Alkuviikolla on hyvä hetki tehdä lumityöt

Julkaistu
Autot tienvierestä johonkin, jotta aura-auto pääsee! Kuva: IK/flickr.
Autot tienvierestä johonkin, jotta aura-auto pääsee! Kuva: IK/flickr.

Jo usean matalapaineen ja lumisateen sarja maan etelä- ja keskiosaan eteläkaakosta, Mustalta Mereltä, päättyy vihdoin tämänpäiväiseen (sunnuntai). Kuitenkin vielä maanantaina sen lumisateita tulee siellä täällä matalapaineen täyttyessä. Lappiin eivät nämäkään lumenrippeet yllä. Tiistain kuluessa sää on jo monin paikoin selvästi selkeämpi, mutta melko pilvisiäkin alueita toki vielä riittänee. Matalapaineen tilalle tulee – kuinkas muuten – korkeapaine, mutta tämä ilmakehän rakenteen kehitys näyttää lähellä maanpintaa selvemmältä kuin  esim. vähän yli 5 km:n korkeudessa.

Teen tästä sen jotopäätöksen, ettei korkeapaine ensi vaiheessa välttämättä tuo pelkästään sekeää säätä, vaan siinä voi monenlaista pilvilauttaa ja -aluetta taivaankaaren yli käyskennellä. Mutta pyryt ovat poissa; jos lumihiutaleita ilmassa näkee, ne ovat lähinnä ns. kevyttä pakkaslunta. Nähtäväksi jää, miten lähelle nollaa aurinko päivälämpötiloja kohottelee, enimmäkseen etelässäkin on heikkoa pakkasta. Selkenevät yöt kylmenevät, ja tällöin kylmintä on aamuisin juuri ennen auingonnousua ja useimpien töihinlähdön aikoihin. Etelässäkään eivät esim. 10 asteen aamupakkaset ole mitenkään ihmeellisiä.

Korkeapaineen suhteen selvempi muutos näyttäisi ajoittuvan viikon päähän alkuviikkoon. Silloin saisimme selvän korkeapaineen länsipuolellemme, vähitellen jopa yllemme. Tällöin kevättalvi voisi näyttäytyä kaikessa loistossaan, tosin hankikanto siitä vielä taitaa puuttua. Kannattaa seurata, kuinka nopeaa päivän piteneminen jo alkaa olla. Keskitalvi on jo takana.

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/ikkoskinen/3056412818/

Kesä tulee! Purjeet paukkuu!

Julkaistu
Enemmän Petriä, vähemmän sadetta lauantaina ja sunnuntaina Venemessuilla, kuva Tiina Asula
Enemmän Petriä, vähemmän sadetta lauantaina ja sunnuntaina venemessuilla, kuva Tiina Asula

Helsingin venemessut ovat varma kevään tai jopa jo kesän merkki.  Mitä kaikkea nämä valoisat vuodenajat voivat tuoda tullessaan:  meriseikkailuita, jänniä saaria, viimaisia väyliä ja uusia mantereita. No, ei kai sentään uusia mantereita, mutta kaikkea kivaa kevät ja kesä tuovat niin maakravuille kuin merenkävijöillekin.

Ainakin kevät tuo Forecan uudistetut veneilysäätiedot, joita Forecan päämeteorologi Petri Takala esittelee kahdella tunnin pituisella luennolla venemessuilla Helsingissä. Sääluennolla ei keskitytä pelkästään veneilysäähän, vaan Petri valottaa säänennustamista aivan yleisestikin.

Viime vuonne olin itsekin Petrin luentoa kuuntelemassa. Sääluento oli yleisömenestys, eikä istuinpaikkoja riittänyt kaikille. Minullekin, joka ei-meteorologina työskentelen sääpalvelufirmassa, Petrin luennossa oli paljon uutta. Nyt viimeinkin muistan ja tiedän, missä on matalapaine, jos seison selkä tuuleen.  Tiedätkö sinä?

Foreca.fin nettisivujen veneilysääpalveluita on uudistettu viime vuoden aikana paljon. Yleisen säätietoiskun lisäksi Petri havainnollistaa, miten esimerkiksi juuri Forecan websivujen veneilysäästä saa enemmän irti.

Puuskatuuli ennuste riskirajoineen Foreca.fissä.
Puuskatuuliennuste riskirajoineen Foreca.fissä.

Tule kuulemaan. Et varmasti pety.

