Vappusää: lämpötilan muutosvyöhykkeellä

Julkaistu

Vappusääennuste on pysynyt koko viikon aika samanlaisena, tässä tarkennukset:

Vappuaattona sää on monin paikoin poutaista ja lämmintä. Maan etelä- ja keskiosaan näyttää kuitenkin leviävän päiväksi ylä- ja keskipilvisyyden kilpi. Vaikka se ei juuri mitään sada, varjostaa se silti vapputerasseja. Niinpä aattona kaikkein auinkoisinta entisen Oulun läänin alueella ja hieman sen molemmin puolin. Lappiinkin leviää päivällä pilvisyyttä ja paikoin tulee vettä tai lunta. Sateet ovat kuitenkin varsin ohimeneviä luonteeltaan.

Aaton päivälämpötila on maan eteläosassa 10-15 astetta, Oulun ja Kainuun seutuvilla 10 asteen vaiheilla ja Lapissa 5 asteen molemmin puolin.

Varsinainen vappu on komean aurinkoinen maan etelä- ja keskiosassa. Maan pohjoisosassa pilvisyys lisääntyy, mitä ylemmäksi mennään, ja Ylä-Lapissa on lumikuurojen mahdollisuus. Lämpötila on päivällä etelässä 10-13 astetta, maan keskivaiheilla 5-9 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen alle 5 astetta. Tuuli käy aavistuksen viimaisena luoteen puolelta. (Auringossa ja tuulensuojassa tuntuu lämpöisemmältä, lukekaa Peten edellinen postaus.) Suomi on siis vappuna lämpötilan muutosvyöhykkeellä, kuten viime tiistainakin kirjoittelin. Se tarkoittaa, että aivan pohjoispuolellamme on pakkassäät ja etelässä ei tarvitse mennä Puolaa pitemmälle, jotta lämpötila kohoaa jo Suomalaisittain hellelukemiin. Jo Suomen sisälläkin vapun lämpötiloissa on aika iso haarukka: Lapin muutamasta asteesta lounaan liki 15 asteeseen.

Olen itse vappuaaton aamuna ruutuhommissa ja ajattelin sen jälkeen päivittää tänne blogiin viimeiset vappukuulumiset!

3 vastausta artikkeliin “Vappusää: lämpötilan muutosvyöhykkeellä”

  1. Mutta johtuuko vappuaaton ja ites vapun lämpötila ero täällä kainuusa Paltamossa siitä tuulesta mistä puhuit vai jostain muusta, kun mitä itse katsoin juuri säätä Kajaaniin? Vappuaattona olisi +7 astetta ja melkein selkeää ja vappuna olisi +4 ja eninmäkseen pilvistä. :)

  2. Tervetuloa ruutuun vaan. Mielellään sun säätietoja katselee ja kuuntelee..

  3. Kannattaa nauttia vappua edeltävästä säästä täysin siemauksin, sillä sitten viilenee! Mikäli joku muuten kaipaa lisää luettavaa sääblogin merkeissä (kommentit ja keskustelukin tervetullutta!), niin allekirjoittaneella löytyy sellainen osoitteessa: http://saauutiset.blogspot.com/ Maukasta vappua!!! :)

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.