Syyskuu oli lämmin ja kylmä, myrskyisä ja sateinen

Lokakuu alkoi! Onpa aika edennyt vauhdilla, juurihan vasta oltiin kesälomalla (vaikka vietin omani kesäkuussa). Kuun vaihteessa on hyvä kurkistaa taaksepäin: tässä blogitekstissä katsellaan, millainen sää syyskuussa oli.

 

Kuva: Matti Hietala

Yleisilmeeltään kuukausi näytti lämpötilojen osalta koko Suomessa samalta: kolmisen ensimmäistä viikkoa olivat keskimääräistä lämpimämpiä, ajoittain jopa reilusti keskiarvon yläpuolella. Selvä muutos säätyypissä tapahtui kuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, jolloin Suomeen alkoi virrata viileää ilmaa myrskytuulien säestämänä. Lämpötilat tipahtivat keskiarvon tuntumaan, monin paikoin sen alapuolelle. Muutos tuntui erityisen dramaattiselta siksi, että tipahdusta edelsi erityisen lämpimän ilmamassan vyöhyke, jonka yhteydessä yöllä lämpötila pysyi etelässä lähes 20 asteessa myöhäisestä ajankohdasta huolimatta.

Lämpötila

Syyskuun korkein mitattu lämpötila oli peräti 26,1 ºC, kyseinen luku saatiin Rauman Pyynpään asemalta 8. syyskuuta. Se havaittiin tilanteessa, jossa Suomeen levisi itäkaakosta hyvin lämmintä ilmamassaa. Samana päivänä hellelukemia mitattiin usealla asemalla maan etelä- ja keskiosassa, mm. Kemiössä, Salossa, Vihdissä ja Mäntsälässä. Syyskuun hellelukemat eivät suinkaan ole jokavuotisia, edellisen kerran syyskuuhellettä mitattiin vuonna 2002.

Syyskuun alin havaittu lämpötila oli 29. syyskuuta Muonion Alamuonion asemalla mitattu -9,5 ºC. Loppukuusta ilmamassa Suomen yllä on ollut kylmää, tuuli heikkoa ja pilvisyys paikoin vähäistä, jolloin lämpösäteily on päässyt karkaamaan avaruuteen ja lämpötilat laskemaan laajoilla alueilla nollan alapuolelle. Alimman lämpötilan havaitsemisyönä pakkasta esiintyi meriasemia lukuun ottamatta käytännössä koko maassa. Pakkasta havaittiin koko maan mittakaavassa yhteensä 20 yönä. Pakkanen toki kuuluu jo syyskuussa ainakin maan pohjoisosassa asiaan, vuonna 1961 aloitetuissa mittaustilastoissa ei ole yhtä ainutta vuotta,  jolloin pakkasta ei olisi havaittu syyskuun aikana.

Koko kuun keskilämpötila eli numero, joka saadaan, kun lasketaan ihan kaikki havaintoaseman havainnot yhteen ja jaetaan havaintojen lukumäärällä, oli

  • Helsinki Kaisaniemi 13,9 ºC (keskiarvo 1981-2010: 11,5 ºC)
  • Turku 13,8 ºC (keskiarvo 1981-2010: 10,9 ºC)
  • Tampere 12,9 ºC (keskiarvo 1981-2010: 9,8 ºC)
  • Kuopio 11,5 ºC (keskiarvo 1981-2010: 9,7 ºC)
  • Oulunsalo 10,6 ºC (keskiarvo 1981-2010: 8,9 ºC)
  • Rovaniemi 8,3 ºC (keskiarvo 1981-2010: 7,1 ºC)
  • Ivalo 7,9 ºC (keskiarvo 1981-2010: 6,2 ºC)

Kuten nähdään, keskilämpötila oli koko maassa tilastokauden keskiarvoa korkeampi, ero tilastokauteen näiden mittausasemien kohdalla oli enimmillään lähes 3 ºC. Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuu oli Lappia lukuun ottamatta harvinaisen, jopa poikkeuksellisen lämmin.

Kuva: Maarit Siitonen

Sade

Suomi sijaitsi suuren osan kuukautta liikkuvien matalapaineen keskuksien eli säähäiriöiden reitillä, minkä seurauksena koko maan mittakaavassa sateettomia päiviä ei ollut syyskuussa lainkaan; joka päivä satoi ainakin jossakin. Syyskuun keskimääräinen sademäärä vaihtelee välillä 35-75 mm, mutta tässä syyskuussa selvästi runsaampia sademääriä havaittiin kymmenillä havaintoasemilla ympäri maata. Yli 100 mm kuukausisateita havaittiin viidellä asemalla: Virolahdella (143,2 mm), Punkaharjulla (128,4 mm), Kotkassa (124,8 mm), Varkaudessa (113,7 mm) ja Tohmajärvellä (102,5 mm).

Kilpisjärvellä herättiin 25. syyskuuta valkeaan aamuun. Loppukuuta vietettiin niin kylmässä ilmamassassa, että lumisade oli pohjoisessa jo ajoittain mahdollista. Lapissa sekä kelikameroita että havaintoasemia on harvakseltaan ja tutkakaiut eivät kerro, tulevatko ne vedestä vai lumesta, joten paikallista lumisadetta on hyvinkin saattanut esiintyä useammassakin paikassa meteorologille kantautuvien havaintojen ulkopuolella.

Tuuli

21.-22. syyskuuta Suomessa puhalsivat puuskaisat myrskytuulet, kun lämmin ilmamassa väistyi ja alkoi korvautua vuodenajan keskiarvoa viileämmällä. Voimakkain havaittu tuulilukema oli Rauman Kylmäpihlajan 22,4 m/s ja puuska Kaskisen 28,0 m/s. Myrsky sai nimekseen Mauri 18 (erottuakseen menneisyyden Mauri-myrskystä).

Kuisma-myrsky puolestaan liikkui Suomen yli 26.-27. syyskuuta. Myrskyn ensimmäisen päivän iltana keskituuleksi mitattiin suurimmillaan Kaskisissa 25,1 m/s ja samalla asemalla havaittiin peräti 31,3 m/s puuska. Myöhemmin samana yönä seuraava kalenteripäivä pisti vielä paremmaksi – Rauman Kylmäpihlajassa keskituuli oli enimmillään 26,1 m/s ja voimakkain havaittu puuska 31,7 m/s. Oli vain kolmesta kymmenyksestä kiinni, etteikö sitä olisi jo voitu kutsua hirmumyrskypuuskaksi!

Kuva: Maarit Siitonen

(tietojen osalähde: Ilmatieteen laitos)

Syyskuun säässä tapahtui monenlaista. Minkälaisia asioita toivoisit lokakuun säältä?

Tämä kirjoitus kuuluu kategoriaan Huomioita säästä. Pysyvä linkki.

2 vastausta kirjoitukseen

  1. Olli sanoo:

    ”Syyskuun hellelukemat eivät suinkaan ole jokakuukautisia, edellisen kerran syyskuuhellettä mitattiin vuonna 2002.”

    Pitäisi varmaankin olla jokavuotisia. :-)

    • Joanna Rinne sanoo:

      Ups, kiitoksia huomiosta! Ajatusvirhe selvisi kirjoituksen ja oikoluvunkin läpi, muutan oikeaan muotoon. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.