Tulviin on syytä varautua jo Suomessakin

 

Lokakuun poikkeuksellisen runsaat sateet eteläisessä Suomessa ovat nostaneet vesistöjen pintoja. Useimmissa ojissa sekä puroissa maaperän imukapasiteetti on jo täynnä, enempää vettä ei enää kaivattaisi. Turun moottoritie ja Espoon Löfkullan golfkenttä ovat kärsineet ylimääräisestä vedestä, eikä tulvimisen odoteta helpottavan vielä ainakaan seuraavaan viikkoon, vaikka sademäärät ovat laskemaan päin. Eniten vettä on lokakuun 13. päivään mennessä kertynyt Espoon Nuuksion mittausasemalla, jossa on satanut 164 mm, mikä on jo yli kaksinkertainen sademäärä lokakuun normaaliin sademäärään nähden.

Foreca kävi paikan päällä analysoimassa ja kuvaamassa tulvapaikkaa.

Tulvaherkät alueet Suomessa

Tyypillisimmin Suomessa laajamittaisempia tulvia on 1900-luvulla havaittu kevään sulamisvesien yhteydessä, esimerkiksi vuosina 2000 ja 1984. Tällöin runsaslumisten talvien jälkeen äkillinen kevään käynnistyminen on aiheuttanut nopean sulamisen ja lisäksi kevään vesisateet ovat mahdollisesti vauhdittaneet sulamisprosessia. Kesätulvista mainitsemisen arvoinen on rankkasateiden seurauksena syntynyt Vantaanjoen tulva vuonna 2004 ja Suomenlahden tulviminen pääkaupunkiseudulle vuonna 2005. Tulvia on toki esiintynyt meillä pienimuotoisempina syksyisin ja talvisinkin, joskin talvitulvat meillä toistaiseksi ovat olleet maltillisempia.

Poria ja Rovaniemeä on pidetty Suomen tulvaherkimpinä alueina vesistön tulvimispotentiaalista johtuen. Sitä vastoin meriveden kohoamisesta johtuvia tulvaherkkiä alueita löytyy Helsingin, Turun ja Kymenlaakson rannikkoalueilta. Pohjanmaata ja Lapin jokilaaksoja on sen sijaan pidetty kevättulville otollisina alueina. Rankkasadetulvien aiheuttamia tulvimisalueita ei tässä ole otettu huomioon, sillä äkillisen rankkasateen aiheuttama tulva on periaatteessa mahdollinen millä alueella tahansa, jos vettä kertyy lyhyessä ajassa suuri määrä.

Suomen tulvariskialueet (kuva: Foreca / Joanna Rinne, lähde: Tulvakeskus)

Tulvien yleistymiseen syytä varautua tulevaisuudessa kaikkina vuodenaikoina

Suomessa tulvien todennäköisyys on EU-maiden alhaisin tällä hetkellä, mutta ilmastonmuutoksen yhtenä haittapuolena on tulvariskin kohoaminen. Eri vuodenaikoina tapahtuvat muutokset ilmasto-oloissa, kuten keskimääräisessä sadannassa ja lämpötiloissa, altistavat Suomen tulevaisuudessa herkemmin tulvimiselle. Runsaan sadannan aiheuttamien tulvien lisäksi myös merenpinnan noususta aiheutuvien tulvien riski on syytä ottaa tosissaan. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa tulvimiseen seuraavalla tavalla eri vuodenaikoina.

