Kevät koetuksella

Julkaistu
Kuva: Alpo Roikola/Wikipedia/Googlen tarkennettu kuvahaku.
Sinitiainen on yksi kylmistä toukokuun ilmoista kärsijä. Vaarassa voi olla pesintä. Sopeutumista riittää vielä. Kuva: Alpo Roikola/Wikipedia/Googlen tarkennettu kuvahaku.

Lämpimän kevään ansiosta puut pukkaavat jo lehtiä, vain pihatammi on vielä varovainen. Ja se vara on viisautta. Liekö tammella puuna jonkinlainen muisti. No geneettinen on, totta kai. Sopeutumiseksi sitä sanotaan. Voisiko kirjallisuuden keinoin kuvata sitä, jos ilmasto lämpeneekin pysyvästi niin, että kaikki kasvu alkaa liian aikaisin ja paleltuu sitten pois. Mitä ovat tulevaisuutemme kasvit, silkkiäkö? Liian aikaisissa keväissä piilee vaara.

Vapusta asti keväämme joutui koetukselle. Tänään Helsingin seudulla tuli lumiraekuuroja. Lumirakeita, aivan. Se on vähän epätavallisempaa kuin tavallinen vesi- tai räntäsade, mutta kuuluu sittenkin melko perussateisiin. Ehkä pitää tehdä ammatikseen säätä, jotta lumirakeet voi erikseen luokitella.

On siis viileää ja epävakaista. Epävakaisen piikkiin laitetaan joskus vähän kaikenlaista, mutta nyt sää on perusepävakaista eli kuurosateilla on vuorokausirytmi. Niitä tulee eniten iltapäivisin, kun taas öisin on jopa selkeää ja nyt jopa pakkaskylmää. Kun tuuli on luoteessa, jää länsirannikon alue poutaisimmaksi ja aurinkoisimmaksi. Näin on vielä huomenna lauantaina, sen sijaan sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa alkaa syntyä matalapainetta. Tässä yhteydessä voi kehittyä vähän jatkuvammankin sateen runsaspilvisiä alueita, eikä länsirannikko välttämättä enää välty sateilta. Etelärannikko puolestaan voisi poutaantua, mutta se riippuu tuulen suunnasta.

Alkuviikolla kehittyvä matalapaineenalue saa pääpuhtinsa kaakon suunnalta niin, että viimeistään tiistaina on selvä matalapaine Suomen itäpuolella. Sateen, myös rännän, todennäköisyys on siis suurin idässä, kun taas lännessä ja pohjoisessa on viimeistään tiistaina jo poutaa, luultavasti pilvisyys jää ainakin paikoin vielä runsaaksi. Maanantaina siinä välissä on kuurosateisinta etelässä ja idässä.

Vasta ensi perjantaina voimme odottaa ensin sateita kaakosta, sen jälkeen selvästi aiempaa lämpimämpää säätä. Tietokone esittää sen suunnilleen niin, että ainakin tasolle noin 15 astetta mentäisiin päivälämpötiloissa ensi viikonlopuksi ja vielä sen jälkeenkin. Ihan koko maata tämä ei välttämättä koske, ja yksi vaikuttaja tässä on vielä hyvin kylmä meri.

Vietetään siis yksi viileä viikko, toivottavasti yöpakkaset pysyvät aisoissa siellä, missä luonto on jo liikkeellä.

Kuvan linkki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sinitiainen#mediaviewer/Tiedosto:Sinitiainen.jpg