Surffituulet kateissa…

Julkaistu

Tuulet ovat tänä vuonna olleet harvinaisen vaisuja.  Erityisesti myrskyt ja kovat tuulet ovat loistaneet poissaolollaan. Tuulella tuskin on paljon ystäviä, mutta ainakin yksi tällainen ryhmä löytyy.   Suomen surffarit  ovat tänä vuonna odotelleet saapumattomia tuulia  erityisen murtunein mielin ja taitaapa osalta jo olla henkinen selkäranka kokonaan taittunut.  Tänä vuonna tuulen puute ei ole ollut pelkästään suomalainen ilmiö.  Monia surffikisoja on jouduttu siirtämään ja perumaan jopa  aivan maailman tuulivarmimmissa paikoissa.  Poikkeuksellisen vaisusti on alkanut myös Atlantin hurrikaanikausi.

Voiko Suomessa surffata?

Ajatus aaltosurffauksesta Suomessa saattaa monen mielestä jo sinällään kuulostaa arveluttavalta ja epätoivoiselta. Sitä se varmasti vähän onkin, mutta kyllä lajia harrastetaan meillä jopa sen neljässä eri muodossa.   Lainelautailussa ulos melotaan laudan päällä maaten ja sitten odotellaan sitä suurinta aaltoa, jolla Suomessakin voidaan ratsastaa useita tiukkoja käännöksiä yhdellä samalla aallolla. Viime vuosina on yleistynyt myös niin sanottu SUP-lautailu, jossa rannasta ulos päästään vähän lainelautaa isommalla laudalla seisten melomalla (SUP= Stand Up Paddling). Purje- ja kitelaudalla (leija) puolestaan ulos mennään tuulen voimalla ja edellä mainittujen lajien tavoin etsitään juuri sitä parasta aaltoa.  Aaltojen syntyyn nämä kaikki lajit kuitenkin tarvitsevat aina kunnon tuulia, joita tänä vuonna on odotettu suuren epätoivon partaalla.

Marraskuinen pikku myrsky Yyterinlahdella Porissa 2007: Ylipainoinen meteorologikin pysyy hetken ilmassa. Kuva: Tarmo Laine   tlkite.fi
Marraskuinen pikku myrsky Yyterinlahdella Porissa 2007: Ylipainoinen meteorologikin pysyy hetken ilmassa. Kuva: Tarmo Laine tlkite.fi

Mitä oikean surffiaallon syntyyn vaaditaan?

Aallot saavat kasvuenergiansa tuulelta. Mitä voimakkaampaa tuuli on sitä isompia aaltoja voi syntyä. Aallon kokoon vaikuttaa kuitenkin kaksi muutakin tekijää, jotka ovat tuulen kesto ja niin sanottu tuulen pyyhkäisymatka.  Käytännössä tällä tuulen pyyhkäisymatkalla on suuri merkitys aaltojen koolle.  Mikäli tuuli puhaltaa maalta poispäin, ei aaltoja eksy rantaan, vaikka tuuli olisi miten voimakasta tahansa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei idän ja koillisen välisillä tuulilla kannata Suomessa aalloista juuri haaveilla. Helpoimmin aaltoja syntyy meillä lännenpuoleisilla tuulilla, jolloin ”huoneen korkuisia” aaltoja voi syntyä jo 14 m/s tuulilla. Hyvänä vuonna tällaisia kelejä voi suomessakin olla useita kymmeniä. Tosin pelkkä parimetrinen aaltokaan ei sinällään vielä riitä surffattavaksi aalloksi.  Surffiaallon pitää murtua kauniisti kaarelle ja pysyä tässä tilassa mahdollisimman pitkään ennen kuin se hajoaa pelkäksi valkoiseksi vaahdoksi.  Vanhan kokemusperäisen tiedon mukaan aalto alkaa tyypillisesti murtua kokonaan, kun veden syvyys on 1.3 kertaa aallonkorkeus.  Hyvältä surffirannalta vaaditaan siis myös oikeanlaista pohjanmuotoa. Etelä-Suomen komeimmat aallot löytyvät Porin edustalta, mutta paikallisia pienempiä ”secret spotteja” löytyy kyllä sieltä täältä.

