Sää ja luonto – Sivu 5

Tiivis polaaripyörre pitää talven loitolla

Kirjoittaja Markus Mäntykannas 18.12.201519.12.2015

Vesisade on ropissut ikkunan räystäspeltejä vastaan pääkaupunkiseudulla taukoamatta jo lähes kahden vuorokauden ajan, eikä talvesta ole tietoakaan. Mutta Suomi on pitkä maa, kontrasti etelän ja pohjoisen välillä on suuri: samaan aikaan kun Stadi ja etelärannikko kastuivat vesisateessa, mitattiin Lapissa kuluneen talvikauden kovimmat pakkaslukemat. Pakkanen kiristyi Sallan Naruskassa eilen 31,1 asteeseen.

Lämpimiä terveisiä Azoreilta sunnuntaiksi

Perjantain sateiden ja harmauden jälkeen lauantai näyttäytyy huomattavasti kirkkaampana päivänä maan etelä- ja länsiosassa, aurinkoakin nähdään. Sunnuntaiyönä lämpimälle ilmavirtaukselle avautuu pitkä, suora väylä aina Azoreilta saakka ja sieltä meille virtaakin vuodenaikaan nähden erittäin lämmintä ilmamassaa. Kaikista lämpimin ilma jää hieman Suomen eteläpuolelle, mutta siitä huolimatta eteläisen Suomen kohdalla ilmamassa täyttää nk. ”helleilmamassan” kriteerit eli keskikesällä vastaavassa tilanteessa aurinkoisessa säässä mitattaisiin todennäköisesti hellelukemia.

Etelässä ja lounaassa lämpötila voi kohota sunnuntaina poikkeuksellisen, ehkä jopa ennätyksellisen korkeisiin lukemiin. Pari viikkoa sitten itsenäisyyspäivänä mitattu uusi joulukuun lämpöennätys, 11,1 astetta, voi jälleen olla uhattuna. Korkeimmillaan lämpötila kohonnee lounaisrannikolla hieman yli 10 ja Ahvenanmaalla n. 11 asteeseen. Vielä maanantainakin lämpötilat huitelevat etelässä lähellä 10 astetta. Viikonvaihteen ”lämpöaalto” sulattaa lumia tehokkaasti erityisesti maan keskivaiheilta.

Kuva 1: Vuodenaikaan nähden hyvin lämmin ilmamassa leviää Etelä- ja Keski-Suomeen sunnuntaiyönä.

Musta joulu Etelä- ja Keski-Suomeen

Tällä hetkellä näyttää siltä, että lämpötila pysyy nollan yläpuolella maan etelä- ja keskiosassa jouluun saakka. Pohjoisessa pakkanen kiristyy alkuviikolla ehkä yli 20 asteeseen, kun sää selkenee.

Useakin sadealue liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli kohti itää alkuviikolla ja todennäköisesti joulun aikoihinkin, ja sateiden olomuoto taitaa Jyväskylän eteläpuolella olla silkkaa vettä. Tämän hetkisen ennusteen mukaan musta joulu on tulossa valtaosaan maan etelä- ja keskiosaa. Jos jokin yksittäinen matalapaine eksyy hieman eteläisemmälle reitille alkuviikon jälkeen, voisi lunta sataa eteläänkin, mutta tämä skenaario näyttää epätodennäköiseltä.

Kuva 2: Perjantaisten ennusteiden perusteella näyttää siltä, että mustan joulun raja kulkee kuta kuinkin maan keskivaiheilla. Pohjoisimmillaan lumet saattavat sulaa pois Pohjois-Karjala - Oulu -linjalta ennen joulua. — Kuva 2: Perjantaisten ennusteiden perusteella näyttää siltä, että mustan joulun raja kulkee kuta kuinkin maan keskivaiheilla.

Tiivis polaaripyörre pitää arktisen ilman sisällään

Napa-alueen ympärille muodostuu talvisin ylätroposfääriin ja stratosfääriin polaaripyörre, jonka sisäpuolella on arktisen kylmää ilmaa. Polaaripyörre syntyy, kun napa-alue kylmenee voimakkaan säteilyjäähtymisen seurauksena. Tällä hetkellä polaaripyörre on hyvin tiivis, mikä tarkoittaa leveysasteillamme yleensä voimakkaita länsivirtauksia ja vilkasta matalapainetoimintaa. Mitä tiiviimpi polaaripyörre, sitä suurempi lämpötilaero pohjois-etelä -suunnassa ja sitä voimakkaampi länsivirtaus. Polaaripyörteen heiketessä ilmakehän virtauskenttään syntyy aaltomaisuutta, mikä yleensä johtaa länsivirtausten heikkenemiseen, matalapainetoiminnan hiipumiseen ja kylmien korkeapaineiden syntymiseen. Viimeksi polaaripyörre heikkeni ja lopulta hajosi talvella 2009-2010 aiheuttaen Euroopan hyiset olosuhteet. Polaaripyörteen heiketessä voi syntyä hyvin pitkäkestoisia ja paikallaanpysyviä säähäiriöitä (matala- ja korkeapaineita), kun taas tiiviin polaaripyörteen vaiheessa matalapaineet dominoivat ja liikkuvat nopeasti voimakkaan länsivirtauksen mukana. Keväisin, kun aurinko taas lämmittää napa-alueitakin, pohjois-eteläsuuntaiset lämpötilaerot pienenevät ja polaaripyörre katoaa viimeistään kesäksi.

