verran riskiä tälle myös länteen. Onneksi paluuliikenne osunee tuolle tuulisen lauhalle maanantaille. Silloinkin etenkin iltapuolella sateet saattavat muuttua aika etelässäkin lopulta lumikuuroiksi, joten viime tippaan ei etelään paluuta kannattane sään ja ajokelin takia lykätä.

 

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/joshfriedmantravel/4209960642/sizes/z/in/photostream/

 

Täällä Suomenlahden rannikolla Helsingissä en laske päiviä jouluun, vaan lasken päiviä, jotka kuluessaan vääjäämättä vähentävät talven mahdollista lumipeiteaikaa. Todella hyvin on mennyt tähän asti, ja toivo elää, ettei siihen valkoiseen vihoviimeiseen töhnään liiemmälti tarvitsisi kompastella eikä siinä pouhuta tai jääkuoren päällä liukastuilla – koko talvena. Vaikka kyllä sitä aika helposti tulee ainakin vähän jo jouluksi, ja siinä joulunpyhien tienoilla kiristyy vähän pakkanenkin. No, suotakoon se jouluna, mutta kylläpä alkaa naamani loistaa, kun katson USA:n globaalimallin ennustetta meille joulun ja uudenvuoden väliselle ajalle. Sieltä voi bongata aivan erityisen lauhan säätyypin, eikä uudenvuoden sää siitä kovin paljoa kylmenisi.

No, noihin pitkän ajan ennusteisiin uskoo ken haluaa. Lähipäiviä voi ennakoida paljon paremmalla menestyksellä. Alkamassa on viimeinen joulua edeltävä viikonloppu. Meille on matkalla matalapaine, joka tänään liikkuu Pohjois-Saksan yli koilliseen ja on huomenna lauantaina Etelä-Itämerellä.  Siitä matka jatkuu pitkin Itämerta pohjoiseen; sunnuntaina matalapaine on Pohjois-Itämerellä, Suomen lounaiskupeessa ja maanantaina vielä Suomen alueella. Hidasliikkeinen matalapaine siis vaikuttaa meillä reilusti viikonlopun yli. On tuulta, on sadetta. Ilmamassan lämpötila on sellainen, että on jokseenkin mahdotonta ennustaa sateen olomuodon rajaa mitenkään tarkasti. Vesi- tai ainakin märkäpainotteiselta se varsinkin maan eteläosassa vaikuttaa, mutta tietysti, kun mennään riittävän pohjoiseen ja itään, lumen mahdollisuus kasvaa. Kauppakeskuksissa on suojaisampaa, joskin joutuu sitten kestämään ostosruuhkan.

Kuvan osoite: http://www.flickr.com/photos/ipo/278305767/sizes/z/in/photostream/