Talvitulvat

Erityisesti Suomen talvien on ennustettu tulevaisuudessa lämpenevän, joidenkin ilmastomallien mukaan jopa viidellä asteella vuosisadan loppuun mennessä. Jo muutamankin asteen lämpeneminen aiheuttaa sen, että yhä suurempi osuus talvisateistamme tulee vetenä erityisesti maan etelä- ja keskiosassa, jolloin sekä lumipeitekauden pituus että keskimääräinen lumensyys vähenevät. Sitä vastoin pohjoisessa lumipeitteen määrä saattaa talvisateiden lisääntyessä jopa kasvaa sydäntalvella, mutta lumikauden pituus lyhenee. Talvitulvat voivat tulevaisuudessa lisääntyä suuremman talvisadannan, jokien virtaamien ja järvien vedenkorkeuksien kasvaessa. Lämpenevien talvien vuoksi Suomen talvisademäärän on arveltu kasvavan, ja erityisesti etelässä runsaat vesisateet voivat laukaista ennennäkemättömiä talvitulvia, sillä talvisin haihtuminen ja maaperän imukapasiteetti ovat varsin alhaisia. Lisäksi etelä- ja lounaisrannikolla on otettava huomioon meritulvien todennäköisyyden kasvaminen, joka vuosisadan puoliväliin mennessä tuplaantuu nykyisestä.

Kevättulvat

Kevättulvat saattavat yleistyä ja pahentua maan pohjoisosassa talvisadannan ja keskitalven aikaisen suuremman lumensyvyyden vuoksi. Erityisesti Rovaniemen seutu ja mahdollisesti muut tulville alttiit alueet, kuten Torniojoki, Paatsjoki ja Kemijoki saattavat kokea suurempia kevättulvia. Tulvien ajankohta todennäköisesti myös aikaistuu. Sitä vastoin etelässä ja osin myös Pohjanmaalla kevättulvat saattavat vähentyä, sillä lumipeitteen määrä talviaikana pienenee ja kevään tulo aikaistuu. Tämä pienentää lumen sulamisesta aiheutuvia virtaamia erityisesti maan etelä- ja keskiosassa. Etelässä kevätsademäärät saattavat erityisesti loppukevään osalta vähentyä vuosisadan edetessä.

Kesätulvat

Merkittävimpänä kesätulvien aiheuttajana ovat paikalliset rankkasateet. Taajamatulvia on meillä jo tyypillisesti lähes joka kesä esiintynyt rankkojen kuurosateiden yhteydessä jossain päin maata ja tulevaisuudessa vastaavanlaista paikallista tulvimista tulee myös esiintymään. Kesän sademäärien on ennustettu kasvavan jonkin verran maan pohjoisosassa ja etelämpänä pysyvän kuta kuinkin ennallaan. Mitä enemmän kesän keskilämpötila kohoaa, sitä voimakkaampia ovat kesän sade- ja ukkoskuurot. Lämpö mahdollistaa ilmakehän suuremman vesihöyrypitoisuuden ja sitä kautta voimakkaammat sateet. Vettä voi siis kerralla sataa entistäkin enemmän lyhyen ajan sisään, jolloin kaupunkien viemärit eivät ehdi imemään kaikkea vesimäärää kerralla ja paikallinen tulviminen voi olla merkittävää.

Syystulvat

Tämän lokakuun kaltaiset runsaat sateet voivat aiheuttaa syystulvia muuallakin maassa. Todennäköisimpiä ne ovat aikaisemmin olleet maan etelä- ja lounaisosassa, missä syyssademäärät ovat muuta maata korkeammat, mutta tulevaisuudessa syksyn sademäärä kohonnee muuallakin maassa. Syysmyrskyjen yhteydessä merenpinta voi nousta yli metrillä, ja globaali merenpintojen nousu ja lämpölaajeneminen tulee näkymään myös Itämerellä. Onneksi Suomessa tulvien torjunta on rakentamisessa otettu hyvin huomioon, mutta tilanne on valitettavasti täysin toinen useimmissa tropiikin kehitysmaissa.

Kategoria: Huomioita säästä | Tagit: , , | 15 kommenttia

Lunta tuiskuttaa! Mutta milloin?

Mihinkäs se kesä vilahti, vastahan se alkoi?!

