Kesäkuun vaakaräntämyrskyhiihtokisat!

Julkaistu

”Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen”, isäni tapasi sanoa.

Huomisen ja ylihuomisen, siis keskiviikon ja torstain, aikana Suomen ylle kulkeutuu matalapaineen keskus, johon liittyen on odotettavissa kaikkea mahdollista: sadetta, ukkosia, myrskytuulia, kylmää ilmaa ja Lapissa todennäköisesti myös räntää ja lunta.

Näin monipuoliset sääpäivät eivät ole ihan jokapäiväisiä edes meidän lyhyessä, mutta vähälumisessa kesässämme, joten käynpä tässä tarkemmin läpi, mitä odotettavissa on.

 

Keskiviikkoaamu 8.6.

Matalapaineen keskus liikkuu Suomen ylle jo edellisyön aikana, joten aamulla sateet ovat jo hyvää vauhtia matkalla maamme yli. Maan etelä- ja keskiosassa sadealue on hajanainen ja sateiden mukana on odotettavissa paikoin myös ukkosia. Pohjoisessa sadealue on yhtenäisempi.  Pohjanmaan tienoilla sää alkaa jo sateiden jäljiltä muuttua selkeämmäksi, lähitunteina selkeä alue levittäytyy idemmäksi.

Keskiviikkoaamu 7.6. (Kuva: Foreca)
Keskiviikkoaamu 8.6. (Kuva: Foreca)

 

Keskiviikkoiltapäivä 8.6.

Iltapäivään mennessä maan etelä- ja keskiosan sateet ovat jo lähes väistyneet Suomen yltä, tosin Pohjanmaan seutuville levittäytyy kuuroja, jotka kuvassa näkyvät melko heikosti. Sää on monin paikoin aurinkoinen. Pohjoisessa sen sijaan sateet intoutuvat entisestään – Lapissa on odotettavissa vetinen päivä.

Keskiviikkoiltapäivä 8.6. (Kuva: Foreca)
Keskiviikkoiltapäivä 8.6. (Kuva: Foreca)

 

Keskiviikon ja torstain välinen yö 8-9.6.

Yöllä etelässä sää pysyy vielä kuivana, mutta maan keskivaiheille levittäytyy uusia sateita. Lapissa sataa edelleen – nyt jopa lunta ja räntää! Kesäistä…

Keskiviikon ja torstain välinen yö 8-9.6. (Kuva: Foreca)
Keskiviikon ja torstain välinen yö 8-9.6. (Kuva: Foreca)

 

Torstai-iltapäivä 9.6.

Sadealue jää ajelehtimaan Suomen ylle, etelässä sää pysyttelee varsin kuivana, mutta muualla on odotettavissa ainakin kuuroja. Pohjois-Lapissa on edelleen räntä- ja lumisateen mahdollisuus, vaikka pääosa sateista muuttuukin Lapissa takaisin vedeksi.

Torstai-iltapäivä 9.6. (Kuva: Foreca)
Torstai-iltapäivä 9.6. (Kuva: Foreca)

 

Tuuli

Tuulesta en vielä maininnut mitään, vaikka myrskymatalapainetta on kovasti mainostettu. Tuuli tulee tosiaankin voimistumaan erityisesti maan pohjoisosassa, voimakkaimmillaan tuuli tulee olemaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, voimakkaimmat tuulet puhaltavat Perämerellä; odotettavissa on 21-24 m/s luokkaa olevia keskituulennopeuksia, puuskissa jopa lähes 30 m/s! Maallakin tuulta riittää erityisesti kuvan sinivihreillä alueilla, reippaat tuulet jatkuvat vielä torstaille asti. Pitäkää siis hatuistanne kiinni.

Keskiviikon ja torstain välisen yön tuuli (Kuva: Foreca)
Keskiviikon ja torstain välisen yön tuuli (Kuva: Foreca)

Kaikenkaikkiaan Suomen sää osoittaa taas oikullisuutensa. Jouluna poimittiin suppilovahveroita, miksikäs ei kesäkuussa Lappiin hiihtämään vaakaräntämyrskyn keskelle?

