Author: Juha Föhr

Marraskuun alku on vanhaa esi-isiemme juhla-aikaa, jolloin on pitänyt olla hiljaa ja liikkua äänettömästi. Kustaa Vilkuna (Vuotuinen ajantieto) ilmaisee juhlan perusteet näin: ”Muinaisten suomalaisten vuosi siis päättyi syksyllä sadonkorjuun loputtua mikkelin tienoissa ja uusi alkoi vähän myöhemmin. Tähän väliin tarvittiin jakoaika, sillä aurinkovuosi ja kuuvuosi oli tasattava…”. Jotta nämä saatiin tasattua, oli Vilkunan mukaan ”vietettävä jakoaika, noin 12 vuorokautta, jolloin siitä jo päivä saatettiin laskea uuteen vuoteen”. Saman ajanjakson paikkeille sijoittuu myös vanha suomalainen juhla: kekri. Vuotuinen ajantieto (1. painos, nyt myynnissä on 27. painos) ilmestyi vuonna 1950, ja Vilkunan mukaan kekri ”taistelee paikastaan arvokkaiden juhlapäivien joukossa. Se on kiintynyt marraskuun ensimmäiseen lauantaihin” .

Saamme tietää edelleen, että kekri merkittiin almanakkaan juhla- ja vapaapäiväksi vuonna 1955 samana vuonna menetetyn marianpäivän (Marian ilmestyspäivä siirrettiin sunnuntaille) korvaukseksi. Pyhäinpäivä puolestaan oli alun perin 1. marraskuuta, mutta se on siirretty lauantaille – kekrin paikalle (lähteenä tässä Wikipedia). Ja sitten tarvitsee mennä vaikkapa kelttien vanhaan talven alkamisen päivään (Wikipedia), johon anglosaksisen maailman halloween, pyhäinpäivän aatto, johtaa myös juurensa.

Vuotuinen ajantieto tietää kertoa, että näihin aikoihin yksi aurinkoinen päivä merkitsee yhdeksää poutapäivää kesällä. Pienikin auringonpilkistys tietää kaunista kesää. Jos pyhäinpäivänä on vielä poikkeuksellisesti lehtiä puussa, odottaa vanha kansa myös toista poikkeusta; takatalvea keväällä. Yövuorosta kotiin tullessani huomasin miltei kaikkien lehtien jo pudonneen. Aurinko paistoi, pilvipeitteessä oli juuri silloin iso repeämä.

Kun luonnonvalo on jo vähissä, alkaa tunnelmointi muissa valaistuksissa, joita varsinkin adventin ja joulunajan lähestyminen inspiroi ihmisiä laittamaan näkyville. Pimeydessä ja hiljaisuudessa voivat silmä ja mieli levätä. Lauhuus ja märkyys tarkoittavat nyt kosteutta, joka tekee hengitysilmasta miellyttävän ja raikkaan. Ulkona ei haittaa laisinkaan, jos tuulenpuuskat vihmovat vähän vesipisaroita poskipäihin. On sentään säätä, jonka koko tunnelman voi kokea ja jonka suojaksi saa pukeutua ilman limaista hikoilua. Mikä ihmeen autuus olisi ikuinen kesäkuuma ja helteen karrelle polttama pihamaa ja puisto? Syksy on vielä loppupäästäänkin yhtä isoa innoitusta.

Kurkistan vielä viimeisimpään laskelmaan säätyypistämme. Myös huomenna sunnuntaina voi aurinko hyvinkin pilkahdella siellä täällä, mutta alkuviikko ottaa sen takaisin ihan kaksin käsin, kahden matalapaineen voimalla. Viikon puoliväli tuo hetkiseksi taas kuivemmat olot, mutta viikon loppua kohti saamme yhä vain voimakkaamman matalapaineen niin sateineen kuin tuulineenkin. Seuraavaan varsinaiseen viikonloppuun voisi hyvinkin osua vuorostaan kuivempaa, jopa auringonpilkahduksia. Ei siis ihan huono ajoitus näillä ainakaan suurimmilla sateilla. Lauhaa riittää etenkin etelässä. Kukin sade aikanaan näyttää, mihin lumisateen raja asettuu, muttei ainakaan etelään, ei lähellekään.

