Helteisen hiostava on lempikuukauteni alku, huomaan myös näin vuosilomalla. Mutta helteet ovat tämän kesän tässä vaiheessa jo kulunutta kauraa (paitsi uutistyhjiöisessä mediassa), joten viis niistä. Jätän sen aiheen käsittelyn muille, koska helteet eivät itseänikään liiemmin kiinnosta. En valinnut edes onnetonta ammattiani siksi, että himoitsisin helteitä tai jotain muuta säätä erityisesti. Itse asiassa on mielestäni liian kuuma. En halua hikoilla, ehkä siksi saunonkin vain harvoin. Aito vanha savusauna järven rannalla olisi eri asia.
Olin viime torstaina erään radioaseman aamuvieraana. Alkuperäinen idea kumpusi ilmastonmuutoskeskustelusta. Tämä keskustelu kiihtynee viimeistään syyskuun lopulta alkaen, kun IPCC, hallitustenvälinen ilmastopaneeli, julkistaa 27.9. Tukholmassa ensimmäisen osan neliosaisesta viidennestä raportistaan. Tämä ensimmäinen osa on nimenomaan se meteorologia-osa, tai ilmakehän rakenne -osa, varmaankaan esim. valtameriä unohtamatta. Tulossa on siis kansainvälisen tiedeyhteisön, tieteen, viimeisin sana. Uskoahan voi sitten itse kukin ja omalla vastuullaan vaikka horoskooppeihin tieteen tulosten asemesta.
Jo nyt kannattaa aloittaa valmistautuminen ymmärtämään, mistä pian keskustellaan. Ainakin raportilta saattaisi odottaa perusteluita tai ainakin hypoteesejä sille, miksei alailmakehä yhtäkkiä olekaan lämmenyt enää viiteentoista vuoteen – vastoin odotuksia. Jotta ei tarvitse tyytyä median pintapuolisiin ja osin virheellisiin (tämä on empiriaan pohjautuva ennusteeni) pintaraapaisuihin tästä tärkeästä asiasta, suosittelenkin tässä tutustumaan ihan ajan kanssa sivustoon ”ilmasto-opas.fi”. Tuo alhaalla oleva linkki vie suoraan kohtaan ”Pienhiukkaset vaikuttavat ilmastoon”, koska arvelen pienhiukkasten olevan kasvavassa roolissa ilmastonmuutosarvioinneissa. Tässä on roolinsa jopa metsillä, jotka tuottavat puiden ja virkistysarvojen ohella myös pienhiukkasia ilmakehään. Kyseinen opas näyttää olevan niin ikään facebookissa. En siis ala referoida oppaan tietoja tässä. Aina tulee suosia mahdollisimman alkuperäisiä lähteitä, ja netti avaa tässä isoja ovia, kunhan lähdekriittisyys pidetään mielessä. Netissä kun kuka tahansa voi myös kirjoittaa mitä tahansa.
Lämmin sää näyttää jatkuvan Suomessa ainakin ECMWF-säämallin valossa. Tosin paikallisia sateita leviää maan länsiosaan jo sunnuntain kuluessa. Maanantaina näitä voinee bongata lähinnä pohjoisessa, varmimmin Lapissa. Tiistai lienee aurinkoinen poutapäivä. Sateisinta, tarkoittaen jopa runsaita sateita, on torstain-perjantain maissa. Tämän jälkeen ilmamassa Suomessa on hieman aiempaa viileämpi, muta toki vielä aivan kesäinen. Muutosta lähes koko maassa kuvaa aika hyvin oheisessa kuvassa näkyvä Helsingin pluumiennuste. Täällä sateisin päivä on perjantai, mutta suuressa osassa maata jo torstai, ja lännessä ja pohjoisessa paikallisempia sateita tulee jo keskiviikkona.
http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/ilmio/-/artikkeli/c6869491-f3a5-438e-8a0c-90664db8894c/pienhiukkasten-vaikutus-ilmastoon.html
Kuvien linkit: http://www.google.fi/imgres?imgurl&imgrefurl=http%3A%2F%2Fwww.tunturisusi.com%2Fjaakarhu%2F&h=0&w=0&sz=1&tbnid=rsBgqExrgJADkM&tbnh=194&tbnw=259&prev=%2Fsearch%3Fq%3Dilmastonmuutos%26tbm%3Disch%26tbs%3Dsur%3Afc%26tbo%3Du&zoom=1&q=ilmastonmuutos&docid=NUjoEmuuNyeA0M&hl=fi&ei=BQH9UZDxH6aL4gSNoIGwDw&ved=0CAIQsCU
ja www.ecmwf.int
Juuri tuollaisia, parviennusteisiin liittyviä sääennusteita kannattaisi käyttää nykyistä enemmän pitkissä ennusteissa. Eli ihmiset näkisivät miten epävarmaa ennusteen toteutuminen on. Tietysti niitä ehkä voisi yrittää selkeyttää jotenkin, 850hpa lämpötila ei useimmille kerro paljoakaan. On vain jotenkin surkuhupaisaa lukea iltalehtien otsikoista näitä 15 päivän ennusteita jotka on kirjoitettu tyyliin ” kahden viikon päästä lämpötila 28 astetta, tuuli etelästä 6 m/s ja sade alkaa illalla klo 18:21″ Ja sitten kun se ei toteudukaan, kuulee jälleen niitä ”ei ne koskaan ennusta oikein” kommentteja.
