Viime blogini oli säähavainnoista. Ilmatiede ja sitä kautta tieteellinen sään ennustaminen perustuvat sään havainnointiin ja mittauksiin. Sään ennustaminen erityisesti pohjautuu ilmakehän sääjärjestelmien rakenteen ja liikkeen mahdollisiman tarkkaan seurantaan. Jatkuvasti, aina uudestaan ja uudestaan, on siis muodostettava käsitys siitä, mikä ilmakehän rakenne kulloinkin on. Tämä voi tapahtua vain havaintoja ja mittauksia tekemällä. Ilmastotilastoja saadaan havainnoista ”suoraan”, vaikkei säätä ennustettaisiinkaan. Jonkin paikkakunnan tai alueen ilmasto eli toteutuva sää keskimäärin eri tilastollisine tunnuslukuineen ei riipu sitä, ennustetaanko tuota säätä ja millä menestyksellä.
Säähavainnot matkaavat myös alkuarvoiksi numeerisille ilmakehämalleille, joita ajetaan supertietokoneilla, laskentakapasiteetiltaan huippulaitteilla. Numeerinen malli, joka sisältää mm. ilmakehää kuvaavat liikeyhtälöt sekä mahdollisimman tarkasti vaikkapa maapallon pinnanmuodostuksen, maa-meri -jakautuman, meriveden lämpötilan ja tietysti ilmakehän alkurakenteen laskennan aloittamiseksi, tavallaan pyrkii jäljittelemään maapallomme todellista ilmakehää. Näitä malleja myös kehitetään vastaamaan entistä paremmin oikean ilmakehän käyttäytymistä. Tämä kaikki on sidoksissa säähavaintoihin ja havaintoverkkoon maailmassa.
Numeerisia ilmakehämalleja on useita, ja yksi osa meteorologin työtä on tarkastella sitä, millaisia eroja tai samankaltaisuuksia näillä kulloinkin on keskenään. Meteorologilla on parhaimmillaan kokemuksen tuoma ”analoginen säämalli” omassa päässään, ja joskus toisen mallin ratkaisu vain vaikuttaa kyseisessä tilanteessa paremmalta kuin toisen. Valinta on joka tapauksessa tehtävä. Sanallisessa ennusteessa tällaiset erot voivat johtaa esim. erilaisten ilmaisujen pyöreyteen, aivan kuten pakostikin esim. kuurotilanteissa, missä ei sinänsä voida mielekkäästi ennustaa, että Tampereella tulee sadekuuroja mutta Nokialla ei – paitsi aivan lähituntien ennusteissa. Kuvallisten ennusteiden kanssa on hankalampaa, koska sama ajateltu informaatio näyttää paljon tarkemmalta ja on omiaan johtamaan harhaankin, ellei medialukutaito tule ja pelasta.
On tärkeää huomata, että sääennustustoiminta on jatkuvaa sekä itse sään että sen ennusteiden havainnointia ja vertaamista toisiinsa. Uusista alkutilanteista lähtien säämalleja lasketaan vuorokaudessa useita. Yksi tyypillinen epätietoisten kansalaisten antama palaute onkin, että on häiritsevää, kun ennusteita päivitetään kesken päivän: aamulla on voinut varautua sateeseen, kun taas iltapäivällä katsottu ennuste näyttääkin jo ihan muuta. Tämä tietysti näyttää ja tuntuu pahimmalta silloin, kun alunperinkin on katsottu vai yhden internetsäätuoteen yhtä sääsymbolia ja tehty sitä johtopätöksiä, jotka todennäköisesti ovat olleet liian pitkälle meneviä jo heti aluksi. Kun jonkin sääparametrin yhden ennusteajon ajallista ja paikallista pistearvoa yrittää venyttää kokonaiseksi sääpalveluksi, se paukkuu ennen kuin venyy.
En usko, että olisimme sen onnellisempia, vaikka sääennusteet päivitettäisiin vain kerran vuorokaudessa. Mutta edelleen on ison lehmän mentävä aukko sen välissä, mitä säästä toisaalla tiedetään ja mitä toisaalla säästä olisi hyvä tietää. Uudet sääpalvelutuotteet eivät välttämättä tuo parannusta sinne, missä säästä pitäisi tietää mahdollisimman paljon toiminnan taloudellisuuden tai turvallisuuden vuoksi, vaan tämän kustannuksella on painottunut sään ennustamisen viihdearvo. Se, että etenkin mediamaailma on näennäisesti jo täynnä säätä, vieläpä ilmaiseksi, ei kuitenkaan välttämättä vielä lainkaan tarkoita, että nytpä kaikki saavat jo omaan tarpeeseensa kaikkein parhaan mahdollisen sääpalvelun. Kannattaa olla yhteydessä sääpalvelun tuottajiin tai ainakin soittaa meteorologille sääongelman sattuessa kohdalle.