Pyhäinpäivään ja jakoaikaan liittyy suuri joukko myös säätä koskevia enteitä, eikä mitenkään ainoastaan Suomessa. Bongasin netistä ranskalaisia vanhoja kansan sääenteitä ja säätä koskevia sanontoja sisältävän sivuston. Laitan sen loppuun linkiksi. Meteorologiaa nämä tällaiset eivät tietenkään ole, mutta kulttuurihistoriaa ja näkökulma, joka voi saada meidät havainnoimaan ympäristöämme ja esim. luontoa entistä tarkemmin. ”Kiireeltään” kannattaa huomata muutakin kuin oma täyteen kirjoitettu almanakkansa. Ei sää ole kokonaisuutena ja kaikkine vaikutuksineen pelkkiä iänikuisia matalapaineita. Puhumattakaan syksyn surkuttelusta automatisoituneena kielenkäytön muotona, jonka joku kumma joissakuissa laukaisee. Maata viistävät pilvet pimeässä ovat kauniita.

 

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/9174828@N04/6821031097/

 

Ranskalaisia vanhoja sääenteitä: http://www.agate-france.com/meteo/amateur/dictons.php?mois=11

Muina lähteinä olen käyttänyt Wikipedia-artikkeleita, joista kannattaa vaihtaa kieli, jolloin sisältö vaihtelee ja helposti syvenee ja laajenee. Omaa pohjatietoa on toki käytettävä lähdekritiikkimielessä.

 

 

Katse osuu ikkunan läpi sumuisenharmaaseen, sateen juuri läpikastelemaan ja kosteudenkylläiseen lähitienoohon. Tuulessa värisevät enää salavan pitkänkapeat alaspäin roikkuvat, vielä vihreät lehdet. Alempana myös heisiangervo on vielä onnistunut pitämään jo kellastuneet lehtensä. Mutta tämä lauantaipäivän hetki, se on kuin pysähtynyt, vähintään viipyvä. Sateen rippeitä näyttää putoilevan vielä.

Pakotan itseni olemaan kartalla, läsnä, osana jotakin. Niinpä sijoitan itseni vuoden kiertoon. Lokakuun loppuun, ensiöiseen kellojen ajansiirtoon, yhteen ylimääräiseen tuntiin nukkua, tosin vain ennen työpaikan aamuvuoroa. Viikkojen välissä olen katsovinani jo ensi viikkoa. Kummallista, miten sen on näkevinään jo ennakolta, päivän toisensa jälkeen. Mutta näin kai on ihmisen osa toimia: suunnitella ja kuvitella etukäteen, hyvissä ajoin. Ainakin näitä ja noita asioita on tehtävä. Tänään on käytävä vielä kaupassa.

Meneillään olevan Greenpeace – Murmansk – arktinen öljynporaus – Shell – Gazprom – Arctia Shipping -metakan suorastaan innoittamana kiinnostuin hetkiseksi tuosta arktisesta planeettamme osasta ainakin Barentsin- ja Karanmeren öljyvaroineen. Eniten luiskahdin kuitenkin viimeaikaisiin muutoksiin arktisen meren jääpeitteessä. Vastaan tuli mielenkiintoinen viive, siis asioiden tapahtuminen tietyllä aikaviiveellä niiden alkusyyn maksimista.

