Talvi tekee tuloaan

Julkaistu

Lapissa lämpötila pysyy pakkasen puolella.
Kun talvi määritellään lämpötilan avulla, se alkaa silloin kun vuorokauden keskilämpötila jää pysyvästi nollan alapuolelle. Aivan etelässä talvi ei ole myöhässä, muualla on. Sitä enemmän mitä pohjoisempana ollaan.

Pohjois-Lapissa talvi alkaa keksimäärin jo lokakuun alussa. Tänä vuonna talvi alkaa siellä nyt. Lappi on ollut nyt kaksi päivää pakkasella. Huomenna päivälämpötilat nousevat nollan yläpuolelle, mutta sitten kylmenee taas. Ensi viikolla seilataan lähellä nollaa, mutta minä toivon että keskiarvo pysyisi pakkasella. Olisihan se jo aika.

Minun puolestani pakkaset saisivat tulla samantien etelään asti. Ja lumet. Valkoinen maa on niin paljon vähemmän musta. Tasan vuosi sitten keski- ja pohjois-Lapissa oli paikoin 30 cm lunta. Tänä vuonna sinne sataa vähän huomenna, mutta enimmtä sulaa heti pois. Etelärannikolle pysyvä lumi sataa keskimäärin joulun tienoolla. Viime vuonna lunta pyrytti eteläänkin jo 18.11. Mitenkähän käy tänä vuonna?

4 vastausta artikkeliin “Talvi tekee tuloaan”

  1. Mä olen ihan samaa mieltä!! En kestä valituksia että ”njää, ei mitään talvea vaan +30 astetta ympäri vuoden eikä mitään lumia eikä…” ja blaablaa. Itse olen sitä mieltä että kun Suomessa kerran ollaan, kaikkien vuodenaikojen on tultava näyttävästi ja olan takaa. Toivottavasti talvi tulee pian!!

  2. Tuumailin tuossa illan säätiedotusta (16.11, klo 19.25) katsellessani että lieneekö Liisa syönyt päivällä spagettia? Pari kiekuraa oli näköjään lentänyt hiuksiin asti! :O

    ;)

  3. Hei.

    tämä vuosi saattaa olla leuto ja vähäluminenkin.

    kun talvi ja lumet ja pakkaset on marraskuun lopulla sulailee lumi välillä pois…

    Itse asun taas Ranskassa tai Korsikalla… täälläkin on ollut aika lämmin korsikalla taas nyt lämpenee uudelleen italian puolella on ollut aika viileä.

    Etelä Ranskan länsi osissa oli jopa 25 astetta… mutta nyt pohjois ranskassa käväistään pakkasella.

    Sateet ja myrskyt oli aika hurjat n. 5 metrisiä aaltoja ja mä olin silloin juuri laivalla… kumma kyllä en tullut yhtään merisairaaksi.

    No lämmintä talvea multa sinne varsinkin järvisuomen maaseudulle Etelä Korsikan Proprianosta maaseudulta merenrantamilta.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.