Loppuvuodelta lupaa odottaa myrskyjä

Myrskyjen suhteen on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen hiljaista. Suomen merialueilla on mitattu myrskytuulia (vähintään 21 m/s) ainoastaan kolmena päivänä.  Myös kovia tuulia (vähintään 14 m/s) on ollut keskimääräistä vähemmän. Keskimääräisenä vuotena myrskyjä on merillämme ollut noin 20.  1990-luvun alussa esiintyi merillämme jopa lähes 40 myrskyä vuodessa. Keskimääräiseen myrskyvuoteen nähden tämän vuoden osalta vaadittaisiin siis vielä 17 myrskyä loppuvuoden aikana. Tämä tarkoittaisi lähes 6 myrskyä  jokaista jäljellä olevaa kuukautta kohden eli  1,5  myrskyä jokaiselle jäljellä olevalle viikolle. Tämä on tietysti vaan aaltosurffarin harhaista toiveajattelua.  Pieniä merkkejä tuulen piristymisestä ja aaltojen kasvusta on kuitenkin jo olemassa…

Ensi perjantaille tämänhetkiset (tiistaina)ennusteet lupaavat jo voimistuvaa tuulta ja aaltojen kannalta juuri oikeaa tuulensuuntaa. Kuvan ennusteessa ulkomerellä on lounaistuulta 11-14 m/s. Käytännössä ennusteen keltainen väri enteilee jo oikeita aaltoja. Forecan sivuilta löytyy myös aaltoennuste, mutta itse tuuliennusteen keltainen väri on säädetty siten, että oikeita aaltoja jo syntyy, kunhan vaan suunta on isolta mereltä rantaan päin...
Ensi perjantaille tämänhetkiset (tiistaina)ennusteet lupaavat jo voimistuvaa tuulta ja aaltojen kannalta juuri oikeaa tuulensuuntaa. Kuvan ennusteessa ulkomerellä on lounaistuulta 11-14 m/s. Käytännössä ennusteen keltainen väri enteilee jo oikeita aaltoja. Forecan sivuilta löytyy myös aaltoennuste, mutta itse tuuliennusteen keltainen väri on säädetty siten, että oikeita aaltoja jo syntyy, kunhan vaan suunta on isolta mereltä rantaan päin…

Viimeisimpiä  tuuliennusteita ja havaintoja voit seurata osoitteesta:

http://foreca.fi/?tuuli

 

Täältä löytyy myös videokuvaa suomisurffista:

http://vimeo.com/17442275

5 vastausta artikkeliin “Surffituulet kateissa…”

  1. Hei Petri,

    Kiitos Kaima hyvästä kirjoituksesta taas – nyt kun purjelautailukin on virallinen laji (hyvä Tuuli!) niin varmasti myös lajeja harrastamattomia kiinnostaa lukea aiheesta.

    Kommentoin hieman kirjoitustasi – ilmeisesti kausi ei ole ollut aivan tuuleton mutta kieltämättä normaali Atlantin matalapainetoiminta on ollut vaisua tässä mielessä. Suomenlahdella kai lienee ollut itä/kaakko tuulia aika paljonkin etenkin loppukesästä? Myöskin koin Kokkolan Ohtakarin (Perämeri) maisemissa heinäkuussa viimeisiä surffejani siellä (muutettu nyt Hämeenlinnaan) jotain hyvin ihmeellistä – vai mitä mieltä olet siitä että heinäkuussa on 8 aaltopäivää Suomessa kahden viikon sisään 3,7-5,7 purjeille? Kommentoin asiaa FB sivuilleni näin:

    ”Petri Hirvimäki: Kiitos Samu – kaikkein aikojen uskomattomin tuuliputki vielä lopuksi sinauksena mulle. Käsittämättömät 8 aaltopäivää kahdessa viikossa heinäkuussa;-) Tippalinssissä kun tulin vesiltä viime tiistaina (tai siis koko ajan) Ei voi olla kuin kiitollinen. Tulkaa Porin suunnalle porukalla myös jatkossa.”