Selvennän: aurinko on taivaanlaella korkeimmillaan tiettynä ajanhetkenä, mutta vasta pari, kolmekin, tuntia sen jälkeen mitataan aurinkoisina kesäpäivinä päivän ylin lämpötila. Kesäpäivän seisaus on jo juhannuksen kynnyksellä, mutta tilastollisesti lämpimintä kesää voidaan odottaa viikkojen ellei kuukaudenkin viiveellä tuosta auringonsäteilyn maksimista. Arktisen merialueen jääpeitteen laajuudesta on kattavia havaintoja vasta joidenkin vuosikymmenten ajalta. Siinä on selvä ja aika suuri vuodenaikaisvaihtelu. Monena 2000-luvun vuotena jäpeitealue on etenkin ”kesäisin” pienentynyt selvästi aiempaa enemmän, pienimmillään se oli ”kesällä” 2012, tänä vuonna sulaminen ei ole ollut yhtä laajaa.

Laitoin tuossa ”kesän” lainausmerkkeihin, sillä arktisen merialueen jääpeite on vuotuisesti pienimmillään vasta syyskuussa ja vastaavasti laajimmillaan helmi-maaliskuussa. Näinkin suuri on siis lämmitysviive suhteessa kesäpäivänseisaukseen. Näin ajatukseni siis risteilivät keskellä hiljaista harmautta, ajankulun hetkeksi ikään kuin pysähtyessä. Laitan loppuun linkkejä noihin arktisiin asioihin – en ympäristömielipiteisiin, vaan osaan mitattua arktista luontoa.

Meillä Suomessa riittää syksyisiä matalapaineita niin sateineen kuin tuulineenkin. Vähäsateisinta on huomenna sunnuntaina, luyhyen aikaa maanantaina sekä keskiviikon-torstain maissa.

http://nsidc.org/arcticseaicenews/

http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm

http://wattsupwiththat.com/reference-pages/sea-ice-page/

 

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/gsfc/7348953774/

 

 

 

Syksyn tähän asti kylmimmät tuulenpuuskat pyörittivät ruskean- ja keltaisenkuihtuneita metsälehmuksen lehtiä ympäri Ylä-Malmin torin markkinakojuja ja viluisia kulkijoita. Aurinko kyllä paistoi, mutta kahtakin puolen toria saattoi nähdä, kuinka pilvet valuttivat alaspäin lumivanoja. Lunta se oli, koska jokunen pieni selvästi lumihiutale leijaili myös torille asti.

Tämä tuuli oli matalapaineen jälkipuolen luoteenpuoleista tuulta, puuskaisinta iltapäivän tunteina. Aurinko lämmitti silloin eniten, mikä siis tuntui ainoastaan puuskina – ja sekin oli erikseen tiedettävä, että aurinko sitä tuulta puuskaisti. Illemmalla oli jo selvästi tyynempää, mutta yöstä tulee kylmä – vielä useasta lähiyöstä. Kun ilmavirtaus heikkenee, yöt kylmenevät ja iltapäivät hieman lämpenevät.

Mutta niin, se matalapaine, joka osaan maata toi jo ensilumen. Se tuli ja meni, mutta mikä onkaan matalapaine? Kielimuotona sitä kuvaa ehkä sukkelimmin ”syvä tai syvenevä matala(paine)” , josta tulee oxymoron mieleen. Niinpä niin, matalapaineen alueella ilmanpaine on ympäristöään tai keskimääräistä alempi, kaikkein alin matalapaineen keskuksessa. Keskuksessa? Aivan, mutta sateisin tai tuulisin sää ei yleensä ole siellä matalapaineen keskuksessa, vaan liittyneenä säärintamiin. No niin, ilmanpaine ei siis suoraan tee säätä sateiseksi, kuten ei korkea ilmanpainekaan aina takaa aurinkoa.

Maapallo pyörii, ja jos mennään katsomaan tätä Pohjantähden suunnasta, siis pohjoisnavan yläpuolelta, nähdään muodostuvien pilvijärjestelmien avulla paikallistuvia ilmapyörteitä. Juuri nämä ovat matalapaineita, siis suuria ilmapyörteitä. Ilma kiertää niissä matalapaineen keskuksen ympäri samaan suuntaan kuin maapallo pyörii, siis pohjoisella pallonpuoliskolla ylhäältä päin katsottuna ja sääkarttaesityksissä vastapäivään.

