Author: Petri Takala

Vuosi 2014 on jo vierähtänyt pitkälle ja hiljalleen kolme neljäsosaa vuodesta alkaa olla takanapäin. Edelleen voimme nauttia kesän jälkilämmöstä, vaikka vääjäämättä yö pitenee ja pian on syksyn aika näyttää selvemmät merkkinsä. Syyspäiväntasaus on tänä vuonna 23. syyskuuta. Tuolloin aurinko laskee pohjoisnavalla horisontin alapuolelle ja nousee takaisin taivaalle seuraavan kerran maaliskuussa kevätpäiväntasauksen aikaan. Tästä alkaa siellä siis puolen vuoden mittainen yö. Niinpä pohjoiset alueet alkavat vauhdilla kylmentyä ja lämpötilaerot pohjoisnavan ja päiväntasaajan välillä kasvavat tuntuvasti. Tämä puolestaan on luomassa otollisemmat olosuhteet voimakkaiden myrskymatalapaineiden synnylle.

Myrskyn määritelmä

Myrsky-sanaa käytetään nykyään eri yhteyksissä varsin vaihtelevasti. Meteorologisesti sana tarkoittaa tuulta, joka puhaltaa yli 21 m/s. Tarkemmin tällöin puhutaan kymmenen minuutin tuulen keskiarvosta. Merellä 21 m/s keskituulessa puuskat ovat tyypillisesti 23-25 m/s luokkaa. Mantereella myrskytuulta ei mitata juuri koskaan, sillä tuuli on aina hyvin puuskaista ja voimakkaiden puuskien lisäksi esiintyy aina myös lyhyitä lähes tyyniä hetkiä. Niinpä sisämaan keskituulen saa usein kertoa kahdella, jotta saa selville puuskien nopeuden. Sisämaassa yli 10 m/s keskituulilla esiintyy siis jo yleisesti myrskypuuskia, jotka aiheuttavat metsätuhoja ja sähkökatkoja. Keskituuleen perustuva myrskyn määritelmä ei välttämättä ole sisämaassa se kaikkein parhain, mutta näin on yhteisesti maailmalla sovittu SI-järjestelmää luodessa.

Myrskyjä luvassa loppuvuodesta

Keskimäärin  merialueillamme esiintyy myrskyjä reiluna 20 päivänä vuodessa (vuodesta 1990 lähtien). Tällaisten tuulten rantauduttua maihin syntyy myrskytuhoja, vaikka keskituulet eivät enää sisämaassa ylläkään myrskylukemiin. Tänä vuonna merillämme on tähän mennessä esiintynyt vasta 4 myrskyä eli tilastojen valossa voimme vielä viimeisille kuukausille odottaa useampaakin myrskyä. Vähiten myrskyjä on meillä esiintynyt vuosina 2002 ja 2011, jolloin kumpanakin vuonna myrskyjä esiintyi 11. Mikäli tästä ei tule vähämyrskyisin vuosi, on siis vielä luvassa vähintään 7 myrskyä! Tämä tarkoittaisi suunnilleen myrskyä joka toiselle viikolle tästä hetkestä vuoden loppuun asti. Harvoin kuitenkaan myrskyt jakaantuvat tasaisesti ja siitä viime vuosi on hyvä esimerkki. Viime vuonna tähän päivään mennessä myrskyjä oli ollut vain 2, mutta marras-joulukuussa myrskyjä riittikin sitten 10 päivälle.

Ovatko myrskyt lisääntymässä?

Ilmastonmuutoksen mainitaan usein lisäävän myrskyjä ja yleinen mielipidekin tuntuu tukevan tätä. Tilastot kuitenkin kertovat  päinvastaista. Tuulitietoja mittaavat merisääasemat ovat ajan saatossa vähän muuttuneet ja niiden määrä on myös lisääntynyt ja siksi vuosien väliset vertailut eivät ole täysin luotettavia. Mittausten määrän lisääntymisen pitäisi  mieluumminkin lisätä myrskyjen määrää viimeisten vuosien osalta. Tilastojen valossa voidaan kuitenkin todeta myrskyjen meillä selvästi vähentyneen 90-luvun alusta. Osuiko sitten 80-90- luvuille normaalia enemmän myrskyjä, vai onko kyseessä ilmastonmuutokseen liittyvä myrskyjen väheneminen?  Kuvassa 3 näkyy, miten myrskyjen määrä on vähentynyt systemaattisesti lähes kaikkina kuukausina. Poikkeuksena on ollut joulukuu, jolloin myrskyjen määrä näyttäisi tilastollisesti lisääntyneen.

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa myrskyihin?

Ilmastonmuutoksen vaikutus myrskyjen esiintymiseen on epäselvä. Tilastojen mukaan ilmastonmuutos näyttäisi meillä mieluumminkin vähentävän kuin lisäävän myrskyjen määrää. Kaksikymmentä vuotta on ilmaston historiassa mitättömän lyhyt aika, eikä siitä voi tehdä lopullisia päätelmiä. Silmiinpistävää kuitenkin on myrskyjen vähentyminen juuri aikana, jolle osuu maapallon lähihistorian parikymmentä lämpimintä vuotta.

Olisiko sitten myrskyjen väheneminen fysikaalisessa mielessä mahdollista? Yksinkertaistetulla ajatteluketjulla tämä olisi hyvinkin mahdollista. Myrskyjä esiintyy meillä eniten talviaikaan, jolloin päiväntasaajan ja pohjoisnavan välinen lämpötilaero on voimakkaimmillaan. Matalapaineiden tehtävä on sekoittaa suuria lämpötilaeroja. Suurimmillaan lämpötilaerot ovat talvisin ja niin matalapaineet yltyvät yleisemmin myrskyiksi asti juuri talviaikaan. Ilmastomuutoksen myötä lämpötilaero päiväntasaajan ja pohjoisnavan välillä tulee kuitenkin heikkenemään, jolloin matalapaineille on jatkossa vähemmän tehtävää. Näin voisi maalaisjärjellä päätyä juuri tämän hetken tilastojen kaltaiseen tulokseen eli myrskyjen harvenemiseen. Ihan näin yksinkertaista asia ei välttämättä tietenkään ole, mutta välillä on hyvä vähän yksinkertaistaa.

Myrskyennuste

Mikäli lähivuosien myrskyjä ennustettaisiin pelkästään tilastoihin perustuen, olisivat myrskymatalapaineet meillä edelleen jonkin verran harvenemassa. Toisaalta näyttäisi myös siltä, että joulukuussa myrskyt voisivatkin edelleen vähän lisääntyä. Tämä johtaisi myrskytuhojen osalta aiempaa huonompaan tilanteeseen. Mikäli pahimmat myrskyt myllertävät ennen kuin maa on ehtinyt routia, on puiden helpompi kaatua juurineen ja näin puita kaatuisi aiempaa enemmän. Vaikka myrskyt kokonaisuutena harvenisivat, voisivat puustotuhot samoin kuin sähkönjakelun ongelmat tulevaisuudessa kasvaa.