Polaaripyörre näyttäisi pysyvän tiiviinä koko loppuvuoden, eikä suursäätilassa näy muutoksen tuulia. Länsivoittoiset, lauhat ja kosteat ilmavirtaukset voivat jatkua vuodenvaihteen yli, eikä näin ollen termisestä talvesta ole eteläisessä Suomessa tietoakaan. Talven ja pysyvän lumipeitteen saapumista hidastaa erityisesti rannikkoalueilla myös tavanomaista lämpimämpi Itämeri. Paikoin etelärannikolla ei vieläkään ole satanut virallista ensilunta.

Tämänhetkinen voimakas El Nino -ilmiö saattaa omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että polaaripyörre pysyy tiukasti kasassa ja lähellä napa-aluetta Kanadan pohjoisosassa, jolloin tavanomaista lämpimämmän ja kosteamman talvisään vaikutus yltää pitkälle pohjoiseen. Euroopan osalta El Ninon vaikutusta ilmakehän laajamittaisiin virtauskuvioihin ei kovin hyvin tunneta.

Kuva 3: NOAA:n ennuste geopotentiaalijakaumasta (10 hPa) joulukuun loppupuolelle. Tiivis polaaripyörre näyttäisi pitävän pintansa stratosfäärissä, jolloin länsivirtaukset ja matalapainetoiminta pysyy vilkkaana. /kuva: NOAA — Kuva 3: NOAA:n ennuste geopotentiaalijakaumasta (10 hPa) joulukuun loppupuolelle. Tiivis polaaripyörre näyttäisi pitävän pintansa stratosfäärissä, jolloin länsivirtaukset ja matalapainetoiminta pysyvät vilkkaina. /kuva: NOAA

Foreca Twitterissä: @forecasuomi
Markus Twitterissä: @markusmanty

Tulvia ja lämpöennätyksiä

Kirjoittaja Markus Mäntykannas 6.12.201510.12.2015

Joulukuun alkua on hallinnut matalapaineiden intensiivinen ryöpytys – Suomi on kuulunut voimakkaan suihkuvirtauksen alla myrskyradalle. Myrskypäiviä olikin jo sunnuntai-iltaan mennessä kertynyt neljä kappaletta eli joulukuun tilastollisen keskiarvon verran. Maanantai nostattaa myrskypäivien lukumäärän joulukuun osalta jo viiteen, ja kovasti säämallit näyttäisivät liputtavat tuulisen ja lauhan joulukuun jatkonkin puolesta.

Joulukuun alku on ollut maan etelä- ja keskiosassa huomattavan lauha, myös pilvinen ja sateinen. Esimerkiksi Joensuussa ja Punkaharjulla keskimääräinen pilvisyys on ollut 99-100 %, Savonlinnassakin 97 %. Pohjoisempana päivät ovat olleet alkaneesta kaamoksesta huolimatta kirkkaampia lumen ja vähäisemmän pilvisyyden vuoksi: Utsjoen Kevolla joulukuun alun keskimääräinen pilvisyys on ollut 48 % luokkaa.

Joulukuun uusi lämpöennätys

Hyvin tuulinen ja matalapainevoittoinen suursäätila mahdollisti sunnuntaina Suomen uuden joulukuun lämpöennätyksen syntymisen, kun Maarianhaminassa lämpötila kohosi 11,1 asteeseen (aiempi 10,8 astetta mitattu 6.12.2006 Salon Kärkässä). Hyvin voimakas tuuli advektoi meille Atlantilta erittäin lauhaa ja kosteaa ilmaa, ja voimakkaat tuulet ovatkin tähän vuodenaikaan välttämättömiä erittäin korkeiden lämpötilojen esiintymisten kannalta.

Vuosisadan edetessä uusien lämpöennätysten syntymiseen on syytä totutella. Jää nähtäväksi, onko kuluvasta vuodesta muodostumassa mittaushistoriamme lämpimin ja kiilataanko keskilämpötilan osalta vuoden 1989 edelle.

Mistä hyvin korkea merivesi johtui?

Meriveden korkeus oli itsenäisyyspäiväviikonlopun aikana monin paikoin etelärannikolla jopa yli 100 cm normaalitasoa ylempänä. Erittäin korkean meriveden taustalla piilee yleensä kolme syytä: voimakkaat ja pitkäkestoiset lounaistuulet, syvät matalapaineet (alhainen ilmanpaine) ja seichet (seisova aalto; Itämeren altaan ominaisheilahtelu).

Pitkäkestoisten länsi- ja lounaisvirtausten aikana ylimääräistä vettä virtaa Tanskan salmien kautta Itämereen, jolloin kokonaisvesimäärä kasvaa. Vettä pumppautuu eniten kohti Itämeren itäisiä rannikkoalueita, ja esimerkiksi Suomenlahden itäosassa vedenpinta voi olla läntistä Suomenlahtea jopa metrin korkeammalla. Sunnuntaina vedenkorkeus oli Helsingissä n. 1,1 m, Porvoossa 1,2 m, Haminassa 1,4 m ja Pietarissa peräti yli 2 metriä normaalitasoa korkeammalla. Itämeren historian suurin vedenkorkeus on mitattu Pietarissa vuonna 1824, jolloin vedenpinta oli peräti 412 cm tavanomaista korkeammalla.

