Hellettä tai rankkasadetta valmistujaisjuhliin

Allekirjoittanut on juuri liittynyt Forecan mahtavaan tiimiin. Lupaan ilahduttaa teitä parhaani mukaan kirjoituksillani. Toivon vilkasta keskustelua, ettei vain minun tarvitse olla äänessä!

Olen aina rakastanut loppukevättä – se luonnon lumoava raikkaanvihreä vehreys herkistää aistit ja piristää mieltä. Kulunut toukokuu onkin ollut koko maassa selvästi tavanomaista lämpimämpi. Tulevan viikonlopun jälkeen varmistuu, kuinka paljon. Minun puolestani nykyinen suursäätilanne voisi jatkua koko kesän: matalapaine Keski-Euroopassa ja korkeapaine Venäjällä. Näiden välistä kosteanlämmintä Mustanmeren ilmaa, ahh!

FinlandmappKuluvasta viikosta ja erityisesti lakkiaisviikonlopusta on muodostumassa varsin lämmin erityisesti maan pohjoisosaan. Tämän viikon päivälämpötilat ovat paikoin Länsi- ja Pohjois-Lapissa jopa yli 10 astetta tavanomaisia lämpötiloja korkeammat. Oheisesta Suomi-kartasta näät tämän viikon ylimpien päivälämpötilojen keskimääräiset arvot. Sulkeissa esitetty arvot ovat toukokuun viimeisen viikon (vko 22) keskimääräisiä ylimpiä päivälämpötiloja. Moni on varmasti sääennusteita seuratessaan saattanutkin ihmetellä, miksi kaikista lämpimintä on jatkuvasti länsirannikolla ja Länsi-Lapissa. Selitys on yksinkertainen: kesäisin itävirtauksilla on tapana ”pakata” kaikista lämpimin ilmamassa läntiseen Suomeen. Puhaltaessaan Suomen yli itävirtauksilla ei ole tiellään suurempia vesistöjä, ja niinpä ilma pääsee tehokkaasti lämpenemään mantereen yllä. Eteläisessä Suomessa sää on tällä viikolla suhteessa muuhun maahan epävakaisinta – pilvet ja sateet hillitsevät lämpötilojen kohoamista.

Mutta sitten tärkeimpään aiheeseen: miltä näyttää lakkiaislauantain sää? Jos katsotaan tilastoja, niin todennäköisimmin aurinkoisimmat kelit osuvat rannikkoseuduille. Sisämaassa keskimäärin paistaa yhtä monena lakkiaispäivänä kuin sataa. Päivälämpötilat kohoavat parhaimmillaan Etelä- ja Keski-Suomessa 18…20 asteeseen ja pohjoisessakin 15 asteeseen. Huomisen jälkeen kaakosta on virtaamassa Suomeen kosteampaa ja yhä vain lämpimämpää ilmaa. Minun herätyskelloni alkavat soida heti, kun puhutaan kosteanlämpimistä kaakkoisvirtauksista – ahaa, ukkosia! Perjantaina sade- ja ukkoskuurojen riski kasvaa jo Etelä-Suomessa, mutta lakkiaislauantaiksi ennustemallit povaavat kuuroherkän alueen levittäytyvän koko maan etelä- ja länsiosan ylle. Kun kerta kyseessä ovat kuurotyyppiset sateet, voi aamu olla vielä aurinkoinen ja poutainen, mutta pilvisyys lisäntynee näin kosteassa ilmassa nopeasti aamupäivän aikana. Jossain kohtaa iltapäivää kehittynee paikoin rankkojakin ukkoskuuroja, joiden tarkkaa sijaintia on mahdoton ennustaa, mutta Helsinki-Jyväskylä -linjan länsipuolella ei ole pahitteeksi, jos lakkiaiskemuista löytyy katos sateen suojaksi. Itä- ja Pohjois-Suomi näyttäisi säästyvän runsaimmilta kuuroilta. Erityisesti Lapissa lauantaista näyttäisi muodostuvan aurinkoinen. Hellelukemia kolkutellaan monin paikoin maan pohjoisosassa ja paikoin etelämpänäkin, mikäli aurinko pääsee kuurojen välistä paistamaan.

