Pääsiäisaamu ja tulevan kesän sää

Julkaistu

Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto, kuva Tiina Asula

Pääsiäisenä on perinteisesti ennustettu kevään ja tulevan kesän säätä. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto -kirjasta löytyy tieto tulevan kesän säästä ja vähän muustakin.

”Hyvän ja rikkaan vuodentulon enteeksi on katsottu riittävän jo senkin, että aurinko pääsiäisaamuna nousee kirkkaana, siis selkeiseltä taivaanrannalta; vielä parempi jos se silloin kisaa, lipattaa, tai säkäystää, kuten on sanottu. Silloin se vasta oikein toivottaa hyvää vuotta ja uskotaan tulevan poutaisen viljakesän. Vieläpä pientä kylmästä pääsiäistä vasten pidetään oivana merkkinä, silloinhan taivas on pilvetön ja aurinko nousee sekeeseen. Kesähalloja ei silloin pelätä.

Mutta jos aurinko jos aurinko pääsiäisaamuna on pilvessä, niin halla vie kesällä kukat ja tulee vähän marjoja. Himmeä pilivinen aamu tietää vanhan kansan mielestä sateista kesää ja huonompaa vuotta. Sanotaan lisäksi, että jos aurinko nousee ”häimäkästi pilvien läpi, niin tulee sekava vuosi”. Jos aurinko noustessaan punottaa, niin kesällä ei saisi kylvää uutisrukiilla, koska se ei menesty. Jos aurinko on tavallisen kirkas, niin kelpaa uutinenkin siemeneksi.”

Pääsiäisaamuna täytyy siis kiivetä korkealle mäelle katsomaan, millaisessa säässä aurinko nousee. Siitä tietää paljon kesän säästä.

Kustaa Vilkunan kirjasta löytyy paljon hyviä ohjeita kesän varalle. Esimerkiksi:

”Pääsiäisaamu on myös jalkapohjien vahvistamishetki. Entisaikanahan kuljettiin suvipuolella paljon avojaloin ja aina oli vaara, että sai tikkuja tai muita ikäviä rikkeimiä jalkoihinsa. Tästä vaarasta on laajalla savolaisalueellamme ja osittain Pohjanmaalla luultu päästävän juoksemalla aamuvarhaisella ensi töiksi avojaloin lastukolle. Myös kirveellä ja muilla teräaseilla on pyyhitty jalkapohjia, mikä teki ne haavoittumattomiksi. Sen sijaan paljoin jaloin ei saanut astua lattialle eikä paljaalle maalle, koska se oli tehnyt jalat helliksi.”

Ja mitä ovat nämä pääsiäisnoidat, trullit, jotka pörräävät pääsiäisen aikaan taivaalla? Siihenkin Kustaa Vilkunalla on vastaus:

”Voitaneen vastata että trullit miltei poikkeuksetta ovat tai ovat olleet elämässään syrjäpuolille sortuneita lyhytjärkisiä vanhoja naisia, joiden toiminnan pontimena on pohjaton kateus parempiosaisia naapureita kohtaan.”

”Lentoon trulli lähti hamppukoukulta tai kolmasti muuten rakennuksen katolta tai kulki savupiipun kautta. Ilmaan noustakseen oli trullin ratsunsa selässä hajareisin istuessaan vain kirottava tai luettava jokin loitsu:

”Huis hais ilmaan, ei kiviin eikä kantoihin.”

 

 

Yksi ajatus artikkelista “Pääsiäisaamu ja tulevan kesän sää”

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.