On taas se aika vuodesta, jolloin aletaan ihmetellä ensimmäisiä lumisateita. Sääennustekarttojen mukaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä saattaa jo hyvinkin sataa lunta Pohjois-Lapissa. Meteorologikin (ts. ainakin minä) joutuu hieman pinnistelemään miettiessään, milloin keskimäärin ensilumi yleensä sataa missäkin osassa Suomea. Tänään siis blogissa ajankohtainen aihe – ensilumen ja pysyvän lumen ajankohta tilastojen valossa.

Ensilumi

Suomi on etelä-pohjoissuunnassa pitkä maa. Ensilumen, eli Ilmatieteen laitoksen virallisen nimen mukaan ”ensimmäisen ehjän lumipeitteen”, satamisajankohdassa on tilastoissa huima ero maan etelä- ja pohjoisnurkan välillä. Katsotaanpa karttaa:

Ensimmäinen ehjä lumipeite Suomessa vertailukaudella 1981-2010 (Kuva: Foreca, lähde: Ilmatieteen laitos)

Luoteisimmassa Lapissa, Suomi-neidon käsineen kohdalla, ensimmäinen ehjä lumipeite (kutsun sitä nyt tässä blogitekstissä jatkossa ensilumeksi) satoi vertailukaudella 1981-2010 keskimäärin jo ennen lokakuun alkua. Etelärannikolla ja Ahvenanmaalla ensilumi satoi vasta marraskuun puolivälin jälkeen. Pinta-alaltaan suurimmassa osassa Suomea ensilumi tuli lokakuun loppupuoliskon tai marraskuun ensimmäisen viikon välisenä aikana.

Jos laajennetaan katsantoaika alkamaan 1900-luvun alkupuolella, löytyy seuraavanlaisia ennätyksiä: Helsingin Kaisaniemessä varhaisin ensilumi satoi 29.9.1928. Silloin lunta mitattiin maassa peräti 8 cm! Sodankylässä puolestaan varhaisin mitattu ensilumi löytyy päivämäärältä 8.9.1927, jolloin lunta mitattiin maassa 2 cm. Haitaria siis on. Myöhäisimmän ensilumen tilastoja en noin pitkältä ajalta äkkiseltään löytänyt, myöhäisimmän pysyvän lumipeitteen kyllä; siitä lisää kohta.

Ensimmäinen ehjä lumipeite vaatii toteutuakseen sen, että lunta on maassa klo 06 UTC havaintohetkellä (kesäaikaa klo 9, talviaikaa klo 8 aamulla). Eli lunta on näissäkin tapauksissa saattanut sataa jo aiemmin, mutta vaikka lunta tulisi maahan metri ja sen viimeiset rippeet sulaisivat havaintopaikalta juuri ennen tuota havaintohetkeä, ensilunta ei vielä virallisesti olisi satanut. (Tuon toteutuminen ainakaan metrin lumikertymällä olisi fysikaalisesti varsin epätodennäköistä. Sen sijaan ensimmäiset sentin tai parin kertymät saattavat hyvinkin jäädä havaintojen ulkopuolelle.)

 

Pysyvä lumipeite

Pysyvä lumipeite on Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukaan talven pisin jakso, jolloin lunta on maassa yhtäjaksoisesti vähintään 1 cm. Jos siis lumi pysyy maassa pari viikkoa, sulaa täysin, ja myöhemmin saadaan kuukauden maassa pysyvä lumipeite, vasta tuo jälkimmäinen pätkä määritellään pysyväksi lumipeitteeksi.

Kuten äsken, kurkataanpa karttaa:

Pysyvän lumipeitteen tulon ajankohta vertailukaudella 1981-2010 (Kuva: Foreca, Lähde: Ilmatieteen laitos)

Paljon sinistä. Tarkoituskaan ei ole, että jokainen löytää kaikkien sinisten vyöhykkeiden sisältä juuri oman paikkakuntansa tilanteen, vaan pikemmin näyttää, miten suuri ero Suomen pohjoisimpien ja eteläisimpien osien tilanteen välillä on.