Matalan ilmanpaineen alueella vedenpinnan korkeus nousee, sillä veden pintaan kohdistuva paine pienenee. Matalapaine ikään kuin imee vettä kohti itseänsä, vastaavasti korkeapaineen alue painaa vettä kasaan. Yhden millibaarin paine-ero vastaa keskimäärin yhtä senttimetriä vedenkorkeudessa (nk. barometriefekti).

Voimakkaat matalapaineet ilmanpainevaihteluineen ja lounaan tai lännen puolelta puhaltavine myrskytuulineen voivat laukaista Itämerellä ja erityisesti pitkulaisella Tukholma-Pietari -välillä nk. seiche-aallon, joka saattaa kasvattaa vedenkorkeusmaksimeja useilla kymmenillä senttimetreillä. Samainen seicheilmiö voidaan havaita muissakin suljetuissa altaissa, vaikkapa kylpyammeessa, kun vesi poikkeutetaan liikkeelle jommasta kummasta päästä, jolloin altaan reunat heijastavat häiriön takaisin synnyttäen kahden aallon interferenssin.

Edellisen kerran kaikki edeltävät tekijät olivat läsnä 9.1.2005, jolloin Itämeren alueella mitattiin ennätyksellisiä vedenkorkeuksia, ja mm. Helsingissä vedenpinta kohosi yli 1,5 metriin aiheuttaen Kauppatorin tulvimisen. Helsingissä vedenpinnan korkeus voisi suotuisassa tilanteessa nousta peräti yli kahteen metriin – näin tapahtuu arviolta 1-2 kertaa 200 vuodessa.

Arabianranta 6.12.2015 — Kuva: Helsingin Arabianranta oli veden vallassa 6.12.2015. /kuva: Markus M.

Kuva: Vesi nousi Helsingin Eiranrannassa katutasolle jo 5.12.2015 illalla. /kuva: Markus M.

Joko se syksy tuli?

Kirjoittaja Markus Mäntykannas 4.9.20156.9.2015

Elämme muutosten aikaa. Leveysasteillamme kesä ja lämmin auringonpaiste valahtavat päivä päivältä etelämmäs ja syksy tekee vääjäämättä tuloaan. Elokuisen, helteisen sulkukorkeapaineen jälkeen muutos syyssateiseen säätyyppiin on tuntunut suurelta askeleelta. Osassa maata vuorokauden keskilämpötila on puolittunut vain muutamassa viikossa. Kalenterin perusteella syksy on jo alkanut, mutta meteorologisessa mielessä termistä syksyä ei ole julistettu alkaneeksi vielä missään päin maata.

Kuva 1: Termisen syksyn keskimäärinen alkamisajankohta (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Termisen syksyn alkaminen tarkoittaa sitä, että lämpötila laskee pysyvästi 0 ja +10 asteen välille. Keskimäärin meteorologinen syksy on tähän päivään mennessä alkanut jo Lapissa ja vähitellen myös Oulun korkeudella. Keskisessä Suomessa syksy alkaa syyskuun puolivälissä, etelärannikolla vasta syyskuun viimeisellä viikolla. Lounaistuulisina ja lämpöisinä syksyinä terminen kesä saattaa etelärannikolla venähtää jopa lokakuun puolivälille saakka. Näin kävi viimeksi pari vuotta sitten. Ruotsissa viime vuonna terminen kesä jatkui paikoin jopa marraskuulle saakka.

Syksyn alkamisessa on kuitenkin paljon vuosien välistä vaihtelua: aikaisimmillaan se on etelärannikollakin alkanut jo näinä päivinä, myöhäisimmillään Helsinki-Kaisaniemessä vasta 16. lokakuuta. Rovaniemen korkeudella saakka syksy on aikaisimmillaan alkanut jo elokuun toisella viikolla. Viimeisen, reilun 50 vuoden aikana, termisen syksyn alkaminen on pienehkön otannan perusteella ainakin maan eteläosassa myöhäistynyt muutamalla päivällä, sisämaassa muutos on ollut pienempi.

Kuva 2: Myöhäisimmät ja aikaisimmat termisen syksyn alkamisajankohdat Helsingissä, Jyväskylässä ja Rovaniemellä v. 1959 lähtien (kuva: MTV/Markus Mäntykannas; tilastot: Ilmatieteen laitos)

Syksyn merkkejä ilmassa

Syksyn lähestymisen voi aistia monistakin asioista. Myöhäisillat ja yöt ovat jo tasapuolisen pimeitä koko maassa, ja kesän räväkät sade- ja ukkoskuurot ovat muuttumassa vähitellen jatkuvimmiksi sateiksi. Vuorokauden keskilämpötila laskee nyt kautta maan noin 0,2 astetta vuorokaudessa eli koko syyskuun aikana noin kuudella asteella. Syyskuu on erityisesti sisämaassa vuoden sumuisin kuukausi, eivätkä sumut enää elokuiseen tapaan välttämättä hälvene, vaan saattavat jäädä roikkumaan koko päiväksi matalana sumupilvenä. Lapissa ruska on pian täydessä vauhdissaan ja ensilumen alkamistakin odotellaan.