    Kyseessä oli se raju kylmäpurkaus / parinviikon kylmäkupla joka viilensi kelin hyytäväksi koko Suomessa keskellä heinäkuuta. Perämeren osalta tuulensuunnat olivat aivan optimeja koko ko jakson. Aivan käsittämätön juttu mielestäni tuulisuudessaan ko. jakso ja heinäkuulla tähän muuten tuulettoman kauden sekaan. Mitä mieltä olet?

    Tässä linkki vielä Ohtakarin upeisiin maisemiin ja ottamiini kuviin jossa vietin neljä unohtumatonta kesää ”lokaalina” – https://www.facebook.com/petri.hirvimaki/posts/10151763429023501

    t. Petri

    PS – toivottavasti pian rannalla nähdään!

  2. No, eihän tässä voi kun kaatteellisena onnitella kaimaansa ;) Tervetuloa etelään…
    Olihan täällä etelämpänäkin jotain pikkupullistelua tuulella tuohon samaan aikaan ja muutaman kerran pääsi vesiinkin, mutta aika rajatuulilla. Samoin tämä viimeinen kylmänpurku antoi pikkusurffin, mutta yön pimeydessä meni kyllä siitäkin varsinainen keli purjesurffin kannalta. Yöllä oli silloin muuten Rauman Kylmäpihlajan tornissa jopa käväissyt 21 m/s.Ja tästä se pimeä vaan pitenee….Pakko sieltä kuitenkin vielä on jotain valoisassakin tulla, eiköhän tässä kausi ole vasta aluillaan =)

  3. Hyvä juttu Pete,
    Aika samanlaiset havainnot on ollut pakko tehdä saarella elämisestä käsin. Oikeastaan yhtään oikeasti kovaa tuulta ei koko kesänä ole ollut. Toisaalta sitten on myös positiivisiakin asioita nähtävissä, merivesi on ollut poikkeuksellisen kirkasta koko kesän. Nyt tyynellä säällä näkyvyys on jo 3 metrin luokkaa kun se vielä pari vuotta sitten oli tuskin 1,5 metriä. Tiedä sitten johtuuko tämä tuulista vai ihan oikeasti veden laadun paranemisesta. Itseltä surffaukset ovat jääneet tältä kesältä väliin, ei pelkästään tuulien puutteen mutta myös ikuiselta tuntuvien rakennusprojektien vuoksi, jotka pitäisi joskus saada päätökseen. Ehkäpä sitten ensi kesänä, no talvella kuitenkin on kokeiltava uusia talvisurfferiin rakennettuja virityksiä ja niiden toimimista.

  4. Kiitos mielenkiintoisesta jutusta ja linkeistä. Tuttu laji nuoruudesta 80-luvulta. Harrastettiin täällä itäisessä suomessa osa enemmän tosissaan ja osa vähemmän. Tulihan siinä sääennustuksia seurattua tavallista tarkemmin. Jos tiedossa oli kunnon kelejä (ei muita vesilläliikkujia) niin vapaa-aika kului tietysti rannalla ja laudalla jopa syysmyöhällä.

  5. Hyvä juttu! Lisää näitä. Vaikkapa Suomen rantojen paikallisista tuulisysteemeistä.

    On totta, että kovia kelejä ei ole juurikaan ollut, mutta toisaalta etelässä (Hangossa) kesällä tuuli jatkuvasti hieman eli sen 7-8 m/s, joka vaaditaan leijasurffaukseen. Koko heinäkuun oli kelejä niin, ettei viikossa tullut paria ”lepopäivää” enempää. Eli erittäin nautittava loma vaikkakin veden lämmöt menivät pohjoisvirtauksen aikana todella alas. Ei lainkaan hullumpaa, jos ne lomakuukausien ”omega-korkuset” olisivat jäämässä historiaan.

    PetriH. Piti ajaa Hangosta Ohtakarin”rauhaan” nauttimaan niistä heinäkuun pohjoiskeleistä, kun etelässä oli aivan tajuton lomaruuhka kiterannoilla. Hyvät olivat setit!

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.