Perustalvea

Julkaistu
Perustalvea. Nyt on kai jo jäätyneempää? Kuva: Hans A Rosbach/fotocommunity

Suomessa voimistuu lounaistuuli, selvimmin lauantaina, jolloin pakkasen purevuus kasvaa, vaikka itse pakkaslukemat päivällä ovat lännessä ja Lapissa -2 ja -8 asteen välillä. Idässä pakkasta on päivälläkin viitisentoista astetta. Lännestä leviää myös pilviä ja lumisateita: Pohjois-Lappiin jo yöllä, lauantain kuluessa Lappiin ja Pohjanmaalle. Sunnuntaina lumisateet liikkuvat edelleen itäkaakkoon ja painottuvat iltapäivästä alkaen itään. Sunnuntain päivälämpötila on idässä -8…-15, lännessä ja pohjoisessa edelleen -2…-8 astetta.

Maanantaiksi sateet vähenevät ja muuttuvat paikallisemmiksi. Pilvisyys voi aiheuttaa lämpötilaan isoja vaihteluita, mutta ainakin idän pakkanen kiristyy 15…20 asteeseen ja Lapin 10 ja 20 asteen välille.

Jo heti tiistaina lännestä leviää uusia lumisateita, joiden myötä on taas jonkin verran heikomman pakkasen vuoro. Sitä seuraava lumisade olisi tulossa, sekin lännestä, viikon päästä perjantaina.

Pikku pyryistä ei sillä tavalla koskaan tiedä, välillä ne voimistuvat ja kasvavat, toisinaan taas häviävät kesken kaiken. Mutta tämä läjä kylmää ilmaa käytännössä ainakin koko Manner-Euroopassa! Pakkanen Suomessa on ja pysyy. Eikä missään muutamassa asteessa, vaan ihan tuhtina pakkasena, vaikkei se aina ihan kireää olisikaan.

Kävin läpi kaikenlaista, perinnetietoa ja muuta, mikä liittyisi juuri tämän ajan säähän ja sen ennustamiseen, mutta jotenkin tässä on sellainen merkkipäivätön jakso menossa. Ystävänpäivä sentään jo häämöttää ensi viikon tiistaina, ja silloinhan niitä lumia pyryttelee lännestä alkaen. Jospa menisitte ystävän kanssa pulkkamäkeen tai ladulle!

 

Kuvan linkki: http://www.fotocommunity.com/pc/pc/display/23197834

7 vastausta artikkeliin “Perustalvea”

  1. Vaikka Atlantilta tulee lämpimämpi ja lumisempi vyöhyke niin myös edelleen Siperiasta virtaa jäätävänkylmää ilmaa, mutta Siperian kylmyys ei näköjään yllä Suomeen asti, kun vaikka katsoo säätä niin se lupaa kymmenenpäivänennusteessa Kajaaniin päiväajalle -14 – 1 astetta pakkasta, pilvistä ja lumisateita, että mahtaa lämpimämpivyöhyke vaikuttaa Suomeen enemmän. :)

    1. Katellaas kuinka hyvin pitää paikkansa?
      Tässä tämän hetkinen ennuste Jyväskylään:

      10 päivän ennuste
      Tänään Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta
      Päivä: -7°
      Yö:-8°
      SW 4 m/s Tuntiennuste
      Huomenna Pilvistä, ajoittaista lumisadetta
      Päivä: -6°
      Yö:-9°
      S 4 m/s Tuntiennuste
      Ma 13.2. Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta
      Päivä: -8°
      Yö:-10°
      S 3 m/s Tuntiennuste
      Ti 14.2. Pilvistä, ajoittaista lumisadetta
      Päivä: -8°
      Yö:-8°
      S 5 m/s Tuntiennuste
      Ke 15.2. Pilvistä, ajoittaista lumisadetta
      Päivä: -8°
      Yö:-14°
      SE 4 m/s Tuntiennuste
      To 16.2. Pilvistä ja poutaa
      Päivä: -10°
      Yö:-6°
      SW 4 m/s Tuntiennuste
      Pe 17.2. Pilvistä, runsasta lumisadetta
      Päivä: -1°
      Yö:-2°
      SW 3 m/s Tuntiennuste
      La 18.2. Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta
      Päivä: 0°
      Yö:-2°
      NW 2 m/s Tuntiennuste
      Su 19.2. Pilvistä, ajoittaista lumisadetta
      Päivä: 0°
      Yö:-4°
      SW 3 m/s Tuntiennuste
      Ma 20.2. Melko pilvistä ja poutaa
      Päivä: -1°
      Yö:-9°
      W 3 m/s

      Palataan myöhemmin ihmettelemään osumatarkkuuta!:))

      1. Niin huomenna sanotaan sitten, että paukkupakkaset iskee tuossa viiden päivän päästä sitten vasta mietitään, että pitääkö kymmenenpäivänennusteet paikkaansa! :) Aikamoinen lista säätä, kauanko meni tuon tekemiseen?

        1. Kopioi- ja liitä-tekniikalla noin 10 sekuntia. Valitettavasti kopiointi ei onnistunut kuvina ainakaan minulta:)

          Olen pannut merkille, että jostain syystä, kun virtaukset suuntautuvat itänaapurin puolelta, niin sääennusteet tuppaavat menemään pieleen. Eiköhän naapurin ilmatilassa tai alueella ole havaintoja tekeviä pisteitä laitteineen vai onko informaatiossa jotain hässäkkää?
          Myös kielivaikeuksiakin saattaa olla tiedon välittämisessä?

  2. Ei kyllä onnistuisi minultakaan. Suurin lämpätilaero tapahtuu perjantai- lauantai aikana sinun tekemän eilisen lämpötilalistan ja tämän päivän Forecan Jyväskylä ennusteessa. Yllättävän vähän kuitenkin ennuste nyt heittelee, mutta yleensä enemmän. :)

    1. Mutta nyt ilmavirtaus onkin lännen kantilta. Silloin meteorologit onnistuvatkin paremmin lämpötilojen suhteen, mutta sademäärät sitten tuppaavat ”rillaamaan” niin talvisin kuin kesäisin.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.