Virtuaalimatka halki Suomen, osa 1

Julkaistu

Matkailu avartaa, sanovat. Sekä tänä että ensi viikonloppuna tieni vei/vie sellaisiin osiin Suomea, joissa en ole ennen käynyt. Eri paikkakuntien ilmastotietoja on hauska tutkia ja löytyneitä tietoja on myös hauska välittää eteenpäin, päätin siis jakaa omaksi viihteekseni tekemäni pienimuotoisen ilmastotietokahlauksen satoa myös täällä blogissa. Tervetuloa virtuaaliselle ilmastotutkimusmatkalle!

Tänään ensiksi vuorossa

PORI

Pori aurinkoisena talvipäivänä 13.2.2016 (Kuva: Joanna Rinne)
Pori aurinkoisena talvipäivänä 13.2.2016 (Kuva: Joanna Rinne)

Pori sijaitsee länsirannikolla n. 140 km Turun pohjoispuolella, Satakunnan maakunnassa. Merenpuoleisilla eli läntisillä ilmavirtauksilla meri tasoittaa Porin lämpötiloja, syksyllä ja talvella sulan meren aikaan mereltä kulkeutuu maalle ukkosiakin sisältäviä sadekuuroja ja rannikkokonvergenssilumisateita. Toisaalta itäisillä ilmavirtauksilla meren vaikutus kulkeutuu vastakkaiseen suuntaan ja sää saa mantereisempia piirteitä.

Taulukoituna Porin ilmastotiedot näyttävät seuraavalta:

Porin ilmastotietoja (Kuva: Wikipedia / Tilastoja Suomen Ilmastosta 1981 - 2010)
Porin ilmastotietoja (Kuva: Wikipedia / Tilastoja Suomen Ilmastosta 1981 – 2010)

Vuorokauden keskilämpötila on korkeimmillaan heinäkuussa, jolloin keskilämpötila on +16,8°C. Lukema on hieman korkeampi kuin koko Suomen heinäkuun lämpötilan vuorokausikeskiarvo +15,6°C. Vaikka meri tasaa Porissa (ja yleensä meren rannikolla) useimmiten pois korkeimmat hellelukemat, Porin koko Suomeen suhteessa eteläinen sijainti riittää lämpötilan kohottamiseen koko maan keskiarvoa korkeammaksi. Heinäkuussa Porin keskimääräinen päivän ylin lämpötila on +21,7°C.

Alimmillaan Porin vuorokauden keskilämpötila on helmikuussa, lukemana -5,4°C. Suomen vuorokauden keskimääräinen lämpötila on alimmillaan tammi- ja helmikuussa, jolloin keskiarvo jää -9,3 Celsiusasteeseen. Kuten edellä, Pori on eteläisen sijaintinsa, nyt myös osin meren vaikutuksen takia koko maan keskiarvoa lämpimämpi. Keskimääräinen vuorokauden alin lämpötila on kylmimmillään eli helmikuussa -5,4°C. Keskilämpötilaltaan pakkaskuukausia on Porissa neljä, joulukuusta maaliskuuhun.

 

 

Porin sadanta (Kuva: Wikipedia / Tilastoja Suomen Ilmastosta 1981 - 2010)
Porin sadanta (Kuva: Wikipedia / Tilastoja Suomen Ilmastosta 1981 – 2010)
Suomen kuukausittainen keskilämpötila ja sademäärän keskiarvo jaksolla 1981-2010. (Lähde: Ilmatieteen laitos)
Suomen kuukausittainen keskilämpötila ja sademäärän keskiarvo jaksolla 1981-2010. (Lähde: Ilmatieteen laitos)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuukausien keskimääräiset sademäärät ovat Porissa hyvin samankaltaiset kuin muualla Suomessa. Suurimmat sademäärät saadaan kesällä ja syksyllä, alhaisimmat puolestaan talvella ja keväällä. Silti, tämäntalvinen Suomen kaikkien aikojen lumisade-ennätys tapahtui Merikarvialla vain n. 50 km Porin pohjoispuolella! Syynä oli paikalleen parkkeerannut sulan meren synnyttämä merikonvergenssilumisade, joka oli hyvin paikallinen; Porissa sää pysyi suuren osan päivää poutaisena.

Itse en ollut käynyt Porissa aiemmin, tämän käynnin ja sitä seuranneen kevyen ilmastoon tutustumisen perusteella suuntaan sinne mieluusti uudelleen. Sää toi myös Porista lähtemiseen oman vivahteensa: Porissa sää oli mukavan aurinkoinen, kun taas sieltä lähtiessä matka suuntasi auringonlaskun hämyssä uhkaavan tummaksi värittyneen pilven alle…

Lähtö Porista vei pilvien alle (kuva: Joanna Rinne)
Lähtö Porista vei pilvien alle (kuva: Joanna Rinne)

Ensi viikonloppuna vastaava tarkastelu ilmastoltaan hyvin erilaisesta osasta Suomea, mukavaa viikkoa kaikille!

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Virtuaalimatka halki Suomen, osa 1”

  1. Eikö muuten Forecalla ole omia tilastoja säästä, kun turvaudut aina Wikipedian ja Ilmatieteenlaitoksen dataan? Syö hieman uskottavuutta sääfirmalta. Tuli vain mieleen.

    1. Hei! Tilanne on kuten arvelit, Foreca on tehnyt linjauksen keskittyä hiomaan ennusteiden laatu huippuunsa, meillä ei pidetä omia tilastoja. Siihen on Suomessa parhaat edellytykset verovaroin ylläpidetyllä valtion laitoksella eli Ilmatieteen laitoksella. Siksi esittelemme välillä täällä blogissakin Ilmatieteen laitoksen tai muiden tilastoja pitävien tahojen tilastotietoja.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.