Säärintamista siis on kyse – ei niistä, missä on ihmisiä, vaikka nämä säärintamatkin osaavat tarvittaessa vaikka ”vetäytyä” suhteessa johonkin paikkaan tai alueeseen. Rintamia on, kuten tiedämme, etenkin matalapaineiden yhteydessä. Mutta säärintamavyöhykkeisiin ei tarvita välttämättä matalapaineita, joskin säärintamavyöhykkeet myös ruokkivat matalapainekehitystä kohdallansa.
Vähän vanhanaikainen mutta todellisuutta monelle kuvaavin tapa kertoa rintamista lienee se, että ne ovat ilmamassojen rajapintoja. Ne siis erottavat esim. kylmiä ja lämpimiä mutta toisaalta yhtä hyvin kuivia ja kosteita ilmamassoja toisistaan. Rintama ei tarkoita, että tämä tapahtuisi välttämättä kuin veitsellä leikaten, vaan useimmiten on kyse vyöhykkeestä, jonka läpi kuljettaessa lämpötila ja/tai kosteus muttuu paljon nopeammin ja enemmän kuin muuten.
Euraasian mantereen keski- ja pohjoisosat esimerkiksi saattavat olla kesällä kuuman ja kostean ilman vallassa, ja tämä ilmamassa voi ulottua idästä vaikkapa Keski-Euroopan rajamaille. Keski-Euroopassa puolestaan on tässä esimerkissämme viileää ilmaa. Näiden ilmojen välissä on rintamayöhyke, jossa syntyy tavanomaista ilmakehää helpommin esim. ukkosalueita, jotka sitten liikkuvat vaikkapa Suomeen.
Ilmakehän keskimääräiseen ns. yleiseen kiertoliikkeeseen liittyen Pohjois-Atlantilla on mielenkiintoinen säärintamavyöhyke, ns. polaaririntama. Se tarkoitaa vyöhykettä, jossa kohtaavat toisaalta (pohjois)napakorkeapaineen luota tulossa olevat pohjoisen- tai koillisenpuoleiset kylmät ja toisaalta Azorien leveysasteen korkeapaineenalueen kohti pohjoisia leveysasteita kierrättämät yleensä lounaanpuoleiset ja lämpimät ilmavirtaukset.
Näiden ilmavirtausten kohtaamis- tai rajavyöhykkeessä syntyy matalapaineita: niitä samoja, jotka tuovat meille Suomeen asti niin tuulia kuin sateitakin. Ja nämä matalapaineethan ovat suuria ilmapyörteitä, jotka siis syntyvät pohjoiseman kylmän ja eteläisemmän lämpimän ilman välissä. Ilma pyörii ylhäältä katsoen vastapäivään, joten käy ymmärrettäväksi, että kun tällainen ilmapyörre liikkuu itään (tai useimmiten koilliseen, Norjan meren yli Jäämerelle), se nostaa edellänsä lämmintä ilmaa kohti pohjoista. Vastaavasti on jälkipuolella tulossa kylmää ilmaa alaspäin ja kohti etelää. Matalapaine saa oman tyypillisen lämpötilajakaumansa. Lämmin ilma on kevyempää ja kiilautuu kylmemmän päälle, siksi käytin juuri verbiä ”nostaa”, kyse ei ollut pelkästään siitä ajattelutavasta, että pohjoinen on ylhäällä ja etelä alhaalla. Vastaavasti kylmä ilma on raskasta, ja etenkin kaikkein kylmin ilman etenee eritoten lähellä maanpintaa ja kaivautuu tietyllä tavalla lämpimämmän ilman alle.
Siinä missä korkeapaineenalueita luonnehtii ilman laskeva eli alaspäin kohti maanpintaa suuntautuva liike, on matalapaineissa vallitsevana ilman virtaus ylöspäin – siis toki samalla kun tuulee maanpinnan suuntaisesti. Juuri ylöspäin suuntautuvat ilmavirtaukset synnyttävät pilviä ja sateita. Ilma ei kuitenkaan kohoa koko matalapaineen alueella tasaisesti, vaan ilman nousuliike kanavoituu tietyille suppeammille alueille matalapaineen sisällä ja nimenomaan rintamien alueille – samoille vyöhykkeille, joille sääkartoille on piirretty lämpimiä(punaisia), kylmiä (sinisiä) tai okluusiorintamia (violetinvärisiä) kaarevina viivoina.
Kun lämpötilaerot matalapaineen eri osien välillä tasoittuvat, matalapaine alkaa vähitellen”täyttyä”. Rintamakäsitemallin mukaan tämä kuvautuu niin, että kylmä rintama liikkuu lämmintä nopeammin ja saavuttaa tätä lähtien matalapaineen keskuksen suunnasta, jolloin tuon keskuksen lähimaastosta lähtevä violetti viiva kasvaa pituuttaan sekä punaisen että sinisen kustannuksella. Violettihan on sinisen ja punaisen yhdistelmä. Okluusiorintama tarkoittaa sitä, että kaikkein lämpimin ilma on ajautunut ylimmäksi, vailla kosketusta maanpintaan olevaksi ympäristöään vielä jonkin aikaa lämpimämpänä pysytteleväksi alueeksi.
Lämmin rintama tuo yleensä tasaisia ja pitkään kestäviä sateita, kun taas kylmä rintama lyhyempikestoisia tai kuuroittaisia sateita, kesällä myös ukkoskuuroja. Mutta varoituksen sana: matalapaineet ovat vain harvoin symmetrisen pyöreitä ja esimerkinomaisen kauniita oppikirjamaisia järjestelmiä, todellisuus on huikeasti monimuotoisempi. Muistuttaisin, että nämä rintamat kuuluvat käsitemalliin, ns. Norjalaisen tai Bergenin koulukunnan ( http://fr.wikipedia.org/wiki/%C3%89cole_de_m%C3%A9t%C3%A9orologie_de_Bergen ) julkaisemaan malliin matalapaineista, ja sitä kautta ilmatieteen sisäiseen kieleen enemmän kuin sääpalveluun, vai miten on, pitäisikö rintamista ja niiden liikkeistä puhua nykyistä enemmän?
Lisätietoa rintamista ja vähän muustakin: http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=matalapaineen%20synty&source=web&cd=7&sqi=2&ved=0CFMQFjAG&url=http%3A%2F%2Fwww.atm.helsinki.fi%2F~jpuro%2Fmetper%2FMetper_kpl_7.pdf&ei=CXQZT4GtLabV4QTPyqyrDA&usg=AFQjCNHC2pt8Pj2Lj0EB8Hvkq3sFbSHq1Q&cad=rja Helsingin yliopiston piiristä netistä löydettyä.
Ja googlettaa voi vaikka säärintamat…
