Markus Mäntykannas

Markus Mäntykannas aloitti Forecan ja MTV:n meteorologina keväällä 2013 ja tällä hetkellä työnkuvaan kuuluvat ennusteiden laatiminen, niiden esittäminen, kirjoitustehtävät ja uusimpana aluevaltauksena myös myynnin ja markkinoinnin hoitaminen.

Markus on ollut kiinnostunut säästä jo pikkupojasta lähtien, ja päätyi opiskelemaan meteorologiaa kaupallisen alanopintojen ja työkokeilujen jälkeen.

Markusta kiinnostavat säässä erityisesti sen ääri-ilmiöt ja ennalta-arvaamattomuus. Hän haluaisi lähteä tutkimaan hurrikaaneja ja tornadoja Yhdysvaltoihin. Markuksessa on myös myrskybongarin vikaa – hän on ajanut satojakin kilometrejä nähdäkseen salamoita ja rankkasadetta.

Blogissa Markus kirjoittaa mm. sääkatsauksia ja selittää erilaisia sääilmiöitä.

Markus Twitterissä ja Instagramissa: @markusmanty

Yksi ajatus artikkelista “Markus Mäntykannas”

  1. Kiitos Markus hienoista blogi kirjoituksistasi. Haluan lukea ne aina,sillä mielestäni ne ovat aina mukavasti kirjoitettuja. Pidän itse myös paljon säiden seuraamisesta. Olen täällä turun saaristossa Korvenmaan saaressa. Täällä on mahtava seurata vuodenaikoja, syysmyrskyjä esteettömältä merinäköalalta ja muutenkin ilmojen vaikutusta luontoon ym. Mukavaa loppuvuotta ja jakaahan kirjoitella taas mukavia blogeja:)
    T. Lassi

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.