Olympiapurjehduksesta ja säästä

Julkaistu
Max Salminen ja Martin Gahmberg mitaliseremonian jälkeen.

Palataan vielä olympialaisiin ja purjehdukseen. Suomen olympiapurjehdustiimin meteorologi Martin Gahmberg kertoo, millaista Weymouthissa oli.

Miten helppoa tai vaikeaa sään ennustaminen Weytmouthissa oikeastaan oli?

– Neljä vuotta sitten tuntui, että Weymouth on todella vaikea paikka ennustaa. Tuuliolosuhteet sekä merivirrat muuttuivat nopeasti, eikä meillä ollut lainkaan selvää kuvaa siitä, että miksi ja miten. Tärkeintä on ollut se, mitä neljän vuoden aikana treenileireillä ja kisoissa on opittu. Sitä kautta teimme empiirisiä teorioita erilaisista olosuhteista. Loppujen lopuksi tuntui siltä, että homma oli hyvin hanskassa.

Olympialaisten aikana oli ihan loistava sää. Ennen kisoja oli kokonainen viikko korkeapainetta ja tosi heikkoja tuulia. Mutta kisojen aikana tuulta oli ihan sopivasti ja oli kuitenkin suhteellisen aurinkoista. Eli sää ei ollutkaan ihan sitä tyypillistä Englannin perussäätä sateineen ja tuulineen.

Kuinka hyvin sääennustemallit pitävät paikkansa? 

– Useimmiten suhteellisen hyvin. Kisojen aikana oli vain muutama aika vaikeasti ennustettava päivä. Tärkeintä oli oma kokemus siitä,  että miten tuulet käyttäytyvät pienessä mittakaavassa eri olosuhteissa yhdistettynä säämallien ennustuksiin, koska ratapurjehduskisat käydään pienellä alueella.

Se, että meillä oli käytössä ”oma” Foreca-malli antoi kyllä lisää itseluottamusta sekä minulle että purjehtijoille. Tykkään käyttää mahdollisimman montaa eri mallia, joten oli tosi hyvä, että käytössäni oli myös Foreca-ETA sekä ECMWF -malli, jotka ovat stabiileja ja luotettavia sääennustemalleja.

Miten tai missä tilanteessa sääennustamisesta ja etenkin sinun ammattitaidosta oli eniten hyötyä?

– Koska olen itse ollut kilpapurjehtija ja olen valmentanut täysipäiväsesti, niin tiedän hieman paremmin minkälaista tietoa kannattaa kertoa purjehtijoille ja mitä taas valmentajille. Kerroin usein tarkemmat ennusteet valmentajille ja jotain vinkkejä urheilijoille. Näin valmentajat saattoivat tuntemuksensa perusteella valita mitä, miten ja milloin kertovat säästä urheilijalleen.

Martinin omat valmennettavat (ruotsalaiset Fredrik Lööf ja Max Salminen) osallistuivat olympilaisissa Star-luokkaan. Miten sinun omat valmennettavat pärjäsivät?

– He voittivat kultaa! Valmensin Fredrik Lööfiä ja Max Salmista vesillä viimeiseen treenipäivään saakka. Amerikkalainen Mark Ivey oli kisojen aikana valmentajana. Suunnittelin myös kisapurjeet, jotka valmistettiin Suomessa. Eli ihan superloistava kisa!

Tuuli Petäjän mitalijuhlaa, Martin oikealla vihreässä pipossa.

Lisää aiheesta:

http://www.iltasanomat.fi/purjehdus/art-1288489573060.html

http://www.iltalehti.fi/lontoon-olympialaiset-2012/201208070165559_ol.shtml

http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-1288488411592.html

http://www.iltasanomat.fi/purjehdus/art-1288489373113.html

http://m.ilkka.fi/mielipide/pääkirjoitus/saatiedot-ja-sauna-hopeiset-aseet-1.1236548