Nyt pohjoisella pallonpuoliskolla aurinko on jäämässä päivä päivältä taivaanrannalla yhä  alemmaksi ja niin loppuvuoden ajan lämpötilaero päiväntasaajaan on hyvää vauhtia kasvamassa. Myrskyjen todennäköisyys siis hiljalleen kasvaa ja vielä on monta myrskyä luvassa ennen kuin uusi vuosi vaihtuu!

Sää koskettaa meitä kaikkia ja  jokainen meistä on omalla tavallaan sään ammattilainen. Toisia säässä kiinnostavat luonnon voimat ja kaikki se monimutkaisuus, joka ilmojen vaihteluun liittyy. Toiset sanovat vaatimattomasti, että heitä kiinnostaa vain ”sataako vai paistaako”. Tämä kuitenkin on juuri se sään ennustamisen kaikkein vaikein asia.

Monelle sääennusteeksi riittää pelkkä piste-ennuste omalle paikkakunnalle. Siitä näkee useimmiten varsin hyvin mitä tuleman pitää, vaikka välillä ehkä tuleekin yllätyksiä. Mikäli säällä on suurempaa vaikutusta oman ammatin tai jonkin tietyn tapahtuman kannalta, on järkevää ottaa säästä selvää vähän syvemmin.  Seuraavaksi vähän vinkkejä niille, jotka haluavat välttää sääyllätyksiä. Ensin kuitenkin vähän taustatietoa.

 

Näkyvä sää syntyy tyhjästä

Lähes kaikki näkemämme sää on seurausta veden olomuodon muutoksista. Vesi on ilmakehän ”aineksista” ainoa, joka voi ilmakehän lämpöoloissa esiintyä luonnollisesti kaikissa olomuodoissaan: kiinteänä, nesteenä tai kaasuna (lumi/jää, vesi, näkymätön vesihöyry). Ilmakehän tehosekoittimessa ilmahiukkaset liikkuvat kaoottisesti milloin minnekin; ylös, alas, itään, länteen, pohjoiseen tai etelään, usein vielä ilmakehän eri korkeuksilla eri suuntiin. Näiden liikkeiden seurauksena näkymättömästä ilmasta syntyy näkemämme sää. Mitä paikallisemmista tapahtumista on kysymys, sitä vaikeampaa on yhteen pisteeseen tarkalleen ennustaa, mihin aikaan sataa tai paistaa.

Ilmakehässä liikkuu siis alati eri kokoisia ja muotoisia ”sääotuksia”, jotka koko ajan muuttavat muotoaan. Mitä pienempiä otukset ovat, sitä arvaamattomampia ne ovat liikkeissään. Kun tällainen sääotus sitten liikkuukin vähän eri reittiä tai aikataululla kuin ennalta lasketussa ennusteessa, voi hetkellisesti yhdessä paikassa sää olla tyystin erilainen kuin ”luvattiin”. Piste-ennusteessa ei voida ottaa huomioon kaikkia mahdollisia erilaisia läheltä liikkuvia säitä, mutta näihin on mahdollista varautua erilaisten animaatioiden kautta.

 

Vinkkejä sääennusteiden seuraamiseen

Sääennusteseen syventyminen kannattaa aloittaa suurista rakenteista, jotka osataan ennustaa hyvin. Matalapaineet, korkeapaineet ja säärintamat antavat sääennusteelle rytmin, joka on hyvä ottaa selville, ennen kuin alkaa miettiä ennusteen mahdollisia monimutkaisempia sävelkulkuja.

1. Tarkastele ensin suursäätilannetta lähipäivien Euroopan mittakaavassa. Tämä onnistuu esimerkiksi valitsemalla Forecan Sadekartat-osiosta ”Ilmanpaine ja sade”-palvelun tai vaikkapa kuuntelemalla tv-meteorologia. Tarkastele oman alueesi tilannetta seuraavassa järjestyksessä

• Kuulutko enemmän sateisen matalapaineen säätyyppin vai sateettomaan korkepaineen säähän? Muuttuuko säätyyppi lähipäivien aikana toisenlaiseksi?
• Laske, montako sadealuetta on liikkumassa oman paikkakuntasi ohi. Tämä tieto antaa usein tärkeän kuvan tulevasta säästä. Sadealueet pystytään usein ennustamaan hyvin, muttei niiden tarkkaa aikataulua ja määrää. Rintamanmuotoiset sateet ovat varmemmin ennustettavissa kuin vuorokauden rytmissä sykkivät epämääräiset rakenteet.
• Mitä laajempia matala- tai korkeapaineen alueet ovat, sitä pidempään säätyyppi yleensä jatkuu entisellään. Pohjoisesta saapuvat matalapaineet tuovat mukanaan ilmaa Jäämereltä, etelästä saapuvat matalapaineet Etelä-Euroopasta tai jopa Afrikasta ja lännestä saapuvat matalapaineet tuovat mukanaan ilmaa Atlantilta
• Suurimmat haasteet piste-ennusteiden ajoituksiin liittyvät kesäisiin laajoihin paikallaan pysyviin matalapaineisiin, joissa iso osa sateista elää omaa elämäänsä vuorokausirytmin mukaisesti. Muutenkin kesäiset sateet ovat usein kaikkea muuta kuin kauniin yhtenäisiä sadealueita. Tällaisten piirteiden selville saamiseksi on syytä siirtyä seuraavalle tasolle.

2. Tarkastele seuraavaksi sadealueen luonnetta. Tämä onnistuu parhaiten valitsemalla Forecan Sadekartat-osiosta ”Sade 3 vrk”-palvelun. Valitse sieltä itsellesi sopiva alue. Mikäli olet ensin katsonut paikkakunnallesi piste-ennustetta, näkyy paikkakuntasi kohdalla karttapohjalla myös valkoinen kohdistusmerkki.

• Ota selville, kuinka moni alueesi yli liikkuva sadealue on tyypiltään jatkuvaa tasaista sadetta ja kuinka moni enemmänkin kuurotyyppistä ja paikallista sadetta. Jatkuva sade näkyy animaatiossa yhtenäisenä alueena, kun taas paikallinen sade näkyy erikokoisina palluroina.
• Jatkuva sade on selvästi helpommin ennustettavissa. Kannattaa kuitenkin varautua, että sen aikatulu voi vähän muuttua, tai että se todellisuudessa seuraavina päivinä liikkuukin 100km päästä ennustetulta reitiltä.
• Paikallinen sade kannattaa ottaa suunnitelmissa huomioon niin, että yli puolet tällaisista tapauksista johtaa sateeseen, mutta aina sadetta ei omalle kohdalle osu lainkaan.
• Kannattaa myös omalla alueella seurata, syntyykö joillakin tietyillä tuulen suunnilla helpommin sadetta ja toisilla selvästi harvemmin. Kuuroluonteinen sade on tyypiltään sellaista, joka saattaa maastonmuotojen seurauksena noudatella tietyillä tuulen suunnilla selvää kaavaa.
• Kuuroluonteista sadetta ei tulla ikinä ennustamaan paikallisesti täysin oikein. Kun sitten itselle tärkeässä ennusteessa näkyy  kuurottaisen sateen riskiä, ei voi kuin toivoa parasta. Suuremmalla varmuudella tällaista sadetta ja sen liikkeitä voidaan ennustaa  aikaisintaan silloin,  kun se  jo näkyy tutkassa.

