Sää sahasi marraskuussa – kylmin lukema -30,9 °C

Julkaistu

Marraskuun sää oli vaihtelevaa: maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat olivat ajoittain pakkasella, ajoittain reilusti plussan puolella. Sateet tulivat välillä vetenä, välillä lumena. Lapissa oli jo erittäin kylmiä jaksoja. Pohjois-Lapissa marraskuu oli keskimääräistä kylmempi, maan etelä- ja itäosassa puolestaan tavallista lämpimämpi.

Marraskuun mittaan lumipeite vahvistui laajalti maan pohjoisosassa, mutta etelässä ja maan keskiosassa sateet tulivat vaihdellen vetenä ja lumena. Kuva: Matti Hietala

Pohjois-Lapissa marraskuun keskilämpötila oli laajalti 9,5–11 pakkasasteessa ja tämä on 1–2 astetta tavanomaista kylmempää. Maan eteläosassa kuukauden keskilämpötila pysyi plussalla. Etelässä ja idässä marraskuun keskilämpötila oli 1–1,5 astetta tavallista korkeampi.

– Marraskuu jakaantui niin, että pohjoisessa oli kylmää, mutta maan keski- ja eteläosassa melko lauhaa ja sateista. Lunta satoi kuitenkin ajoittain etelässä asti. Lapissa oli monin paikoin enemmän lunta kuin marraskuussa yleensä, sanoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

Marraskuun sademäärä oli yli 100 mm laajalti Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta kohti Kainuuta ulottuvalla vyöhykkeellä. Paikoin sadetta tuli jopa yli kaksinkertainen määrä keskimääräiseen marraskuuhun verrattuna, etenkin lännessä.

Kylmin marraskuun lukema sitten vuoden 2010

Marraskuu alkoi tavanomaista viileämpänä. Pohjois-Lapissa pakkaset kiristyivät kuun alkupuoliskolla jo paikoin 25–30 asteeseen. Marraskuun ensimmäisen viikon jälkeen sää lauhtui maan etelä- ja keskiosassa, mutta kovat pakkaset jatkuivat Lapissa. Lämpötilaero etelän ja pohjoisen välillä rävähti ajoittain 20–30 asteeseen, jopa 40 asteeseen. Isänpäivänä 10. marraskuuta Helsingissä oli ylimmillään +9,1 astetta, kun taas pohjoisessa sää alkoi kylmetä isänpäivän iltana niin, että yön mittaan Utsjoella ja Enontekiöllä mitattiin marraskuun kylmin lukema -30,9 astetta. Marraskuussa on viimeksi ollut näin kylmää vuonna 2010, jolloin oli alimmillaan -34,0 astetta. Viime vuonna marraskuun kylmin lämpötila oli -22,0 astetta. Koko viime vuoden kylmin lukema oli helmikuussa 2018 mitattu -37,1 astetta. 

Mittaushistorian kylmin marraskuun lukema Suomessa on -42,0 astetta. Ennätys on vuodelta 1915.

Lämpötilaerot etelän ja pohjoisen välillä olivat marraskuussa ajoittain suuria.

Kuun keskiosan lauhan jakson aikana marraskuun korkeimmaksi lukemaksi tuli 14. marraskuuta Helsingin majakalla mitattu 11,1 astetta. Viime vuonna marraskuun ylin lukema oli 11,0 astetta. Marraskuun lämpöennätys Suomessa on vuodelta 2015, 14,3 astetta.

Lumet tulivat ja sulivat osassa maata

Marraskuun alkaessa lunta oli paikoin etelässä asti, mutta etelän lumet ehtivät tulla ja mennä kuun aikana. Marraskuun 7. päivä pääkaupunkiseudulle lunta toi ns. rannikkokonvergenssi. Sula meri ja maalta ja mereltä puhaltavat vastakkaiset tuulet saivat tuulten törmäysvyöhykkeelle aikaan lumisadenauhan. Kuun keskivaiheen lauhtuminen sulatti lumia maan keskiosasta asti. Aivan kuukauden lopussa lunta satoi etelässäkin ja marras-joulukuun vaihteessa lumipeite oli lähes koko maassa. Eniten lunta oli marraskuun viimeisenä päivänä Puolangalla Kainuussa, 55 senttimetriä.