Kesäiset kuurot ovat aktiivisimmillaan ja voimakkaimmillaan myöhään iltapäivällä, mutta pikkuhiljaa hiipuvat iltaa kohden. Valmistujaisjatkoilla lauantai-iltana ja sunnuntaiyönä ei ole pahitteeksi, jos nappaa sateenvarjon mukaan, sillä sitkeimmät kuurot sinnittelevät pitkälle iltaan. Sunnuntaiyönäkään ei tarvitse palella, sillä lämpötila ei juurikaan 15 asteen alapuolelle laske. Sunnuntaina sade- ja ukkoskuurojen todennäköisyys alkaa kasvaa myös idässä ja pohjoisessa. Päällämme oleva ilmamassa on kuitenkin yhä hyvin lämmintä, joten paikoin voidaan hätyytellä hellelukemia. Ja hyviä uutisia kesälämmöstä nauttiville: tavanomaista lämpimimmille säille ei ole vieläkään näköpiirissä loppua!

Näinkin kesäinen lakkiaisviikonloppu ei ole itsestäänselvyys. Onneksi oma lakkiaislauantaini oli idylisen aurinkoinen ja lämmin, mutta muistanpa lapsuudestani erään lakkiaispäivän, jolloin ainakin Keski-Suomessa monet valmistuneet joutuivat katkerasti luopumaan ulkojuhlasuunnitelmistaan herätessään hyiseen koillistuuleen ja räntäsateeseen. Kerro omista lakkiaispäivän säämuistoista – osuiko kohdallesi lempeän kesäinen auringonpaiste vai jouduitko kärvistelemään kenties rankka- tai räntäsateessa?

Tämä kirjoitus kuuluu kategoriaan Huomioita säästä. Pysyvä linkki.

5 vastausta kirjoitukseen

  1. Jussi sanoo:

    Itse en piittaa vähääkään helteestä, vaikka olen terve, kolmekymppinen liikuntaa harrastava mies. Mitä pitempään sitä kestää, sen huonompi. Samasta syystä en ikinä esimerkiksi lähde lomalle Thaimaahan tai vastaaviin paikkoihin.
    Siitä syystä tykkään perinteisistä loppukevään/alkukesän keleistä, eli +15-20 C ja siihen päälle hieman puolipilvistä ja kepeää merituulta. Siksi paljon parjattu viime kesä oli aivan täydellisesti minun makuuni. Hellepäiviä ei ollut Helsingissä kuin ehkä pari eli juuri sopivasti. Helsingissä ei ehkä ole vielä mennyt helleraja rikki, mutta pohjoisessa hellepäiviä on tainnut olla jo kohta enemmän kuin viime kesänä yhteensä, vaikka ei ole vaihtunut vielä edes kesäkuuksi.

  2. ukonvaaja sanoo:

    Omista lakkiaisista 1995 jäi mieleen päällimmäisenä hiki. Varta vasten ostetun puvun takki oli päällä kaikkiaan puolisen tuntia. Aurinko porotti naamat punaisiksi ja Louhisaaren juoma teki kauppansa, sisällä ei viihtynyt kukaan.

    Eräänlaiset juhlat on tänäkin lauantaina ja näyttää siltä että koko väki joko kastuu tai ahtautuu 25 neliön mökkiin, todennäköisesti molempia. Ei se loppuillasta enää haittaa kun päästään saunaan ja hurjimmat uimaan. Kesä on hieno asia, oli kelit mitä vain.

  3. saarelainen sanoo:

    Lakkiaispäivä 1980 Mikkelissä oli kaunis ja lämmin. Kirkonportailla poseerauksen jälkeen palasin 56km päähän kotisaareen ja laitoin vanhempieni kanssa siellä potun maahan. Vaihdoin taas juhlakoltun päälle ja moottoriveneellä huruuttelin mantereelle ja isän autolla takaisin Mikkeliin illanviettoon. Keli onneksi suosi. Olisi ollut ikävää sadevaatteiden kanssa vielä rämpiä…

  4. Tee sanoo:

    Lakkiaispäivänä voi olla kaikin mokomin kova helle, mutta sataa ei saa. Harvalla on kotona niin paljon tilaa, ettei pihan tarjoama lisätila olisi tervetullut.

    Sade pilaa monien elämän suurimpiin kuuluvan juhlan vuosittain, sen vähättely on aika lyhytkatseista.

  5. Timo Koski sanoo:

    Alan jo olla niin vanha, lakkiaisista on jo 31v aikaa eli vuosi -82. Silloin kuulemma ainakin vielä koululla tuli vettä kuin aisaa, mutta itse en oikein koko asiaa muista, toiset on puhuneet(eikä hekään nuorempia ole, päinvastoin).

    Muuten ei minua haittaa, vaikka ei koko aikana huhti-syyskuu sataisi juuri ollenkaan ja olisi vaikka hellettä joka päivä. Vanha sanontakin on ”ei lämmin luita riko”.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.