Alkuviikolla on hyvä hetki tehdä lumityöt

Julkaistu
Autot tienvierestä johonkin, jotta aura-auto pääsee! Kuva: IK/flickr.
Autot tienvierestä johonkin, jotta aura-auto pääsee! Kuva: IK/flickr.

Jo usean matalapaineen ja lumisateen sarja maan etelä- ja keskiosaan eteläkaakosta, Mustalta Mereltä, päättyy vihdoin tämänpäiväiseen (sunnuntai). Kuitenkin vielä maanantaina sen lumisateita tulee siellä täällä matalapaineen täyttyessä. Lappiin eivät nämäkään lumenrippeet yllä. Tiistain kuluessa sää on jo monin paikoin selvästi selkeämpi, mutta melko pilvisiäkin alueita toki vielä riittänee. Matalapaineen tilalle tulee – kuinkas muuten – korkeapaine, mutta tämä ilmakehän rakenteen kehitys näyttää lähellä maanpintaa selvemmältä kuin  esim. vähän yli 5 km:n korkeudessa.

Teen tästä sen jotopäätöksen, ettei korkeapaine ensi vaiheessa välttämättä tuo pelkästään sekeää säätä, vaan siinä voi monenlaista pilvilauttaa ja -aluetta taivaankaaren yli käyskennellä. Mutta pyryt ovat poissa; jos lumihiutaleita ilmassa näkee, ne ovat lähinnä ns. kevyttä pakkaslunta. Nähtäväksi jää, miten lähelle nollaa aurinko päivälämpötiloja kohottelee, enimmäkseen etelässäkin on heikkoa pakkasta. Selkenevät yöt kylmenevät, ja tällöin kylmintä on aamuisin juuri ennen auingonnousua ja useimpien töihinlähdön aikoihin. Etelässäkään eivät esim. 10 asteen aamupakkaset ole mitenkään ihmeellisiä.

Korkeapaineen suhteen selvempi muutos näyttäisi ajoittuvan viikon päähän alkuviikkoon. Silloin saisimme selvän korkeapaineen länsipuolellemme, vähitellen jopa yllemme. Tällöin kevättalvi voisi näyttäytyä kaikessa loistossaan, tosin hankikanto siitä vielä taitaa puuttua. Kannattaa seurata, kuinka nopeaa päivän piteneminen jo alkaa olla. Keskitalvi on jo takana.

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/ikkoskinen/3056412818/

7 vastausta artikkeliin “Alkuviikolla on hyvä hetki tehdä lumityöt”

  1. Kysymys: Ketkä siellä taivaankaaren yllä käyskentelevät pilvilauttojen päällä?

  2. Säähän syypäät. Noidat. Sputnikit ja Neuvostoliitto. Yhä ylemmät pilvikerrokset. Yläkerran ukko. Uusimpana virityksenä Länsi-Suomea (+Helsinki) uhkaa keskiviikon vastaisena yönä ja keskiviikkona sittenkin vielä jonkinlainen lumisade.

    Juha

  3. Ai jaa. Noinkin maallisia kulkijoita. Minä jo ehdin kuvitella, että rakkaita edesmenneitä siellä pilvien päällä, pilvilautoilla, on havaittu…

  4. Toiveajattelua. Vaikka toivossa on hyvä elää, sanotaan. Oikeasti siellä hyppää sen nimistä sääsuureväkeä, ettei niitä kannata ruveta oikeasti kirjoittamaan mihinkään. Mutta noita ilmakehämallien tuloksia on myös karttamuodossa netti pullollaan, joten asiaan voi kyllä kouluttautua ainakinn joiltain osin.

    Juha

  5. Erikoisesti sanottu: ”Etelässäkään eivät esim. 10 asteen aamupakkaset ole mitenkään ihmeellisiä.”
    Mielestäni tuo -10 on erittäin normaali lämpötila tähän aikaan vuodesta. Joten ei ne todellakaan ole mitenkään ihmeellisiä. Miinus 30:täkään ei olisi kovin ihmeellistä mielestäni(joskaan en sellaista pakkasta toivo). Miksi minusta tuntuu että nykyisin on sääjutuissa lähes unohdettu pitkän ajan keskiarvot. Ainakaan sellaisia lukemia jotka osuvat keskimäärin useammin kuin joka 10. vuosi tilastollisesti, on turha erikseen mainita.

  6. Onko olemassa tilastoja aurinkoisista päivistä vuoden aikana Suomessa. Nykyään vaikuttaa siltä, että aurinkoa ei juurikaan näy ei kesällä eikä talvella vaikka on muka korkeapainetta olevinaan? Ainakin sitten hellekesän 2010 on pilvetön taivas ainakin Keski-Suomessa harvinaista. Mikä vaivaa Suomen selkeitä säitä?

  7. Taisi mennä taas vähän pieleen tämä kolausvinkki ;) Paljonko oli tiistain lumikertymä yli aamusään ennustaman ”pari hassua senttiä etelään” päälle?

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.