 

 

Sade vie pilveltä pohjan pois

Julkaistu

Aiemmin tällä viikolla Markus kertoi täällä  Cumulonimbus-pilvistä. Aioin jättää lentokoneen ikkunasta otetut kuvat viime viikonlopun blogitekstiini, mutta paluulennolla ikkunanäkymät sopivat niin hyvin Markuksen viime tekstin aiheeseen, että en malta olla jakamatta niitä täällä (valitettavasti kuvista ei tullut kovin hyvälaatuisia, kuten matkustajakoneen ikkunasta otetuille kuville helposti käy).

Kuten Markus kirjoitti, Cumulonimbus-pilvet hajoavat alareunastaan, käytännössä satavat oman alaosansa maahan. Alasin jää ilmaan killumaan pidemmäksi aikaa, kunnes vähitellen hajoaa. Toissailtana lennolla Norjan ja Ruotsin päällä näkyi hienosti useita juuri hajoamistilassa olevia Cumulonimbuksia. Ne erottuivat ympäristöstään hienosti paljon muita pilviä korkeampina.

IMG_5735
Kuva: Joanna Rinne

(Tummensin alkuperäistä kuvaa reilusti, jotta siitä saisi edes jotenkin selvää.) Kuvassa näkyy Norjan päällä kolme selkeää Cumulonimbus-pilveä. Vasemmanpuoleisin on jo hajoamistilassa; sen sijaan, että sen ”jalka” ulottuisi lähelle maata, pilvi on muuttunut alaosastaan repaleiseksi. Seuraavien parinkymmenen minuutin aikana repaleet haihtuivat lisää ja pilvestä jäi jäljelle enää pelkkä haituvamainen alasinosa – meteorologian oppikirjamateriaalia suoraan silmien edessä! Kuvan oikean reunan kaksi pilveä ovat vielä kokonaisemman näköisiä, mutta nekin irtosivat selvästi maasta koneen ohittaessa ne.

Cumulonimbus-pilvet eivät ole lentäjän ystäviä; niiden sisällä olevat nousevan ja laskevan ilman virtaukset ovat hyvin voimakkaita ja aiheuttavat matkustajille epämukavaa turbulenssia, pahimmillaan koneen lentäessä matalalla jopa vaaratilanteita. Siksi matkustajakoneet kiertävät kuuropilvet; kuuropilven parkkeeratessa lentokentän päälle lentoliikenne peräti pysäytetään siihen asti, kunnes pilvi hälvenee tai siirtyy. Itselleni on jäänyt mieleen vuosien takaa tilanne, jossa olin matkustajana koneessa, joka laskeutui Kööpenhaminaan. Cumulonimbus-pilvi oli juuri koneen laskureitillä, joten sen sijaan, että kone olisi laskeutunut suoraa linjaa pitkin, se teki laajan, tyylikkään kaarroksen pilven ympäri ja sen jälkeen laskeutui kentälle ongelmitta.

Näiden pilvien lisäksi vielä pari kuvaa Helsinki-Vantaalle laskeutumisesta: läntistä Suomea peitti keski- tai yläpilvilautta, joka peitti auringon täysin näkyvistä ja muutti näkymän pelkäksi valkeaksi. Koneen poistuessa pilvestä näkymäksi tuli ”auringonnousu nurinpäin”, aurinko ilmaantui pilven takaa näkyviin koneen laskeutuessa, mutta normaalisuunnan sijaan ylhäältä alaspäin!

Kuva: Joanna Rinne
Kuva: Joanna Rinne

Muutamaa minuuttia myöhemmin pääsimme ihastelemaan oikeaa auringonlaskua, mutta parin kilometrin korkeudesta:

Kuva: Joanna Rinne
Kuva: Joanna Rinne

Pian kone laskeutuikin jo pehmeästi iltahämyiselle kentälle.

Hyvää alkavaa viikkoa!