Sää kiinnostaa aina, sillä se vaikuttaa elämäämme pakostikin jollain tavalla, vähintään siten, että joudumme miettimään mitä laitamme päälle kun astumme ovesta ulos. Pahimmassa tapauksessa sää voi olla tappava, kuten trooppisilla merillä riehuvat hirmumyrskyt.
Sää näkyy myös mediassa entistä enemmän, on huomattu että sillä voi tehdä rahaa. Rajut myrskyt ovat klikkihitti ja varmaa viihdettä – oli se sitten faktaa tai fiktiota. Sää näyttelee pääosaa siis myös lukemattomissa elokuvissa, jo elokuvien alkuajoista lähtien. Sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat katastrofit kiinnostavat, koska ne ovat arkipäivää myös tosielämässä. Ai näinkin meille voi käydä? Monissa sääkatastrofielokuvissa on kuitenkin melko epärealistisia, jopa huvittavia piirteitä. Monet tapahtumat olisivat käytännössä tieteellisesti mahdottomia tai äärimmäisen epätodennäköisiä, mutta pitäähän sitä viihdettä repiä jostakin vaikka väkisin. Ehkä paras combo syntyykin siitä, kun faktaan heitetään sisään myös vähän fiktiota.
Listaan tässä omia suosikkejani ja sääaiheisia elokuvia joita muistan vuosien varrelta.
The Day After Tomorrow (2004)
Ehkä mieleen painunein näkemäni säähän liittyvä elokuva kertoo koko maapallon sääjärjestelmän sekoittavista valtavista mannerten kokoisista matalapaineista. Matalapaineet muodostuvat merivirojen pysähtyessä ja tuovat jääkauden maanpinnalle imaistessaan jäätävän kylmän ilman hetkessä avaruudesta maan pinnalle. Kovinkaan todennäköiseltä ja tieteellisesti mahdolliselta tällainen skenaario ei kuitenkaan vaikuta, joka on miinusta.
2012 (2009)
Mayojen ennustamaan maailmanloppuun pureutuvassa elokuvassa intialainen fyysikko huomaa auringon roihupurkausten aiheuttavan mikroaaltosäteilyn kaltaista säteilyä maapallon keskuksessa. Säteily kuumentaa maapallon sisusta ja aiheuttaa maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, tsunameja, ukkosmyrskyjä, kuivuutta, tulvia sekä nälänhätää. Elokuvassa on vaikuttavat erikoistehosteet, mutta se on lytätty epätieteellisyyden vuoksi – ajatus auringonpurkausten mikrosäteilyn vaikutuksesta maapallon ytimeen ja sitä kautta mannerlaattojen liikkeeseen on tieteellisesti mahdoton tapahtumaketju.
In To The Storm (2014)
Vaikuttava elokuva myrskynmetsästäjistä, jotka jahtaavat tornadoja Yhdysvaltain keskilännessä ja saavat hieman enemmän mitä toivoivat. Sääilmiöt ja efektit ovat positiivisena yllätyksenä meteorologisesti varsin todenmukaisia ja aidontuntuisia. Aluksi olin huvittunut tulitornadosta, mutta ilmeisesti sellaisetkin ovat mahdollisia. Vaikkakin kyse on tosielämässä lähinnä pölypyörteen kaltaisesta tapahtumasta, jossa pyörre syntyy tulipalon keskellä selkeällä säällä eikä pyörre yhdisty pilveen, kyseessä ei siis tässä tapauksessa ole tornado.
The Colony (2013)
Kauhuelokuva, jossa ilmaston lämpenemistä hillitsevien laitteet menevät epäkuntoon ja aiheuttavat jääkauden, jolta selvinneet ihmisjoukot yrittävät selvitä bunkkereissa, melko huonolla menestyksellä.
Säämies – The Weatherman (2005)
Draama-komedia kuuluisasta mutta arvostuksen puutteessa elävästä TV-meteorologista, joka kamppailee perheongelmien kanssa ja yrittää saada pirstaleiseen elämäänsä järjestystä.
Päiväni murmelina (1993)
Komedia meteorologista, joka jää jumiin Yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin lumimyrskyn aikana herätessään samaan päivään yhä uudestaan ja uudestaan.
Meren raivo – The Perfect Storm (2000)
Tositapahtumiin perustuva elokuva hurrikaanin kouriin joutuneesta kalastusaluksesta ja sen miehistöstä.
To Die For (1995)
Musta komedia häikäilemättömästä Nicole Kidmanin tähdittämästä syöjättärestä, joka keinoja kaihtamatta raivaa itselleen uraa TV-meteorologina.
Twister (1996)
Klassikkopätkä, jonka tehosteet ovat kuitenkin omaa aikaansa.
Tuleeko sinulla mieleen muita mieleen painuneita sääelokuvia ja mikä on oma suosikkisi?