Suomen käsineessä eli Kilpisjärven tuntumassa pysyvä lumipeite satoi vertailukaudella yleensä jo ennen lokakuun puoltaväliä. Aivan etelärannikolla sekä Ahvenanmaalla sitä ei vertailukaudella keskimäärinkään oltu saatu vielä edes tammikuun ensimmäisen viikon päätyttyä!

Ennätyksiä: Varhaisin pysyvä lumi tuli Helsingin Kaisaniemessä 28.10.1941, Sodankylässä 3.10.1978. Myöhäisin pysyvä lumi puolestaan tuli Helsingin Kaisaniemessä vuonna 2008 vasta 2.3. (!), Sodankylässä puolestaan 15.12. Jos siis haluaa tilastojen mukaan melko varman valkoisen joulun, kannattaa suunnata Keski- tai Pohjois-Lappiin!

Nyt siis jäämme odottelemaan, milloin ensilumi ja pysyvä lumi tulevat missäkin osassa maata. Itselleni toivon lumista talvea, lumi tuo valoa ja kauniit maisemat. Minun on tosin helppo sanoa, sillä asun kerrostalossa enkä joudu lumenluontihommiin. Minkälainen on sinun suosikkitalvesi lumen suhteen?

Kategoria: Huomioita säästä | 24 kommenttia

Lokakuu on suurten muutosten aikaa – ilmakehä valmistautuu talvea varten

 

Lokakuussa korkeilla leveysasteilla havaittavat muutokset päivänvalossa ja sääolosuhteissa ovat suuret. Auringonsäteilyn väheneminen on voimakasta ja tämä näkyy valoisan ajan määrässä: eteläisessä Suomessa päivänvalo vähenee lokakuun aikana kolmella, pohjoisimmassa Lapissa jopa yli viidellä tunnilla. Päivän keskimääräiset ylimmät lämpötilat tippuvat lokakuun aikana noin viidellä asteella. Lokakuussa ilmakehä alkaa virittäytyä talvimoodiin, joskin lämpöä on vielä kesän jäljiltä sen verran ”varastossa”, että lämpötilat ovat keskimäärin selvästi korkeampia kuin esimerkiksi helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin auringonsäteilyä saadaan kutakuinkin yhtä paljon kuin lokakuussa.

Lokakuu on vuoden sateisinta aikaa rannikoilla

Lämmin meri ruokkii syyssateita rannikon tuntumassa. Ilman kylmetessä latenttia lämpöä siirtyy lämpimästä Itämerestä ilmakehään voimakkaasti, jolloin syyssateet voimistuvat. Tämä näkyy rannikkokaupunkien sademäärissä, sillä esimerkiksi Helsingissä lokakuu on vuoden sateisin kuukausi noin 80 millimetrin keskimääräisellä sadekertymällään. Sisämaassa sitä vastoin sademäärät ovat kääntyneet laskuun jo kesän jäljiltä. Lokakuussa meren yllä syntyvissä konvektiivisissa eli kuuroittaisissa sateissa on toisinaan myös mukana ukkosia, mikäli kuuropilvet pääsevät kasvamaan tarpeeksi korkeiksi; sisämaassa salamointi on jo kovin vähäistä ja liittyy lähinnä voimakkaan rintamarakenteen omaaviin sadealueisiin.

Terminen syksy vaihtuu pohjoisesta alkaen talveksi

Lokakuun aikana terminen syksy on jo alkanut koko maassa, ja tilastollisesti terminen talvi alkaa jo Lapissa lokakuun aikana eli vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Etelärannikolla terminen kesä on joinain vuosina jatkunut myöhäisimmillään lokakuun toiselle viikolle saakka lämpimän meren vaikutuksen vuoksi. Talven lähestyminen näkyy myös Lapin lumitilastoissa: lokakuun aikana pysyvä lumipeite saadaan jo suureen osaan Lappia ja ensilumi käväisee maan keskiosassa saakka. Etelässä lokakuun lumisateet ovat melko harvinaisia ja ohimeneviä.