Viikonloppuna syksy kolkuttelee todenteolla ovelle maan pohjoisosassa, jossa päivälämpötilat jäävät pilvisessä ja ajoittain sateisessa säässä paikoin alle 10 asteeseen. Alkuviikolla viilenee entisestään. Maan etelä- ja keskiosassa puolestaan sateet ovat enemmänkin kuurotyyppisiä, mutta kuurojen liittoutuessa jonoiksi, saattaa jollain paikkakunnalla vettä tulla pidemmänkin aikaa. Lauantaina etelässä ja lännessä ukkostaa pitkästä aikaa laajemmallakin alueella, sunnuntain ukkoset ovat vähäisempiä.

Vesipatsaat (vedenpäälliset trombit) mahdollisia lähipäivinä

Veneilijöiden ja meren rannalla asuvien kannattaa lähipäivinä tarkkailla mielenkiintoista loppukesäistä ja alkusyksyistä ilmiöitä, vesipatsaita. Viikonloppuna ja -vaihteessa olosuhteet vesipatsaille ovat otolliset, kun matalapaineen keskus parkkeeraa Suomen lounais- ja eteläpuolelle ja merialueet ovat ilmaa lämpöisempiä. Pilviraja (lifted condensation level = nostotiivistymiskorkeus) sijaitsee lähipäivinä melko matalalla, joten vesipatsaat ovat mahdollisia varsinkin siellä, missä lämpötilaero vedenpinnan, mantereen tai ilman välillä on vähintään pari astetta. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tavallisesti F0-F1 -luokan tornadoja (trombeja).

Kuva 3: Vesipatsas kehittyy veden ylle, yleensä lähelle maa-aluetta tai sinne, missä ilman ja veden tai mantereen ja veden välinen lämpötilaero on vähintään muutamia asteita. Kiitos kuvasta Olivia Koskimäki, instagram: @oliviabibby) — Kuva 3: Vesipatsas kehittyy veden ylle, yleensä lähelle maa-aluetta tai sinne, missä ilman ja veden tai mantereen ja veden välinen lämpötilaero on vähintään muutamia asteita. Kiitos kuvasta, **Olivia Koskimäki, Instagram: @oliviabibby**)

Kuva 4: Komea vesipatsas saaristossa. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tyypillisesti F0-F1 -luokan tornadoja. Kiitos kuvasta, Tuomas Pelto, instagram: @tpelto, web-sivu: tuomaspelto.galleria.fi) — Kuva 4: Komea vesipatsas saaristossa. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tyypillisesti F0-F1 -luokan tornadoja. Kiitos kuvasta, **Tuomas Pelto, Instagram: @tpelto, web-sivu: tuomaspelto.galleria.fi)**

Ensi viikolla ehkä vielä maistiaisia kesästä

Viilein jakso näyttäsi ajoittuvan alkuviikkoon, jolloin etelässäkin saadaan esimakua viileästä, syksyisestä koillisvirtauksesta. Kesäiset säät eivät välttämättä vielä ole kokonaan paketissa, nimittäin ensi viikon puolivälissä on mahdollista, että saamme elokuiseen tapaan lämpimän ja kesäisen korkeapaineen päällemme – ainakin muutamaksi päiväksi. Tällöin lämpötila voi vielä päiväsaikaan kohota 20 asteeseen, mikäli aamun sumut hälvenevät, mutta yöt ovat rannikkoja lukuun ottamatta kylmiä.

Kesäiset lukemat ovat vielä mahdollisia koko syyskuun ajan: esimerkiksi vuonna 2011 Porvoossa mitattiin syyskuun viimeisenä päivänä poikkeuksellisen korkea 22,3 asteen lukema. Mikäli vastaava lämpötila olisi mitattu päivää myöhemmin, olisi siitä kirkkaasti tullut Suomen kaikkien aikojen lokakuun lämpöennätys. Ajoituskysymyksiä.

Vieläkö kesäiset säät saisivat palata ennen syksyn lopullista erävoittoa?

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Markus Twitterissä: @markusmanty

Ihan sumussa

Kirjoittaja Markus Mäntykannas 21.8.201521.8.2015

Ei loppukesäistä korkeapainetta ilman sumuja. Vielä iltapäivisin aurinko jaksaa helottaa niin, että kuuma tulee, mutta myöhäisillat, yöt ja aamut ovat kylmiä. Auringon teho on elokuun loppuun mennessä hiipunut noin neljäsosalla kesän huippulukemista, mutta minua ei haittaa. Tämä loppukesän miedompi helotus on ihan miellyttävä. Jos nykyinen sulkukorkeapaineemme olisi vahvistunut meille heinäkuun puolella, olisivat päivälämpötilat kohonneet 30 asteeseen. UV-indeksi on vielä elokuun loppupuolellakin kohtalainen, luokkaa 3-4 koko maassa, joten herkemmän ihon palaminen miedommassakin auringonpaisteessa on mahdollista. Pitäkäähän mielessä.