Päiväntasaajan sääjärjestelmät eivät pyöri, mutta nepäs alkavat pyöriä, jos pääsevät tarpeeksi kauas ekvaattorista kehittyäkseen sopivissa oloissa jopa hurrikaaneiksi tai taifuuneiksi. Joskus hurrikaaneista on vielä rippeet jäljellä, kun ne saapuvat osaksi pohjoisempien ilmapyörteiden, siis meidän leveysasteidemme, matalapaineiden järjestelmää. Tällöin meidänkin matalapaineemme voivat myös siitä syystä voimistua. En sotke hurrikaaneja ja matalapaineita toisiinsa, vaan olen selittämässä, että ne molemmat ovat perusolemukseltaan ilmapyörteitä, jotka liittyvät ilmakehän tapaan kuljettaa päiväntasaaja-alueen suurta lämpömäärää, kuten myös maapallon pyörimiselle sukua olevaa ns. impulssimomenttia, kohti napa-alueita. Lämmöntasaamiskoneistona tämän voisi myös nähdä, jos moinen metafora avautuu paremmin mekanistisessa maailmankuvassa. Ihmiskehossa verenkierto tai hikoilu voisivat ehkä olla vastaavanlaisessa tehtävässä.

Ilma ei matalapaineessa ainoastaan ”pyöri”, vaan pyrkii samalla paitsi maanpinnan lähellä kohti keskusta, myös ylöspäin, millä on suoraan merkitystä sateen ja pilvien synnylle. Koko matalapaineenalue ei silti ole tämän kohoavan ilmavirtauksen aluetta, vaan ilman liike ylöspäin kanavoituu erityisiin vyöhykkeisiin, jotka ovat usein samalla erilaisten ilmamassojen, kuten lämpimämpien ja kylmempien, välisillä raja-alueilla. Tässä kohtaa puhutaan ns. säärintamista ja sadealueista niiden yhteydessä. Sadealueen liike, tietysti samalla muotoaan ja voimaansa muuttaen, on siis ainakin sen liike tällaisen suuren ilmapyörteen keskuksen suhteen ynnättynä koko ilmapyörteen itsensä samanaikaisella liikkumisella johonkin suuntaan ja jollakin nopeudella. Ei tämä vielä näinkään yksinkertaista ole, mutta uskon, että on kehittävää yrittää tällaista ajatuskoetta. Matalapaineissa on myös laskevan eli alaspäin kulkeutuvan ilman alueita, joissa sää voi ilmanpaineesta huolimatta olla hyvinkin aurinkoista.

 

Suorastaan tönkkökaavamaisen esityksen mukaan meidän matalapaineemme syntyvät keskimäärin (!) Pohjois-Atlantilla ns. polaaririntamavyöhykkeessä eli eteläisemmän lämpimämmän ja pohjoisen kylmemmän ilman välissä. Meillä keskimäärin (!) vaikuttavat matalapaineet liikkuvat Norjanmerta pitkin kohti koillista ja niiden sadealueet Suomen yli. Mutta eipä äskeinen lumentuojakaan tällainen ollut, vaan koukkasi etelän kautta jopa Suomen itäpuolelle. Mutta niinpä se veti perässään ihan oikeasti kylmää ilmaa, siitä tämänpäiväiset tuulenpuuskat. Ensi viikon kuluessa odotettavissa on jälleen tilastollisesti normaalimpaa matalapainetoimintaa, jolloin lämpimämpää ilmaa virtaa meille etenkin keskiviikoksi lounaasta. Tosin jo ensi viikon lopulla mennään ainakin maan pohjois- ja keskiosassa taas kohti kylmempää. Toisinaan talvi tulee kerralla, toisina vuosina näin.

