Juhannuksen helteet, paisteet, sateet ja ukkoset

Julkaistu

Viime yönä eli varhain 20-21.6. aamuyöllä oli kesäpäivänseisaus – hetki, jolloin päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmillään ja aurinko saavuttanut kaikkein korkeimman pisteensä. Pessimistin silmin teknisesti nyt ollaan jo matkalla joulun pimeyttä ja vaakaräntää kohti… Tässä asiassa suosin optimismia, nautitaan mieluumin kesästä ja valosta!

Mistä juolahti mieleeni, juhannustaikoja tekevät: nyt, kun juhannus on aina viikonloppuisin eikä kesäpäivänseisauksen aikaan, milloin on oikea aika tehdä juhannustaikoja? Oliko se viime yönä vai onko se kalenterin mukaisena juhannuksena?

Toimistoltamme löytyvän Kustaa Vilkunan vuotuisen ajantiedon mukaan juhannustaioista  merkittävä osa on naisten tekemiä ja vaatii alastomana kieriskelyä nurmikolla, lampeen kurkkimista ja muita hieman hämmentäviä toimenpiteitä. Sään puolesta viime yö oli tämänkaltaisten taikojen tekemiseen varsin miellyttävä, tämänhetkisten tietokonemalliennusteiden mukaan juhannuksena on vaihtelevampaa.

Viikko sitten kerroin jo tämänkertaisen juhannussään ennustamisen vaikeudesta. Tilanne pysyy edelleen hankalana, pistänpä syyllisestä kuvan tähän:

Ilmamassat ja suihkuvirtaukset torstaina 23.6. (Kuva: Foreca)
Ilmamassat ja suihkuvirtaukset torstaina 23.6. (Kuva: Foreca)

Suomen eteläpuolisessa Euroopassa on lämmintä ilmamassaa, pohjoispuolella viileämpää. Suurinpiirtein kuvan violetteja nuolia pitkin, välillä hieman niiden ulkopuolellekin ulottuen, kulkee kuurosadealueita, välillä runsaampiakin sateita. Väleissä on poutaista.

Ennusteissa tuo käärmemäinen sadealueiden reitti mutkittelee peräkkäisissä malleissa milloin eteläisen, milloin pohjoisen Suomen yli. Juhannuksen päivien välillä on niin ikään vaihtelua, tämän hetken ennusteessa lämpimin ilmamassa olisi meillä lauantain paikkeilla:

Ilmamassat juhannuslauantaina 25.6. (Kuva: Foreca)
Ilmamassat juhannuslauantaina 25.6. (Kuva: Foreca)

En tähän tekstiin pistä kuvia juhannuksen ennustetuista lämpötiloista ja sateista, sillä on melko varmaa, että ne vielä muuttuvat lähipäivinä. Tämän hetken tiedon mukaan täysin sateista tai sateetonta kolkkaa Suomessa ei tule olemaan, juhannus on myös keskimääräistä lämpimämpi: parhaimmillaan (tai joillekin pahimmillaan) etelässä lämpötilat saattavat lauantaina hipoa jopa 30 astetta ja koko maassa lämpötilat ovat 20 asteen yläpuolella.

Kannattaa varautua sekä viileämpään säähän, lämpöön, sateisiin että jopa ukkosiin, kaikkea on tänä juhannuksena tarjolla!

Hauskaa juhannusta, pidetään kukin omalta osaltamme huoli, että tästä tulee ennätysjuhannus, jolloin hukkumiskuolemia ei tule yhtään!

6 vastausta artikkeliin “Juhannuksen helteet, paisteet, sateet ja ukkoset”

  1. ”Etelässä lämpötilat saattavat lauantaina hipoa jopa 30 astetta ja koko maassa lämpötilat ovat 20 asteen yläpuolella.” Sääkarttanne mukaan lauantaina Suomen etelässä Hangossa ylimmillään 18 astetta, ja tuulen takia tuntuu viileämmältä. Kumpaa uskoa: karttaa vai blogia?

    1. Katso sisämaan lämpötiloja. Ei kai yllätys että merellä on viileämpää..

      1. Hanko ei sijaitse merellä. Mutta Hangon edustan merialueillakin on kesällä hellettä siinä missä sisämaassakin, joten ihmettelin tosi isoa heittoa tekstissä esitettyjen ja kartalla näkyvien lämpötilojen välillä: jutussa luvattiin ”etelään” (Hanko on eteläisimpänä) melkein 30 astetta ja ”koko maahan” (myös sisämaa) yli 20 astetta. Mutta maallikolta menee moni muukin asiantuntija-arvio yli hilseen, joten ei tässä mitään hätää. Pääasia, että on juhannus!

        1. Kiitos kommentista! Rannikon tuntumassa merituuli tuo usein mereltä viileämpää ilmaa mantereen puolelle. Esimerkiksi täällä Helsingissä keskustassa lämpötila on päivisin merituulen takia useimmiten 21-22 astetta samaan aikaan, kun vain muutamaa kilometriä pohjoisempana lämpötila on on 27-28 astetta. Viime vuonna kirjoitin blogitekstin merituulesta, sen voi halutessaan lukea täältä: http://blogi.foreca.fi/2015/08/merituuli-rannikon-helteiden-haataja/

  2. Mihin ukkosia olisi tulossa? Olen menossa mökille Kuusamoon ja innolla tarkkailen ennusteita.

  3. Hei. Hyvaa juhannusta. Olisi kiva tulla suomeen kesaksi kun minulla oli sydan vika. Sain laakkeet ranskasta 3 kuukaudeksi ulkomaille lahdon takia. (Suomalainen )

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.