Joulukuussa elämme vuoden myrskyisintä aikaa. Napa-alueen ja eteläisempien leveysasteiden väliset lämpötilaerot ovat suuria, ja lämpimän Atlantin yllä tuppaa muodostumaan voimakkaita matalapaineita. Vaikka Suomi tunnetaankin matalapaineiden ”hautauspaikkana”, yltää meillekin keskimäärin 3,7 myrskyä joulukuussa. Myrskyksi lasketaan tilanne, jolloin tuulen 10 minuutin keskiarvo on yli 21 m/s.
Eniten myrskyää marras-tammikuussa
Atlantin myrskyrata on aktiivisimmillaan marras-tammikuussa, jolloin myrskypäiviä on Suomessa keskimäärin 3-4 kuukaudessa. Normaalitilanteessa myrskyt saapuvat meille länsivirtausten mukana ja heikkenevät viimeistään Suomen yllä siirtyessään lämpimältä merialueelta kylmän mantereen ylle. Tarpeeksi suurissa lämpötilaeroissa myrskyt voivat kuitenkin uudelleen voimistua Suomen yllä.
Tilastot kertovat, että myrskypiikki koetaan joulukuussa, jolloin Suomessa myrskyää keskimäärin 3,7 päivänä. Seuraavaksi myrskyisin kuukausi on marraskuu. Vastaavasti vähiten myrskyää kesäkuukausina, jolloin eri leveysasteiden väliset lämpötilaerot pohjoisella pallonpuoliskolla tasoittuvat.
Seuraa tuuliennusteita Forecan veneilysäästä!
Forecan sivuilta löytyvän veneilysääosion myötä tuuliennusteita voi kätevästi seurata myös mobiiliversiona. Veneilysään alta löytyy niin tuuliennusteita kuin -havaintojakin, näiden lisäksi myös aallonkorkeusennuste. Tuuliennusteiden tulkitsemisen helpottamiseksi kartta-animaatiosta löytyvät riskirajat kovalle tuulelle (yli 14 m/s) ja myrskytuulelle (yli 21 m/s).
Atlantilta Norjan rannikolle saapuessaan myrskyn voimakkuus voi olla yli 40 m/s eli hirmumyrskyn luokkaa. Matkalla kohti Suomea se heikkenee ainakin puolella eli on merialueilla luokkaa 20 m/s tai alle sen. Jatkaessaan kulkua mantereelle, se heikkenee edelleen, jos lämpötilaero ei aiheuta sen uutta voimistumista. Mantereelle päästessään myrskytuuli mm. kaataa metsää, aiheuttaa sähkökatkoksia, repii rakennusten kattoja irti.