Kuvien linkit:

http://www.google.fi/imgres?imgurl=&imgrefurl=http%3A%2F%2Fwwwbichonlapset.blogspot.com%2F&h=0&w=0&sz=1&tbnid=bR6QN170kBEyzM&tbnh=183&tbnw=275&zoom=1&docid=UyQ3qt2MGJKgkM&hl=fi&ei=usBiUu2SN6PD4wSn-IGICA&ved=0CAEQsCU

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:1999_Atlantic_hurricane_season_map.png

http://www.flickr.com/photos/ethanhein/2241944615/

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:AtmosphCirc2.png

En minä noita murteita niin hyvin osaa, että julkisesti ja kirjoitettuna niillä jatkaisin, mutta kun katsoin aamutuimaan (siis puolilta päivin) sääkarttoja, niin tuo otsikko tuli ensimmäiseksi mieleeni. Sen verran itselleni epämieluisia ne tietokoneen laskelmat nyt ovat, mutta johan tuota lämmintä riitti.

Tänään on tuullut voimakkaasti Koillismaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan suunnilla, vähän näitä maakuntia lännempänäkin. Joensuun lentoasemalta (metar) bongasin luoteistuulen puuskat 15 m/s, keskituulikin näytti olevan usealla lentoasemalla siinä kymmenisen metriä sekunnissa. No, eivät ne kovimmat puita sähkölinjoille kaatavat tuulenpuuskat tietenkään harvaan asennettuihin tuulimittareihin osu. Mutta kylmää ilmaa virtaa tänään Suomeen, ja mainituilla alueilla siis jo oikein rytinällä.

Ihan näin yksioikoista tämä ei kuitenkaan ole, sillä alkuviikolla meille vielä yrittää, ja isoon osaan maata pääseekin, lämmin ilma lännestä. Eli se isoin kylmeneminen on edessä vasta loppuviikkoa kohti. Ja kun siihen liittyy perjantain-lauantain maissa vielä Suomen eteläpuolelta itäkoilliseen koukkaava syvenevä matalapaine, niin eiköhän sitä valkeaa töhnää – lunta – tule ihan erityisesti maan eteläosaan! -Muita maan osia tietysti unohtamatta, mutta kyllä se nyt aika etelään näyttäisi tällä tietoa painottuvan. Siis ihan pyry. Sääpalveluista voi viikon mittaan seurata, josko tämä tästä vielä paljonkin muuttuu – tai sitten tilanteesta on tietokoneiden ansiosta kerrottu jo tosi ajoissa, eikä alkutalvi siis yllätä ketään – ainakaan autoilijoita. Ratin ja penkin väli ratkaisee.

Suomen tuulet ovat vain kalpea aavistus siitä, mikä on menossa Intian koillisosassa. Kuitenkin niin, että tuulisin alue jää Kalkutan länsipuolelle. Sinne on Bengalin lahdelta saapunut trooppinen hirmumyrsky Phailin. Toinen myrsky, taifuuni Nari, rantautuu lähiaikoina Vietnamin pohjoisosaan, ja kolmas, Wipha, uhittelee Japania. Fifteen (on siinäkin nimi myrskylle…) sitten vielä ainakin heiluttaa häntäänsä Meksikon länsirannikolle. Siinäpä ne nyt olemassa olevat trooppiset myrskyt.

Mutta nyt siis kiireesti nauttimaan vielä syksystä!

 

Kuvan linkki: http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Snowfall_in_Oulu.JPG

 

Yövuoro päättyi juuri. Yö oli lämmin, eikä pakkaselle menty Suomessa missään – edes tienpinnalla. Lounaistuuli vain voimistuu ennen ensiöisiä vesisateita, ja jo niitä ennen satelee paikoin. Sunnuntaiaamuna sataa vielä idässä, mutta päivä on kohtalaisen länsituulinen, poutainen ja monin paikoin aurinkoinen, joskaan ei välttämättä täysin selkeä. Tosin illasta alkaen Lappiin leviää lännestä jo uusia vesisateita, pilvisyys lisääntyy laajemminkin. Maanantain vastaisena yönä satelee monin paikoin, eniten Lapissa.

