Jotkut eivät välttämättä usko kerrasta, osa ei kaadu ikinä, mutta jos kaatumisista puolet johtaa sairaala-, tai vähintään lääkärikäyntiin, aivan pienestä ongelmasta ei voi olla kyse.
On helppoa osoittaa syyttävä sormi kohti pihojen ja katujen talvikunnossapitoa. Joskus on kieltämättä hiipinyt mieleen ajatus, että hiekoitussepelin on pakko olla äärimmäisen niukka luonnonvara, kun sitä pihdataan ja ripotellaan hyppysellinen – aivan kuin kultahippuja konsanaan.
Tärkeintä on kuitenkin omata taito seurata jalankulkusäätä ja liikkua ulkona asianmukaisin varustein. Halvimmat marketin kengät eivät välttämättä ole lainkaan suunniteltu Suomen ankariin olosuhteisiin. Osa kaukomaiden kengänpohjien kumiseoksista voi kovilla pakkasilla kovettua kivikovaksi ja muuttua jopa hengenvaarallisen liukkaaksi.
Vaikka pukinkonttiin ei ehkä tullutkaan kotimaisia kitkapohjin varustettuja kenkiä, ei ole haitaksi kenellekään käyttää kengissä liukuesteitä, harjoittaa reaktionopeutta ja suoda muutama ajatus opetellakseen kaatumaan turvallisella tavalla. Yllättäen yli puolet kaatumisista tapahtuu alle kolmikymppisille, joille kiire on ajatustakin nopeampi.
Kaatumisia tapahtuu varsinkin silloin, kun märät jalkakäytävät ensin jäätyvät ja päälle sataa vielä vettä tai lunta. Näissä tilanteissa voi hyvällä syyllä miettiä, että kannattaako kipittää korkokengissä sitä viimeistä bussia kiinni. Kannattaako valita oikopolkua sen pahimman mäkisen ryteikön läpi, kun matka niin helposti voi jatkua kohti ensiapua.
Maltti on talvella valttia. On hyvä varata liikkumisiin runsaasti aikaa, tarkkailla säätä ja valita turvallisia kulkureittejä turvallisin jalkinein tallustaen.
Valokuva:
Liukas tie ja jalkakäytävä, Mika Toivonen
Lähteet:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/pistetapaturmille-fi/tietoa-tapaturmista/liukastumis-ja-kaatumistapaturmat
http://www.tyoturva.fi/tyosuojelu/tyotapaturmat
http://www.nolla.fi/ajankohtaista/liukastumisten_kustannukset_mittavat.html
http://www.topman.fi/media/tiedotesyksy2012