Elokuun loppupuoli on aistikasta aikaa: illat ovat jo pimeitä, puidun viljan tuoksu tarttuu maaseudulla mukavasti sieraimiin ja taianomaiset sumut värittävät ilta- ja aamumaisemaa. Nykyisessä heikkotuulisessa korkeapainetilanteessa sumuja pääsee herkästi muodostumaan yöaikana erityisesti sisämaassa.

Kuva 1: Elokuun illoissa on tunnelmaa (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Eiranranta)

Säteilysumu

Loppukesän ja varsinkin alkusyksyn yleisin sumutyyppi maa-alueilla on säteilysumu. Sen syntyminen vaatii heikkotuulisuutta ja maanpinnan kylmenemistä pitkäaaltosäteilyn karkaamisen johdosta. Kun ilman lämpötila laskee ja saavuttaa kastepistelämpötilan, alkaa kasteen ja vähitellen myös sumun muodostuminen, mikäli on tyyntä tai heikkotuulista. Syntyvä säteilysumu on yleensä paksuudeltaan 1-5 metriä. Aamulla auringon säteilylämmitys tunkeutuu sumun läpi lämmittäen maanpintaa ja lopulta haihduttaen sumun. Syksyllä sumujen hälveneminen aamuisin ei ole enää itsestäänselvyys ja joissain tapauksissa sumu jääkin vellomaan matalana sumupilvenä pitkäksikin aikaa.

Kuva 2: Ilman lämpötilan saavuttaessa kastepistelämpötilan kasvaa sumujen todennäköisyys heikkotuulisessa säässä. Kuvassa luotausennuste Helsinkiin torstain (20.8.) vastaiselle yölle, jolloin sumuja kehittyikin paikoin Uudellamaalla.

Joskus sumukerros voi kasvaa paksuksi, jolloin maanpinnan säteilyjäähtyminen vähenee ja aivan maanpintatasolla lämpötila saattaakin hieman kohota. Tällöin voimakkain säteilyjäähtyminen tapahtuukin itse sumukerroksessa, jolloin sumusta voi tulla huomattavan paksu, sillä se kasvaa yläosistaan. Tarpeeksi paksussa sumussa saattaa alkaa esiintyä ns. turbulenttista sekoittumista ja pystysuuntaisia liikkeitä. Paksun sumukerroksen alla saattaa tihuttaa vettä ja samalla sumu ikään kuin haihtuu alhaalta käsin.

Paksu säteilysumu voi pysyä hengissä aamulla pitkäänkin, sillä auringon säteily ei jaksa tunkeutua paksun kerroksen läpi ja osa säteilystä heijastuu sumun yläreunalta, jolloin säteilyjäähtyminen saattaa jatkua vielä iltapäivälläkin. Todennäköisesti sumu kohoaa näissäkin tilanteissa aamupäivän kuluessa vähintäänkin sumupilveksi (Stratus-pilvi).

Säteilysumujen ja muidenkin sumutyyppien ennustaminen on hankalaa, sillä sumun eri kehitysvaiheet riippuvat monen fysikaalisen tekijöiden vuorovaikutuksesta: säteilystä, pystyliikkeistä, tuulisuudesta ja siihen liittyvästä advektiosta sekä pisaranmuodostuksesta. Havaintoverkosto esimerkiksi merialueilla ei ole niin kattava, että kaikki sumut saataisiin kiinni. Toisaalta sumut ovat yleensä pinta-alaltaan huomattavasti sääennusteissa käytettävien ilmakehämallien hilaruutuja pienialaisempia, mikä luo lisähaasteita ennustamiselle.

Karkeasti sanottuna sumun syntyminen on siis mahdollista, kun ilman lämpötila kohtaa kastepistelämpötilan, mutta 100 %:n suhteellinen kosteus ei ole aina tarpeen. Esimerkiksi merien yllä sumua voi muodostua jo 85 %:n ilman suhteellisessa kosteudessa.

Kuva 3: Säteilysumua alkaa muodostua illalla klo 21 jälkeen Keravalla 9. elokuuta (kuva: Markus Mäntykannas)

Sumukaari (”valkoinen sateenkaari”)

Ennustusvuoroissani MTV:llä olen kuluneella viikolla useaan otteeseen ihastellut katsojien lähettämiä upeita sumukaarikuvia. Sumukaaret ovat ikään kuin värittömiä sateenkaaria. Syntymekanismiltaan ne kuitenkin poikkeavat sateenkaarista.

Sumupisaroiden halkaisija on vain n. 0,001 mm, kun taas sadepisaroiden halkaisija on n. 2,5 mm. Hyvin pienissä pisaroissa ei tapahdu sateenkaarelle ominaista valon taittumista eikä heijastumista. Sen sijaan sumukaaren yhteydessä puhutaan valon diffraktiosta eli taipumisesta, jolloin valon kulkureitit menevät ”päällekäin” ja värit ikään kuin sulautuvat toisiinsa, jolloin sumukaari jää värittömäksi. Toisinaan sen reunoilla on kuitenkin havaittavissa haaleita sävyjä punaisesta (ulkoreunalla) ja sinisestä (sisäreunalla).

