Viimeksi tänään, tai siis oikeastaan jo eilen, mietin taas suhdettani säähän. Se kun on niin erilainen kuin ainakin myrskybongareilla, tilastofriikeillä tai ilmastohihhuleilla. Yritän tehdä tasalaatuista ammattityötä ilman antautumista ihmeellisyyksiin. Empiirinen luonnontiede tässä työssä on taustalla, ja mielettömiä edistysaskelia on tiede tietokoneineen myös sääalalla ottanut. Myös niin, että automaatio tekee ihan samaa kuin muuallakin: ihmisen, ja tässä nyt tarkoitan itseni kaltaista toimenkuvaa, osuus myös sääpalveluiden tuotantoprosesseissa muuttuu ja hyvin selvästi vähenee, ei ainakaan lisäänny. Näin siis käytännön perinteisen sääpalvelutyön osalta. Varsinainen tiede, perus- ja soveltava tutkimus, myös tuoteinnovaatiot, ovat eri asia. Mutta minä tunnen itseni reliikiksi. Tosin kehitys ei mielestäni ole pelkästään hyvä näin; myös vikasuuntia on, ihmeteltäviä.
Takavuosikymmeninä eräs pitkän linjan meteorologi jo nimitti tiettyä kehitystä ”numeeriseksi syöväksi”. Tietokoneet eivät ole pelkästään tarpeellisia, vaan sääpalvelua ajatellen välttämättömiä. Ne eväät, joilla vuosikymmeniä sitten tehtiin ja esitettiin vaikka viiden vuorokauden ennusteita, ovat nykykatsannossa lähinnä raakaa huuhaata. Vasta tietokoneiden ja tietokonesäämallien kehitys oikeasti on mahdollistanut ja mahdollistaa tieteellisen sään ennustamisen ja nimenomaan niin, että tuloksista on hyötyä.
Mutta suurin epäkohta on mielestäni siinä, että erilaiset ”ajantasaiset” pääosin tietokonemalleista enemmän tai vähemmän suoraan saatavat ja ajassa vaikka kuinka pitkälle ulottuvat ja aina vain yhtä tarkannäköiset ennusteet ovat sillä tavalla osa mediavirtaa ja informaatiotulvaa, että helposti unohtuu, että niiden tulkinta ja niihin suhtautuminen vaativat sitä samaa, mitä muukin median silmille heittämä ja nykyinen informaatiotulva: medialukutaitoa.
Ennen meteorologi tulkitsi siinä välissä, nyt juurikaan ei. Kuunteleepahan korkeintaan valituksia siitä, miten ”taas meni pieleen”. Ja on tiedonvälityksen kehityksen hedelmä, että saamme hetkessä tietää jokaisesta tulvasta tai trooppisesta hirmumyrskystä, joita kuitenkin on ollut maailman sivu. Ja kun näitä uutisia valikoidaan mm. niiden myyvyyden perusteella, saa helposti sen käsityksen, että maailmassa on ties mikä ennen näkemätön katastrofi juuri nyt menossa. Politiikassakin eletään aina juuri nyt sitä erityistä murrosaikaa.
Ajassa kovin pitkälle eteenpäin tehdyt ja ennustettavuuden suhteen aivan liian tarkannäköiset ennusteet vaativat tulkintaa siltä pohjalta, että ne tulevat tietokoneelta, eivätkä ne automaattisesti sisällä tietoa esimerkiksi siitä, laskeeko tietokone kyseisen paikkakunnan tiettynä päivänä ja tietyllä kellonlyömällä keskelle isoa sadealuetta vai ainoastaan pienen kuuron reunalle. Kummassakin tapauksessa säätä kuvaava symboli on sama. Ja kun useimmat ihmiset eivät – tietenkään – mieti asiaa sen enempää, kokevat tietyin väliajoin, vähintään, pettyvänsä helponnäköiseen sääennusteeseen. Kuitenkin sää on todellisuudessa mitä monimutkaisin asia. Ongelmaksi tulee se, että ajatellaan, että yhdellä pikku vilkaisulla johonkin tarkannäköiseen käyrään tai diagrammiin on jo saatu omaan tarpeeseen riittävä säätieto.
Kohta taas menevät helposti ajalliset ja paikalliset lämpötilapiste-ennusteet ”pieleen”, kun luoteesta muljahtaa maan itä- ja pohjoisosaan korkeapaine. Kyseisessä tulevassa kireän pakkasen säätilassa paikallinen pilvisyys määrää paikallisen lämpötilan. Ja tuota pilvisyyttä ei oikeasti noin vain menestyksellä ennusteta joka paikkakunnalle ja ajassa oikein. Paitsi että totta kai se laskelma tietokoneesta tulee, ja yritä nyt siinä sitten miettiä, että jospa se pilvilautta ei kolmen päivän päästä olekaan Kuopiossa, vaan Joensuussa, ja mitä siitä voi seurata.
Muutakin säähän liittyvää haastavaa kehitystä on ilmassa. Tosin en itse autoile, mutta olen jo pitkään ihmetellyt kelitiedotuksen ja -seurannan keskittymistä vain niihin tieosuuksiin, jotka tieverkossamme kuuluvat esimerkiksi suolattaviin pääteihin, tai en tiedä, mitä terminologiaa tässä kohtaa pitäisi käyttää. Tilanteessa, missä aivan selvästi on ajokeliä heikentäviä elementtejä, on ajokeli helposti ”hyvä” vain sillä perusteella, että ”päätiet” on suolattu, mutta sitten herää ajatukseni siitä, että kuinka moni lopulta selviää matkastaan ajamalla pelkkiä suolattuja tai muuten erityisen talvikunnossapidettyjä teitä pitkin. Kuka tässä on lopulta ajatellut ja ketä: viranomaiset autoilijaa vai viranomaiset toisiaan.
Mutta nyt menen nukkumaan, toivottavasti en ajatellut ääneen aivan turhaan. Minulla sentään yrittää aina olla piilo-opetussuunnitelma. Tarmoa itse kullekin talvenselkään!
Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Highway_20_Kuusamo_Finland.jpg