3. Tarkastele tilannetta tutkasta vielä lähemmin ennen h-hetkeä. Tämä onnistuu parhaiten valitsemalla Forecan Sadekartat-osiosta ”Täsmätutka”-palvelun. Tarkan tutkakuvan lisäksi kartalla näkyy myös säähavaintoja 10 minuutin välein (oletuksena on lämpötila, mutta sen tilalle on mahdollista vaihtaa myös tuuli tai ilmankosteus). Valitse itsellesi sopiva alue. Mikäli olet ensin katsonut paikkakunnallesi piste-ennustetta, näkyy paikkakuntasi kohdalla myös täsmätutkassa valkoinen kohditusmerkki. Tämä helpottaa selvästi lähestyvien sateiden seuraamista.

• Tarkastelee sateiden liikettä. Liikkeen suunta ja nopeus jatkuu usein samankaltaisena muutaman lähitunnin ajan ja paras sade-ennuste saadaan useimmiten, kun ajatellaan sateen liikkuvan jatkossa samalla tavalla kuin viimeisten tuntienkin aikana. Poikkeuksen saattavat kuitenkin toisinaan aiheuttaa voimakkaat maastonmuodot, kuten tunturi ja vaara-alueet tai joskus myös rannikko
• Huomioi myös, että kesäpäivänä kuurotyyppiset sateet usein voimistuvat päivän aikana mantereen yllä ja kuolevat puolestaan yöllä pois. Tällaiset sateet voivat syntyä iltapäivällä nopeasti aivan tyhjästä. Merellä tilanne elää juuri päinvastaisella vuorokausirytmillä. Kuurotyyppiset sateet syntyvät aina lämpimimmälle alustalle. Talvella kuurotyyppisiä sateita esiintyy lähinnä sulien merien yllä.
• Tutkasta on nähtävissä myös ukkosten lähestyminen. Ukkonen kuitenkin elää vielä kuuropilveäkin monimutkaisempaa ja yhtäkkisempää elämää. Usein esimerkiksi pitkään satanut ja yhtenäisemmäksi laajentunut sade alkaa hävittää ukkosia, mutta toisaalta näiden pilvien etupuolelle voi yhtäkkiä syntyä uusi voimakas ukkossolu.

 

 

 

 

 

 

Ilmakehä on kuin valtaisa tehosekoitin, jossa napojen kylmää ilmaa sekoitetaan päiväntasaajan lämpimään ilmaan. Tätä ei välttämättä aina huomaa, kun itse seisomme tukevasti maapallon pinnalla. Todellisuudessa maapallo pyörii vinhaa vauhtia akselinsa ympäri, kierroksen joka vuorokausi. Päiväntasaajalla maapallon pinta liikkuu 2 kertaa matkustajalentokoneen vauhdilla ja meidän leveysasteillakin hyvin vielä lentokoneen vauhdilla. Kun päiväntasaajalla ilma vielä jatkuvasti lämpenee ja navoilla kylmenee, ovat  ainekset valmiina sekoitettavaksi. Usein hetkellinen sää onkin tämän suuren sekoituksen aikaansaamaa sattumaa. Tosin kyllä tästä kaaoksesta löytyy myös selkeästi nähtäviä suurempia rakenteita ja välillä pidemmäksi aikaa jatkuvia säätyyppejä.

 

Erilaisia rakenteita

Kesäaikaan erilaiset virtaustyypit jäävät helpommin päälle pidemmäksi aikaa. Tämä johtuu siitä, että kesällä myös pohjoinen napa-alue pääsee lämpenemään auringon vaikutuksesta. Kun aurinko pohjoisnavalla nousee taivaalle maaliskuussa (kevätpäivän tasaus) laskee se vasta syyskuussa. Kesällä lämpötilaerot ovat pieniä ja siksi matalapainetoiminta on heikompaa. Vastaavasti talvella lämpötilaerot ovat suurempia ja ilmakehän sekoittamiseen tarvitaan voimakkaampia matalapaineita ja tuulia.

 

Kylmä pisara

Lomalaisen kannalta on oleellista, mikä säätyyppi ”jää päälle” juuri oman loman ajalle. Monelle se kaikkein epätoivotuin säätyyppi on Suomen ylle parkkeeraava kylmemmän ilman matalapaine, ns. kylmä pisara. Kylmän pisaran säätyypissä on luvassa kylmiä selkeitä öitä ja kirkkaita aamuja. Päivät puolestaan ovat pilvisyydeltään runsaita ja sateita on luvassa useaan otteeseen pitkin päivää. Välillä heikkoja sateita, mutta useimmiten suuria sadepisaroita ja rakeitakin. Tällaisessa tilanteessa ilma  kuitenkin useimmiten lämpenee vähitellen päivä päivältä.

 

Pohjoiset matalapaineet

Kylmin mahdollinen kesäsää koetaan, kun päälle jää virtauskenttä, jossa matalapaineet saapuvat pohjoisen suunnalta. Tällöin ilma ei pääse lämpenemään, sillä uutta kylmää ilmaa saapuu annoksina ja lämpötilan trendi on kyseisen virtauksen ajan laskusuunnassa. Sateita tulee kuitenkin vähän heikommin kuin kylmän pisaran tapauksessa. Pilvisyydessä ei myöskään ole välttämättä yhtä selvää vuorokausirytmiä ja myös laajoja satamattomia pilvilauttoja esiintyy. Tästä säästä saimme hyvän esimerkin kesäkuussa, jolloin lämpötilat meillä jäivät poikkeuksellisen alhaisiksi. Kyseessä oli kuitenkin varsin paikallinen pitkään jatkuva virtaus ja koko maapalloa ajatellen kesäkuu oli alustavien tietojen mukaan mittaushistorian lämpimin.

 

Kaakkoiset matalapaineet

Matalapaineet voivat tuoda myös hyvin lämmintä säätä, mikäli ne saapuvat meille etelän ja idän väliltä. Tällaiseen säähän liittyy hyvin kosteaa ja lämmintä ilmaa sekä voimakkaita ukkosia ja paikallisia sateita. Kyseiset matalapaineet syntyvät usein ukkosten yhteyteen ja tällaisessa tilanteessa usein myös aurinko paistaa pitkiä aikoja ja lämpötilat kohoavat aurinkoisilla alueilla 30 asteen tuntumaan ja ylikin. Sää on niin kosteaa, että öisinkin lämpötila jää yli 20 asteeseen eli esiintyy trooppisia öitä.