Vielä alkuviikon ajan meillä vallitsee säätyyppi, jossa verrattain vähäisiä sadealueita liikkuu ylitsemme lännestä itään. Säätä voi siis sanoa alkusyksyisen vaihtelevaksi. Lämpöolot ovat jokseenkin tavanomaisia. Loppuviikolla korkeapaineen lasketaan vahvistuvan Baltiassa. Se yhdistettynä varsin lämpimään ilmamassaan tuottanee ensi viikonlopuksi kuulaita syyspäiviä. Saa nähdä, miten lähelle 15 astetta iltapäivälämpötilat pääsevät; sumupilvi voi iskeä arvaamattomasti niin, ettei se välttämättä hälvenekään aamusta.

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin taannoisista lausumista Tukholmassa on saatu lukea lehdistä. Mereen on lämpöä mennyt varastoon. Merenpinta siis nousee, joten ihan rannalle ei välttämättä ole viisasta rakentaa. Ken elää, näkee. Laitan loppuun linkin, josta englannintaitoiset saavat paljon lisätietoa asiasta.

Kannattaa muistaa myös Helsingin yliopiston meneillään oleva Studia Generalia -luentosarja Muuttuva ilmasto. Siellä ei siis tarvitse istua paikan päällä, vaan esitelmiä voi seurata verkossa, missä ne näkee myös jälkikäteen videotallenteina.  Yksi yleisöluento on jo ollut, eli kaksi esitelmää on ”purkissa”: geologi puhui maapallon ilmastohistoriasta ja arkeologi asutuksen kehityksestä ilmaston muuttuessa. Luentosarja on kattavan monitieteinen. Jos ilmastoasiat kiinnostavat, tätä tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä.

Miten on, hyvät lukijani, olisiko ideoita tai näkemyksiä asiaan?

 

http://www.climatechange2013.org/

http://www.avoin.helsinki.fi/studiageneralia/syksy_2013.htm

 

Kuvan linkki: http://www.geograph.org.uk/photo/2162355

Näin kylmää kuin nyt tai jopa vähän kylmempää – etenkin alkuviikon öisin etelässä – ei ole enää kuin alkuviikolla. Sitten Suomeen virtaa suunnilleen lännestä päin jopa useita asteita lämpimämpää ilmamassaa. Korkeapaine, joka nyt on pohjoiskoillisessa, etsiytyy pikku hiljaa maamme eteläpuolelle. Keskiviikon maissa Lapin yli liikkuu lämpimämmän ilman etureunalla sateita, myöhemmin etelästä ulottuva korkeapaine vaikuttanee myös Lapin säähän. Ensi viikonloppua kohti koko lailla lämmin lounainen ilmavirtaus voimistuu, mutta vähitellen lounaasta levinnee myös vesisateita, mikä vaikeuttaa arviota päivälämpötiloista. Varsinkin aamuisin kasvaa myös sumupilven mahdollisuus.

Mutta nyt siis elämme vielä lähipäivät tätä kylmää kautta, alkuviikon öinä voi etelässäkin olla pakkasta. Ja jo ennen kuin pakkasta on ilmassa kahden metrin korkeudella, voi tienpinnan lämpötila laskea pakkasen puolelle. Ja silloin kaikki kosteus tai märkyys, vaikkapa vain paikallisten sadekuurojen jäljiltä, jäätyy. Tätäkin kirjoittaessani, lauantai-iltana Tampereella, vettä tulee kuurosta ihan rapsakasti. Muutama muukin kuuro näkyy sadetutkassa. Vaan enpä ole työpaikallani parempien vehkeiden äärellä näkemässä, miten tienpinnan lämpötila aikoo tänä yönä käyttäytyä.

