Kun ennustetut ukkoset jäävätkin tulematta – mistä kyse?

Oletko fanaattinen ukkosten ystävä tai myrskybongari? Kihelmöitkö innostuksesta, kun kuulet säätiedotuksessa sanat ”rajuja ukkosia odotettavissa”? Myönnän itse kuuluvani tähän joukkoon, mutta myönnän myös pettyväni pahasti, kun ennustettuja ukkosia ei tulekaan. Uskoisin, että moni muukin ukkosfanaatikko kokee karvaan pettymyksen tunteen, kun luvattuja ukkosia ei vaan kertakaikkiaan näy eikä kuulu. Ja varsinkin, jos on päättänyt lähteä ukkosbongausretkelle. Tämän vuoden toukokuussa minulla kävi hyvä tuuri retkelläni, mutta viime kesän reissu oli täysi katastrofi. Itse olin vielä edellisenä päivänä tarkkaillut sääennusteita ja minulla oli vahva luotto ukkosiin, mutta toisin kävi: missään ei ukkostanut. 300 kilometrin ajaminen meni hukkaan.

Ukkosten ennustamisessa paljon haasteita

Meteorologit käyttävät ukkosten ennustamisessa lukuisia parametreja: on CAPE-arvoja, CIN-arvoja, kastepistelämpötiloja, LIFTED-indeksejä ja lämpötilavähetteitä. Monien näistä pitäisi olla balanssissa keskenään, jotta ukkosten synty olisi mahdollista. Eniten meteorologit käyttävät ukkosten ennustamiseen CAPE-indeksiä (konvektion käytettävissä oleva energia), joka kuvaa ilmakehän epävakaisuutta ja potentiaalista nousuliikkeiden voimakkuutta. Jo varsin pienilläkin CAPE-arvoilla (100-300 J/kg) ukkosia voidaan havaita, mutta voimakkaimmat ukkoset vaativat tyypillisesti vähintään keskinkertaisia CAPE-arvoja (1000-2000 J/kg). Mitään selkeää korrelaatiota suurien CAPE-arvojen ja voimakkaiden ukkosten välillä ei kuitenkaan ole – toisinaan melko pienilläkin arvoilla havaitaan rajuja ukkosia ja jopa trombeja.

Parhaimmat todennäköisyydet voimakkaille ukkosille, rajuilmoille ja rakeille syntyvät seuraavasta kombinaatiosta: kohtalaiset CAPE-arvot, ylöspäin selvästi kylmenevä ilmakehä (suuri lämpötilavähete), alailmakehän suuri kosteus ja alueelle saapuva rintama. Tyypillisesti helteet päättävä kylmä rintama tuo otolliset olosuhteet ukkosille, mutta myös kaakosta saapuvien lämpimien rintamien yhteydessä olosuhteet voivat olla suotuisat. Toisaalta tarpeeksi kosteassa ja lämpimässä ilmassa yksittäisiä ukkossoluja kehittyy kesäisin myös varsinaisten rintama-alueiden ulkopuolelle.

Mutta mitäs sitten, kun ennustetut ukkoset jäävätkin tulematta, vaikka olosuhteet vaikuttivat suotuisilta? Tyypillisin syy ukkoskehityksen tyssäämiseen kesäisin on ilmakehän ”tulppa” eli inversiokerros, jossa lämpötila ylempänä ilmakehässä nouseekin korkeuden mukana hetkellisesti. Aurinko lämmittää kesäpäivinä maanpintaa voimakkaasti, jolloin lämmennyt, ympäristöään kevyempi ilma, lähtee nousuliikkeeseen. Nousuliike jatkuu niin kauan, kunnes kohdalle osuu ilmakerros, jossa ympäröivä ilma onkin maan pinnalta kohonnutta ilmaa lämpimämpää. Tällöin ukkoskehitys estyy, sillä ukkosen synty vaatii tarpeeksi korkealla tapahtuvaa pilvikehitystä. Tällaisia inversiokerroksia on vaikea ennustaa, mutta niitä voidaan tarkkailla nk. CIN-arvojen tai luotausten avulla. CIN (Convective Inhibition) tarkoittaa nimensä mukaisesti konvektion eli nousuliikkeiden estoa. Yli -50 CIN-arvoilla konvektion esto on jo niin suurta, etteivät edes korkeat CAPE-luvut auta pelastamaan tilannetta. Silloin tarvitaan avuksi joko lämpötilan tai kosteuden kohoamista alailmakehässä tai vaihtoehtoisesti alueelle saapuvaa rintamaa, joka kykenee murtamaan inversiotulpan ja täten käynnistämään ukkoskehityksen.