 

Atlantin matalapaineet

Ennen vanhaan oli myös usein länsivirtauksen kesiä, joille on tyypillistä sade ja aurinkopäivien vuorottelu. Usein niin, että muutaman päivän paistaa aurinko ja sitten väliin tulee pilvisempi sadepäivä, jolloin lämpötilat jäävät melko alhaisiksi. Pilvisen päivän jälkeen on kuitenkin usein luvassa aurinkoa ja reilun 20 asteen lämpötiloja. Välillä tulee kuurottaista sadetta, jonka jälkeen aurinkoiset päivät ovat vähän viileämpiä. Tämä useampipäiväinen vaihtelu jatkuu pidemmän aikaa siten, että eri jaksot vähän vaihtelevat pituudeltaan.

 

Sulkukorkeapaine (Omega-korkeapaine)

Monille se kaikkein toivotuin lomasää saadaan, kun päälle parkkeeraa laaja aurinkoinen korkeapaine. Tällöin puhutaan sulkukorkeapaineesta. Nimi viittaa korkeapaineen kykyyn tukkia matalapaineiden pääsy kyseiselle alueelle. Sulkukorkeapaine syntyy, kun yläilmakehässä virtaus muodostaa omegan muotoisen painekentän. Toisinaan omega-virtauksesta saattaa myös kuroutua irti erillinen korkeapaineen pisara, joka sotkee matalapaineiden toimintaa samoin kuin ilmakupla vesikiertojärjestelmissä. Tämänhetkinen säämme on hyvä esimerkki sulkukorkeapaineen säätyypistä.

 

Omega-korkeapaine ”sotkee” usein myös tietokonelaskelmia

Käytännössä tietokonelaskelmat on viritetty havaitsemaan ja varoittamaan ajoissa voimakkaista matalapaineista. Kolikolla näyttäisi kuitenkin olevan myös toinen puoli. Varsin usein tietokonelaskelmat aliarvioivat sulkukorkeapaineita ja niiden kykyä pidätellä matalapaineita. Usein tällaiset korkeapaineet jaksavatkin pidempään kuin tietokonelaskelmat ennustavat. Silloinkin kun matalapaineet oikeasti saapuvat, ne aluksi usein vain horjuttavat tilapäisesti omega-korkeapainetta, joka usein nousee uudelleen vastustamaan matalapaineiden liikkeitä. Uusi korkeapaine syntyy kuitenkin usein vähän eri paikkaan.

Yksi syy kyseisen ilmiön sitkeydelle saattaa olla korkeapaineen retrogressio, jossa korkeapaineet näyttävät usein liikkuvan idästä länteen päin vaikka todellisuudessa on kyse korkeapaineen kehittymisestä länsilaidallaan. Samoin kuin me ihmiset, myös korkea- ja matalapaineet hidastavat liikettään, kun paisuvat riittävän suuriksi. Tarpeeksi paisuttuaan korkeapaineet alkavat taantua ja kulkeutua ”väärään” suuntaan.

 

 

Korkeapaineessa sää on aurinkoista

Yleistäen voidaan sanoa, että sateet liittyvät matalapaineisiin, jotka huolehtivat aktiivisimmin erilaisten lämpöolojen sekoittamisesta. Sateet syntyvät matalapaineiden aiheuttamien nousevien ilmavirtausten seurauksena. Korkeapaineessa ilma on laskevassa liikkeessä, joka vastaavasti kuivattaa pilviä, mutta myös litistää niitä alaspäin pilvilautoiksi. Mikäli korkeapaineeseen jostain sitten pääsee pilviä, ne useimmiten muodostava pilvilauttoja, toisinaan varsin laajojakin peitteitä.

 

Korkeapaineen sää

Laajoissa sulkukorkeapaineissa sää on siis pääsääntöisesti aurinkoista ja pilviä esiintyy lähinnä vain korkeapaineen laidoilla. Korkeapaineen kylmin sää sijaitsee tyypillisesti korkeapaineen itä-pohjoislaidalla, jossa vallitsee ns. kylmä advektio eli ilma virtaa alueelle kylmemmiltä seuduilta.

Kaikkein lämpimin sää puolestaan sijaitsee tyypillisesti korkeapaineen länsi-eteläosassa. Tyypillisimmin pilvisyys on kyseisillä alueilla pilviharsoa tai kaakosta kulkeutuneiden vanhojen ukkospilvien jäänteiden lauttoja. Toisinaan tälle alueelle matalapaineen lähestyessä voi syntyä ukkospilviä ja silloin ne helposti kehittyvätkin voimakkaimmiksi mahdollisiksi ukkosrintamiksi, sillä tällä alueella sijaitseva ilma on myös kaikkein kosteinta (vrt. kaakkoiset matalapaineet).

 

 

Kuinka kauan sulkukorkeapaineen ”löhöilysää” vielä kestää?

Korkeapaineen aurinkoinen lomasää näyttäisi tietokonelaskelmien valossa jatkuvan ainakin vielä viikonlopun yli. Tietokonelaskelmissa on vielä pieniä eroja. Amerikkalainen laskelma povaa muutoksen tuovaa säärintamaa maanantaille ja eurooppalainen tietokonelaskelma tiistaille. Kumpikin laskelma enteilee kuitenkin korkeapaineen murtumista. Lähipäivinä siis kannattaa seurata, alkavatko ennustelaskelmat siirtää korkeapaineen lähtöä päivä päivältä eteenpäin vai löytyykö malleista kenties yhteinen korkeapaineen tuomiopäivä.

 

ECMWF:n painekarttoja löytyy täältä : Pintapaine ja yläilmakehä (500 hPa)

 

GFS:n karttoja täältä: Eri painekenttiä

 

 

 

 

Puhuttaessa pilvistä tulee monelle ensimmäisenä mieleen valkoinen pilvenhattara sinisellä kesätaivaalla. Meteorologiassa tätä pilveä kutsutaan kumpupilveksi (Cumulus). Kumpupilvi liittyy kesäaikaan, eikä niitä talvella esiinnykään. Talvella on oikeastaan vaan kahdenlaisia pilviä, sadepilviä ja muuten vaan harmaita laajoja pilvimuodostelmia. Välillä on sentään täysin selkeääkin ja kärjistäen onkin helposti joko täysin pilvistä tai selkeää.  Kesäpuoliskolla vuotta pilvisyyttä hallitsevat enemmänkin vuorokauden rytmin mukaan elävät kumpupilvet ja niiden sukulaiset. Tällaisilla pilvillä on myös oma tärkeä tehtävä muiden sääilmiöiden joukossa.

Eri vuodenaikojen pilvillä on omat tehtävänsä

Talvisten pilvien tehtävänä on suojata maanpintaa kylmenemiseltä. Aurinko ei talvella juurikaan lämmitä ja niin ilman pilviä maanpinta ja ilma pyrkisivät koko ajan jäähtymään. Pilvet toimivatkin talvella peiton tavoin suojaten lämmön karkaamista eli säteilyjäähtymistä. Toki matalapaineen paksummat sadepilvet  tuovat talvella toisinaan myös annoksen lämpimämpää ilmaa. Kesäisillä  kumpupilvillä on sen sijaan aivan omanlaisensa tehtävä, joka liittyykin lämmön siirtämiseen maanpinnasta ilmaan.  Tätä tapahtumaa kutsutaan konvektioksi.

