1. Itämeri oli ennen järvi
Itämeri syntyi noin 10000 sitten mannerjäätikön vetäytyessä kohti pohjoista. Jäätikkö painoi peruskallion lommolle, ja sulamisvesistä muodostui ensin makean veden Baltian jääjärvi, myöhemmin Yoldianmeri, joka oli yhteyksissä Atlantin valtamereen. Voimakkaan maankohoamisen myötä yhteys valtamereen katkesi 7500 sitten ja nykyisestä Itämerestä tuli jälleen järvi, jota kutsuttiin Ancylusjärveksi. Toisen järvivaiheen jälkeen Tanskan salmien kautta pääsi jälleen virtaamaan valtameren suolaista vettä – 4000 vuotta sitten muodostui Limneanmeri.
Nykyinen Itämeri on ollut olemassa noin 2000 vuotta. Maanpinnan kohoaminen on tällä hetkellä voimakkainta Itämeren pohjoisosassa, Kemin edustalla, missä maa kohoaa 7-8 mm/vuosi. Haminan edustalla kohoaminen on vain 1-2 mm/vuosi. Perämerestä saattaakin tulevaisuudessa muodostua järvi, sillä valtamerien vedenpinnan kohoaminen ei riitä kompensoimaan maanpinnan kohoamista Itämeren pohjoisosassa.
2. Itämeren keskisyvyys on vain noin sadasosa valtamerien keskisyvyydestä
Itämeren keskisyvyys on vain 54 metriä, mikä on noin 1,7 % Atlantin valtameren syvyydestä. Itämeren syvin kohta on 459 metriä (Landsortin syvänne), joka sijaitsee Gotlannin ja Tukholman välillä. Suomenlahden syvin kohta on vaivaiset 121 m ja tämä sijaistee Tallinnan koillispuolella.
3. Itämeri on maailman saastunein meri
Veden vaihtumisaika Itämeressä on jopa 50 vuotta ja se pääsee vaihtumaan käytännössä vain kapeiden Tanskan salmien kautta. Itämereen laskee runsaasti jokia, ja valumavesien mukana tulee paljon ravinteita ja epäpuhtauksia. Jokien makea vesi laskee Itämeren pintaveden suolaisuutta kasvattaen pystysuuntaista suolaisuuseroa, minkä myötä happikadon riski kasvaa meren pohjassa, sillä veden pystysuuntainen sekoittuminen vaikeutuu suolaisuuseron myötä.
4. Itämerellä ja erityisesti Suomenlahdella on voimakas suolaisuuden kerrostuneisuus
Itämeressä on murtovettä, joka on sekoitus makeaa ja suolaista vettä. Jokien valumavedet sekä sadevesi tuovat pinnalle makeaa vettä, kun taas Tanskan salmien kautta saapuu pohjakerroksessa hyvin suolaista vettä. Itämeren keskimääräinen suolaisuus on n. 7 promillea eli viidesosa valtamerien suolaisuudesta. Erikoista Itämeressä on voimakas pystysuuntainen suolaisuuden kerrostuneisuus: pohjassa vesi voi olla jopa yli kaksi kertaa pintavettä suolaisempaa. Voimakas halokliini eli suolaisuuden harppauskerros korostuu erityisesti Suomenlahdella, missä veden sekoittuminen pystysuunnassa on voimakkaan halokliinin vuoksi heikkoa. Tämä puolestaan pahentaa pohjan happikatoa ja lisää leväkukintojen riskiä.
5. Itämerelle saapuvat suolapulssit tärkeitä pohjaveden uudistajia, mutta vaaraksi Suomenlahdelle
Toisinaan suolapulssit tuovat Tanskan salmien kautta Itämerelle suolaista ja hapekasta valtameren vettä, joka uudistaa vesivarastoja pohjakerroksessa. Mikäli suolapulssit kuitenkin ovat hyvin epäsäännöllisiä ja harvoin tapahtuvia, voivat ne pahentaa Suomenlahden happikatoa entisestään: yksittäisen suolapulssin positiivinen vaikutus yltää Gotlannin altaalle saakka, jolloin Gotlannin vanha ja hapeton pohjakerroksen vesi siirtyy pakotettuna kohti Suomenlahtea, missä pohjan happikato saattaa pahentua entisestään.
Viimeisin merkittävä suolapulssi koettiin tämän vuoden tammikuun alkupuolella.
6. Suomenlahden samein vesi lilluu Pietarin ja Suomen etelärannikon edustalla
Itämerellä pintavirtaukset etenevät vastapäivään. Tällöin esimerkiksi Suomenlahden etelä- ja lounaisosaan Viron edustalle saapuva pintavesi on peräisin etelämpää Itämereltä. Vastaavasti virtauskenttä kääntyy Pietarin edustalla siten, että Suomen rannikon edustalle vesi virtaa pinnassa idästä. Neva-joki on Itämeren pahimpia saastuttajia ja sen epäpuhdas vesi leviää osittain pintavirtausten mukana myös Suomen etelärannikon edustalle jatkaen matkaansa kohti lounais- ja länsirannikkoamme.
7. Vuorovesi-ilmiö vaikuttaa myös Itämerellä
Itämeressä vuorovesi-ilmiö on heikko, mutta toisinaan sen voi havaita. Tyypillisesti ilmiön vaikutus vedenpinnan korkeuteen on vain muutamia senttimetrejä, mutta Tanskan salmien tienoilla sekä itäisellä Suomenlahdella on muutamaan otteeseen havaittu yli 10 cm:n suuruisia vaihteluita.
8. Kumpuaminen kylmentää pintavesiä ja altistaa leväkukinnoille
Kesäisin rannikkojen edustalla tapahtuva kumpuamisilmiö, jossa syvemmältä saapuu pintaan kylmää ja ravinnerikasta vettä, voi lisätä leväkukintojen riskiä viileälläkin säällä. Kumpuaminen itsessään saattaa muutamassa vuorokaudessa kylmentää pintavettä jopa 10 asteella ja työntää lämpimämmän pintaveden rannikon edustalta kohti avomerta. Kumpuamistilanteen laukaisee esimerkiksi etelärannikollamme vähintään muutaman vuorokauden jatkunut, yli 7 m/s lännen puolelta tai rannikoista poispäin puhaltava tuuli.
