Sumutusta

Tässä vähitellen edes vähän pakastuvassa mutta edelleen harmaan lauhassa säässä teki mieleni laittaa blogiin jotain sumuista. Ei samalla tavoin sumuista kuin joskus, siis sumuisia ajatuksia, vaan luonnon-  ja sääilmiöstä sumu. Loppukesäisin ja syksyisin sen syntytapa on ilman jäähtyminen selkeinä ja heikkotuulisina öinä ja sitä kautta ilman kosteussisällön muuttuminen näkyväksi. Ilman sisältämä kosteus, siis vesihöyry, tiivistyy vedeksi, kun ilma jäähtyy kosteussisältöönsä nähden tarpeeksi. Tuo ”tarpeeksi” tarkoittaa, että ilma saavuttaa ns. kastepistelämpötilansa, joka on riippuvainen itse kosteussisällöstä: kuivaa ilmaa saa jäähdyttää vaikka kuinka, eikä sumua tai pilviä silti synny helposti.

Näin talvella on kyse enemmänkin siitä, että ilma jäähtyy ihan muusta syystä: se virtaa itseään kylmemmän alustan, siis lumisen maanpinnan eli lumipinnan ylle. Tuo pinta pyrkii jäähdyttämään ilmaa, joka kosteana on herkkä kosteutensa tiivistymiselle vesihöyrystä vedeksi – sumu- ja pilvipisaroiksi. Sumu on tiivistymisen seurausilmiö maanpinnalla, ihmisen katselukorkeudella, mutta kun sumukerros on irti maanpinnasta, sen nimi on sumupilvi.

Sumu usein nousee sumupilveksi joko siksi, että alkaa tuulla sopivasti, tai auringonsäteilyn vaikutuksesta. Sumu tai sumupilvi hälvenee myös, jos alueelle virtaa aiempaa kuivempaa ilmaa, ihan kuten toisinkin päin, eli jos ilma on yhä kosteampaa, vaikka olosuhteet muuten ovat samat, sumua tai sumupilveä syntyy tai sumu sakenee tai sumupilvikerros kasvaa paksuutta. Paksusta sumupilvestä voi tulla tihkusadetta, talvella myös vähäisiä lumisateita, lumijyväsiä ja sen sellaisia. Ajokeliin näilläkin voi olla vaikutusta, jos tienpinta on ennestään jäinen. Myös jäätävä tihkusade kuuluu sumupilven keinovalikoimaan tehdä muutakin kuin harmaan sävyjä säähän.

Sumun ja sumupilven eri synty- ja hälvenemistavat voivat toimia yhtaikaa, esimerkiksi näin talvisaikaan tai öisin ylempien pilvikerrosten rakoillessa ne päästävät enemmän lämpöä avaruuteen, jolloin maanpinnan läheinen ilmakerros jäähtyy siinä missä itse pintakin. Jos ilma alhaalla on kyllin kosteaa, niin sumua tai sumupilveä siinä helposti saadaan aikaiseksi. Siis pelkkä ylemmän pilvisyyden rakoilu tai väheneminen voi laukaista sumun maanpinnan lähellä.

Tietyissä tilanteissa alavilla mailla on sumupilveä, kun taas korkeammalla, vaikka sitten Salpausselän tai Lohjanharjun alueella, tuo pilvikerros onkin maassa kiinni, jolloin on sumua. Rovaniemen lentokenttä on tästä melkein ääriesimerkki Suomessa. Siellä lentokoneet saattavat kiertää vaaran laella olevan kentän yllä lilluvan sumupilvikakun jännästi alakautta. Tästä sain kuulla lentäjien kertomuksia, kun olin siellä kentällä töissä 1980-luvun puolivälissä. Lapissa pelkkä lounainen ilmavirtaus merkitsee orografiaa eli maaston pakottamaa ilman liikettä ylöspäin, jolloin ilma myös pyrkii jäähtymään sumuisin ja sumupilvisin seurauksin.

Lumipinnasta pitää huomioida, että sumua syntyy tietyissä oloissa herkästi nimenomaan silloin, kun on jo ollut suojasäitä ja lumipinta on märkä. Siis kylmä ja märkä, sulava lumihan on suunnilleen nolla-asteista (koulufysiikka lähtee siitä, että vesi on puhdasta). Jos lumi on kuivaa, se imee tehokkaasti kosteutta ilmasta. Siksi pakkaskauden jälkeen lumi muuttuu suojasäiden alettua nopeasti raskaaksi ja se kannattaa luoda ainakin katoilta. Tänä talvena lauhuus on tarkoittanut lähinnä nollakelejä eikä niinkään selviä suojasäitä jopa useine lämpöasteineen. Lisäksi lumipeite on suuressa osassa maata verrattain ohut.

Sumu on usein paikallinen ja lyhytaikainen ilmiö, mutta etenkin näin talvisaikaan riittää, että meille virtaa riittävän kosteaa ilmaa kylmän ja kostean lumipinnan ylle, ja sumuhan siitä voi tulla vaikka ihan päiviksi, jois sille päälle sattuu. Sumu voi olla myös jäätävää, jolloin puut saattavat saada hyvin kauniin valkean kuorrutuksen.

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Fog.jpg