Juhannussäätä arvuuteltiin niin paljon että veikkausten perusteella pystyy kartoittamaan koko maan. Jos te olitte oikeassa, niin juhannusaaton sää näyttää tältä.
Suomen ylitse ei kulje sadealueita, paitsi ehkä idän. Aamu on lähes koko maassa aurinkoinen. Pilvisyys lisääntyy iltapäivällä ja samalla sadekuurojen riski kasvaa. Lämpötila on pääasiassa 20 asteen yläpuolella, paitsi idässä, jos siellä sataa.
Maan eteläosa: Taivaalle nousee päivän aikana kumpupilviä, ja sadekuurojen riski kasvaa iltapäivällä. Illaksi sekenee. Lämpötila on 20 asteen molemmin puolin. Paitsi Hämeenlinnan seudulla, jossa on ankaraa hellettä ja pelkkää aurinkoa.
Maan länsiosa: Sää on aurinkoinen tai puolipilvinen. Siellätäällä voi tulla yksittäisiä, melko heikkoja sadekuuroja. Lämpötilat ovat pääasiassa 20 ja 25 asteen välillä. Tuuli on heikkoa, etelän tai lännen puoleista.
Maan itäosa: Jos päivä on sateinen lämpötilat jäävät 15 asteen tuntumaan, mutta toisaalta, jos sää onkin aurinkoista, niin lämpötilat nousevat 20 asteen yläpuolelle. Joka tapauksessa tuuli on heikkoa tai kohtalaista.
Maan pohjoisosa: Aamu on aurinkoinen mutta päivän mittaan taivaalle kertyy kumpupilviä ja yöllä saadaan ripaus vettä. Lämpötila vaihtelee 20 ja 25 asteen välillä. Kohtalaista kaakonpuoleista tuulta.
Jos meteorologin ennusteet ovat joskus epäselviä, epävarmoja ja epämääräisiä niin niin on tämä arvauskin. No, katsotaan miten käy…
Yövedellä paistaa ainakin aurinko koko Jussin :)
Aika paljon muistuttivat oikean meteorologin ennustetta, mutta kun tarkemmin luki, huomasi… hihhiii!… hauskoja yksityiskohtia :)) – esim. tämä nauratti minua kovasti:
”- – Lämpötila on 20 asteen molemmin puolin. Paitsi Hämeenlinnan seudulla, jossa on ankaraa hellettä ja pelkkää aurinkoa.”
Miten laaja suo alue vaikuttaa ennusteisiin / säähän?
Muutaman kilometrin päässä on hyvin laaja suoalue – Vapon kuorimaa,
Olen ihmetellyt miksi ne sadealueet ym kiertävät meidän, on kuin liikenne jakaja,
Säätutkakin näyttää aina että saderintama katkeaa kun tulee tuon suoalueen eteen.
Saattaahan se tuulella pölistä. Olisko nousevia virtauksia?
Ei kaakkois ja itäsuomessa noin kylmää ole. kaakosta vpi tulla selkeää ja kuumaa. Mutta lännestä puoli pilvi pouta. Mut aika toden tuntunen ennustus.
Miinan ennustus on aika liki koko suomen keski arvoa.
Helle sais häiritä jo taas.
Tulee Intiaani kesä ainakin.