Asutko Suomen helleholvissa? Tämä on kuluneen vuosituhannen helteisin kaupunki!

Julkaistu

Helteet jakavat mielipiteitä: jotkut karsastavat, toiset nauttivat. Mutta siitä ei pääse yli eikä ali, että Suomessa helteisimmät paikkakunnat ovat keskittyneet tietylle alueelle, joka yltää Varsinais-Suomen sisämaasta kohti Etelä-Karjalaa. Kuluneen vuosituhannen helteisin kaupunki on Forecan selvityksen mukaan Kouvola, jossa on 3.7.2019 mennessä mitattu 492 hellepäivää eli keskimäärin 26-27 kesässä. Hellepäivän edellytys on lämpötilan kohoaminen vähintään 25,1 asteeseen.

Helleholvi syleilee Kaakkois-Suomea

Kouvolan ohella helletilastoissa korkealle sijalle yltävät myös Lahden ja Puumalan ympäristö, missä hellepäiviä on kuluneena vuosituhannella kertynyt niin ikään yli 440 kappaletta. Myös Salossa ja Hämeenlinnassa hellepäiviä on ollut verrattain paljon, yli 420 kappaletta. Vertailun vuoksi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Vantaalla hellepäivien lukumäärä on tähän päivään mennessä ollut 396 kappaletta ja Helsingissä 310.

Eteläisen ja varsinkin kaakkoisen Suomen sisämaa on helteille altista aluetta, koska ympärillä ei ole suurempia vesistöjä ja tasainen maa lämpenee nopeasti kesäauringossa. Manner-Euroopasta ja Venäjältä saapuvat helteiset ilmamassat yltävät parhaiten maan etelä- ja kaakkoisosaan, missä ne myös tuppaavat viihtymään pisimpään. Eipä siis olekaan ihme, että Kouvolan ympäristössä hellepäiviä kertyy kuin sieniä sateella.

Kouvolan ympäristö on helteille altista aluetta. Kuva: Markus Mäntykannas, Foreca

Kouvolan helteet välillä pitkäkestoisia

2000-luvun hellepäivien lukumääräennätyksen lisäksi Kouvolassa on mitattu myös liuta muita helle-ennätyksiä. Esimerkiksi vuonna 2010 Kouvolan Utissa mitattiin kesän 2010 aikana yhteensä 48 hellepäivää, mikä on yksittäisen kesän hellepäivien lukumääräennätys vuodesta 1959 lähtien tarkasteltuna.

Vuonna 2014 helteet äityivät Kouvolassa pitkiksi ja hellettä mitattiinkin yhtäjaksoisesti jopa 26 päivänä ajanjaksolla 17.7.-11.8. Tämä on Helsingin Kumpulan ja Hattulan Lepaan ohella Suomen pitkäkestoisin hellejakso. Jo yli 10 vuorokautta samalla paikkakunnalla kestävät yhtämittaiset hellejaksot ovat meillä harvinaisia, mutta selvästi yli 20 päivän helleputket lienevät jo poikkeuksellisia.

Kouvolassa kesä on kuuma! Kuva: Markus Mäntykannas, Foreca

Helteet karttavat saaristoa ja länsirannikkoa

Kontrasti on huima, kun verrataan Kouvolan hellepäiväsaldoa saaristoon. Kun Kouvolassa hellepäiviä rapsahtaa kesässä keskimäärin liki 27, Ahvenanmaan länsiosassa niitä on alle yksi! Suomen vähähelteisin kunta 2000-luvulla on ollut Ahvenanmaan Eckerö (mittausasema Hammarland Märket), missä hellepäiviä on kertynyt vain 17 kappaletta eli keskimäärin vaivaiset yksi kesässä.

Mantereen puolella Pietarsaari, Kaskinen ja Kemi ovat vähähelteisimpiä kaupunkeja, missä hellepäiviä on keskimäärin vain 3-4 kesässä. Saaristossa ja länsirannikolla lämpötilan kohoamista rajoittavat kylmä meri ja tuuli, joten helteitä haikailevien kannattaakin suunnata sisämaata päin.

Tilastotiedot: Ilmatieteen laitos, avoin data

Yksi ajatus artikkelista “Asutko Suomen helleholvissa? Tämä on kuluneen vuosituhannen helteisin kaupunki!”

  1. Helle ei helli juuri missään päin Suomea heinäkuulla 2019. Arktinen viilennyskupoli pitää jäätävän hyvin pintansa ja 20 asteen raja on tiukassa. Myöskään muualla Euroopassa ei ole erityisen lämmintä enää.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.