Auringon on vaikea lämmittää ilmaa

Ilma itsessään on hyvä eriste eli se ei juurikaan johda lämpöä. Auringon säteet saapuvat meille enimmäkseen valon muodossa ja niin itse ilma ei auringon säteilystä oleellisesti lämpene. Auringon säteiden osuessa maan pinnalle ja muihin esineisiin muuttaa se muotoaan lämmöksi ja niin auringon paisteessa maanpinta alkaa lämmetä. Aurinkoisessa säässä tumma maanpinta voi meillä Suomessakin kesällä lämmetä reiluun 50 asteeseen, vaikka itse ilma ei auringon paisteesta lämpenisikään. Koska ilma on hyvä eriste, lämpö ei voi siirtyä maanpinnasta johtumalla ilmaan, vaan siihen tarvitaan muita mekanismeja. Tehokkain tapa siirtää lämpöä maanpinnasta ilmaan on edellä mainittu  konvektio. Tämä ilmiö lienee meille tutumpi veden keittämisen yhteydestä.

Konvektio siirtää maanpinnan lämpöä ilmaan

Konvektiota on moni ehkä tietämättäänkin tarkastellut omia keitoksiaan hämmennellessään. Kiehuminen on visuaalisena tapahtumana verrattavissa kumpupilvien syntymiseen. Asettaessamme vesikattilan kuumalle hellan levylle alkaa levyn kuumuutta siirtyä kattilan veteen. Vesi johtaa lämpöä ilmaa paremmin, mutta myös veden kiehumiseen konvektio on selvästi johtumista tehokkaampi lämmönsiirtomekanismi. Kiehuvassa vedessä nousevat ilmakuplat vastaavat kesäisten kumpupilvien syntymekanismia. Auringon kohotessa selkeälle sinitaivaalle alkaa maanpinta nopeasti lämmetä. Varsinkin selkeässä säässä maanpinta ”kuumenee” selvästi ilmaa lämpimämmäksi ja synnyttää konvektion samaan tapaan kuin lämmin hellan levy kiehuvan kattilan alla.

Konvektio sekoittaa ilmaa pystysuunnassa

Maanpinnan lämmetessä syntyy ympäristöään lämpimämpiä ”ilmakuplia”, jotka ympäristöään kevyempinä alkavat kohota ylöspäin. Näitä ylöspäin kohoavia ilmavirtauksia kutsutaan termiikeiksi. Niitä voi toki syntyä ilman kumpupilvien esiintymistäkin, mutta useimmiten termiikkien seurauksena ensimmäiset pienet pilvenhattarat syntyvät jo aamupäivän aikana. Kaiken kaikkiaan on kyse paljon muustakin kuin vain ilmakuplien kohoamisesta. Siinä, missä matalapaineet pitävät huolen maapallon lämpöerojen sekoituksesta pohjois-etelä ja länsi-itä suunnassa, huolehtivat konvektio ja kumpupilvet sekoituksesta ilmakehän pystysuunnassa. Päivällä maanpinnan lämpöä ja kosteutta kuljetetaan ylös ilmakehään ja vaihtokauppana tuodaan maanpinnalle tuulenpuuskia.

 

 

Kumpupilvet paljastavat konvektion vuorokausirytmin

Mitä suurempi on lämpötilaero maanpinnan ja ilman välillä, sitä voimakkaampaa konvektio on. Se, kuinka komeiksi kumpupilvet päivällä pullistuvat, riippuu kahdesta asiasta: ilman kosteudesta ja ylemmän ilmakehän lämpöoloista. Suuri kosteus lähellä maan pintaa ja kylmä ilma ylempänä ilmakehässä voimistavat kumpikin kumpupilvien kasvua. Yhdessä nämä tekijät johtavat kesällä helposti iltapäiväsadekuuroihin ja äärimmilleen vietynä aina ukkospilviksi asti. Koska kumpupilvien synnylle on olennaista suuri lämpötilaero maanpinnan ja ilman välillä, esiintyy näitä pilvenhattaroita meillä lähinnä kesäpuolella vuotta. Kumpupilviä syntyy siis vain päiväsaikaan, kun aurinko lämmittää maata eivätkä muut pilvet peitä sinitaivasta. Kumpupilviä ei myöskään päivällä synny merien yllä, koska aurinko ei päivän aikana juurikaan saa lämmitettyä vedenpintaa. Niinpä meret ovat kesällä varmimmin aurinkoista aluetta ja tämä onkin monille vesilläliikkujille tuttu ilmiö.

Kumpupilvien kehitystä voi jokainen ennustaa

Tyypillinen vuorokausivaihtelu konvektion ja kumpupilvien suhteen tapahtuu seuraavasti. Aamu on aurinkoinen ja maan pinta alkaa lämmetä nopeasti. Syntyy termiikkejä ja konvektiota ja näiden seurauksena ilmakin alkaa lämmetä. Mitä enemmän maanpinta lämpenee sitä korkeammalle termiikit kohoavat. Kesällä tyypillisesti kello 10 ja 11 välillä syntyvät ensimmäiset pienet kumpupilven poikaset. Ne kasvavat täyteen mittaansa iltapäivän tai alkuillan aikana ja kuihtuvat nopeasti pois auringon laskiessa ja maan pinnan jäähtyessä. Keväällä ilma on kuivempaa ja kumpupilvet syntyvät selvästi myöhemmin ja jäävät toisinaan syntymättä kokonaan. Mitä pidemmälle kesään mennään, sitä varmemmin päivällä syntyy kumpupilviä. Kesällä onkin melko harvinaista, että iltapäivällä ei syntyisi lainkaan kumpupilviä. Näin käy lähinnä vain tilanteissa, jossa ilmavirtaus tuo mukanaan koko ajan entistä lämpimämpää ilmaa.

Keväällä ja kesällä myös tuulella on selvä vuorokausirytmi

Samalla, kun termiikit kuljettavat auringon lämpöä ja ilman kosteutta kumpupilvinä taivaalle, syntyy ilmaan pyörteitä, jotka tuovat ylemmän ilmakehän tuulia tuulenpuuskina maanpinnalle. Maanpinnalla kokemamme tuulenpuuskat ovat tämän takia usein vähän eri suuntaisia kuin normaali vallitseva tuuli. Vaikka keväällä kumpupilviä ei ihan yhtä helposti synny kuin kesällä, ovat termiikit kuitenkin aurinkoisina päivinä voimakkaita ja tuulenpuuskat pääsevät päivällä hyvin pintaan. Kevät onkin sisämaassa usein kaikkein tuulisinta aikaa. Aurinkoisena kevätpäivänä 1-2 kilometrin korkeudessa puhaltavat tuulet pääsevät päivällä puuskina maanpinnalle. Illalla auringon laskiessa ja maanpinnan jäähtyessä termiikkien mukana myös pyörteet heikkenevät ja niin tuulikin menee yleensä yöksi nukkumaan.

