Lauhaa pimeintä vuodenaikaa

Julkaistu
Ilman lunta on pimeämpää. Kuva: flickr/IlkkaL

Eteläisimmässä ja läntisimmässä Suomessa on lunta oikeastaan vain siellä täällä, ja varmimmin noita rippeitä löytää riittävän sisämaasta. Yli 10 senttiä on tulla paukauttanut suunnilleen Pohjois-Karjalaan ja sitten sanoilla vaikeasti selitettävälle alueelle, joka kattaa Pirkanmaan koillisosan, Keski-Suomen maakunnan länsi- ja pohjoisosan, Kainuun ja Suomen siitä pohjoiseen. Yli 25 senttiä lunta on Kittilän kieppeillä, Enontekiön itäosasta Sodankylän suuren kunnan luoteisosaan. Laskettelukeskusten tilanteesta kannattaa ottaa erikseen selvää: lunta kun myös tehdään tykeillä.

Täällä Suomenlahden rannikolla Helsingissä en laske päiviä jouluun, vaan lasken päiviä, jotka kuluessaan vääjäämättä vähentävät talven mahdollista lumipeiteaikaa. Todella hyvin on mennyt tähän asti, ja toivo elää, ettei siihen valkoiseen vihoviimeiseen töhnään liiemmälti tarvitsisi kompastella eikä siinä pouhuta tai jääkuoren päällä liukastuilla – koko talvena. Vaikka kyllä sitä aika helposti tulee ainakin vähän jo jouluksi, ja siinä joulunpyhien tienoilla kiristyy vähän pakkanenkin. No, suotakoon se jouluna, mutta kylläpä alkaa naamani loistaa, kun katson USA:n globaalimallin ennustetta meille joulun ja uudenvuoden väliselle ajalle. Sieltä voi bongata aivan erityisen lauhan säätyypin, eikä uudenvuoden sää siitä kovin paljoa kylmenisi.

No, noihin pitkän ajan ennusteisiin uskoo ken haluaa. Lähipäiviä voi ennakoida paljon paremmalla menestyksellä. Alkamassa on viimeinen joulua edeltävä viikonloppu. Meille on matkalla matalapaine, joka tänään liikkuu Pohjois-Saksan yli koilliseen ja on huomenna lauantaina Etelä-Itämerellä.  Siitä matka jatkuu pitkin Itämerta pohjoiseen; sunnuntaina matalapaine on Pohjois-Itämerellä, Suomen lounaiskupeessa ja maanantaina vielä Suomen alueella. Hidasliikkeinen matalapaine siis vaikuttaa meillä reilusti viikonlopun yli. On tuulta, on sadetta. Ilmamassan lämpötila on sellainen, että on jokseenkin mahdotonta ennustaa sateen olomuodon rajaa mitenkään tarkasti. Vesi- tai ainakin märkäpainotteiselta se varsinkin maan eteläosassa vaikuttaa, mutta tietysti, kun mennään riittävän pohjoiseen ja itään, lumen mahdollisuus kasvaa. Kauppakeskuksissa on suojaisampaa, joskin joutuu sitten kestämään ostosruuhkan.

Kuvan osoite: http://www.flickr.com/photos/ipo/278305767/sizes/z/in/photostream/

14 vastausta artikkeliin “Lauhaa pimeintä vuodenaikaa”

  1. Se päivä kun tulisi, että jok’ ikinen lumesta valittaja liukastuisi ja teloisi itsensä lopullisesti. Ei sitä kitinää enää tarvitsisi kuunnella, sen kun nauttisi pakkasesta!

  2. Kyllä Aimo veit täysin sanat suustani! ”Teloisi itsensä lopullisesti”, kaunis ajatus, tämä joulu on pelastettu!

  3. Se päivä kun tulisi, että jok’ ikinen lumesta valittaja liukastuisi ja teloisi itsensä lopullisesti. Ei sitä kitinää enää tarvitsisi kuunnella, sen kun nauttisi pakkasesta!

    Totta häipykää etelä eurooppaan valittamaan! HYvä Aimo!

  4. Ajan työmatkat pyörällä ympäri vuoden, kelissä kuin kelissä, joka päivä. Myönnetään että olen aktiivipyöräilijä joten ajotaidot lienevät suhteellisen hyvät, mutta lumisten ja kylmien talvien, 2009/2010 ja 2010/2011, ajokelit olivat huomattavasti helpommat kuin nämä eteläisen Suomen tyypillisemmät kelit, jolloin lämpötila sahaa nollan molemmin puolin ja on monesti todella liukasta.

  5. Jess, hienoa Juha Föhr! Ihana lukea lumikammoinen kirjoituksesi! Minäkin vihaan lunta ja pakkasta ja nautin jokaisesta vesisadepäivästä Turussa. Päässä kiehuu, kun sääennustajat lähes järjestään puhuvat valkea joulun toivomisesta. Mitä lumella on joulun kanssa tekemistä?

  6. Kuluvasta Joulukuusta täyttyy tulla historian lämpimin, monin paikoin suomea. Kohtahan se nähdään kun päästään vuodenvaihteeseen. Vielä ensi viikoksikin on luvattu suojakelejä joten näyttää vahvasti siltä että ennätystä pukkaa.

