Vaihtelevalle ja epävakaiselle kesäsäälle ei loppua näkyvissä

Julkaistu

Suihkuvirtaus oikuttelee
Vaikuttaa siltä, ettei kesäistä korkeapainetta vieläkään ole näköpiirissä. Hetkeksi suihkuvirtaus jo heikkeni ja pääsimme maistamaan, miltä tuntuu suihkuvirtauksen lämpimällä puolella. Nyt taas jatkossa yläilmakehän suihkuvirtaukset kuljettavat matalapaineita juuri Keski- ja Pohjois-Euroopan ylitse. Se tarkoittaa, että lisää sateita on luvassa, paikoin runsaitakin ja jopa ukkosen kera.  Paikalliset erot sademäärissä tulevat olemaan suuria ja sademäärät jäänevät rannikolla muuta maata vähäisemmiksi. Tällaisessa säätyypissä aurinko myös näyttäytyy rannikolla sisämaata enemmän. Sateesta huolimatta sisämaassakin aurinko ehtii useampana päivänä ainakin vähän näyttäytyä. Toki myös kokonaan aurinkoisia poutapäiviä sekaan mahtuu, mutta on epätodennäköistä, että sateessa olisi yli 3 vuorokautta taukoa.  Tällaiselle säätyypille ei ole vieläkään selvää loppua sääkartoilla nähtävissä.

Ilmamassoja erottava suihkuvirtaus rajaa lähes koko pohjoisen Euroopan kylmemmän ilmamassan puolelle (päästään näilläkin alueilla aurinkoisina päivinä yli 20 asteen). Ennen seuraavaa sadetta Itä- ja Pohjois-Suomessa käväistään vielä suihkuvirtauksen lämpimällä puolella ja paikoin siellä voi esiintyä hellettäkin. Viikonlopun myötä myös idässä ja pohjoisessa siirrytään viileämmän ilmamassan puolelle. Tässä yhteydessä esiintyy ukkosia ja ainakin reippaita sateita. Ennusteen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla sadetta voi lauantai iltapäivään mennessä kertyä paikoin yli 50 mm. Lisäksi sateessa on suurta paikallista vaihtelua, jota tietokonelaskelmat eivät saa täysin kiinni. Toisaalta mahtuu näihin kolmeen vuorokauteen myös mukavan aurinkoisia hetkiä...

Matalapaineet sekoittavat alueellisia lämpöeroja
Matalapaineet sekoittavat lämmintä ja kylmää ilmaa vähän niin kuin tehosekoitin taikinaa, mutta valmiiden leipomusten sijasta matalapaineet tarjoilevat meille sadetta sen eri muodoissa. Kun matalapaine on tehnyt työnsä ja sekoittanut kaksi erilämpöistä ilmaa keskenään, se kuolee pois. Samaan aikaan kuitenkin uusia matalapaineita syntyy alueilla, jossa suihkuvirtaus jakaa kylmää ja lämmintä ilmaa.  Näin on meillä juuri tällä hetkellä ja ennen kuin vanha matala on tyystin väistynyt maastamme, on jo uusi saapumassa seuraavia sateita enteillen. Seuraava saderintama on lähestymässä etelän suunnalta. Torstaina rintama saapuu läntiseen Suomeen, perjantaina se saavuttaa jo suurimman osan Itä-Suomea ja lauantaina on sitten Pohjois-Suomen vuoro. Rintaman itäpuolella virtaa sen verran lämmintä ilmaa, että helleraja voi perjantaina paikoin rikkoutua Pohjois-Suomen alueella ja ehkä myös aivan itäisimmässä osassa maata.

Kuurosateet sekoittavat lämpöeroja pystysuunnassa
Siinä missä matalapaineet hoitavat lämpötilaerojen sekoittamisen vaakasuunnassa, kuurosateiden (tai tarkemmin konvektion) on tarkoitus huolehtia, ettei ylä- ja alailmakehän välille pääse syntymään liian suurta lämpötilaeroa. Tehokkaimmin liiallista lämpötilaeroa voi sekoittaa ukkoskuuro. Kuuropilvet, samoin kuin kumpupilvetkin, syntyvät vähän samalla tavalla kuin kiehuvan kattilan kohoavat ilmakuplat. Kun maan pinta päivällä lämpenee, syntyy sen ylle kohoavia lämpimän ilman kuplia. Ilmaan syntyvät kuplat ovat aluksi näkymättömiä. Hiljalleen kuplien kohotessa ne kuitenkin koko ajan jäähtyvät ja lopulta näkymätön kosteus tiivistyy ja syntyy pilven alaraja.  Mikäli ilmakehässä on hyvin suuria lämpötilaeroja pystysuunnassa, pilvet kasvat jopa ukkospilviksi asti. Kuuropilvet voivat olla hyvinkin pienikokoisia, vaikka niistä lomalaisten ja meteorologien kiusaksi pystyy tulemaan yhteen paikkaan suurimmat mahdolliset sademäärät. Tällaisia kuuropilviä on vähintään yhtä vaikea ennustaa kuin kiehuvan kattilan kuplien tarkkaa paikkaa ja aikaa. Mikäli kattilassa osattaisiin ennustaa kuplat millimetrien tarkkuudella ajallisesti oikein, vastaisi se kuuropilvien tapauksessa noin 100 kilometriä.

Miksi kesäsateita on usein vaikea ennustaa?
Kesällä myös rintamasateet ovat osin kuuroluontoisia. Ne muuntuvat ja katkeilevat mitä erikoisimmiksi pilvimuodostelmiksi. Tällaiset sateet voimistuvat sisämaassa päivällä ja heikkenevät merellä. Yöllä puolestaan sateet heikkenevät maalla ja voimistuvat merellä.  Samoin käy ukkosille; ne elävät erilaisella päivärytmillä meren ja mantereen yllä. Ja ukkonen se vasta paikallinen ilmiö onkin. Salama kun iskee vaan yhteen paikkaan ja äänikin kuuluu korkeintaan muutamien kymmenien kilometrien päähän.
Ehkäpä juuri tämän takia me meteorologit puhumme helteisestä korkeapainesäästä positiiviseen sävyyn. Sitä on helpompi ennustaa ;)

2 vastausta artikkeliin “Vaihtelevalle ja epävakaiselle kesäsäälle ei loppua näkyvissä”

  1. Ihanata, sataa :) Muista koskaan käyneeni ennen heinäkuun puoltaväliä sienessä, mutta eilenpä kävin. Eihän sieltä korikaupalla saanut kotiin viemisiä, mutta maistiaisia kuitenkin. Koiratkin viihtyivät kosteassa ja viileässä metsässä erittäin hyvin. Joten hyvätkin puolensa näissä sateissa on! Kieltämättä välillä sylettää, kun prätkällä ei jaksa ajella, mutta muu tekeminen kompensoi kivasti.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.