Mutta keliä seurataan tiiviisti siinä missä säätäkin. Teiden talvikunnossapidon sääpalveluratkaisuista voisi yksi jos toinen muukin sääherkkä ala ottaa oppia. Heinää vielä kaatuu kesällä yhden piste-ennustevilkaisun perusteella, mutta tiealalla on toisin. Kokonaan toisin. Siellä on jo varhain tajuttu, että siinä, missä sää vaatii jatkuvaa, tasokasta ja kattavaa seurantaa, sitä vaativat myös sään välittömät seurausilmiöt. Keli ja sää ovat kaksi eri asiaa, mutta keli riippuu usein suuresti ja välittömästi sääolosuhteista ja niiden muutoksista.

Sää on säätä, ja keli puolestaan esimerkiksi tienpinnan tilaa tai ajo-olosuhteita kuvaava asia. Kaikki liukas keli ei suoraan edellytä näkyviä sääilmiöitä tai sään muutoksia, kuten vaikka lumipyryä, vaan liukkaus voi yhtä hyvin olla seurausta ikään kuin paikalleen jämähtäneestä säätilanteesta, joka voi muuten jäädä huomaamatta, mutta ruokkii silti huonon kelin pysymistä tai syntymistä. Hyvä esimerkki tästä on kuuranmuodostus, joka etenkin voimakkaana johtaa tietyissä olosuhteissa vääjäämättä liukkauteen teillä – suolaamattomilla teillä.

Esimerkiksi tilanteissa, missä taivas on pilvetön mutta sää tuulinen, ja siksi ilman lämpötila pysyy jopa useassa lämpöasteessa (samoin ilman ns. kastepistelämpötila). Tienpinta kuitenkin menettää lämpöä ulossäteilynä avaruuteen niin, että jossain vaiheessa se on pakkasella. Ja kuuraa tulee tielle, valaistuna se on valkoista. Mustaksi jääksi taas kutsutaan ennestään märkien tienpintojen jäätymistä vastaavassa tilanteessa.

Teiden talvikunnossapidosta käytännössä vastaavilla urakoitsijoilla ja teiden hallinnon sopivilla osilla on kelipäivystykset samaan tapaan kuin vaikka Forecalla sääpäivystys. Kelin arvioinnissa ennakolta ovat tärkeimpiä sääennusteet, mutta viimeinen silaus eli itse kelin seuranta ja päätöksenteko esim. suolaamisesta tai suolaamatta jättämisestä on erityisesti näiden kelipäivystysten osaamisaluetta. Näissä nähdään esim. satelliittikuvat viime hetken tarpeita varten sekä tietysti mittaustulokset tiesääasemilta. Loppupeleissä kokemus usein ratkaisee niin sää- kuin kelipäivystyksissäkin.

Kannattaa muistaa, että monet kelitedotteet ja vastaavat saattavat koskea vain aurattuja ja tarvittaessa suolattuja ns. pääteitä, vaikkei sitä aina erikseen sanottaisikaan. Autoilen vain harvoin, mutta olen usein ihmetellyt, miten kovinkaan moni muka pääsee suoraan noille pääteille joutumatta ensin ajamaan pitkin eritasoisia pienempiä sivuteitä. Toisaalta: miten on mahdollista, että sää tai keli ”yllättää” autoilijoita vuosikymmenestä toiseen? Voiko ojaanajoista tai peltikolareista todella oikeasti syyttää säätä, vai olisiko vika vaikka väärissä tilannenopeuksissa, siis siellä ratin ja penkin välissä? Ei huonoon keliin pidä kiireellä edes lähteä, vaan aikaa siihen matkantekoon on varattava jo ennalta suunnitellen ja tarvittaessa selvästi enemmän kuin kesäkeleillä. Vai olenko ihan hakoteillä?

 

Kuvan ja kuvaan liittyvän Wikipedia-artikkelin linkki:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Konginkankaan_linja-autoturma