    Itse en muista koskaan näin lämmintä Joulukuuta täällä Meri-Lapin suunnalla vaikka kokemusta on jo 52v ajalta..

    – Kari

    1. Lapin suunnalla saattaa ollakin historiallisen lämmintä, mutta veikkaan, että ainakaan täällä Helsingissä ei rikota vuoden 2006 ennätystä, joka on tasan 4 astetta. Se on lähes asteen enemmän kuin maaliskuun lämpöennätys ja enemmän kuin normaali huhtikuu! Valoa on tietysti minimaalisesti kevääseen verrattuna. Ei haittaa, kunhan ei ole kylmää ja lumista. Poutaisempaa toki saisi olla, nyt on satanut (ja sataa) yli sietokyvyn.

  7. Tsiisus sentään! Lumikammo? Kaikenlaista. Märkää, pimeää, kurjaa – ja toiset toivoo tuota? Noh, ihan sama. Tuossa on yksi syy, miksi muutin pois etelästä pohjoisen lumille – kummasti elämänlaatu parani, kun pääsi varmoille lumille nauttimaan kunnon talvesta. Pahoittelut niiden puolesta, jotka joutuvat E-Suomen loskassa nysväämään.

  8. Pakkaslumi on hienointa materiaa, mitä tiedän. Ja talvi paras vuodenaika, sikäli kun se on kunnon pakkastalvi. Vaikea käsittää, miten joku voi näitä vihata! Meitä on moneksi…

    Nautihan, Timpe, siellä pohjoisessa hiukan myös meidän puolestamme, jotka täällä joudumme kestämään märkää ja pimeää ankeutta. Ja paljaan asfaltin päällä makaavaa lasinterävää hiekoitussoraa, joka puhkoo ohuemmat fillarin renkaat ja tuntuu ikävältä jalan alla.

  9. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    Toivoisin myös pyhästi, että lumet pysyisivät pilvessä, en pidä ollenkaan! Lumi taitaa olla jotakin, jota kaupunkilaiset toivovat, joille se on lähinnä harrastusväline. Täällä maalla siitä on lähinnä kaikenlaista haittaa.
    Lumeton talvi olisi ihana, ja mielellään myös pakkaseton, muistelee kahta vimeistä talvea, jolloin tähän aikaan oli jo lähemmäs -30 astetta pakkasta…
    Toivoo Lumi ja Pakkaskammoinen Pirkanmaalta

  10. Hyvä teksti, Juha! Komppaan täysillä.

    Mikä siinä on, että täällä pitää talvella olla kylmää? Mikä siinä on, että jouluna on oltava lunta? Eivätkö parin viime talven ryssänhelvetin lämpötilat riittäneet kaikille? Kyllä Suomi on ilmastonmuutoksen nettovoittaja ja minä olen ikionnnellinen, että näin on.

    Nimimerkki ’sukset myynnissä’.

  11. Samaa mieltä, ihanaa ettei tarvi joka aamu sitä ”vihoviimeistä töhnää” raapia auton päältä, lähteä sitten
    pitkää työmatkaa luistelemaan herraties missä kelissä, kun on ensin kolannut pihatielle sen
    verran väylää, että pääsee pihasta pois. Tosin tämä vedenpaisumuskin alkaa jo tyrkkiä,
    pitäisi kait etsiä jostain arkin rakennusohjeita…. Ihannekeli olisi talvelle kuiva pikku pakkanen
    ja okei, sen verran lunta sais tulla, että hiihtäjät saisivat hiihtää ja lapset laskea pulkalla,
    mutta ei sitä tarvitsisi tulla metritolkulla

  12. Juhalla on näemmä samanlainen tapa kuin minulla: minäkin lasken päiviä, jotka kuluessaan vähentävät talven mahdollista lumipeiteaikaa. Lempisääni on talvella mahdollisimman lämmin. Valitettavasti se yleensä tietää myös aika kosteata keliä, mutta parempi rankka vesisadekin kuin lumi ja pakkanen, paljon parempi.

    Ne jotka kaipaavat lunta ja pakkasta, pikku vinkki: kyllä niitä molempia Lapissa riittää! Jatkovinkeiksi sitten vaikkapa www.vr.fi, www.finnair.fi ja www.blue1.fi.

  13. Voih. Föhrhän provosoi jo hykerryttäväksi käyneellä tavallaan, ja jokainenhan saa olla omaa mieltään siitä millainen sää kiva on, mutta silti: on vaikea kuvitella että kukaan nykyisestä (esim. tämänpäiväisestä) tykkäisi. Rapea pakkanen ja hiihtokeli vastaan lätäköiden yli hyppiminen (kävin sitä tuossa tunnin tekemässä, hiihtomies) – kuka voi oikeasti tykätä jälkimmäisestä enemmän? Sitäpaitsi, seniorimeteorologina JF tietää, että kevät voi olla ihan vaikka kuinka holotna oli nyt sitten kuinka leuto joulu tahansa.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.