Sisämaassa kannattaa eteenkin keväällä tuuliennusteet katsoa aina puuskaennusteista. Keskituuli on helposti alle puolet puuskatuulien nopeudesta. Ulkona ollessamme ja touhutessamme koemme tuuleksi juuri ne voimakkaimmat puuskahetket eikä virallinen tuulen mittayksikkö eli 10 min keskiarvo kuvaa kovinkaan hyvin tuulioloja.

Kulunut talvi on ollut poikkeuksellisen lauha. Varsinkaan eteläisessä Suomessa talvesta ei juuri ole ollut tietoa helmikuun alun lauhtumisen jälkeen. Yleisesti eteläisessä ja keskisessä Suomessa lumitilanne on helmikuusta lähtien vastannut tyypillistä huhtikuun lopun tai jopa toukokuun alun tilannetta! Monelle on varmasti herännyt kysymys: “Onko tämä nyt sitten sitä ilmastonmuutosta?” Viime talvena lämpötilat olivat kymmenisen astetta tätä talvea kylmemmät. On selvää, ettei ilmastonmuutos ole vuodessa voinut “edetä” kymmentä astetta. Suurin ero tämän ja edellisten kylmien talvien välillä selittyy luontaisella vaihtelulla eli sillä, mistä ilmansuunnasta ilma on meille virrannut. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, ettei ilmastonmuutoksella voi olla oma osuutensa kuluvan talven lämpöoloihin.

Ilmastonmuutoksen erottaminen normaalista vuosivaihtelusta on vaikeaa

Tuntuu välillä suorastaan huvittavalta, kuinka yleisessä mielipiteessä kylminä talvina ilmastonmuutos perutaan kokonaan ja lauhoina talvina vastaavasti ajatellaan ilmaston lämmenneen “hetkessä” kymmenillä asteilla. Ei tietenkään näin voi olla, vaan tämä on juuri sitä luonnollista vaihtelua, joka tulee aina kuulumaan meidän ilmastoomme. Ikävä kyllä, ilmakehässä ei ole nähtävissä mitään punaista viivaa, joka erottaisi ilmastonmuutoksen aikaansaannoksen normaalista vaihtelusta. Sen sijaan, että vertailemme eri vuosien lämpöoloja keskenään, meidän tulisi vertailla nykyisiä lounaistuulten talvia edellisiin lounaistuulten talviin ja vastaavasti itätuulten talvia edellisiin itätuulten talviin. Tämä on tietysti jo paljon hankalampaa. Yksi tapa seurata puolueettomasti ilmastonmuutoksen etenemistä on seurata sääennätyksiä tai poikkeuksellisen sään esiintymisiä. Mikäli ilmasto lämpenee, pitäisi lämpimiä poikkeuksia/ennätyksiä olla enemmän kuin kylmiä poikkeuksia/ennätyksiä (tässä ennätyksellä tarkoitetaan kaikkien aikojen ennätyksiä, ei kuluvan vuoden ennätyksiä, joka sinänsä onkin vähän arveluttavaa ilmastoa ajatellessa).

Ilmastonmuutosennusteet ennustavat keskimääräisiä oloja

Ilmastonmuutosennusteissa ennustetaan keskimääräistä ilmastoa, ei “hetkellisiä” normaalin vaihtelun aiheuttamia kylmiä ja lämpimiä jaksoja. Ilmastonmuutosennusteet perustuvat tietokonelaskelmiin, joihin on koottu kaikki ilmakehän tunnetut fysiikan lainalaisuudet. Todellisuudessa emme vielä varmuudella tiedä, kuinka hyvin osaamme muutosta ennustaa ja mitä mahdollisia puutteita laskelmissamme on. Kaikki tietokonelaskelmat ennustavat kuitenkin ilmaston muuttumista. Eniten muutoksia on luvassa kaikkein pohjoisimmille alueille. Paikallisesti ennusteen suurimmat kysymysmerkit liittyvät mahdollisiin matalapainetoiminnan muutoksiin, joita ei vielä laskelmissa pystytä kunnolla ottamaan huomioon. Juuri näillä mahdollisilla matalapainetoiminnan muutoksilla olisi suurin vaikutus ilmastoomme. Melko suurella varmuudella voidaan kuitenkin olettaa, että talvella kaikkein eniten tulee lämpenemään nimenomaan pohjoiset napa-alueet, kun taas vähiten lämpenee päiväntasaajan seutu. Niinpä tulevaisuudessa lämpötilaero napojen ja päiväntasaajan välillä tulee talvisin pienenemään. On oletettavaa, että matalapainetoiminta tulee tämän seurauksena muuttumaan. Juuri tästä leveyspiirien välisestä lämpötilaerostahan matalapainetoiminta syntyy. Lämpötilaero on suurimmillaan talvella ja silloin myös matalapainetoiminta on voimakkaimmillaan. Mikäli kuitenkin tämä lämpötilaero jatkossa tulee pienenemään, voisi nopeasti maalaisjärjellä ajateltuna olettaa matalapainetoiminnan heikkenevän. Tällaista muutosta tietokonelaskelmat eivät kuitenkaan ennusta.

Erilainen Ilmastonmuutosennuste

Päivittäisessä sään ennustamisessa meteorologi on tottunut, että toisinaan tietokonelaskelmia joutuu ”parantamaan” ja välillä ennustamaan suorastaan tietokonelaskelmia vastaan. Ilmastoennusteissa tämä on vaarallista, sillä meillä ei ole historiasta esimerkkiä, mitä tällaisessa tilanteessa voisi tapahtua. Kaikesta huolimatta päätin tehdä oman ilmastonmuutosennusteen. Seuraava osuus ei siis välttämättä edusta yleistä kantaa asiasta, vaan perustuu pitkälti havaintoihini viimeiseltä parilta kymmeneltä vuodelta. Lukekaa se siis varauksella, Petri Takalan ilmastonmuutosennusteena :)

Muutoksia vallitseviin ilmavirtauksiin

Idänpuoleiset tuulet tulevat jatkossa lisääntymään samalla kun lännenpuoleiset tuulet kokonaisuutena vähenevät. Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että lännenpuoleiset tuulet loppuisivat kokonaan. Jatkossakin lännenpuoleiset tuulet pysynevät idänpuoleisia tuulia yleisempinä. Enää ei kuitenkaan voida puhua lounaistuulesta yhtä selvästi vallitsevana tuulen suuntana kuten aiemmin. Idänpuoleisten tuulten säätilanteet tulevat jatkossa kestämään selvästi pidempään ja jopa kuukausia kerrallaan.

Kokonaisuutena myrskyt tulevat merialuillamme vähenemään. Siinä, missä 1990-luvun alussa myrskyjen määrä vaihteli 30:sta – 40:een vuodessa, tulee vuotuinen myrskyjen määrä jatkossa jäämään merillämme tyypillisesti vajaaseen 20:een. Totta kai tulee vielä yksittäisiä huippuvuosia, jolloin myrskyjä voi olla lähes 40, mutta näin käy yhä harvemmin. Myrskyt painottuvat jatkossa yhä selvemmin talven alun kuukausiin ja näin on yhä todennäköisempää, että voimakkaimpien myrskyjen aikaan routa ei ole vielä kovin laajalti tukemassa metsien puita. Tällä onkin myrskyn voimaa suurempi merkitys metsien myrskytuhoihin ja näin metsien puustotuhot voivatkin tältä osin pahentua.

