Sää – yleiskielen sanana – kuulostaa äkkipäätä yksinkertaiselta, itsestään selvältä. Siis joko sataa tai paistaa tai tuulee, on kylmää tai tukalan kuumaa. Sää on Maa-planeetan ilmakehän paikallinen ja hetkellinen mitattava tila lähellä maanpintaa, mutta myös tunneasia. Moni asia riippuu säästä. Sää ei ole vain jotain mitattavaa, vaan myös kokemus.
Jotta pärjää sääpalvelun ja sääpalvelutuotteiden viidakossa, on hyvä hahmottaa, mikä ero on hetkellisellä havainnolla tai mittauksella, ennusteella eli sään lasketulla muutoksella ja pahnanpohjimmaiseksi ilmastolla eli jonkin alueen tai paikan havaittujen ja mitattujen säiden tilastollisella käsittelyllä. Näistä kaikista kuulee helposti puhuttavan vain ”säänä”.
Ilmasto on tilastollinen käsite, ja Suomessa Ilmatieteen laitoksella on lakisääteinen velvoite hankkia luotettavaa tietoa Suomen ilmastosta. Ilmasto viittaa myös historiaan, koska tähän mennessä jo toteutuneet säät muodostavat ilmaston. Juuri tänään havaittavaa säätä voidaan toki tarkastella suhteessa pitkän ajan ilmastotilastoihin, mutta se on tarkkaan ottaen tilastopohjaista ilmastopalvelua, ei tulevan sään ennustamista. Suomenkin ilmastolle ovat luonteenomaisia suuret vaihtelut eri vuosien ja hetkellisten säätilanteiden välillä. Tilastot ovat toki aina jollain tavoin pohjana myös tulevan sään ennustamiselle, mutta ero on selvä: toteutuva sää ei välttämättä koskaan osu keskiarvoon. Selventävä esimerkki: keskiarvo 5 saadaan yhtä hyvin arvoista 3 ja 7 kuin 1 ja 9 jne.
Ihan uusia ulottuvuuksia aukeaa, kun aletaan ennustaa tulevaa ilmastoa eli tulevaa säätä keskimäärin, siis itse asiassa tulevaisuudessa kirjoitettavaa säähistoriaa. Nämä skenaariot – ennemmin kuin ennusteet – sivuutan tässä ja keskityn tekemään pesäeroa säähavaintojen ja sääennusteiden välillä.
Havainto tai mittaus tarkoittaa, että todella mitataan tai havainnoidaan ilmakehän tilaa jollain hetkellä. Perinteisillä synop-havaintoasemilla tietyt sääsuureet maanpinnalla havainnoidaan kaikkialla maapallolla (vähemmän esim. valtamerillä) samanaikaisesti 3 tunnin välein. Yläilmakehän tilan mittaamiseksi lähetetään vastaavasti kohoavien heliumpallojen varassa mittalaitteita eli tehdään ns. radioluotauksia ilmakehän pystyrakenteesta. Myös sääsatelliitit ja sadetutkat ovat osa ilmakehän havainnointia ja mittausta; ne kertovat lahjomattomasti, missä vaikkapa sadealueet ovat jollain hetkellä. Katsottaessa sadetutkan näyttöjä ajallisesti peräkkäin nähdään sadealueen liike suhteessa vaikka omaan asuinpaikkaan.
Oleellisinta meille Forecassa on asiakkaidemme palveleminen tulevaa säätä ennustamalla. Muutokset ilmakehän rakenteessa lasketaan tietokoneilla havaintotiedon pohjalta. Havaittu ilmakehän rakenne menee tietokoneilla laskettavien numeeristen ilmakehämallien (jotka jäljittelevät oikean ilmakehän käyttäytymistä) alkutilanteiksi. Tietokonemallit esittävät laskelmia ilmakehän rakenteen muutoksille, ja sääpalvelumeteorologin työ on näiden tulosten tulkitsemista jonkin paikan sääksi tänään, huomenna jne. Näiden ilmakehämallien tuloksista syntyy nykyään myös melko suoraan sääpalvelutuotteita.
Tänä päivänä on oleellista hahmottaa, mistä saada juuri omaan toimintaansa sopivin, paras ja luotettavin sääpalvelutuote. Se joko on jo valmiina, tai sitten ei, jolloin se pitää tehdä ottaen huomioon, mitä sääpalvelulta kussakin tapauksessa pohjimmiltaan halutaan. Ei ole olemassa vain ylimalkaista ”säätä”, vaan tarjolla on osaamisen ja asiantuntijuuden kohdentamista täsmätarkoituksiin. On myös eettisesti tärkeää, että sääpalveluun sijoitetut eri maiden kansalaisten verovarat maksimaalisesti kohdentuisivat niin kansantalouksiin kuin yritysten toimintaankin hyötyä tuottavasti. Tässä näen markkinatalouden jakelujärjestelmänä. Siksi sää on myös liiketoimintaa.
