Virvotaan sateessa

Julkaistu
Kuva: Jyrki Salmi / flickr.com
Palmu- eli virposunnuntai on jo ovella. Virvon, varvon, tuoreeks terveeks,… ja sulle vitsa, mulle muna, vai mitenkä se nyt menikään. Kuva: Jyrki Salmi / flickr.com.

Kevät tuo meille pian pääsiäisen ajan. Palmusunnuntai osuu jo tähän viikonloppuun, ja se ensimmäinen kevätpäiväntasauksen jälkeinen täysikuu, joka pääsiäisen kohdan almanakassa määrää, on tiistaina. Toisaalta, jos muutetaan tarkastelukulmaa vielä paljon vanhemman kalenterijärjestelmän mukaiseksi, päivää ennen tuota täysikuun tiistaita on maanantai 14.4. – ”Suwi-Päiwä”, kuten Kustaa Vilkuna tietää kirjassaan kertoa.

Kun vuosi oli jaettu kahtia, niin tästä se kesäpuoli alkoi. Tärkeimpiä olivat kolme suviyötä 12.-14.4. Näiden ei toivottu olevan kylmiä, koska se olisi tiennyt kylmiä öitä vielä yhdeksällä viikolla tai vaihtoehtoisesti 40 vuorokautta ihan vaan kylmää, oli yö tai päivä.

No nyt nuo yöt eivät ole kylmiä, joskaan eivät erityisen lämpimiäkään. Sääkartat pursuavat muutenkin aika perusmättöilmaa, josko tähän saan vähän nykykieltä laittaa. Matalapainetta pitelee tämän viikonvaihteen. Eniten sataa palmusunnuntaina, ja siihen vielä maanantain paikallisemmat sateet päälle, tosin läntisimmässä Suomessa lienee maanantaina jo keväisempää. Niin ja onhan tässä vielä päivä ennen noita sunnuntain sateita: lauantai, virpomispäivän aatto. Siitä on tulossa jokseenkin aurinkoinen maan etelä- ja länsiosan jopa yli 10 asteen päivälämpöineen.

Säätilastojen tekeminen pääsiäisajalle olisi hupaisa juttu, koska pääsiäinen on toisinaan aikaisin, joskus taas myöhään eli jo pitkällä keväässä. Omalla olemuksellaan pääsiäinen korostaa myös kevään säiden keikkuvuutta. Mutta kylmää keväällä on, vaikka asian miten yrittäisi vääntää. Auringonsäteilyä tulee nyt yhtä paljon kuin juhannuksen tienoosta eli kesäpäivänseisauksesta myös eteenpäin laskien kohti syksyä kuin mitä nyt on matkaa sinne keskikesään. 11 viikkoa ennen on suunnilleen nyt, ja saman verran keskikesästä kohti syksyä, niin syyskuun ensimmäiseen viikkoon näitä lähiaikoja voi tässä mielessä verrata. Talvi siis aina hidastaa kesän tuloa – ja kesä talven. Paitsi jos kesäksi riittää auringon korkeuskulma eli päivän pituus.

Lumipeitteen puuttuminen on nyt puolellamme, jos olemme lämpöihmisiä: Näin auringonsäteily saadaan maksimaalisesti ilman lämpötilan hyväksi, hyvin lämpiävän maanpinnan kautta. Toisaalta tällä tavoin etenevän kevään voisi kuvitella tuovan paljon ja jo varhaisia merituulitilanteita, jolloin rannikkoseuduilla paljastuu, että meri on, vaikkakin kaunis, niin kylmä naapuri. Mutta on niitä hiirenkorvia vielä odottaminen. Pajunkissoja sen sijaan jo on.

 

Kuvan linkki: https://www.flickr.com/photos/salman2000/4349189334/

 

3 vastausta artikkeliin “Virvotaan sateessa”

  1. No joo, niitä pajunkissoja nyt on ollut jo tammikuusta lähtien. Ja leskenlehdetkin voittivat krookukset tänä vuonna parilla viikolla. Ulkoilusäät ovat kyllä olleet mitä mainioimmat, varsinkin jos on päässyt aamuvarhaisella tallaamaan pakkasenkovettamia peltoja ja pientareita koiran kanssa. Se hupi taitaa kyllä loppua noihin viikonlopun sateisiin, mutta toisaalta jäät taitavat viimein saada armoniskun noiden sateiden myötä.

  2. Jotta ymmärtäisi nuo suviyöt oikein vuoden kierron kannalta, onkin syytä ajatella niiden tarkoittavan yksitoista päivää myöhempiä öitä (23.-25.4.).

    Näistä ns. vanhoista suviöistä myös Vilkuna kirjoittaa ja ymmärtää sen, että ”vanha kansa” (eli vuoden 1753 jälkeen) päivitti vielä vanhemman kansan suviyöt oikeaan paikkaansa vuotuiskierrossa.

    Nykyiselle ”uudelle kansalle” asian ymmärtäminen on paljon vaikeampaa…

  3. Onneksi nyt eivät ovikellot soineet pahemmin. Meitä vähän vi….aa moinen karjalaisten perinne.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.