Monet meteorologit ovat varsinaisia pilvifanaatikkoja ja osaavat nimetä ihan minkä tahansa pilvilajin. Minun mielenkiintoni kohdistuu kesäpilvityyppeihin ja erityisesti Cumulonimbukseen eli (ukkos)kuuropilveen. Cumulonimbukset ovat hyvin vakuuttavan näköisiä: ne kohoavat jopa yli 10 km:n korkeuteen ja mikäli näkyvyys on hyvä, voi kesäpäivänä Suomen etelärannikolta bongailla näitä komistuksia usean sadan kilometrin takaa, aina Viron sisämaasta saakka. Ja voi pojat – se vasta hienoa onkin, kun pääset tarkkailemaan näitä pilviä yläprofiilista!
Cumulonimbuksen elinkaari
Kuuropilvi vaatii muodostuakseen nousevia ilmavirtauksia, joita syntyy lämpiminä kesäpäivinä, kun aurinko lämmittää voimakkaasti maanpintaa. Lisäksi tarvitaan myös negatiivinen lämpötilavähete eli lämpötilan on laskettava korkeuden mukana, jotta pilviä pääsee kehittymään. Mitä voimakkaammin lämpötila laskee korkeuden mukana, sitä epästabiilimpi ilmakehä on. Epästabiili tilanne luo otolliset olosuhteet Cumulonimbus-pilvien kehitykselle.
Cumulonimbus-pilvien kehitys lähtee liikkeelle ihan tavallisista, viattoman näköisistä, kesäisistä kumpupilvistä. Kun maanpinnalta ylöspäin kohoava lämmin ja kostea ilma saavuttaa nk. tiivistymiskorkeuden, alkaa pilvien muodostus. Aamupäivällä taivaalle ilmaantunut lempeä, hattaramainen kumpupilvi saattaa muutamassa tunnissa kehittyä voimakkaaksikin ukkoskuuropilveksi. Hälyttävä merkki on kumpupilven nopea korkeuden kasvu: jos pilven korkeus alkaa olla sen leveyttä suurempi, on ukkosen mahdollisuus kasvanut. Mikäli kukkakaalimaisen pilven yläosaan ilmestyy alasinmainen rakenne, on kyseessä täysikasvuinen ja voimakas kuuropilvi, jonka yhteydessä voi salamoida ja sataa rakeita.
Kuuropilven elinikä on verrattaen lyhyt ja tyypillisesti yksittäinen kuuropilvi säilyy hengissä vain tunnin, pari. Pilveen ilmaantuvat kylmät laskuvirtaukset syövät nopeasti energiaa pilveltä ja näin ollen se hiljalleen kuolee pois. Pilvi ikään kuin haihtuu pois alaosastaan ja jättää jälkeensä vain tasapaksun untuvapilviverhon.
Kesän rajuimmat ukkosmyräkät eivät kuitenkaan Suomessa yleensä liity yksittäisiin kuuropilviin, vaan kyseessä on useampien ukkoskuuropilvien järjestäytynyt rykelmä, MCS (mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä). Helteisen ja kostean ilmamassan päälle kiilaava kylmärintama voi synnyttää MCS:n, joka on yksittäistä ukkoskuuropilveä huomattavasti pitkäikäisempi ja laaja-alaisempi.
Cumulonimbuksen tyypit
Cumulonimbus-pilvet voidaan jakaa kolmeen alalajiin:
Tämä pilvityyppi on ns. heikoin kuuropilven tyyppi. Pilveen ei ole muodostunut alasinta, mutta siinä on selkeä, kukkakaalimainen rakenne. Cumulonimbus calvus sataa ja ehkä ukkostaakin.
Capillatus on hieman edeltäjäänsä kehittyneempi kuuropilvi. Se on korkeampi, mutta siitä puuttuu vielä alasinmainen rakenne. Capillatuksessa on jo todennäköisesti ukkostakin.
Kuuropilvien äiti! Incus on täysin kehittynyt kuuropilvi, jossa on selvä alasinmainen rakenne. Tämä kuuropilvi ukkostaa ja saattaa sylkeä myös rakeita. Mitä korkeammalla pilven alasin on, sitä todennäköisemmin ukkostaa.
Ukkospilviä on tosiaan mukava seurata joko lähempää tai kauempaa.Itse olen olen seuraillut ukkospilven yläosaa joka salamoi maahan noin 90km:n päässä.
Toissa kesänä bongasin ja ehdin filmata tällaisen oudon ilmiön kehittyvästä ukkospilvestä : https://youtu.be/KDpxnigS0Xs Tarkennus ei oikein pysy kohdillaan mutta kyllä siinä ne valon nopeat liikahdukset näkyy.
Kyllä tuo aika selkeästi vaikuttaa halolta, jonka muodonmuutokset johtuu pilven sähkökentässä tapahtuvista varausjakauman muutoksista jotka järjestelee jääkiteet uudelleen.