Nyt vasta huomasin että blogimerkintöjä pystyy kommentoimaankin. Siispä on sanottava että kiitokset teille forecan meteo.. meter… ilmatieteen asiantuntijoille näistä alaa kansantajuistavista kirjoituksista. On mielenkiintoista lukea, miten ennusteita tehdään, ja varsinkin sään ennustamisen vaikeuden ymmärtäminen tekee hyvää meille mattimeikäläisille, niin ei tule enää yhtä helposti syyllistettyä sääpalvelua kun ennuste ei osunutkaan kohdalleen.
Terveisin: sadetta ja tuulta toivova.
Selvähän se että ilmastonmuutoskeskustelu kuumenee, kun yhä useampi ja useampi ihminen alkaa tajuamaan että koko touhu on lähinnä tieteen kaapuun puettua politiikkaa jossa kyse on vain rahasta ja vallasta.
The urge to save humanity is always a false front for the urge to rule it.
– H.L. Mencken
Ilmaston lämpenemisestä on tehty uskonto. Yksikään poliitikko ei voi olla todistamatta uskoaan pyhään ilmastonmuutokseen. Vääräuskoiset viedään roviolle. Kaikki selitetään nykyään ilmastonmuutoksella. Ja selittäjänä ovat ihmiset, jotka asiasta vähiten tietävät. Ainahan ilmasto on muuttunut. Välillä on jäätä kilometrin vahvuudelta- välillä on Lapissa kasvanut tammia.
En jaksa enkä viitsi enää lukea kaikkea lätinää mitä ilmastonmuutoksesta kirjoitetaan. IPCC on tämän uskonnon ylin päättävä elin ja sen pillin mukaan jotkut haluavat elettävän.
-70 luvulla oli sellainen kuin Rooman klubi, johon oli kerätty kaikki maailman viisaat miehet ja naiset ja jonka sanoma oli, että öljy loppuu ihan kohta. Se aiheutti silloin säpinää, mutta en ole kuullut mokomasta klubista enää 30 vuoteen mitään.
Koska ilmastonmuutos ei menekään IPCC:n suunnitelman mukaan, niin kohta emme varmaan kuule siitäkään mitään.
Ainoa mikä tässä ilmastonmuutos-keskustelussa on ärsyttänyt, on sen uskonnollisuus. Sillä pelotellaan ihmisiä ja sen avulla käytetään valtaa. Tutkijat tarvitsevat rahaa ja työtä, on tätä ilmastonmuutosta helppoa käyttää keppi-hevosena esim. tutkimusrahan käytölle.
Ilmasto on aina muuttunut, se on sanomattakin selvää. Mutta tällä hetkellä on meneillään jonkinlainen yritys konservoida ilmastomme juuri nyt vallitsevaan tilaan, mikä on valitettavasti mahdotonta. Koska auringon oikkuja emme voi estää tai muuksi muuttaa. Milankovićin jaksotkin ovat vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolella.
CO2 on nostettu suureksi mörksi, vaikka nyt tehtyjen havaintojen osalta käy ilmi, että ennusteet ovat menneet yllättävän paljon pieleen. Joten malleissa on jotakin selvästi vialla, vaikkakaan sitä ei ääneen myönnetä ilmasto-uskovien taholta.
Valitettavasti ne vertailukohtina käytetyt ja mitatut lämpötilojen aika-sarjat alkavat ajalta, jolloin tanskan salmien jäiden yli Suomalaiset hakkapelitat marssivat 30-vuotisessa sodassa. Temppua ei pysty nykyisin tekemään, koska onneksemme ilmastomme on lämmennyt tuosta ajasta merkittävästi.
Toisaalta 1000-luvun tienoilla Tammi-metsät kukoistivat Oulussakin ja nyt niitä ei tapaa edes hanko-niemessä.
Joten jos lämpötilamittausten aika-sarjat olisivat tuolta ajalta, puhuttaisiko tässä ollenkaan ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä?
Joten rajuja muutoksia ilmastossamme on tapahtunut jo aikaisemminkin, ilman tätä ihmisen tuottamien kasvihuonekaasujen vaikutustakin. Joten ainakin minä olisin hyvin varovainen väittämään juuta tai jaata varmaksi tässä jatkuvassa ilmastonmuutoksessa.
Joskus tuli luettua niitä IPCC papyryksiä ja minusta siellä on virheitä auringon säteilypakotteen osalta. Kun me emme edes nytkään ymmärrä näitä lähimmän tähtemme oikkuja, niin miten ihmeessä me pystyisimme antamaan ennusteita sen käytöksestä vuosikymmeniksi saati vuosisadoiksi?
Auringon 0,1W säteilytehon muutos aiheuttaa Suomeen säteilevässä energiassa 3,3GW tehomuutoksen. Mikä on 38% Suomen tämän hetkisestä sähkön kulutuksesta, joten tästä saa asiaan perspektiiviä!