Myrskyrata aktivoituu

Atlantin myrskyrata aktivoituu lokakuun aikana, kun tropiikin ja napa-alueen välinen lämpötilagradientti kasvaa. Lämmin Atlantti antaa energiaa voimakkaillekin matalapaineille ja osa myrskyiksi saakka kehittyneistä matalapaineista jaksaa Suomeenkin saakka myrskyn voimalla. Lokakuu ei vielä kuitenkaan ole vuoden myrskyisin kuukausi: eniten myrskyää marras-joulukuussa.

Kylmiä ja lämpimiä lokakuita

Erityisen kylmä lokakuu on viimeksi koettu vuonna 2002, jolloin maan etelä- ja keskiosassa lämpötilapoikkeama oli laajalti jopa viisi astetta tavanomaista kylmempään suuntaan. Tällöin jo kuukauden puolivälissä vuorokauden keskilämpötila pysytteli etelässä saakka nollan alapuolella ja ensilumi saatiin maan länsiosaan lokakuun alkupäivinä. Viimeksi koko Suomen mittakaavassa selvästi tavanomaista lämpimämpi lokakuu on koettu vuonna 2011.

Suomen lokakuun korkein lämpötila on mitattu 2.10.1985 Helsinki-Malmin lentoasemalla, jolloin lämpötila kohosi 19,4 asteeseen. Pienestä oli kiinni, ettei tämä ennätys mennyt heittämällä uusiksi vuonna 2011, jolloin Porvoossa mitattiin vielä syyskuun viimeisenä päivänä 22,3 astetta, mutta jo seuraavana päivänä sää viileni. On siis lähinnä ajan kysymys, milloin Suomessa mitataan lokakuun ensimmäinen 20 asteen ylitys.

Tilastotietojen lähde: Ilmatieteen laitos

Kategoria: Vuodenajat | Tagit: | 19 kommenttia

Korkeapaine Nyt – aurinko vai sumupilvi?

Korkeapaineesta on nautittu kohta jo viikon verran ja samaa iloa jatkuu vielä viikonlopulle asti. Moni meistä on tottunut ajattelemaan, että korkeapaineessa on kyse automaattisesti aurinkoisesta säästä, mutta yllättäen meteorologin lupaamana korkeapainepäivänä taivaan saattaakin kattaa tasaisen harmaa ja ainakin joillekin masentava pilvi. Mistä tuo pilvi tupsahti? Ennustettiinko vain ihan perinteisesti päin pusikkoa vai mikä meni pieleen?

Korkeapaine kesällä

Kesäinen korkeapaine on usein niitä helpoimpia ja mukavimmin ennustettavia säitä. Sopivan sulkukorkeapaineen sattuessa sääkartoilla on nähtävissä jo etukäteen, että aurinko tulee paistamaan aamusta iltaan asti ja sateita ei näy mailla eikä halmeilla. Yksi Maikkarin kollegoista kertoikin työhönopetteluvaiheensa olleen haastavan – se osui juuri tällaisen pitkän korkeapainetilanteen ajaksi ja joka päivä oli keksittävä, miten esittää uusin sanoin ”aurinkoista ja poutaa” ja saada koko itselle annettu aika kulutettua!

Helteisen sulkukorkeapaineen tilanteessa ilma on niin lämmintä, että se kykenee sitomaan ilman sisältämän kosteuden itseensä, eikä pilviä pääse muodostumaan.

Kuva: Ian Stannard / Flickr

 

Korkeapaine talvella

Talvinen korkeapainetilanne on usein, toisin kuin kesäinen, pysyvän harmaa ja pilvinen. Sadetta ei juuri tule, mutta tasainen harmaus jatkuu silmänkantamattomiin. Tällöin ilmakehän alaosaan muodostuu ns. lämpötilainversio eli tilanne, jossa inversiokerroksen alapuolella lämpötila on matalampi kuin sen yläpuolella. Jos jäisit katsomaan lämpömittaria lentokoneen lentäessä inversiokerroksen läpi, sen alla näkisit ensin numeroita kuten 4, 3, 2, 1… yhtäkkiä seuraavana tulisikin 9, 8, 7… Celsiusastetta! Tuo lämpötilan hyppäyskohta on juuri tuo kuuluisa inversiokerros.