Sumukaaria voi vielä lähipäivinä yrittää bongailla aamusumujen yhteydessä erityisesti klo 8-10 aikoihin, jolloin aurinko paistaa juuri sopivasta kulmasta.

Säteilysumuun liittyvä sumukaari klo 9 aikoihin Tuusulassa 19.8. (kuva: Varpu Helpinen)

Markus Twitterissä: @markusmanty

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Foreca Instagramissa: @forecaweather

Elokuusta kesän lämpimin ja helteisin kuukausi?

Kirjoittaja Markus Mäntykannas 7.8.20158.8.2015

Auringon teho hiipuu Suomessa nopeasti heinäkuun jälkeen ja elokuussa aurinko lämmittää keskimäärin samalla teholla kuin huhti-toukokuun vaihteessa. Ilmakehä kuitenkin lämpenee kesän aikana, joten lämpötiloja ei suoraan voida verrata auringon säteilytehoon. Elokuu on tilastollisesti rannikkoalueilla kesäkuuta lämpimämpi, sisämaassa kuta kuinkin kesäkuun veroinen kuukausi lämpöoloiltaan. Etelämpänä Euroopassa, erityisesti Välimeren alueella, kesän lämpöhuippu ajoittuu usein vasta elokuulle ja keskisessäkin Euroopassa hyvin korkeat lämpötilat ovat vielä mahdollisia. Pohjoisemmilla leveysasteilla, Suomen korkeudella, syksyn lähestyminen alkaa jo vääjäämättä näkyä elokuun edetessä: päivälämpötilat laskevat, yöt viilenevät ja aamusumut yleistyvät. Tänä vuonna kaikki voi kuitenkin olla päinvastoin.

Sekä kesä- että heinäkuu olivat koko maassa tavanomaista viileämpiä. Ylimmillään heinäkuun keskilämpötila kipusi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla lähelle 16 astetta, Lapin koillisosassa kuun keskilämpötila jäi paikoin alle 10 asteeseen. Elokuun keskilämpötila on eteläisessä Suomessa 15-16, maan keskivaiheilla n. 14 ja pohjoisessa 10-13 astetta. Viimeksi vuosina 2006 ja 2002 elokuu oli osassa maata kesän lämpimin kuukausi. Ylimmillään elokuun keskilämpötila on esimerkiksi Helsinki-Kaisaniemen mittausasemalla ollut v. 1939 tasan 20 astetta, ja viimeksi erittäin lämpimänä elokuuna vuonna 2002 keskilämpötila oli 19,4 astetta. Keskimäärin hellelukemille päästään elokuussa jossain päin Suomea yhdeksänä päivänä; vuonna 2006 elokuisia hellepäiviä kertyi jopa 27 kappaletta.

Elokuun helteet eivät siis ole harvinaisia, mutta syyskuulle siirryttäessä niiden todennäköisyys vähenee huomattavasti. Yksittäinen hellepäivä tosin on mahdollinen syyskuun puolivälille asti. Elokuussa lämpötila voi korkeimmillaan vielä kohota 30-33 asteen välille. Myöhäisimmillään yli 30 asteeseen on päästy 23.8.1959, jolloin kolmella paikkakunnalla rikottiin 30 asteen raja: esimerkiksi Järvenpäässä mitattiin 30,7 astetta.

Kuluvan elokuun sijoittuminen kesän lämpimimmäksi kuukaudeksi ei paljoa vaadi: Etelä- ja Keski-Suomessa 20-25 asteen päivälämpötilat ja 10-15 asteen yölämpötilat takaisivat kesän lämpimimmän kuukauden tittelin, pohjoisessa riittäisivät selvästi alhaisemmatkin lukemat. Tuoreimpien ennusteiden valossa sää on suuressa osassa maata ensi viikollakin kesäisen lämmintä, ja lähes joka päivä jossain päin maata on mahdollisuus päästä ainakin lähelle hellelukemia. Tavanomaista lämpimämmän elokuun todennäköisyys on kasvanut myös keskipitkien ennusteiden valossa.

Kesän helletilastoja johtaa toistaiseksi heinäkuu, jolloin hellepäiviä oli Suomessa kolme. Elokuussa on jo kuitenkin päästy hellelukemille kaksi kertaa ja näyttää ihan todennäköiseltä, että lähipäivinä hellesaldo tulee kasvamaan ainakin muutamilla päivillä, joten pidän täysin mahdollisena, että elokuu on tämän kesän helteisin kuukausi.

Kuva 1: Forecan sivuilta löydät paikkakunnallesi 15 vuorokauden piste-ennusteet. Tämän ennusteen mukaan kesäinen, miltei helteinen sää jatkuu Helsingissä vielä pitkään, joskin ennusteen epävarmuus hieman kasvaa ensi viikon aikana.

