Loppuviikosta Suomessa puhaltaa lämmin föhntuuli ja lämpötila kohoaa lähes koko maassa nollan yläpuolelle, paikoin jopa +5…+7 asteeseen!
Keväisen lämmintä ja kovia puuskatuulia
Author: Anna Latvala
Lisää lunta Etelä-Eurooppaan
Etelä-Euroopassa on kehittymässä voimakas matalapaine, jonka tuulennopeus voi yltää puuskissa yli 30 metriin sekunnissa. Runsaat sateet tuovat myös vuorille paikoin kymmeniä senttimetrejä lunta päivässä.
Lue lisää → ”Lisää lunta Etelä-Eurooppaan”Sateita ja myrskytuulia
Vuotta 2018 on jäljellä enää vajaa viikko ja sää vaihtelee sinä aikana kireistä pakkasista sateisiin ja jopa myrskytuuliin.
Lue lisää → ”Sateita ja myrskytuulia”Valkea joulu
Tänä vuonna lähes koko maassa on jouluaattona lunta ja lämpötila on etelässäkin pakkasen puolella. Pohjois-Eurooppaan saapuu kuitenkin joulun aikana matalapaine ja ajokeli voi olla paikoin huono.
Suomi kuuluu tällä joulunalusviikolla edelleen korkeapaineen alueeseen, mutta vähitellen korkeapaine väistyy itään Venäjälle. Viime päivinä etenkin maan etelä- ja itäosassa on sadellut lunta, ja tänään 20. päivänä lumi peittää jo lähes koko Suomen. Lumipeite on ohuimmillaan maan länsiosassa, jossa on paikoin vain pari senttimetriä korkea kerros lunta.
Lue lisää → ”Valkea joulu”Loppukesän viileät yöt ja sumut – oletko nähnyt sumukaarta?
Kesän loppu alkaa vähitellen lähestyä. Elokuun lopussa valoisan ajan pituus on samaa luokkaa kuin huhtikuun loppupuolella ja aurinko paistaa päivä päivältä matalammalta. Auringonsäteilyn väheneminen viilentää säätä etenkin öisin, mutta päivien välillä on suurta vaihtelua. Elokuun loppupuolella yön keskilämpötila on etelässä noin kymmenen astetta, mutta laskee pohjoisimmassa Lapissa jo alle viiteen asteeseen.
Sään jäähtyessä hallan ja yöpakkasten todennäköisyys kasvaa, ja etenkin selkeinä öinä maan lämpösäteily jäähdyttää maanpintaa.
Yöpakkanen määritellään siten, että lämpötila on nollan alapuolella kahden metrin korkeudella, kun taas hallan aikaan vain maanpinnan läheinen ilma jäähtyy pakkasen puolelle. Sekä yöpakkasen että hallan aikaan maassa voi nähdä kuuraa, joka on viileän ilman vesihöyrystä pinnoille kiteytynyttä jäätä.
Vaikka viileinä öinä lämpötila ei laskisikaan pakkasen puolelle, sumuja voi silti esiintyä. Sumut ovat käytännössä maanpinnan lähellä sijaitsevia pilviä, jotka syntyvät kostean ilman jäähtyessä ja tiivistyessä hyvin pieniksi pisaroiksi.
Sumut jaetaan syntytapansa perusteella eri luokkiin, ja kesän lopussa sekä syksyllä maa-alueilla on etenkin säteily- ja haihtumissumuja. Säteilysumussa maanpinta säteilee lämpöä ulospäin, jolloin sekä pinta että sen lähellä oleva kostea ilma jäähtyvät, ja haihtumissumussa lämpimältä ja kostealta pinnalta haihtuu vettä, joka tiivistyy viileässä ilmassa.
Sumuisessa säässä voi myös nähdä erilaisia optisia ilmiöitä. Auringon paistaessa sumuun aurinkoa vastapäätä voi muodostua esimerkiksi sateenkaarta muistuttava sumukaari. Sumussa heijastavien pisaroiden koko on sadepisaroita pienempi ja selkeän, värikkään kaaren sijasta syntyykin pehmeärajainen, kalpean vaalea kaari. Sumuvarjo eli glooria, joka on havaitsijan varjon ympärillä oleva värikäs kehä, on hieman vaikeammin havaittavissa. Todennäköisimmin sen voi nähdä korkealta havaintopaikalta, esimerkiksi lentokoneesta, jolloin sumu jää havaitsijan alapuolelle.
Viileässä ja kosteassa ilmassa on myös varjopuolensa. Yöpakkasten aikaan myös kuuran ja mustan jään todennäköisyys tienpinnoilla kasvaa ja etenkin sillat voivat olla liukkaita.
Hämärän pilviä
Kesäisin illan hämärtyessä taivaalla voi nähdä ohuita, sinertävänvalkoisia pilviä, jotka näyttävät hohtavan. Näitä valaisevia yöpilviä voi havaita auringonlaskun jälkeen pimenevällä taivaalla niin kauan, kun taivaanrannassa näkyy vielä kajoa.
Tavalliset pilvet muodostuvat vesihöyrystä tiivistyvistä pisaroista tai jääkiteistä ja sijaitsevat troposfäärissä eli ilmakehän alimmassa kerroksessa noin 0-15 kilometrin korkeudella maanpinnasta; tropiikissa korkeimmat ukkospilvet voivat ulottua noin 20 kilometrin korkeudelle. Valaisevat yöpilvet sen sijaan ovat jääkidepilviä reilun 80 kilometrin korkeudessa mesosfäärin ylärajalla, eli lähempänä revontulien muodostumisalueen alarajaa kuin tavallisia yläpilviä. Tuolla korkeudella ilmakehän lämpötila on noin -100 astetta.
Valaisevat yöpilvet muodostuvat suurimmaksi osaksi jääkiteistä. Ne syntyvät todennäköisesti meteoripölyn ympärille, kun kesäaikaan mesosfäärin ylärajalla lämpötila laskee ja ilmassa oleva pieni määrä kosteutta kiteytyy. Kun havaintopaikalla ilta alkaa jo hämärtyä, aurinko paistaa vielä ylempänä ilmakehässä. Tällöin auringon valaisemat pilvet erottuvat selvästi muuten pimenevältä taivaalta. Lopulta, kun aurinko on laskenut jo niin alas, ettei horisontissa enää näy kajoa, valo ei enää osu myöskään valaiseviin yöpilviin.
Paras tapa erottaa valaisevat yöpilvet tavallisista yläpilvistä onkin havaintoaika. Auringonlaskun jälkeen tavalliset yläpilvet alkavat näyttää tummemmilta tai harmahtavilta, kun taas valaisevat yöpilvet näyttävät loistavan omaa valoaan. Valaisevien yläpilvien heijastama valo on myös polarisoitunutta, eli valoaalto ei värähtele joka suunnassa yhtä paljon. Tällöin esimerkiksi polarisoitujen aurinkolasien läpi katsottuna pilvien voimakkuus näyttää vaihtuvan eri katselukulmassa. Tätä voi testata päivällä katsomalla kirkasta, sinistä taivasta samalla, kun kiertää aurinkolaseja vähitellen pystysuunnasta vaakatasoon. Ennen auringonlaskua valaisevia yöpilviä ei voi nähdä, sillä ne ovat liian heikkoja erottuakseen valoisaan aikaan.