Mitä inversiokerros tarkoittaa käytännön elämässä: kosteus jää sen alle ”jumiin”. Meille kaikille on tuttua, että lämmin ilma nousee ylöspäin, mutta jos ylhäällä on lämpimämpää kuin nousuhaluisen ilman lämpötila, ei ilmalla ole suuntaa, mihin mennä! Se jää kellumaan inversiokerroksen alle. Tämän voi nähdä esim. tehdassavupiipun savusta, joka nousee ylöspäin jonkin matkaa, mutta muodostaa jollekin kerrokselle lautan eikä enää etene korkeussuunnassa.

Toisin kuin kesätilanteessa, ilma on niin viileää, että se ei pysty sitomaan itseensä näkymättömiin kaikkea pilven sisältämää kosteutta, eikä talvella vähäiseksi jäävä auringonsäteilykään saa lämmitettyä ilmaa niin paljoa, että pilvipisarat haihtuisivat. Sumupilvi jää taivaalle koko päiväksi, siitä saattaa jopa tulla vähän tihkua tai lunta.

Kuva: Fred Merchán / Flickr

Yksi poikkeus pilviseen talviseen korkeapaineeseen on: hyvin kuivan korkeapainesään tilanteet, jolloin kosteutta ei riitä pilviksi asti (tai ilma on niin kylmää, että kosteus leijailee kimaltelevina pikku jääkiteinä alas). Silloin sää on aurinkoinen ja usein myös pakkanen kireää. Tällaisissa tilanteissa saavutetaankin yleensä talven kylmimmät lämpötilat!

Kuva: Ales Kladnik / Flickr

 

Korkeapaine välivuodenaikoina

Kesällä korkeapaine on useimmiten aurinkoinen, talvisin pilvinen. Mutta entä sillä välillä? Tämä on kysymys, joka aiheuttaa meteorologeillekin harmaita hiuksia. On hyvin, hyvin pienestä kiinni, riittääkö auringonsäteily lämmittämään ilmaa niin, että pilvet katoavat ja taivas on sininen. Usein tällaisina epävarmoina päivinä lopputulos on läikikäs: osassa Suomea aurinko paistaa, osassa on harmaa ja täyspilvinen sää.

Pilvisyysennuste vaikuttaa suoraan lämpötilaennusteeseen: muistanpa vielä hyvin joidenkin vuosien takaisen pääsiäisen, jolloin meteorologit uskoivat siihen, että pilvikerros haihtuu ja povasivat lähes kahdenkympin lämpötiloja. Lööpit hehkuivat tulevaa kesäistä pääsiäistä. Kuinka kävi? Pilvikatto jäi päälle ja lämpötila suuressa osassa maata +12ºC tienoille.

Näissä tilanteissa tietokonemallit ovat usein oikeassa – mutta eivät aina. Jää kunkin meteorologin tehtäväksi päätellä, kummin päin tilanteessa tulee käymään. Usein syys- ja kevätkorkeapainetilanteissa meteorologien välinen keskustelu toimistolla liittyykin juuri pilvisyyteen. Missä sitä on? Kuinka paljon? Mitä ennustit? Olivatko mallit oikeassa? Näiden tietojen pohjalta pyritään muodostamaan kuva siitä, mitä tulevina päivinä tuleman pitää.

Kuva: Eric Huybrechts / Flickr

Tätä pilvisyysarvailua riittää siis vielä muutaman päivän ajan. Toivotan teille mahdollisimman aurinkoisia korkeapainepäiviä!

TIEDOKSI

Olemme ottaneet blogissamme käyttöön kommenttien ennakkotarkistuksen. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa arkipäivisin.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan.

Kategoria: Huomioita säästä | 8 kommenttia