Lunta ja myrskytuulia tulossa! Entä ensi viikko?

Julkaistu

Täällä maan eteläosassa lauhaa säätä on riittänyt viime päivinä, eipä maan pohjoisosassakaan yksittäisiä pisteitä lukuunottamatta ole paukkupakkasia katseltu! Nyt tilanne muuttuu, luvassa on (pientä notkahdusta lukuunottamatta) talvisempi vaihe.

 

Viikonloppuna Suomen ylle jaa pyörimään sadealue. Sateet alkavat illalla tänään eli perjantaina, pe-la yön aikana ne liikkuvat Suomen yli itään. Sade alkaa koko maassa lumena, mutta maan etelä- ja länsiosassa sateet muuttuvat ensin märäksi lumeksi, sitten vedeksi.

Sateet perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lumisade muuttuu etelässä ja lännessä vesisateeksi. (Kuva: Foreca)
Sateet perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lumisade muuttuu etelässä ja lännessä vesisateeksi. (Kuva: Foreca)

 

Tuuli on reipasta koko viikonlopun, mutta sunnuntaina se kääntyy pohjoisen puolelle ja yltyy Pohjanlahdella myrskyksi asti. Voimakkain tuuli on odotettavissa sunnuntaina iltapäivästä ja alkuillasta.

Tuuliennuste sunnuntai-iltapäivälle (Kuva: Foreca)
Tuuliennuste sunnuntai-iltapäivälle (Kuva: Foreca)

Maanantaina kuiva pohjoistuuli pyyhkii pilvet pois, odotettavissa on poutainen ja monin paikoin aurinkoinen pakkaspäivä!

Sääennuste ensi maanantaille (Kuva: Foreca)
Sääennuste ensi maanantaille (Kuva: Foreca)

 

Ensi viikolla tiistain – keskiviikon tienoilla ylitsemme pyyhkäisee lämmin jakso, mutta kuten Helsingin ja Rovaniemen parviennusteista näkee, notkahdus jää ennusteista valtaosan mielestä väliaikaiseksi ja ainakin lämpötilat pysyttelevät joulukuun alussa talvisina.

15 vuorokauden ennuste Helsinkiin (Kuva: Foreca)
15 vuorokauden ennuste Helsinkiin (Kuva: Foreca)
15 vuorokauden ennuste Rovaniemelle (kuva: Foreca)
15 vuorokauden ennuste Rovaniemelle (kuva: Foreca)

 

Itse pidän talvisesta säästä enemmän kuin vaakavesisateesta, eli pidän peukkuja tämän ennusteen toteutumisen puolesta. Olisiko talvinen tilanne sinulle mieluinen?

 

11 vastausta artikkeliin “Lunta ja myrskytuulia tulossa! Entä ensi viikko?”

  1. Itse tykkään enemmän aikasisita talvista kuin myöhisistä. Eli ns. Mantereisista vuosista Suomessa. Alkutalvi saa olla kylmä. Sydäntalvi peruskylmää. Ja mielestäni maaliskuussa saa alkaa jo loskakelit ja kevät. Tykkäsin viime keväästä, toukokuu oli lämmin.

    Alkaa tuntumaan aika paljon Suomenkin säissä tämä Golfvirran kylmempi reitti 2015 syyskuu vs. 2016 syyskuu:
    http://static-sls.smf.aws.sanomacloud.net/tiede.fi/s3fs-public/styles/medium_main_image_no_upscale/public/discussion_comment_image/positiov2.png

    Sanoisin että tuo kehitys alaspäin jatkuu aina 2020-luvulle asti , kohti auringon minimiä. Viimeksi 2007 tienoilla Golfvirta alkoi ottamaan kylmempää reittiä, kun auringonpilkut ja flux olivat laskeneet samalle tasolle kuin nyt vuonna 2016 .. , tosin nyt muutos kylmempään tapahtui jo 2v auringonsyklin maksimista, kun viimeksi n. 3-4v.
    http://www.swpc.noaa.gov/products/solar-cycle-progression

    1. Unohdin Joanna sanoa vielä, että hyvin kirjoitettu Blogi.. ennusteiden vaikeudesta joulukuun alussa. Olen samaa mieltä. Että ennustaminen on nyt vaikeampaa kun ilmamassa viilenee.

      1. Hidas vastaus – pahoittelut! Kiitos kommentista, nämä eivät tosiaan ole niitä helpoimmin ennustettavia säitä. :)

  2. Ei ollenkaan talvea, ei lunta ei pakkasta kiitos.

    1. Talvihan on niin ihana!Siis kunnon kova pakkas talvi.Ei hitossa!Lämmityskulut nousevat pilviin,autoihin tulee kalliita vikoja,ym,ym.. Leuto talvi muutamalla pakkasasteella siedettävä,ja aikainen kevät.jee.

  3. Kunnon luminen pakkastalvi olisi vaihteeksi poikaa!

  4. Talvinen tilanne on minustakin ilman muuta toivottava.Kunnolla lunta ja pakkasta.

  5. On se vain ihanaa, kun on -30 astetta ja vielä metri lunta siihen lisäksi… Ei tod!

  6. Sinänsä samantekevää, nyt kun en ole Suomen talvea kokemassa vaan ihan erilaisissa oloissa, joissa perinteiset vuodenajat ja eri kuukausiin perinteisesti liitetyt mielikuvat voi unohtaa kokonaan. Pidän kuitenkin yleisesti lauhoista talvista, ja viime syksy ja alkutalvi olivat loistavia, kun sekä marras- että joulukuussa rikottiin lämpöennätyksiä. Jouluaatto oli suorastaan täydellinen, aurinkoista, lämpöä noin +5 eikä lumesta tietoakaan! Sen joulun pidän mielessäni ihanana esimerkkinä vielä pitkään.

  7. Talvihan on niin kaunis vuodenaika juuri sellaisena perinteisenä: kun pakkaslumi narskuu kengän alla, nurkissa paukahtelee, puut ovat huurteisia, auringon paistaessa pakkaslukematkin voivat olla napakoita.
    Kunpa sellaisia olisi luvassa tulevaisuudessakin !

  8. Onneksi löytyy ystäviä sekä leudolle säälle että pakkassäälle, joka säässä on omat hyvät (ja toki myös huonot) puolensa!

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.