Kesällä myös kovat tuulet tulevat jonkin verran vähenemään, mutta toisaalta myös täysin tyynet tilanteet vähenevät. Sen sijaan kohtalaiset sekä mahdollisesti myös navakat tuulet tulevat lisääntymään. Toisaalta idänpuoleisten tuulien yleistyessä myös voimakkaat sade- ja ukkoskuurot lisääntyvät etenkin Baltiassa ja tämän seurauksena myös paikalliset ukkosmyrskyt saattavat lisääntyä.

Erilaiset säätyypit jatkuvat pidempään ja sää jakautuu voimakkaammin ”kahtia”

Kaiken kaikkiaan erilaiset säätyypit jäävät tulevaisuudessa pidemmäksi aikaa ”päälle ”ja niin sama säätyyppi saattaa entistä useammin jatkua kokonaisia vuodenaikoja kerrallaan. Yhä jatkossakin on siis luvassa sekä sade- että hellekesiä ja yhä varmemmin toinen näistä jää lähes koko kesäksi päälle. Kun sitten sadekesä sattuu päälle, vettä saadaan jatkossa paikallisesti suurempia määriä. Vuosisadan puolessa välissä sadekesinä rikotaan helposti vanhoja sade-ennätyksiä.

Jatkossa myös talven säätyyppi tulee jäämään pidemmäksi aikaa ”päälle”. Talvet tulevat jakautumaan voimakkaammin kahtia toisaalta lauhaan harmaaseen tihkusateen säähän ja toisaalta kylmään lumisateiden keleihin.

Idänpuoleiset tuulet tulevat jossain määrin lisääntymään myös talviaikaan. Tätä voitaneen pitää ilmakehän omana puolustusmekanismina lämpenemistä vastaan. Itätuulten talvina tuulet tuovat kylmää ilmaa Siperiasta asti ja kunnon pakkastalvia riittää vielä 100 vuoden päästäkin. Tällaisessa tilanteessa lämpimän Itämeren yllä syntyy kunnon lumimyräköitä helposti aina Tanskassa asti ja paikallisia lumiennätyksiä saatetaan rikkoa vielä vuosisadan lopullakin. Samaan aikaan Lapissa jäädään itätuulesta huolimatta (talven kylmin tuulen suunta) kuitenkin jo kauas ennätyskylmyyksistä.

Vastaavasti aktiivisen Atlantin matalapainetoiminnan ja lounaistuulten hallitessa talven säätä, kuten tänä talvena, aletaan nopeasti hätyyttelemään talven ennätyslämpötiloja ja lumipeitteen raja siirtyy tällaisina vuosina entistä pohjoisemmaksi eikä eteläinen Lappikaan enää jatkossa ole varmuudella suojassa mustalta talvelta. Lounaistuulten talvet tulevat kuitenkin jonkin verran harvenemaan.

Itämerelle ilmastonmuutoksen suurin uhka tulee rehevöitymisestä.

Merenpinnan yleinen kohoaminen tulee meillä pitkälti kompensoitumaan maanpinnan kohoamisen seurauksena. Toisaalta voimistuvat paikallisilmiöt saattavat aiheuttaa paikallisia lyhytkestoisia ongelmatilanteita. Yksi Itämeren keskeisimpiä ongelmia tulee jatkossakin olemaan rehevöityminen ja happikato. Lisääntyvät idänpuoleiset tuulet nimittäin vähentävät Itämeren ekosysteemin kannalta tärkeiden suolapulssien pääsyä Tanskan salmien läpi Atlantilta. Suolapulsseilla on suuri merkitys luonnon omana rehevyyttä estävänä tekijänä Itämerellä. Kyseisen mekanismin heikentymisestä saattaa jo lähivuosikymmeninä tulla merkittävä lisähaaste taistelussa Itämeren rehevöitymistä vastaan.

Vuonna 1922 englantilainen matemaatikko Lewis Fry Richardson teki maailman ensimmäisen sääennusteen, joka perustui matemaattisiin yhtälöihin ja fysiikan lainalaisuuksiin.  Koska tietokoneita ei tuolloin  vielä ollut olemassa, piti laskenta suorittaa ”käsin” useamman matemaatikon yhteistyönä. Ikävä kyllä  6 tunnin piste-ennusteen tekemiseen kului tuolloin aikaa 6 viikkoa!  Lopputulos ei sekään ollut kovin mairitteleva. Ennusteen mukaan ilmanpaineen olisi pitänyt kohota  6 tunnin aikana 145 hPa, kun se todellisuudessa  laski 1 hPa:n verran (mainittakoon, että Suomessa korkein mitattu ilmanpaine on ollut 1066 hPa ja alhaisin 940 hPa eli meillä suurin vuosien välinenkin vaihtelu on ollut  126 hPa ).

Numeerinen meteorologia kehittyi nopeasti tietokoneiden myötä

L.F.Richardsonin meteorologiset menetelmät haudattiin vielä pitkäksi aikaa, mutta tästä voidaan katsoa numeerisen meteorologian saaneen alkunsa. Nykyään tietokoneiden kehittymisen myötä  voidaan yhden 6 tunnin piste-ennusteen sijasta laskea 10 vrk:n ennuste  koko maapallolle vain muutaman tunnin kuluessa.  Ilmakehän hetkittäistä tilaa,  pilvisyyttä, sadetta, ilmanpainetta, tuulta, lämpötilaa ja kaikkea muutakin säähän liittyvää lasketaan jatkuvana virtana maapallon joka kolkkaan. Ennusteissa käytetyt perusyhtälöt ovat edelleenkin pitkälle samat, joita L.F.Richardson käytti jo lähes 100 vuotta sitten.   Tietokoneiden avulla sääennusteita on periaatteessa mahdollista laskea kuinka pitkälle tahansa. Ennusteiden tarkkuus kuitenkin laskee ennustepituuden myötä ja niin eri pituisissa ennusteissa painotetaankin  yleensä vähän erilaisia asioita.  Meteorologisesti  ennusteet voidaan pituuden mukaan jakaa karkeasti 5 eri ryhmään:  Lähituntien ennusteet (Nowcasting), lähipäivien ennusteet (0-5 vrk),  yli 5 vrk:n ennusteet (5-15 vrk), kausiennusteet (1-6kk) ja ilmastoennusteet (jopa satoja ja tuhansia vuosia).

