En ymmärrä, mitä synkkää tai surumielistä joku näkee syksyssä. Ehkä sitten, jos maailma lakkaa sen jälkeen olemasta, mutta vuodenajat ovat kiertokulku. Ei talvikaan ole kuolemista, vaan ainoastaan hetki levätä. Vällyjen alla pakkasta paossa pirtissä pienoisessa on tunnetila. Se helpottaa keskittymistä itseensä ja uusiutumista. Pois maailman kiireistä vaikka kirjojen tai internetin äärelle. Uusia ajatuksia ei välttämättä tule kesäkuumalla, vaan syksyllä ja talvella.
Eilen Malmilla kuului bussipysäkille mennessä kumma kahina. Tuuli, kuten tuulee vielä monta päivää, ja tuulenpyörteet olivat täyttyneet kuivista vaahteranlehdistä. Ne raapivat kuivaa asfalttia kaikilla lehtiruodoillaan, siitä lähti huomattava syystuulen ääni. Ei humina puissa, vaan ihan omansa, uusi ääni. Kuivankäpertyneet lehdet paljastivat tuulenpyörteiden tavat. Havainnoitavaa on kaikkialla ja joka aistille. Kuivat lehdet eivät edes tuoksu kuten märät ja jo vähän lahot.
Vaan pohjoisessapa on jo lunta, Kainuun ja Koillismaan korvilla jo parin vaaksankin verran. Mutta miten lumen käy, kun vettä lorottaa jo nyt päälle ja lämpöasteet hoitavat loput. Syysloma oli jo talviloma, mutta käykö myös toisinpäin, sen näyttää vain aika ja tuleva talvi. Nyt tuulee lauhasti, ja syksyllähän kuuluu tuulla. Ihan tuttu kuva syyspäivästä ja -yöstä. Ilman liikkuessa se sekoittuu itsensä kanssa. Jos on selkeä yö, tienpinta jäähtyy. Jos pakkaselle asti ja jos lämpönsä pitävä ilma on kosteaa, saa tienpinta kuuraisen peitteen. Siinä on autonrenkaille, mitä kiillottaa aina vain jäisemmäksi. Kun ei ole autoa, ei tarvitse päättää, millä renkailla ratsastaa. Ei ole enää kesä.
Mustasta jäästä olen kuullut, että sen nimi tulee asfaltin väristä. Mutta hetkinen – harmaahan se kuiva asfalttinen tienpinta on eikä musta. Mustana se on jo ainakin valmiiksi märkä jäätymään, jos yläpuolelta lähtee lämmittävä pilvipeite sopivissa oloissa pois. Ei ilman tarvitse olla pakkasella, ja silti märkä tie voi äkkiä jäätyä. Katse siis myös ylös, vaikka useimmiten tiehen. Havainnoitavaa on kaikkialla, ja maailma on kokonaisuus. Sen pirstaloivat vain näkökulmat. Jokainen vuodenaika on itsessään näkökulma.
Samoin kellonaika on sopimus, joka ei sinänsä sido, mutta maailmamme, vaihteleva osa itse kunkin elämäämme, on sen varaan rakennettu. Kuinkahan moni havahtuu nyt sunnuntaiaamuna siihen, että on yhtäkkiä ja vasten tapojaan aikaansa edellä. Tulevaisuuteenkin voi unohtua. Varhaisaamun kylmin hetki hyppää tuntia aikaisemmaksi. Näin tekee myös iltapäivän lämpimin tunti – tietysti vain niin kauan kuin auringolla suoraa lämmitystehoa riittää. Niin ovela on maailma.
Kuvan linkki: http://pixabay.com/en/snow-winter-roof-white-clock-blue-15919/
”Havainnoitavaa on kaikkialla, ja maailma on kokonaisuus. Sen pirstaloivat vain näkökulmat. Jokainen vuodenaika on itsessään näkökulma.”
Kiitos Juha, tuot kirjoituksen välityksellä hienoja näkökulmia,
kokonaista maailmaa silmäkulmien pilkeessä,
kaunis filosofia sääsymboleissa, jokin syvyys ja keveys myös.
Hyvää säätä toivon sulle.
Näitä Juhan kirjoituksia on todella mukava lukea. Näkee sielunsa silmin tapahtumia, niin elävästi ne on kirjoitettu.
Syksy on minulle mieluisin vuodenaika, turhaan parjattu synkäksi, sateiseksi ja ikäväksi. Sehän juuri on syksyn
tarkoitus. Hiljalleen valmistautua talveen ja lepoon. Niin kuin ennen lapsena maalla asuessa korjattiin kesän sato
talteen kellariin ja komeroon. Ja kuinka hyvältä tuoksui perunanvarret kun pakkanen oli niitä jo vähän puraissut ja
perunoita nostettiin maasta. Kädet mullassa ja vanhat perunakopat vieressä, voi niitä tuoksuja. onneksi ihmisellä
on muistot tallella aivojen lokeroissa, surulliset ja iloiset, tarpeen tullen esiin otettavat, kyynelien tai hymyn kera.
Kiitokset Juhalle ja hyvää syksyn jatkoa.