Petri Takala luennoi ohjelmalavalla hallissa 3 lauantaina 9.2. ja sunnuntaina 10.2. klo 13

Helmikuun alussa talvelta on taittunut vasta selkä

Julkaistu
Talven selkä taittuu. Varo tavallista heikompia jäitä. Kuva: Bitterroot/flickr
Talven selkä taittuu. Varo tavallista heikompia jäitä. Kuva: Bitterroot/flickr

Helmikuussa talven selkä on taittunut paitsi vanhan kansan mielestä, myös siksi, että aurinko alkaa jo vaikuttaa sen verran, että ainakin jo eteläosassa maata iltapäivät ovat aamuja jopa selvästi lämpimämpiä. Tosin pilvipeite edelleen vähentää tätä ilmiötä, eikä auringonsäteilystä ole vielä tiettyjen pilvityyppien hälventäjäksi. Niin ikään lumipeite pitää huolta sitä, että auringonsäteilyä kuluu olemattomaan sekä siitä, että säteilyä heijastuu vaaleasta lumipinnasta tehokkaasti takaisin avaruuteen – paitsi jos on pilvikerros välissä. Niin ja tietysti tilanteissa, missä kylmempää ilmaa virtaa voimakkaasti jollekin paikalle, päivälämpötilat voinevat olla aamuisia alempiakin, tätä on vaikeata tietää kevättalven edistyessä.

Kannattaa pitää mielessä, että kun lasketaan yhteen koko vuorokauden ja kuukauden ympäri, helmikuu on säätilastoissamme se kylmin kuukausi. Erityisesti varhaisaamut voivat vielä yllättää kylmyydellään, jos ilmakehä siihen asentoon päättää kääntyä.

Niin monet tekijät vaikuttavat monissa säätilanteissa siihen, mitä lopulta pitäisi ennustaa. Myös se, kenelle ja minin tarkoitukseen. Monen mieli voi kylpeä pilven rakosesta ilmestyvässä auringonkilossa ja sen maalaamassa värikkäässä kiilassa läpi muuten enemmän mustavalkovalokuvaa muistuttavan maiseman, kun taas tiemestari pähkäilee, tulevatko sadetutkassa näkyvät heikot lumikuurot lopulta hänen aurattavakseen vaiko eivät.

Odotusarvot sään suhteen vaihtelevat, mutta auringosta useimmat pitänevät pimeän vuodenajan jäädessä taakse. Yöt ovat edelleen talvisen kylmiä, paitsi jos on päällä tuulinen lumisade paksuine pilvipeitteineen. Moni ei näytä edelleenkään ymmärtävän, ettei jokaista äkillistä pilvenreikää ole mahdollista ennustaa etukäteen eikä sen myötä varhaisaamun lämpötilaa tarkasti joka paikkakunnalle.

Minkäänlaisen internetin värillisen käyrän, pilvi-aurinko -symbolin tai vaikkapa sanallisen ennusteen ei ole tarkoitus eikä mahdollista kilpailla itse luonnon kanssa. Ennusteet ovat aina ennusteita ja perusolemukseltaan ja oikein tulkittuina (tai tulkittuna kokonaisuutena) suuntaa antavia, ja eri syistä niissä ei aina onnistuta, vaikka tiedämme, että ne ovat keskimäärin hyviä.

Ennusteiden kyljessä ei edelleenkään sanota, että niiden tarkoitus on syrjäyttää lämpömittarit, silmät tai muut omat havaintovälineet. Mitä tärkeämpi asia sää on, vaikkapa taloudellisesti tai turvallisuusmielessä, sitä enemmän korostuu myös sään oma seuranta.

Sääpalvelu on parhaimmillaan ainakin havaintojen ja ennusteiden vuorovaikutusta. Meteorologi auttaa tässä lopulta vaikka puhelimitse, ellei muu auta. Säästä pitää olla selvillä enemmän kuin mihin pari radiosta kuultua lausetta tai yksi internetin täsmäsää pystyy, vasta sitten voi edes jonkinlainen pieni taivas aueta.

Paras sääpalvelu on yhdessä tekemistä. Yksi tiennäyttäjä on teiden kunnossapitopuoli, joka todella itse seuraa sitä, missä on paras asiantuntija, ja sääpalvelu on tässä yksi elementti, toki tärkeä, mutta sen antama tieto aina sovelletaan ja seurataan loppupeleissä itse, mitä siellä tien päällä tapahtuu. Meteorologi työtilassansa on pakosti enempi päättelyidensä ja yhdellä kertaa suurempien ennustealueiden työllistämä.

 

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/bitterroot/116189415/sizes/z/in/photostream/