Välimeri lähes ennätyslämmin

Etelä-Euroopan kuuma kesä on saanut Välimeren pintaveden lämpötilan kohoamaan moneen otteeseen lähelle ennätyslukemia. Satelliittimittausten perusteella pintavesi on tällä hetkellä monin paikoin lähes 30-asteista, ja erityisesti Välimeren länsi- ja pohjoisosassa poikkeama normaaliin on useita asteita. Erittäin lämpimällä merivedellä on myös kääntöpuolensa: syksyllä ilman viiletessä ja matalapainetoiminnan vilkastuttua Välimeren ympäristössä riskinä ovat erittäin runsaat sateet ja voimakkaat ukkoset. Hyvin lämmin pintavesi voi syksyllä voimistaa matalapaineita ja erityisesti rannikkoalueet vuoristojen rinteillä, kuten esimerkiksi käytännössä koko läntisen Balkanin niemimaan valtiot, ovat ”riskialueella”. Tulvasateiden mahdollisuus kasvaa varsinkin siinä tapauksessa, mikäli siirtyminen kesästä syksyyn tapahtuu lämpötilojen osalta nopeasti. Verrattaen laajan vesistön ominaislämpökapasiteetti on suuri, joten Välimeri voi toimia tulevana syksynä merkittävänä lämmön ja kosteuden lähteenä voimakkaille, vaaraa aiheuttaville sääilmiöille.

Kuva 2: NOAA:n analyysi merivesien lämpötiloista. Välimerellä pintavesi on paikoin ollut ennätyslämmintä: Pohjois-Italian ja Kroatian edustalla on mitattu jopa yli 30-asteista pintavettä (kuva: Wetterzentrale) — Kuva 2: NOAA:n analyysi meriveden lämpötilasta Euroopan ympäristössä. Välimerellä pintavesi on paikoin ollut lähes ennätyslämmintä: Pohjois-Italian ja Kroatian edustalla on mitattu jopa yli 30-asteista pintavettä (kuva: Wetterzentrale)

Elokuun tilastotiedot: Ilmatieteen laitos

Foreca Twitterissä: @forecasuomi
Markus Twitterissä: @markusmanty

Suomen surkea ukkoskesä – tiesitkö, missä salamoi 300 päivänä vuodessa?

Kirjoittaja Markus Mäntykannas 31.7.20152.8.2015

Tilastohistorian vaisuin ukkoskesä?

Myrskybongareiden kannalta kulunut kesä ei ole juurikaan tarjonnut jännitystä Suomessa. Merkittäviä ukkospäiviä ei toistaiseksi ole ollut, ja tilastojen valossa tästä kesästä onkin hyvää vauhtia muodostumassa tilastohistoriamme “surkein” ukkoskesä.

Heinäkuun loppuun mennessä maasalamahavaintoja Suomen alueella on kertynyt n. 14 000 kpl, mikä on vain n. 13,5 % normaalimäärästä (keskimäärin heinäkuun loppuun mennessä 104 000 maasalamaa). Verrattaen eniten on salamoinut Etelä- ja Itä-Suomessa, kun taas Lapista löytyy alueita, joilla ei tänä vuonna ole yhtä ainuttakaan salamahavaintoa. Yksittäisistä päivistä puhuttaessa eniten salamahavaintoja on kertynyt 9. heinäkuuta, noin 2500 kpl. Keskimäärin Suomessa havaitaan vuosittain 140 000 maasalamaa, joista valtaosa rekisteröidään touko-elokuussa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan rajuimmat ukkoskesät olivat vuosina 1972 ja 1988, jolloin kumpanakin vuonna Suomessa havaittiin yli 300 000 maasalamaa. 29. kesäkuuta vuonna 1988 Suomessa havaittiin n. 40 000 maasalamaa, joka on yksittäisen päivän salamaennätys. 2000-luvulla on puolestaan ollut useita peräkkäisiä vaisuja ukkoskesiä.

Kuluneen heinäkuun salamointisaldo saattaa muodostua ennätysalhaiseksi. Perjantai-iltapäivään mennessä heinäkuussa oli salamoinut n. 10 000 kertaa. Ennätys syntyy, mikäli heinäkuun kokonaissalamamäärä jää alle 10 500 (v. 1968 lukema).

Kuluneen kesän ajan olemme kuuluneet lähes poikkeuksetta polaarisen ilmamassan piiriin, jolle on tyypillistä epävakainen ja viileä sää. Pohjoismaat ovat jääneet loukkuun nk. kylmään solaan, jossa on syntynyt hidasliikkeisiä, jopa paikallaanpysyviä matalapaineita. Tämän kesän salamointi on ollut peräisin pääosin heikohkoista, yksisoluisista ukkoskuuroista, jotka ovat eliniältään lyhyitä ja pinta-alaltaan pieniä. Viileän säätyypin vallitessa ukkosten syntymiselle ei ole tarpeeksi energiaa, sillä ilman kosteussisältö ja sen nousuliikkeet jäävät pienemmiksi, jolloin myöskään pilvet eivät pääse kasvamaan kovin korkeiksi. Polaarisessa ilmamassassa muodostuu herkästi sadekuuroja, mutta koska pilvien korkeus jää usein verratten matalaksi, on salamointikin vähäisempää.

Kuva 1: Kuluneena kesänä salamointi on ollut hyvin paikallista ja liittynyt yksittäisiin kuuroihin. Forecan Salamatutkasta (Veneilysään alta) voit seurata reaaliajassa salamointia Suomessa.

