Koillisen ilmavirtauksen pilvet

Julkaistu
Kumpupilvien (Cumulus) lauttautuessa syntyy kumpukerrospilveä (Stratocumulus) Kuva: Juha Föhr.

Kaikki eivät koe tarpeelliseksi, että sääennusteissa mainitaan yleensä myös tuulen tai ilmavirtauksen suunta. No, monessa toiminnassa tuulen suunta on tosi tärkeä jo heti kättelyssä, mutta koska taivas on tänään näyttänyt juuri tällaiselta, ja koska koillinen ilmavirtaus jatkuu maan etelä- ja keskiosassa vielä alkuviikolla, paljastan siis, mitä myös tuleman pitää.

Usein koillisesta virtaa Suomeen suhteessa viileämpää ilmaa ja vieläpä maanpinnan melko läheisessä ilmakerroksessa. Tämä johtaa helposti siihen, että muodostuu ns. lämpötilainversiokerroksia eli ilmakerroksia, joissa ilman lämpötila kasvaa ylöspäin mentäessä.

Tällaiset ilmakerrokset estävät kumpupilvien kasvun ylöspäin. Tällöin ne lauttautuvat eli kasvavat lähinnä leveyttä. Tälla tavalla muodostuvasta pilvikerroksesta saattaa tulla hyvinkin tiivis, vaikka se on useimmiten ohut. Etenkin kesällä tällaisen pilvikaton muodostuminen laajoille alueille voi merkitä lämpötilaennusteiden suurtakin heittämistä, koska enemmän tai vähemmän aurinkoiseksi oletettu taivas voikin sitten olla ykskaks pilvessä koko päivän. Aina tällä tavoin muodostunut pilvi ei häviä edes yöksi.

 

Pilvikerros on ohut ja pilvet litteitä.

Vaikka tällaiset pilvet valaistusolojen vuoksi näyttäisivät tummiltakin, on sää pilvikerroksen ohuuden vuoksi yleensä poutaista. Kuitenkin, etenkin pilvikerroksen ollessa hyvin lähellä maanpintaa ja kylmänä vuodenaikana, jokunen tippa vettä voi myös tällaisesta pilvikerroksesta tulla.

Tänään tätä koillisen pilveä esiintyi hyvinkin tiheänä Koillismaalla ja Kainuussa sekä melko tiheänä maan itäosassa. Kuvien pilvet olivat lounaan pilviesiintymän pääkaupunkiseudulle ulottunutta reunaa.

 

 

4 vastausta artikkeliin “Koillisen ilmavirtauksen pilvet”

  1. Hassua tosiaan… Meilläpäin Mikkelin ja Jyväskylän Välissä Paistaa aurinko lämpimästi mutta varjossa on viileää.. n. 20 ast. yö oli 16.

    Tuulen suunta voimistui Kaakosta siten että koillistuuli lakkasi n. 19.30 eli äsken.

    Taitaa tulla kuuma.

    1. Nyt maanantaina ja tiistain vastaisena yönä aiempaa viileämmän ilman alue ylittää etenkin maan itä- ja eteläosan matkalla kohti lounasta, eli tätä ilmaa kuljettaa juuri tuo koillinen ilmavirtaus. Varsinkin, jos pilvisyys lisääntyy tarpeeksi, viileys voi tuntua. Aurinkoisessakin säässä päivälämpötila on siellä 17…19 astetta, ehkä vain nipin napin 20 astetta. Jo tiistai on taas vähän lämpimämpi.

  2. Kuten aluksi toteat, ”Kaikki eivät koe tarpeelliseksi, että sääennusteissa mainitaan yleensä myös tuulen tai ilmavirtauksen suunta”.
    Asia on usein askarruttanut mieltäni. Mitä merkitystä tuulitiedolla on, jos ei samalla kerrota, mistä suunnasta se tulee?

  3. Tuulen suunnasta kertova tieto on veneilijöiden lisäksi myös meille maakravuille hyödyllinen.
    Jos mereltä puhaltaa myräkkätuuli päin pläsiä, niin on parempi kerätä irtotavara illalla mökin rannasta turvaan ja vetää vene ylemmäs rantaan :)
    Kiitos mainioista teksteistäsi Juha!

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.