Kannattaa muistaa myös se, että mikäli aamut jatkuvat pitkälle iltapäivään pilvisinä, on ukkosten kehitys hankalampaa, sillä maanapinta ei pääse lämpenemään tarpeeksi voimakkaan nousuliikkeen aikaansaamiseksi.

Ukkoskuurot ovat usein myös hyvin paikallisia ilmiöitä: samaan aikaan kun voimakas ukkoskuuro rakeineen ja puuskatuulineen piiskaa esimerkiksi Tamperetta, saattaa 15 km:n päässä Pirkkalassa aurinko paistaa taivaan täydeltä. Ukkospilven halkaisija saattaa olla vain muutamia kilometrejä, ja sitten ihmetellään, miksi ennuste meni pieleen, eikä ukkosia omalle pihalle osunutkaan.

”Miksi Helsingissä ei ikinä ukkosta?”

Usein etelärannikolla ihmetellään, miksei touko-heinäkuussa ukkosta juuri lainkaan, vaikka muualla maassa koetaankin kovia ukkosmyräköitä. Kun ukkoset tyypillisesti liittyvät kaakosta saapuviin helleilmamassoihin, kulkevat myös kehittyneet ukkossolut etelä-pohjois-suunnassa ilmavirtausta myötäillen. Ukkospilvet syntyvät tyypillisesti voimakkaasti lämpenevien maa-alueiden yläpuolella, kun lämmin ja kostea ilma lähtee nousuliikkeeseen. Tutkakuvissa näkyykin usein lupaavaa ukkoskuurokehitystä Viron puolella: esimerkiksi Tallinnassa saattaa ukkostaa rajusti, ja hetken ajaksi sitä itsekin innostuu ja erehtyy luulemaan, että ukkoskuurot saapuvat pohjoiseen päin liikkuuessaan pian myös pääkaupunkiseudun ylle. Hetkessä kuurot kuitenkin kuolla kupsahtavat juuri ennen Helsinkiä, ja etelärannikolla Viron voimakkaista ukkosista on muistona vain tylsät kuuropilvien rippeet.

Kun ukkospilvi ajautuu kesän alkupuoliskolla kylmän merialueen ylle, loppuu sen kehittyminen nopeasti. Kylmä alusta ei anna pilvelle tarvittavaa lämmitystä ja kosteutta (energiaa); lopulta pilvessä tapahtuvat laskuliikkeet ja haihtuminen syövät viimeisetkin energian rippeet ja ukkoskuuropilvi heikkenee ensin tavalliseksi kuuropilveksi ja lopulta poutapilveksi. Jos ukkoskuurokehitys kuitenkin venyy myöhälle iltaan tai yöhön, ei kylmä meri enää välttämättä haittaa ukkospilveä, sillä se ammentaa energiansa päivän aikana lämmenneistä korkeammalla sijaitsevista ilmakerroksista – tätä ilmiötä kutsutaan myös nimellä kohokonvektio. Etelärannikolla ukkoset ovat alkukesällä todennäköisempiä ilta- ja yöaikana, harvemmin päiväsaikaan.

Myrskybongareiden kannalta etelärannikko, mm. Helsingin edusta, on Suomen vaisuinta aluetta. Vaikka vuotuisat salamamäärät eivät aivan pohjalukemia Suomen mittakaavassa edustakaan, harvemmin pääkaupunkiseudulla koetaan sisämaan kaltaisia myräköitä. Toki loppukesällä ja syksyllä tilanne kääntyy päinvastaiseksi: suhteellisen lämmin meri saattaa suosia sade- ja ukkoskuurojen syntyä ja kehitystä, kun taas sisämaassa ukkoskausi hiipuu vähitellen.

Kesäisten rajuilmojen kannalta antoisinta seutua on Etelä- ja Keski-Suomen sisämaa: erityisesti Salpausselän alue ja Pohjanmaalta kohti Etelä-Karjalaa yltävä alue. Jos on ylimääräistä aikaa (ja rahaa), myrskybongausta kannattaisi harrastaa Baltian itäosissa, sillä siellä salamoi keskimäärin selvästi Suomea vilkkaammin.