Tämän kesän voimakkaimmat ukkoset ovat jääneet keskiseen Eurooppaan, missä on kulkenut keskileveysasteiden helteisen ja kostean sekä polaarisen ja viileän ilmamassan rajavyöhyke. Lämpimään ilmamassaan mahtuu enemmän kosteutta ja toisaalta ilman nousuliikkeetkin ovat voimakkaampia. Keski-Euroopassa syntyneet ukkoset ovat olleet nk. monisolu-ukkosia, joissa useampi ukkospilvi muodostaa laaja-alaisemman rykelmän. Tiheimmät salamoinnit ovat kuitenkin liittyneet nk. MCS (mesoscale convective system = mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä) -tapauksiin, joiden halkaisija voi olla useita satoja kilometrejä. Ne ovat pitkäikäisiä, voimakkaita ja vaaraakin aiheuttavia “ukkoskuuromöykkyjä”, joita syntyy erityisesti, kun kylmää ja kuivaa ilmaa kiilaa kostean helleilman päälle. Suomessakin yksittäisestä vilkkaasta ukkospäivästä saattaa kilahtaa salamakassaan jopa puolet koko kesän salamamäärästä.

Kuva 2: Valtava MCS Saksan yllä heinäkuun alkupuolella (kuva: EUMETSAT)

Forecan sivuilta löytyy Sadekartat-osion alta 10 minuutin välein päivittyvä reaaliaikainen salamatutka, johon kannattaa tutustua! Tutkasta voit seurata salamointia ja sadetta alueellasi.

Missä päin Suomea ukkostaa eniten?

Suomessa ukkoskausi on verrattaen lyhyt ja se rajoittuu pääasiassa toukokuun lopusta elokuun loppuun yltävälle ajalle. Valtaosa ukkospäivistä kertyy heinäkuun ja elokuun alkupuoliskon aikana. Keskimäärin yksittäisellä paikkakunnalla ukkospäiviä on vuodessa 12 kpl. Vuosina 1998-2012 ukkospäiviä on ollut eniten Uudellamaalla: kapeata rannikkoaluetta lukuun ottamatta n. 14-16 kpl. Toisaalta myös maan keskivaiheilla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaallakin on ylletty 15 ukkospäivään. Verrattaen vähiten ukkostaa aivan länsirannikon tuntumassa sekä toisaalta Lapissa – vähiten ukkospäiviä, n. 3-5 kpl/vuosi on Käsivarressa sekä Inarin ja Utsjoen suunnalla. Alku- ja keskikesällä ukkoset keskittyvät selvästi sisämaahan, kun taas loppukesästä ne yleistyvä rannikoilla ja syksyllä merialueillakin.

Venezuelan Catatumbo-joella salamoi jopa 300 päivänä vuodessa

Törmäsin taannoin mielenkiintoiseen The Guardian -lehden artikkeliin “Catatumbo Lightning”, jossa paikallinen toimittaja oli lähetetty Pohjois-Venezuelaan valokuvausreissulle Catatumbo-joelle ikuistamaan poikkeuksellisen tiheää salamointia. Keskimäärin Catatumbo-joen suulla salamoi lähes 200 päivänä vuodessa, mutta paikalliset ovat ilmoittaneet havainneensa salamointia jopa 300 päivänä. Salamointi on erikoista myös siinä mielessä, että se kestää tyypillisesti puoli vuorokautta ja on ajoittain hyvin intensiivistä. Yön aikana saattaa salamoida jopa 20 000 kertaa, jolloin Suomen kuluneen kesän salamamäärä saataisiin Catatumbolla täyteen reilussa kahdeksassa tunnissa.

Catacumbo-joen läheinen ympäristö on alavaa kosteikkoa, kun taas joen päässä olevaa Maracaibo-järven läheisyydessä kohoaa vuoristo. Pinnanmuodot järven ympärillä aiheuttavat todennäköisesti paikalliseen tuulikenttään divegenssiä eli tuulen hajaantumista. Vuoristolla ilma joutuu pakotettuun nousuun kohdaten ylempänä kylmemmän ilman, jolloin ukkospilviä pääsee syntymään. Tuulet ikään kuin “kiertävät kehää” ja ovat jumissa tässä suljetussa altaassa, jolloin sama ilmiö toistuu lähes muuttumattomana päivästä toiseen. On myös arveltu, että alueen kosteikot ja suot vapauttaisivat ilmaan hyvin runsaasti metaania, joka puolestaan ruokkii salamoinnin syntyä. Liekö siis sekä pinnanmuotojen että metaanin yhteisvaikutus syynä poikkeuksellisen tiheään salamointiin.

Venezuelan Catatumbo-joelle järjestetään säännöllisesti salamabongausreissuja, joten Suomen vaisuun ukkoskesään turhautuneet voivat harkita tätä vaihtoehtoa seuraavana matkakohteenaan.

Kuva 3: Catatumbo-joki sijaitsee Venezuelan luoteisosassa (kuva: Google Maps)

Oletteko te lukijat helpottuneita vaisusta ukkoskesästä vai olisitteko kaivanneet enemmän jytinää?

Markus Twitterissä: @markusmanty

Foreca Twitterissä: @forecasuomi