Enustaminen – sää ei ole poikkeus – tuottaa aina suuntaa antavaa tietoa. Varsinkin säässä on se erityispiirre, että kun aika kuluu, aina joku osa ilmakehässä loksahtaa uuteen asentoonsa, jolloin on taas uutta tietoa arvioida tulevaa. Tarkkaan ottaen ennusteen raju vaihtelukin voi olla tietoa: perättäiset tietokonemalliajot antavat toisistaan poikkeavan ratkaisun, koska ilmakehä ei tavallaan vielä itsekään tiedä, mihin suuntaan lopulta kallistua. Loppupeleissä sadetutka (tai salamatutka) näyttä, missä satavat (tai jopa ukkostavat) pilvet seilaavat. Tutka on havaitsemista ja mittaamista, ei ennustamista. On eri asia, jos sadetutkan havaintoaimaation loppuun on lisätty ennusteosaa.
Kuvan linkki: http://www.google.de/imgres?start=8&num=10&hl=de&as_st=y&biw=1048&bih=575&tbs=sur:fc&tbm=isch&tbnid=u6NrhNYsXVVaXM:&imgrefurl=http://www.public-domain-image.com/space-public-domain-images-pictures/weather-satellite.jpg.html&docid=0YMO8Z9gNBh1CM&imgurl=http://www.public-domain-image.com/cache/space-public-domain-images-pictures/weather-satellite_w553_h725.jpg&w=553&h=725&ei=cxUuUNzTHtHtsga0-YFQ&zoom=1&iact=hc&vpx=811&vpy=205&dur=1393&hovh=257&hovw=196&tx=118&ty=145&sig=109119823667771423385&page=2&tbnh=133&tbnw=122&ndsp=20&ved=1t:429,r:9,s:8,i:34
”The most dangerous part is when people believe everything coming out of it.”
— David X. Li
http://www.wired.com/techbiz/it/magazine/17-03/wp_quant?currentPage=all
Koskee nähtävästi siis säätiedotuksia ja tulevia pörssikursseja? ;-)
Kuinka paljon ilmatieteen laitoksella on tutkittu ennusteiden paikkaansapitävyyttä? Kuinka tarkkuus vähenee ennusteen pituuden kasvaessa? Jollakin tavalla sääennusteen esitystapaa pitäisi kyllä muuttaa. Onko mitään järkeä esittää viiden vuorokauden päässä olevaa viikonlopun säätä sellaisella tarkkuudella, miten se nykyisin esitetään. Varsinkin sateen suhteen kokemus on osoittanut, että vaikka viikonlopuksi onkin luvattu sadetta, vielä on täysin toiveita sille, että viikonloppuna paistaisikin aurinko. Mitä tällaisella ennusteella tekee? Sen perusteella ei ainakaan kannata tässä vaiheessa tehdä vielä mitään viikonloppusuunnitelmia.
Mun säätiedotteeni on suuri yleiskuva. Ensin mä lähden siitä mitä vuodenaika yleensä tuo mukanaan. Sitten mä katson Forecan tietyiltä sivuilta mitä Euroopan saderintamat kuvittelevat muutaman vuorokauden aikana matkustavansa ja kesällä, kuinka Venäjän–Mustanmeren alueen lämpöpussi pullistelee Atlantin matalapainerintamia vastaan. Seuraavaksi mä katson pohjolan muutaman päivän rintamakehityksen ja sadetutkan näytön. Tuo Norjan mäkimaasto tuottaa meille aika paljon arvailtavaa. Lopuksi mä katson Skandinavian pilvianimaation.
Ja jos pitää kuivata pyykkiä tai grillata, vilkaisen tedtbed.fmi:stä mitä vauhtia ja mihin suuntaan sadeläikät kiiruhtavat.
Sekä iltapäivälehtien otsikkojutut että niiden ja muiden medioitten tarjoamat yksinkertaiset symbolikuvat ovat Aku Ankoille, mutta ymmärrän graafikkona helppojen symbolien nopean viestintäarvon. Mun säätajuni on kehittynyt Hesarin säärintamakartan pohjalta ja semmoisen vertaamisesta toteutuvaan säätilaan — hyödyllinen taito penskana kun osasi arvata saako jäädä lukemaan kirjaa vai onko heinäpellolle lähtö.
Erityisen kiinnostunut olen tällä hetkellä polaaristen suihkuvirtausten osuudesta Pohjolan säätilaan ja syksyn etenemiseen.
Kehuni menee Maikkarin säälle. Niiden säärintamien ja niiden seurausten esitystapa on informatiivinen ja katsojan älykkyyttä arvostava. Metten äänen valitettavasti joudun mykistämään.