Intiaanikesä, takakesä vai mikä kesä?

Julkaistu
Kuva: Eichental/flickr.
Kumpupilvetkin vaikuttavat päivälämpötilaan jo kesää herkemmin. Niiden kehitys voi alkaa aamuisesta sumupilvestä. Päivisin auringon vaikutus on vielä tuntuva. Kuva: Eichental/flickr.

Ihmettelin juuri sääkarttoja, siis niitä, joita supertietokoneen laskujen pohjalta saadaan meteorologin tai ylipäätään ihmisen ymmärtämään muotoon. Syksyn ystävänä tietysti myös mielistyin tulevaan säähän: vaikka syyskuu on jo vauhdissa ja auringon korkeuskulma painuu kiihtyvällä vauhdilla ja tähtitieteellisen vääjäämättömästi kutistaen taivaan lämpöikkunaa, sää on iltapäivisin vielä kesäisen lämmintä. Pitenevät yöt elävät jo selvemmin sitä, mitä syksystä sanana tulee ensimmäisenä mieleen – lämpötilan osalta. Tässä lähes paikallaan pysyvän korkeapaineen säätyypissä ei toki sada myöskään öisin, paitsi nyt lauantain vastaisena yönä Lappiin leviää sateita, jotka lauantain kuluessa väistyvät sieltä jo itään.

Korkeapaine siis olla jököttää meillä niin, että sää sateistuu tällä tietoa vasta ensi viikon loppupuolella (tämä tieto on uusimman sääaineiston mukainen muutos myöhemmin pe-iltana). Sen verran korkeapaine ikään kuin vääntelehtii ja muuttaa muotoaan ja painopistettään, että ilmamassa muuttunee ensi viikolla idässä ja pohjoisessa hieman viileämmäksi. Jos laskelmia haluaa tarkaan uskoa, niin ensi viikon torstaina päivälämpötila jäisi Pohjois-Lapissa 10 asteen alapuolelle, mutta sekin muutos vaikuttaa ohimenevältä. Jonkinlainen pienivähittäinen päivälämpötilan lasku tietysti tulee päivien lyhenemisestä; suunta on lopulta selvä, mutta kylläpä kesä sinnittelee hyvin.

Nämä päivälämpötilat siis, jotka ovat tähän aikaan vuodesta jo herkkiä paikalliselle pilvisyydelle ja tuulelle, ovat ainakin nyt vielä viikonvaihteen yli maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen n. 20 astetta, ja voi olla, että esim. sunnuntaina lounaassa voi olla jokusen asteen verran lämpimämpääkin. Pohjoisen päivälämpötila on siinä viitisentoista astetta, Pohjois-Lapin ehkä useimmiten 12…15 astetta.

Vaan miten nimittää tällaista säätä? Almanakan mukaan on syyskuu, mutta päivät ovat kesäisiä. Myöhäinen lämmin on tuttu ilmiö. Laajalle levinnyt on tapa puhua intiaanikesästä Pohjois-Amerikan uudisasukkaiden ilmiölle antaman nimityksen mukaan. Mutta onko tämä meillä vielä intiaanikesä, koska se oikeastaan edellyttäisi, että olisi ensin jo ollut selvästi kylmemmän sään kausi ja sitten vielä yhtäkkiä onkin yllättävän lämmintä. Tuntuu, että tämä on ennemminkin suoraa jatkoa melko lämpimälle kesälle, vai jäinkö jotain paitsi lomaillessani viikon muualla 13.-20.8.? Tuolloin kai oli sateita, muttei mitään kylmiä ilmoja?

Meillä ns. vanha kansa on puhunut Pärttylin pikkukesästä (Pärttyli, nyk. Perttu 24.8.), mutta siihen tämä on jo jonkin verran myöhäisempää säätä. Ehkä kalenterista löytäisi jonkin muun pyhimyksen, jonka mukaan nimetä tämä lokoisa jälkikesä? Vai olisiko takatalvesta tässä apua: kesän jälkeinen kesä voisi olla takakesä. Ei kuulosta hyvältä: taka-etuliite saa ainakin minun korvissani aikaiseksi pejoratiivisen tai ainakin kielteisen kaiun. Takapakki, takatalvi, takarivi, – ja hui, mitä kaikkea muuta. Ei tämä lämmin auringonpaiste voi olla mitään takaosastoa!

 

Lue intiaanikesästä: http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1050

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/photo64/2853603440/sizes/z/in/photostream/

 

 

Syyskuun sumuisena aamuna

Julkaistu

Olipa hassua kirjoittaa otsikkoon uuden kuukautemme nimi – syyskuu.  Minulla lienee sopeutumisvaikeuksia hyväksyä se fatka, että kolmen kesäkuukauden jälkeen kalenterin perusteella siirrytäänkin armotta suoraan syksyyn, vaikka säätilastot sanovatkin ihan muuta. Valitettavasti tämä kalenterikeskeisyys tuntuu olevan osa monen suomalaisen ja pohjoiseurooppalaisen elämää: kun almanakka käännetään elokuulta syyskuulle, todetaan huokaisten kesän olevan jo ohi. Nyt olisi aika vähän ammentaa positiivisuutta – kyllähän sen jo Mambakin aikoinaan totesi: Vielä on kesää jäljellä!

Kalentereista kelikameroihin. Olen aamutyövuoroissani seurannut viime aikoina tiiviisti erästä syyskesäistä ilmiötä: säteilysumua. Hieman kateellisena olen kelikameroista katsellut upeita aamusumukuvia mm. Pohjanmaalta ja Etelä-Karjalasta, kunnes viimein varhain tiistaiaamuna maagisen mystinen aamu-usva peitti pääkaupunkiseudunkin. Valitettavan nopeasti sumu kuitenkin irtaantui maan pinnalta kohoten korkeammalle ja muodostaen tasaisen harmaan ja tylsän sumupilvikaton (Stratus-pilvi).

Tammi sumussa (kuva: Fotopedia)
Tammi sumussa (kuva: Fotopedia)

Sumujen syntymiseen vaaditaan suhteellisen kosteuden nousemista 100 %:iin maanpinnan lähettyvillä, jolloin kosteus tiivistyy pieniksi vesipisaroiksi. Säteilysumu on eräs sumujen alalajeista, ja se onkin hyvin tyypillinen sumulaji Suomessa syksyisin. Selkeinä ja heikkotuulisina öinä ulossäteily on voimakasta, ts. lämpö karkaa maanpinnalta nopeasti avaruuteen. Nopeasti jäähtynyt maanpinta jäähdyttää myös ylläolevan ilmakerroksen ja mikäli siinä on tarpeeksi kosteutta, muodostuu helposti säteilysumua. Yleisimmin tätä sumulajia tavataan alavilla mailla, laaksoissa ja notkelmissa. Muistakaa, että säteilysumua ei koskaan muodostu meren tai vesistöjen päällä, ainoastaan mantereen yllä. Esimerkiksi tiistaiaamuna etelärannikolla majaillut sumu oli syntynyt sisämaassa, mutta heikko koillisen puoleinen perusvirtaus ajoi sen osittain merenkin ylle.

Sumujen esiintyvyyden todennäköisyys riippuu vuodenajasta, sijainnista ja vuorokauden hetkestä. Merialueilla ja rannikoilla sumut ovat yleisimpiä kevätaikana, kun taas sisämaassa sumuisen päivän todennäköisyys on tyypillisesti syksyllä suurin. Katso kuvasta Hangon ja Jyväskylän erot!

 

Sumun todennäköisyys

Kuvan linkki: http://www.fotopedia.com/items/flickr-3072695810 (John Morgan)