Termisen talven kriteerit täyttyivät tänä vuonna suuressa osassa maata jo lokakuussa. Lapissa talvi on alkanut laajalti 10.–15. lokakuuta ja maan keskiosassa 27.–28. lokakuuta. Länsirannikolla talvi alkoi paikoin 3.-4. marraskuuta ja osassa etelää 22. marraskuuta. Laajalti etelässä ja osassa länttä talvea ei kuitenkaan ole vielä julistettu alkaneeksi. Talvi alkoi maan keskiosassa 1–2 viikkoa keskimääräistä aikaisemmin, Lapissa noin viikkoa keskimääräistä aikaisemmin. Viime vuonna talvi alkoi Lapissa 19.–23. lokakuuta ja maan etelä- ja keskiosassa laajalti 19.–21. marraskuuta. Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan asteen alapuolella.

Tilastojen mukaan terminen talvi alkaa pohjoisessa keskimäärin jo lokakuun puolella.
Etelä-Euroopassa rankkoja sateita ja tulvia, Australiassa sitkeitä maastopaloja

Euroopan sää oli marraskuun mittaan jakautunut pitkään kahtia: viileään läntiseen osaan ja lämpimään itäiseen osaan. Välimeren alueelle pääsi syntymään rankkoja sateita ja myrskyisiä tuulia. Muun muassa Venetsiassa ja Etelä-Ranskassa tulvi rajusti. Yöpakkasia ja lumisateita oli Espanjassa ja Ranskassa asti. Alppien seudulla tuli runsaita lumisateita.

Australiassa riehui marraskuussa voimakkaita maastopaloja, esimerkiksi Queenslandissa ja Uuden Etelä-Walesin alueella. Sydney peittyi ajoittain palojen levittämään savusumuun.

Yhdysvalloissa voimakas talvimyräkkä lumisateineen sekoitti kiitospäivän tienoon vilkasta liikennettä.

5 vastausta artikkeliin “Sää sahasi marraskuussa – kylmin lukema -30,9 °C”

  1. Harmillisesti marraskuu oli Sodankylässä vasta noin 27. kylmin vuodesta 1909 lähtien. Lämmin kieleke pilasi top10 kylmyyden. Koko vuodesta on taas tulossa siellä noin 60. lämpimin vuodesta 1909 lähtien.

    Globaali ilmastonmuutos onnistui siis kiertämään Suomen ja Skandinavian tyystin vuonna 2019. Aivan kuin olisimme olleet eri planeetalla.

  2. Toivoisin todella, että lämpötilat EteläSuomessa muuttuisivat PohjoisSaksan /Tanskan lukemiin.
    Lapsena tuli kärsittyä niin paljon kylmyydestä vaikka asuin Helsingissä/Vanha Pasila.
    Ei saannut laittaa hellaa tulta koska olin vain 2-7 vuotias, äiti tuli kotiin vasta joskus illalla.
    Tästä ehkä johtuu minun ns. ”TALVIVIHA” masennus?

    66v.

    1. Ei tämä ole mitenkään mahdollista, kun on tuo Venäjän pakkastehdas vieressä. Aina kun siinä on talvinen korkeapaine, niin pakkanen kiristyy -50 asteeseen. Hiilidioksidi ei tätä pysty estämään, koska suurin osa säteilykaistasta on sen vaikutusalueen ulkopuolella. Ei vaikka sen pitoisuus olisi mikä vain. Sitten tarvitaan vain ilmavirtaus tänne, niin kylmää on meilläkin. En oikein tiedä mihin nämä täysin perusteettomat visiot oikein perustuvat. Eivät ainakaan tieteeseen.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.