Suosittu ForecaWeather-sovellus Windows WP7 (esimerkiksi Nokia Lumia) älypuhelimiin on julkaistu. Sovelluksen voi käydä lataamassa Windows Phone Market Placesta.
Tällä hetkellä sovellus on saatavissa englanninkielisenä. Muut kieliversiot ovat tulossa muutamien viikkojen sisällä.
Sovellus sisältää paikkakuntakohtaisia sääennusteita ja animoituja satelliitti- ja tutkakuvia.
Käy lataamassa ilmainen ForecaWeather-sovellus täältä.
Tämä versio toimii WP7-käyttöjärjestelmää käyttävissä puhelimissa. ForecaWeatherista on myös versio Symbian-puhelimille. Olemme lopettaneet Symbian-version jatkokehityksen, joten emme ole testanneet ForecaWeather Symbian-version toimivuutta uusimmilla Symbianin-puhelimilla.
Ihan näppärä sovellus. Hieman hidas. Saattoi kyllä johtua heikosta verkosta…
Hyvä.
On tätä odotettukkin… :) Silti olen vähän pettynyt sovellukseen. esim. sademäärää ei ole ennusteissa? näyttää vaan samanpäivän sateen määrän, no mitä sillä tekee kun on jo satanut maahan. Ja toinen mikä on jäänyt pois edellisistä versioista, on että sadepilvi ennuste ei ole kuin 15h, ennen oli kumminkin muistaakseni 3vrk.
Miksiköhän näissä WP-puhelinsoftamainoksissa ei laiteta mukaan suoraan puhelimessa toimivaa linkkiä? Tässä tapauksessa siis http://www.windowsphone.com/s?appid=0920a182-4318-4872-85c4-981c08de0600
Kiitos hyödyllisestä sovelluksesta. Yksi kommentti. Olen saanut useammalta ihmiseltä palautetta, että Forecan sovelluksen säätiedot eivät päivity aloitusnäkymän ruutuihin. Eli jos kiinnitän vaikka Hangon aloitusruutuun, niin tapahtumaruutuun ei päivity tuoreet säätiedot automaattisesti.
Itse sovelluksessa kyllä on ruudun automaattisen päivityksen tuki, mutta sen asetus on käyttäjän kannalta kaukana hankalassa paikassa asetuksissa. Tätä kannattaisi miettiä, esim. siten, että kun käyttäjä lisää ruudun aloitusnäyttöön, niin häneltä kysytään, että kytketäänkö automaattinen päivitys päälle vai ei. Myös paikat/location näkymässä automaattisen päivityksen tila voisi näkyä.
Lisään tähän vielä oman kehitystoiveeni. Aloitusnäkymän ruutuun olisi hyvä saada näkymään myös tuuli meille surffareille. :)
Sovellus tuntuu lisäävän paikat-listaan paikan aina kun siellä käy, joten lista kasvaa äkkiä aika pitkäksi eikä listalta saa poistettua kohteita. Olisikin parempi, jos listalla pysyisivät vain ne paikat, jotka käyttäjä on siihen itse lisännyt, niiden lisäksi olisi yksi ”tämänhetkinen sijainti”-paikka, joka päivittyisi automaattisesti sijainnin mukaan.
Aloitusruutuun lisätty tiili tuntuisi päivittyvän vain, kun koko ohjelman käy avaamassa, joten jos ohjelmaa ei avaa, näkyy aloitusruudussa vanhat säätiedot. Asetuksista on valittuna automaattinen päivitys. WP:n asetuksissa taustatehtävissä ei ole mitään ForecaWeatherin agenttia. Olisikin hyvä, jos aloitusruudun saisi päivittymään myös itse ohjelmaa avaamatta. Lisäksi, jos mahdollista, aloitusruudun sijainti voisi myös päivittyä automaattisesti, jolloin siinä näkyisi aina sen paikan säätiedot, jossa tällä hetkellä on.
Kommentit on suljettu.
Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.
Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
Saako tämän sovelluksen Nokia 500? :)
Nokia 500:lla on oma Symbian sovellus: http://store.ovi.com/content/40701
Wuhuu. Vihdoinkin WP7.5 sovellus Forecalta. Kiitos.