 

1. Lähituntien ja lähipäivien ennusteet

Viimeisten vuosikymmenten myötä tietokonelaskelmista on tullut meteorologin päätyökalu. Tietokonelaskelmien kehityksen johdosta 5 vrk:n ennusteet ovat nykyään jo tarkempia kuin ylihuomisen ennusteet olivat reilut parikymmentä vuotta sitten. Ennen tietokoneita sääennusteet perustuivat pitkälti ilmakehän tilan havainnointiin ja eri korkeuksilla vallitsevien tuulten vaikutukseen säätilan muuttumisessa sekä meteorologiseen kokemukseen erilaisista säätyypeistä. Lähituntien ennusteissa  tietokonelaskelmien kehitys ei ole ollut yhtä huimaa ja ns. nowcasting-ennusteissa meteorologi pystyykin eniten parantamaan tietokone-ennusteita. Yli vuorokauden pituisissa ennusteissa meteorologi pystyy kokemuksellaan usein vielä  parantamaan ennusteita, mutta enää vaan äärelliseen määrään ennustettavia pisteitä. Ennusteiden laatiminen jokaisen niemen  ja notkelman kupeeseen ei olisi mahdollista ilman tietokoneiden laskentatehoa.

Osa tietokoneiden ennustetarkkuudesta on kuitenkin vain näennäistä. Sään suuria linjoja, esimerkiksi säärintamia ja voimakkaita matalapaineita, pystytään ennustamaan usean vuorokauden ajan huomattavan tarkasti.  Sen sijaan paikalliset pilvenhattarat ja kuurosateet tekevät tiukkaa jo samalle päivälle. Ikävä kyllä, näiden paikallisten ilmiöiden ennustaminen tarkalleen oikeaan paikkaan tulee aina  olemaan mahdotonta.   Tietokone kuitenkin asettelee aina pilven lonkareet ja paikalliset sateet jonkin kylän kohdalle, vaikkei varmaa tietoa säästä olisikaan tiedossa.  Ovatpa jotkut kutsuneet  tätä tietokonelaskelmien näennäistä tarkkuutta myös nimellä “meteorologinen syöpä” halutessaan korostaa “liian tarkkojen” ennusteiden aiheuttamaa vääristymää.

Lähes kaikki “pieleen menneet ennusteet” johtuvat melko paikallisista ilmiöistä.  Esimerkiksi kun  pilvipeite on paikallisesti revennyt  tai se on revennyt  100 km väärässä paikassa tai sadekuuro on kulkenut kaupungin väärältä puolelta tai jäänyt kokonaan syntymättä jne. Kuvassa 2 nähdään esimerkki täysin satunnaisesti valitusta sääjaksosta ja siihen liittyvistä “ennustevirheistä”.

 

 

 

 

 

 

2. Yli 5 vrk:n ennusteet

Tietokonelaskelmat pystyvät useimmiten ennustamaan  melko hyvin vielä 5 vrk:n suuria linjoja kuten säärintamia ja matalapaineiden keskuksia. Toki ajoituksissa on jo heittoja ja saderintamien sijainti voi laskelmissa heittää jo muutamia satoja kilometrejä.   Usein 5 vrk:n kohdalla saderintamien hahmottaminen kuitenkin  alkaa jo hämärtyä. Tämä yksittäisten “sääolioiden” liikkeiden hämärtymisen ajankohta vaihtelee säätilanteista riippuen  tyypillisimmin 4-7 vrk:n  välillä.  Tästä eteenpäin meteorologi ei enää mielellään ennusta säätä sen varsinaisessa merkityksessä. Tämän jälkeen ei enää yleensä haluta puhua sateiden ajoituksesta tai niiden määrästä. Enemmänkin aletaan kertoa vallitsevasta säätyypistä: Ollaanko enemmän korkeapaineen vai matalapaineen vaikutuspiirissä tai  kylmässä vai lämpimässä ilmamassassa.  Meteorologin ei myöskään ole mielekästä arvuutella, kuinka kauan mahdollinen säätyyppi kestää. Mikäli ilmakehässä on liikkeellä isompia korkeapaineita tai matalapaineenalueita, säätyyppiä voi ennustaa rohkeammin pidemmälle ajalle. Useimmiten tilanne on kuitenkin epäselvempi. Viime vuosina tietokonelaskelmat ovat kehittyneet jonkin verran myös tällä aikajänteellä. Erityisesti ns. ryväsennusteet ovat parantaneet yli 5 vrk:n ennusteiden luotettavuutta. Kuvassa 3 nähdään kuinka paljon ryväsennusteet parantavat yli 5 vrk:n ennusteita. Asiasta voi lukea enemmän blogista: ”Sääennuste 15 vuorokaudelle”. Jossain määrin tällaiset 15 vrk:n  ennusteet alkavat jo lähentyä ilmastokäsitettä. Toisin sanoen niissä annetaan lämpötiloille vaihteluväli ja todennäköisin lämpötila, joka on jo vähän “kärjistetty keskiarvo” lämpötilasta.

3. Kausiennusteet

Ennustejakson yhä pidentyessä ei enää kovin suurella varmuudella voida puhua edes vallitsevasta säätyypistä. Useampien kuukausienkin ennusteita kehitellään koko ajan, mutta niiden osumatarkkuus ei varsinkaan  meillä Pohjolassa ole kovinkaan häikäisevä. Ennusteiden osuvuus on kyllä aavistuksen yli 50 prosenttia, mutta hyvällä arvauksella pääsee usein selvästi parempaan tulokseen.  Yli 50 prosentin osumatarkkuuskin taitaa käytännössä tulla siitä, että ennusteet ennustavat useimmiten vähän keskimääräistä lämpimämpää säätä ja todellisuudessakin viime vuosikymmeninä on ollut keskimääräistä lämpimämpää.  Kausiennusteet ovat parhaimmillaan silloin, kun säätyyppi pysyy kuukausien ajan samana eikä juurikaan muutu ennustettavan jakson aikana. Toisinaan kausiennusteet saattavat saada kiinni vielä ensimmäisen suursäätilan muutoksen, mutta viimeistään seuraavan muutoksen jälkeen laskelmat ”putoavat kärryiltä”.

4. Ilmastoennusteet

Ilmastoennusteet ovat sitten vielä aivan oma lukunsa ja niistä pitäisi varmaan jonkun  kirjoittaa ihan oman bloginsa. Ilmastoennusteissa pitää ottaa sääennusteiden lisäksi huomioon  myös ilmakehän koostumuksen muutoksia, jääpeitteiden muutoksia, auringon säteilytehon muutoksia ja erilaisia monimutkaisia kytköksiä valtamerten ja ilmakehän välillä. Eikä mitenkään helpoimpana ennustettavana voida pitää ihmiskunnan toiminnan ja kehityksen ennustamista, jotta voidaan ennustaa ilmakehän koostumuksen muutosta. Kaiken tämän jälkeen lasketaan sitten useampia ennusteita, joista ei yritetäkään ennustaa yksittäistä säätilaa tai edes yksittäisen vuoden keskiarvoja, vaan karkeaa lämpötilan muutossuuntaa ja nopeutta.  Erilaisissa laskelmissa on vielä suuria paikallisia eroavuuksia, mutta kaikki ne kyllä  tällä hetkellä ennustavat kokonaisuudessa ilmaston lämpenevän.